Arizona Wildernessin
tarina:
Arizona Wilderness on 2013 perustettu panimo, joka on saanut
nimensä karujen erämaiden hallitsemalta kotiseudultaan. Panimo saavutti
nopeasti mainetta ja vain neljä kuukautta avaamisestaan se nimettiin
Ratebeerissä maailman parhaaksi uudeksi panimoksi. Parrakkaiden
panimonomistajien osuva tunnuslause on ”Handcrafted beers, facecrafted beards”.
Koska Arizona Wilderness ehti jo julkaista CBC:n olutlistansa, muttei oluiden
sessioita, esitän taas toiveeni siitä, minkä kahden oluen julkaistuista
kaikkein eniten toivoisin tulevan omiin sessioihini.
Haluaisin kokeilla
Arizona Wildernessilta:
Olut nro 1. American Presidential Stout
Tulisten
Imperial Stoutien sarjassa tämä 11-prosenttinen nautiskelutyylinen olut lienee
ilmeisen hyvä, sillä Ratebeerissä sen pisteet ovat erinomaiset (100 pistettä
yleisvaikutelmasta ja 97 tyylistä). Olueen käytetyt jalopenot ovat
savustettuja, joten kyseessä on jonkinlainen savu-IS-chili-IS-hybridi (mikä
sanahirviö). Savustamisen voisi kuvitella pehmentävän jalopenojen tulisuutta ja
täydentävän olutta hyvällä tavalla.
Olut nro 2. Gibraltar’s
Gose
Toisen kiinnostavimman oluen valinta oli haastavaa, sillä
loppusuoralle kiri kaksi tasavahvaa ehdokasta: tuhdilta kuulostava
10-prosenttinen Barely Wine Barley Wine Pappy Van Winkle ja kevyempi 4,8-prosenttinen
Gibraltar’s Gose. Molemmat tyylilajinsa ilmeistä huippua. Kuitenkin valitsin tähän
Gibraltar’s Gosen, sillä korianterin ja suolan yhdistelmä sai kuvitteellisen
suolasalmiakin maun valloittamaan makunystyräni välittömästi. Asiaan vaikutti
myös oluen Ratebeer-sivun mukaansatempaava kertomus Gibraltar’s Gosen
valmistuksesta. Olut valmistetaan alkukantaiseen tyyliin käsin, käyttäen
ainoastaan puisia työvälineitä.
B. Nektar Meaderyn
tarina:
B. Nektar Meadery poikkeaa muista Copenhagen Beer
Celebrationin osallistujista sikäli, että se ei ole varsinainen panimo, vaan simoja
valmistava eräänlainen ”hunajapanimo”. Pieni simatehdas on ollut toiminnassa
vuodesta 2006 ja sitä pyörittävät pariskunta Brad ja Kerri Dahlhofer sekä
pariskunnan ystävä Paul Zimmerman. B. Nektar Meadery ehti jo julkaista omat
sessiokohtaiset simansa ja näyttää siltä, että herkullisia ja jänniä simoja on
tiedossa varsinkin omissa aamusessioissani. Erityisesti mangomehusta, hunajasta
ja mustapippurista koostuva Necromangocon kuulostaa todelliselta kulinaariselta
elämykseltä.
Boneyard Beerin
tarina:
Vuonna 2010 perustettu Boneyard Beer on jenkkipanimo, jonka
tarina sai alkunsa muiden panimojen hylättyjen oluenpanovälineiden
hautausmaalta. Vanhat välineet kunnostettiin ja uusi panimo syntyi kuin
feenikslintu tuhkasta, hehkuvana ja elinvoimaisena. Boneyardin verkkosivuilla
oluista on tehty taidetta – tuotteet esitetään niin kauniissa ja satumaisen
värikkäässä muodossa, että ne tuntuvat lähes epätodellisilta. Totta ne
kuitenkin ilmeisesti ovat, jopa tuo hullunkurisen keväänvihreän värinen Shotgun
India Session Ale.
Haluaisin kokeilla
Boneyard Beerilta:
Olut nro 1. RPM
IPA
RPM IPA on 7,5-prosenttinen tujuhko, mutta hedelmäinen IPA. Oluen
kuivahumalointiin on käytetty neljää USA:n luoteisosista peräisin olevaa
humalalajiketta. IBUja RPM pitää sisällään 75. Panimo luonnehtii oluttaan sitruunaiseksi
ja ananaksiseksi, arvioijat ovat löytäneet oluesta myös appelsiinia.
Olut nro 2. Femme
Fatale
6,5-prosenttinen Femme Fatale on Sour Ale-tyylilajin
edustaja, jonka kypsytyksessä on käytetty vadelmia ja karpaloita. Kirpeän
karpalon kuvittelisi sopivan hyvin Sour Aleen, kun taas vadelma on kirpeään
suuntaan kallistuneissa oluissa jo klassikkohöyste. Katsotaan, tuoko kohtalo
tämän oluen lasiini festareilla.
Vielä ei ole myöhäistä liittyä mukaan: CBC:n perjantain
lippuja voi ostaa täältä. Lisäksi CBC:n Facebook-sivuilla on ollut
mainos myyntiin juuri tulleesta viimeisestä erästä varattuja ja lunastamattomia
lippuja, joista ilmeisesti yksi kaikkiin sessioihin oikeuttava lippu on yhä
tarjolla lippukaupassa.
Copenhagen Beer Celebration Preview-sarjan edellisen osan
voit lukea tästä:
Uusin versio tapahtumaan osallistuvien panimojen listasta löytyy
alapuolelta. Siihen on merkitty yliviivauksella tähän mennessä peruneet panimot
ja niiden tilalle tulleet tulokkaat lisätty listan perään.
1.
Mikkeller
2.
To Öl
3.
The Kernel
4.
Alpha state
5.
Freigeist
6.
Surly
7.
Westbrook
8.
Närke
9.
LoverBeer
10.
Three Floyds
11.
BrewDog
13.
Funky Buddha
14.
Hoppin Frog
16.
7venth Sun
17.
Baird
18.
Peg's/Cycle
20.
Kuhnhenn
21.
Cigar City
22.
Prairie
23.
Firestone Walker
24.
Evil Twin
25.
Brodies
26.
Buxton
27.
Siren
28.
Omnipollo
29.
Stillwater
30.
Crooked Stave
31.
Lervig
32.
De Molen
33.
Amager
34.
Cervejaria Way Beer
35.
Green Flash
36.
Jester King
37.
Brekeriet
38.
Beavertown
39.
Magic Rock
40.
Off Color Brewing
41.
Arizona Wilderness
42.
B. Nektar Meadery
43.
Boneyard Beer
Lisätietoja:
Copenhagen
Beer Celebration:
Copenhagen Beer Celebrationin päivittyvä panimo-
ja sessiokohtainen juomalista:
Arizona
Wilderness Ratebeerissä:
B. Nektar
Meadery Ratebeerissä:
Boneyard
Beer Ratebeerissä:
Arizona Wilderness American Presidential Stout Ratebeerissä:
Arizona
Wilderness Gibraltar’s Gose Ratebeerissä:
Boneyard
Beer RPM IPA Ratebeerissä:
Boneyard
Beer Femme Fatale Ratebeerissä:
http://www.ratebeer.com/beer/boneyard-femme-fatale/135025/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti