|
CoolHeadin sourit olivat jälleen mainioita |
|
Makun tiskillä oli hauskoja viinimäisiä olutkokeiluja ja iloisia ilmeitä :D |
|
Sonnisaaren Pils oli hyvää, kiitos vinkistä Jouni (Tuopillinen)! |
|
Olutcocktailejakin olisi ollut, mutta hinta oli vähän suolainen... |
Kuten todettua, en ole suurin ruuhkan ja melun ystävä ja
siksi Helsingin SOPP on tuottanut minulle toisinaan lievää ahdistusta kaikkine
ihmismassoineen ja illalla alkavine kovaäänisine musiikkiesityksineen. Viime
kesänä jätinkin tämän tapahtuman ihan suosiolla väliin ja keskityin muihin
olutmeininkeihin, joita Suomen kesässä piisaa.
|
Lintumuodin aallonharjalla: kaupunkilaislokin heijastus katossa. |
|
Wannabe-muotibloggaajan parhaat vinkit: älä laita kuvassa osittain näkyvää, tai mitään muutakaan maksimekkoa olutfestareille. |
Tänä vuonna kuitenkin halusin tehdä comebackin
Rautatientorin ruuhkien ja trendikkään torimuotoisen olutshoppailun pariin.
SOPPailu-päiväkseni valikoitui torstai sää- ja ruuhkaennakoinnin perusteella. Festarivarustesettiini
valikoitui sopivan pienen tuopin sekä käyttötarkoitukseensa, eli pään
suojaamiseen nähden liian ison huivin ohella penkkien yli hyppäämistä ja vessakäyntejä
ajatellen erinomaisen epäkäytännöllinen maksimekko (ah, niitä pikkuruisia
vessakoppeja, joita naisten VIP-vessoiksikin kutsutaan). SOPPi-naiseksi olin
kai asustautunut lähes standardien mukaisesti, sillä festaritorstain
julkilausumaton pukukoodi näytti olevan kukkamekko naisille sekä värikkäät
shortsit ja semisti hipsterimaineisen ulkomaisen panimon t-paita miehille.
Koska olutblogissa on kaiketi tarkoitus raportoida muodin
ohella myös oluesta, suotakoon jokunen sana festarin juomatarjonnalle. Tarjonta
oli yleiskuvaltaan noin kaksikymmentä kertaa parempi kuin kaksi vuotta sitten,
jolloin viimeksi samaisilla festareilla visiteerasin. Panimoja on tullut viime
vuosina lisää ja tuntuu, että hyvää olutta ei enää tarvitse SOPPissa etsiä
kissojen ja koirien kanssa, vaan sellaisia tulee vastaan säännöllisesti. Varsinaisia
huippuja ei edelleenkään ole helppo löytää, mutta olin silti hyvin tyytyväinen yleistasoon.
Mukavia oluita olisi varmaankin riittänyt yhden päivän sijaan kahdeksikin
päiväksi.
|
Osmotar (ei ollut edullinen tämäkään, perusteluna, että on vahvaa ja siksi kallista. Jahas.) |
|
La Ola! |
|
Ihana mehujää, eli Beer Hunters Mufloni Mango Papaija Sour jäähileellä |
|
Suburbanned ja kermainen vaahto |
Torstain parhaita oluita olivat mielestäni Lapin Voiman
sopivasti makea, banaaninen ja metsäisen katajanmarjaisen jälkimaun suuhun
jättänyt Osmotar Sahti, Beer Huntersin soleromainen olutmehujää Mufloni Mango Papaija
Sour Slush, Maistilan kirpeän trooppinen, mehukas La Ola! sekä Maistilan ja
Olarin täyteläisen, lähes pureskeltavan paksu, tummasuklainen ja kahvipapuinen Suburbanned Porter.
|
Sourniemen erikoishapanta sai puutynnyristä, joka korkattiin kunakin tapahtumapäivänä klo 17 |
|
Juustoja sai yhden, kahden tai kolmen palan settinä asiaankuuluvin lisukkein ja maisteluvinkein höystettyinä |
Lisäksi Ruosniemen päivittäin vaihtuneen Sourniemen erikoishappaman torstainen tyrniversio saa minulta kunniamaininnan soveltuvuudestaan
juustojen seuraksi sekä kyvystään herättää ruokahalu salamannopeasti.
Välittömästi aistiessani oluen keltamarjaisen happaman ja hieman jogurttisen
maun, tulvahti mieleeni kermajuustokiekko. Sellainen iso, pyöreä ja oikein
keltainen. Minulla ei ollut hajuakaan siitä, että Bryggerin tiskiltä sai
juustotarjottimia, mutta joku intuitio sai minut silti kävelemään suoraan sinne.
Oi, mikä juustojen ja oluen makusinfonia minua odottikaan: lempeä pehmeys ja
happamuus, maitoisuus ja jogurttisuus, suolaisuus ja makeus, kaikki yhdessä.
Ok, minulla oli nälkä ja tämän ylenpalttisen hurmion voisi vallan hyvin pistää
myös sen piikkiin. Mutta en pistä, oli ihan oikeasti mahtava makukokemus.
Festareilla olisi kuulemani mukaan ollut myös useita hyviä
savuoluita, joista yhtä saksalaista tulikin maistettua mieheni lasista aavistus
(aika perus-sikaista settiä mun nähdäkseni, mutta varmasti moni pekonin ja
savukinkun syvimmän olemuksen tuntija on tästä eri mieltä). Maukkaita IPA-,
DIPA- yms. sarjalaisia oli myös, mutta ei mitään hirveän järisyttävää.
Toisaalta keskityinkin lähinnä happamien ja tummien oluiden kartoittamiseen.
|
Vegemättölihissetti (oli hyvää) |
|
Lisää lihiksiä |
Ruokapuolella SOPP oli myös parantanut parin vuoden
takaisesta: Burgereita ja juustoja tarjonneen Bryggerin lisäksi paikalla oli
lihiskojuksi kutsumamme ruokamesta, joka myi lihaisia ja vegeisiä muhennoksia ja pulled-hässäköitä
lihapiirakkakuoressa, varsinainen lihiskoju, eli Vety ja atomi-koju, sipsikoju,
makkarakoju sekä Ruisherkun piste. Craft Beer Helsinkiin verrattuna rasvaisempi
ja pubimaisempi ruokatarjonta, mutta ihan monipuolinen silti.
Suurten oluiden ja pienten panimoiden henki on aina ollut
konstailematon ja sellaisena se pysyi tänäkin kesänä. Maksu kylmällä
käteisellä, siitä toiseen käteen makkara ja toiseen iso tuoppi, ei mitään
rannekkeita, ei ylimääräisiä vesipullon myyntipisteitä tai muuta akkojen hössötystä.
Istumapaikkoja ei tälläkään kertaa ollut liikaa ja Olutsataman luksuksesta, eli
säkkituoleista ja sohvista en onnistunut näkemään jälkeäkään (joskin CoolHeadin
rantatuolit olivat onneksi taas saatavilla silloin, kun niitä eniten kaipasi).
Yhdessä asiassa tosin oli joustettu, nimittäin perinteisten isojen
tuoppien ohella valikoimassa oli kaksi pienempää maistelulasia.
Allekirjoittanut oli pienistä laseista varsin tyytyväinen, onhan kahden desin
annoksen maistelu aika paljon antoisampi kokemus sopivan kokoisesta ja
mallisesta lasista kuin ison tuopin syövereistä. Edelleen SOPPit näyttäisivät
vetävän puoleensa niin olutveteraaneja, IPA-hipstereitä kuin hilpeitä
tyttöporukoitakin. Valitettavasti mystinen Suurten oluiden ja pienten
panimoiden henki (tahi ilmainen sisäänpääsy) houkuttelee joka vuosi mukaan myös
hiukan tavallista enemmän spurguuden rajamailla hiippailevia ikämiehiä ja päissään
remuavaa nuorisoa. Ensi vuonna SOPPailemaan menijöille suosittelen arkipäiviä
ja iltapäiviä, sillä parhaimmat hetket olen ainakin omissa SOPPeissani kokenut
auringon lämmössä rauhallisten olojen vallitessa ihkaomalla istumapaikalla.
Niinä hetkinä sitä aina muistaa, miksi kesä ja olut ovat oikeastaan aika
erityinen yhdistelmä.
|
Äijät syö makkaraa. Mä en syönyt. |
Lisätietoa SOPPista
tapahtumasivuilta alla olevasta linkistä (Jostain selittämättömästä, no okei tiedän, puhtaasti markkinoinnillisesta,
syystä etusivulla hymyilee ainakin tätä tekstiä kirjoitettaessa dirndl-mekkoon pukeutunut shottilady. Uskokaa tai
älkää, kyse on silti oluttapahtumasta. Vain ehta suomalainen äijä voi ymmärtää
saksalaisen perinnemekon ja salmarin syvän yhteyden. Minunkaltaiseni heiveröinen
ja kalpea lukutoukka sen sijaan ei vaan tajuu, mitä järkeä on pakkasessa, pimeässä ja tällaisissa
mainoskuvissa.):