Suuret Oluet, Pienet Panimot, eli tuttavallisemmin SOPP on
kesäinen oluttapahtumaklassikko. Vuosien saatossa tapahtumakaupunkien listalla
on ollut pientä vaihtelua, mutta SOPPin peittoalue Suomen eteläisellä puoliskolla on
silti pysynyt vähintäänkin kohtalaisena. Tänä vuonna SOPPien tapahtumapaikkana on perinteisten Tampereen, Lahden ja
Helsingin lisäksi Jyväskylä.
Pääkaupunkiseudun ulkopuolisista SOPPeista olen mieltynyt
erityisesti Tampereen tapahtumaan, joka tuntuu sopivan kokoiselta ja Helsingin
SOPPia selvästi rauhallisemmalta. Osasyynä mieltymykseeni on myös Tampereen tuttuus ja turvallisuus: Tampereesta on tullut vakituinen lomailukaupunkini. Kävin Tampereen SOPPissa ekaa kertaa pari
vuotta sitten ja nyt oli aika mennä uudestaan kartoittamaan tarjontaa. Tänä
vuonna Tampereella oli tarjolla monimuotoinen ja kiinnostava olutkattaus.
Mukana oli huomattava määrä minulle uusia oluita, mutta toisaalta kaikkein
mielenkiintoisimpien oluiden määrä ei ollut liian ylitsevuotava. Kävin
tapahtumassa lauantaina ja olin paikalla iltapäivästä alkuiltaan.
Olin tehnyt SOPPia varten maistelulistan ja listan oluista
muutama oli varsin mieleenpainuvia. SOPPin porteista astuttuani suuntasin sen
enempiä miettimättä Maku Brewingin tiskille, sillä siellä odotteli maistajaansa
Cran Pale Aleksi nimetty karpalolla höystetty pale ale. Olut oli alunperin
ollut saatavilla vain Helsinki-Vantaan lentokentältä 60° Bar & Brewerystä
ja siksi sitä ei ollut tullut maistettua ennen Tampereen SOPPia. Cran Pale Ale
oli jokseenkin epätyypillinen tyylilajinsa edustaja, sillä oluessa karpalon
kirpeys ja happamuus olivat selvästi mietoa katkeruutta ja humala-aromia
dominoivampia. Monet ovat tuominneet oluen sen epä-pale alemäisten piirteiden
perusteella, mutta itse tykkäsin. Melko täyteläinen runko ja maltaisuus tukivat
kivasti happamia aromeja.
Kaavoihini kangistuneena harrastajana hipsin seuraavaksi
Beer Hunter'sin tiskille, joka tulee katsastettua jotakuinkin jokaisessa
oluttapahtumassa aika tarkkaan. Alkuperäinen suunnitelma maistaa vadelmaista
souria meni kuitenkin uusiksi, kun huomasin hanassa Kiwi-IPAn. Kiwi on yksi
suosikkihedelmistäni ja siksi kiwinen humalointi kuulosti erittäinkin kivalta.
Olut maistui juuri siltä, miltä toivoin: mausta erottui kevyttä kiwisorbettia,
sitruksista kirpakkuutta ja sitruunaruohon raikkautta. Ei mikään maailman
monimutkaisin tuote, mutta oikein toimiva ja joukosta erottuvalla tavalla herkullinen
juuri tuoreen sitruksisten ja happamien aromiensa ansiosta. Hapan IPA on
taitolaji, mutta onnistuessaan se saa sukat pyörimään jaloissa.
Hiiden ja Donut Islandin tiskillä tuli myös festareilla
vietettyä melkoinen tovi. Tiskin parasta antia oli yllättäen Nikulator, joka
oli Nikulaisen Hannun 20000. reittauksen kunniaksi pantu dobbelbock. Tuplapukit
eivät aina ihan iske minuun parhaalla mahdollisella tavalla, mutta tämä olut oli
todella toimiva kokonaisuus. Oluen makua hallitsivat tuhti suklaisuus ja makean
mallasleipäinen, muttei imelä maltaisuus. Mukana oli myös kandisokerisia
aromeja.
Oululainen Maistila on viimeaikaisista uusista panimoista
onnistunut herättämään kiinnostukseni kenties parhaiten maukkailla ja
laadukkailla oluillaan. Nyt panimo herätti huomiota myös komeilla, Van
Goghilaisilla sävyillä ja tyylilajilla leikittelevillä etiketeillään, joihin
oli taiteiltu muun muassa mustavariskopla ja kesäyössä ammuva lehmäkaksikko. Panimon
milk stout ja witbier olivat tasokkaita ja klassisen tyylipuhtaita tuotoksia,
joissa molemmissa oli aito ja vahva maku.
Tampereen SOPPissa oli myös mukana yksi panimo, jonka olutta
maistoin ensimmäistä kertaa. Kyseinen panimo oli lapualainen Mallaskuu ja
maistamani olut oli tyylilajiltaan oatmeal stout. Olut oli mukavan paahteinen
ja kahvinen sekä helposti juotava ja maku tuntui ainakin omaan suuhuni
puhtaalta. Kokonaisuus kärsi valitettavasti ohuudesta, sillä olut jäi
jokseenkin vetiseksi. Tässä oluessa olisi kuitenkin aineksia tosi hyväksi
tuotteeksi, jos suutuntumapuolen saisi paremmin kuntoon.
Kokonaisuutena Tampereen SOPP oli ilahduttavan monipuolinen
oluthappening ja valikoiman laatutaso oli aiempiin SOPPeihin verrattuna parantunut
useammalla pykälällä. Nyt vastaan ei tullut yhtään poiskaadettavaa tai
epämiellyttävää tuotetta ja suurin osa testaamistani oluista oli joko hyviä tai
tosi hyviä. Suomalaisen pienpanimoskenen runsastuessa laatu ja omaperäisyys
ovat nousemassa yhä tärkeämmiksi kilpailuvalteiksi ja nouseville panimoille sen
oman jutun löytäminen ja markkinointi ihmisille näyttäisi olevan jo alusta asti
välttämätöntä. Toistaiseksi lisääntynyt kilpailu on tuonut kuluttajille lisää
valinnanvaraa, mutta pienpanimojen puolella kilpailu lisää toki myös stressiä
ja painetta menestyä: aloittelevalle pienpanimolle oman paikan löytäminen on
entistä vähemmän itsestäänselvyys. Myös SOPPissa kilpailun varjopuolet näkyivät
selvästi toisten tiskien vetäessä jatkuvasti pitkiä jonoja ja toisten jäädessä
pitkiksi ajoiksi kokonaan ilman asiakkaita laadukkaasta tuotevalikoimasta
huolimatta. Kuitenkin: hieno tapahtuma, hienoja panimoita ja hienoja oluita!
Lopuksi vielä tämän vuoden SOPP Tampereen plussat ja
miinukset:
Plussat
+ sopivan laaja, monipuolinen ja laadukas valikoima: mukana
myös kiva kokoelma erikoisempia olutkokeiluja, joita SOPPeissa ei yleensä ole
nähty kovinkaan paljoa. Muutama tosi mieleenpainuva olut.
+ vesikanisteripiste lasinpesupisteen kupeessa. Puhtaan
veden puute on ollut pitkään SOPPien ongelma, mutta nyt vettä oli helposti ja
ilmaiseksi saatavilla. Myös oman vesipullon täyttäminen sujui kätevästi.
+ rauhallinen tunnelma ja mahdollisuus jutella (ja jopa
kuulla, mitä vastapuoli sanoo) ennen bändien aloittamista.
+ pääosin jonot olivat siedettäviä ainakin alkuiltaan asti,
eikä oluita juurikaan myyty loppuun. Melkein kaikkia luvattuja tuotteita siis
sai ja suht helposti.
+ 1 desin ja 2 desin annoskoot (vielä kun pikkuannoksille
saataisiin oma pikkulasi ja 1 desin annokselle mielellään pikkuisen edullisempi
hinta).
Miinukset
- ruoka: sitä tyypillistä festariruokaa makkaroineen ja grillipihveineen, eikä ateriaksi riittäviä kasvisruokavaihtoehtoja.
- musiikki alkoi liian aikaisin ja heti täysillä. Samalla keskustelu
muuttui lähes mahdottomaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti