Real aleihin erikoistuneessa Gallows Birdissa järjestettiin
tänä viikonloppuna yhdeksättätoista kertaa Real Ale Festival-tapahtuma ja kävin
tänään paikalla testailemassa oluttarjontaa. Minulle tämä oli toinen kerta Real
Ale Festivaleilla, eka kerta oli vuonna 2014. Brittiläisiä real ale-oluita
esittelevän festarin teemana oli tällä kertaa läntinen Britannia.
Tämä olutfestari on mielestäni ominaisluonnoltaan erityinen
kahdestakin eri syystä: sillä on suomalaisittain ainutlaatuinen teema ja se
järjestetään espoolaisen suosikkiolutkuppilani uumenissa. Baarissa tunnelma on tapahtuman
aikana yleensä tiivis ja eläväinen. Festareilla edustettuina on kenties
normaalia enemmän kokeneiden ja arvokkaiden olutharrastajakonkarien, brittiläisiin herkkuihin
erikoistuneiden herrasmieslipittelijöiden sekä humalahakuisten ja äänekkäiden oluenjuojien
ryhmien edustajia. Väen koostumus oli tälläkin kertaa omaan silmääni varsin
monimuotoinen.
Cornish Crown Porter |
Olutpuolella tarjonta oli myös monimuotoista ja sopivien
kokeiltavien oluiden valitseminen sikäli haastavaa, vaikka pieniä annoksia
jälleen suosinkin. Liikkeelle lähdettiin iltapäivällä neljän maissa tummalla
osastolla, josta valkkasin kokeiluun Cornish Crownin Porterin. Porter oli
maultaan pähkinänkuorinen, kahvinporoinen ja tumman maltainen. Tuoksu oli
erittäin mieto ja koostui lähinnä mallasmaisista ja kevyen paahteisista
elementeistä. Kiva aloitusolut, muttei mikään erityisen spesiaali elämys.
Gower Black Diamond Porter |
Cornish Crown Porterin jälkeen jatkoin tylsänpuoleista
linjaani ottamalla maisteluun toisen saman tyylilajin edustajan, eli Gowerin Black Diamond Porterin. Valinta osoittautui harvinaisen osuvaksi, sillä tyystin
mustanpuhuvan oluen maku oli äärimmäisen miellyttävä. Tuoretta lakritsaa, mallasleipää,
espressoa, paahdettua mallasta ja tummaa suklaata oli tarjolla vaikka muille
jakaa. Tuoksupuolella oluesta erottui tuhkaisia ja lakritsaisia aromeja. Illan aikana kokeilemistani real aleista ehdottomasti paras ja tasapainoisin.
Buden Black Rock English Strong Ale |
Buden Black Rock oli English Strong Ale-tyylilajia edustava,
hyvin omalaatuinen olut. Oluen maussa oli tummia marjoja, karkkia, hunajaa ja taatelia.
Tuoksu oli makeahko ja melko maltainen, kuivahedelmäinenkin. En ole ihan varma,
tykkäsinkö tästä oluesta, mutta ainakin se oli erikoinen ja kiinnostava
kokemus.
Forge Hartland Blonde |
Forge Hartland Blonde oli kivasti pilsmäisen viljaisen ja
maltaisen pohjan päälle rakennettu hedelmäpläjäys. Erityisesti oluen mausta
nousi esiin sitruunaa, limeä, vaniljaa ja mangoa, vaikka olipa näitä samoja elementteja
mukana myös tuoksussa, tosin maltillisessa määrin. Luonteeltaan kesäinen olut
sopi myös talviseen pubitunnelmaan saumattomasti.
Dieu du Ciel! Aphrodisiaque |
Real ale-maistelun päätteeksi oli hyvä ottaa vielä yksi ihan
erilainen, mutta erittäin hyvä olut. Dieu du Ciel!:in Aphrodisiaque oli minulle
entuudestaan tuttu tuote ja tiesin sen istuvan omaan makuuni lähes
saumattomasti. Kaakaoinen, vaniljainen ja hiukan tammitynnyrinen maku ei pettänyt
tälläkään kertaa ja jotenkin tutusta oluesta onnistui taas löytämään uusia
elementtejä. Edelleen ihmettelen, miten Dieu du Ciel! pystyy tekemään oluistaan
niin luonnollisen oloisia ja totaalisen mauntäyteisiä samaan aikaan. Todellinen
luottopanimo, jolta ei huonoa olutta ole tullut vielä vastaan.
Real ale-festareilla olisi ollut tarjolla oluiden ja muutaman siiderin lisäksi myös pientä
syötävää, mutta tällä kertaa syötäviä ei tullut testattua. Sivusilmällä vilkuilemalla
onnistuin bongaamaan joistain pöydistä ainakin kiinnostavan oloisia ja teemaan
sopivia piiraita.
Kiitos antoisasta Real Ale-festarista Gallowsille! Tämä
tapahtuma puoltaa edelleen hyvin paikkaansa suomalaisten oluttapahtumien
joukossa ja säännölliset festarivisiitit ovat olutharrastajalle hyvä tapa pysyä
kärryillä myös real ale-maailmasta. Vinkkinä Real Ale Festivalin testaamisesta
kiinnostuneille todettakoon vielä, että paikalle on suotavaa mennä
mahdollisimman ajoissa. Myöhemmin illalla istumapaikkojen metsästyksessä eivät
nimittäin useinkaan auta edes ne kuuluisat kissat ja koirat.
Lisätietoja:
XIX Real
Ale Festival Gallows Birdin sivuilla:
http://www.gallowsbird.fi/tapahtuu.htm