Suuret Oluet, Pienet Panimot Helsinki 2015: Parhaat oluet

Helsingin SOPP on nyt koluttu. Olin paikalla perjantaina pidemmän kaavan mukaan noin kello kolmesta kello kymmeneen ja lauantaina pikaisemmalla visiitillä kahdesta puoli kuuteen. Jälkikäteen ajateltuna SOPPissa pyöriskelyä tuli juuri sopivasti, eikä porteista ulos kävellessä mieleen juolahtanut mainittavaa "voi hitsi, sekin jäi nyt sitten maistamatta"-fiilistä. Molempina päivinä eteen tuli muutamia oikein hyviä oluita, vaikka ihan kaikkein terävimpään huippuun kuuluviin oluisiin en tapahtumassa törmännytkään. Kiinnostavia uutuuksia oli mukana paljon, osa niistä vastasi odotuksiini ja osa ei.

Siirtykäämme sitten mielenkiintoisimpaan osuuteen, eli siihen, mitä tapahtumasta jäi käteen (auringon polttamien käsivarsien lisäksi). On siis aika listata Helsingin SOPPin parhaat oluet; kovin kärki plus jännin uutuus. Oluet ovat numeroinnista huolimatta paremmuuteensa nähden täysin satunnaisessa järjestyksessä. Totta puhuen tuskin osaisin edes laittaa näitä hyvin eri tyyppisiä tuotteita paremmuusjärjestykseen.

Maku Black IPA ja Maalais-Tamminen

1. Maku Black IPA. Maku Brewing hallitsee oluthommat horjumattomalla otteella. Black IPA oli todella varmalla kädellä luotu, täysin tasapainoinen olut, jossa sekä katkeruus että täyteläisyys ja sekä sitruksisuus että kahvinen paahteisuus yhdistyivät toimivaksi paketiksi. Juotava, kiva, maukas Black IPA. Suomessa ei ole nähty aiemmin kovin monia tämän tasoisia Black India Pale Aleja ja siksi tälle oluelle on varmasti paikkansa. 

Plevna Mosaic Weizen

2. Plevna Mosaic Weizen. Mosaic Weizenin tuoksu ja maku olivat täynnä trooppisen sademetsän hedelmiä. Persikka, mango ja sitrukset hallitsivat raikasta kokonaisuutta. Katkeruuden vaikutus säesti osuvasti kokonaisuutta.

Pyynikki Papan Vanillastout

3. Pyynikki Papan Vanillastout. Papan Vanillastout oli ihanan herkullinen yhdistelmä vaniljan, pekaanipähkinätortun, tumman suklaan ja tummapaahtoisen kahvin sävyjä. Vanillastout ei ehkä sovi makeaa kaikkein kovimmin karttaville melko korkean makeuskertoimensa vuoksi. Olut ei kuitenkaan ole imelä, vaan makeus on aidon tuntuista ja maku syvä sekä suutuntuma täyteläisen pehmeä.

Iso-Kallan Jahti

4. Iso-Kallan Jahti Amber Ale. Jahti pääsi yllättämään puun takaa. Rukiin, paahdetun maltaan, toffeen ja punaisten marjojen makuinen olut olisi täydellinen syysillan juoma. Sopi se tosin keskikesän iltaankin aika kivasti. Hauska, helposti juotava ja iisi nautiskeltava.

Modernist Svartkropp vaihteeksi miehisen käsimallin kädessä :)

5. Modernist Svartkropp Imperial Stout oli jenkkityylisen runsaan tummasuklaacookien, kauran, mustaherukan ja salmiakin makuinen olut, jonka jälkimaussa oli voimakasta paahteisuutta, espressoa ja kevyttä tuhkaisuutta. Tukevarunkoinen tuote kannattaa nauttia rauhallisen tunnelman vallitessa. SOPPin meluisessa miljöössä Svartkropp ei ehkä ollut ihan parhaimmillaan, joten olut täytyy ottaa uusintamaisteluun tilaisuuden tullen.

6. Plevna Barley Wine ja Malmgårdin Barley Wine. Kaksi erilaista, mutta silti samanlaista olutta, joita molempia olen aiemminkin maistanut. Plevnan BW oli kypsän ja tynnyrisen aromikas, marjainen, luumuinen, lakritsinen, viinimäinen ja tumman maltainen olut. Malmgårdin BWssä huomasi kypsytyksen puutteen tuomat edut ja puutteet; maun syvyys ei ollut Plevnan Barley Winen tasolla, mutta humaloinnin rapsakkuus ja sitruksisuus antoi oluelle jenkkityylistä, särmikkäämpää luonnetta. Malmgårdin BWn perusmaun elementit olivat paljolti samankaltaiset kuin Plevnan BWssa; luumua ja lakritsaa oli reippaasti. Aprikoosi nousi tosin enemmän esiin Malmgårdin BWssa. Molempien oluiden runko oli asiaankuuluvan tukeva, joskin Plevnan Barley Winen runko tuntui vielä astetta paksummalle.

Radbrew Alone in the Dark

7. Radbrew Alone in the Dark Milk Oatmeal Stout. Uusi panimo päätyi tuomaan SOPPiin muutakin kuin IPAa. Ratkaisu oli hyvä, sillä Alone in the Dark oli oikein miellyttävä, rapeanpehmeä ja makeantäyteläinen tuttavuus. Perusmaultaan paahteinen ja kahvinen olut sai erityisluonnetta kaurasta. Laktoosi pehmensi ja makeutti kokonaisuuden suuhunsopivaksi ja kermaiseksi. Tuloksena oli yksi SOPPin parhaista oluista.

Jokerina haluan vielä ottaa esiin jännimmän tapahtumassa maistamani oluen. Kyseessä oli Stadin Panimon Gasometer Porterin laktoosittomalla maidolla pehmennetty Milk Porter-versio. Olut oli maultaan ja tuoksultaan niin lähellä kaakaota kuin kuvitella saattaa, ehkä jopa vielä lähempänä. Hullunkurisen juoman väri oli vaaleanruskea ja samea, taisipa seassa uiskennella myös laktoosihiutaleita. Milk Porteria tilatessani kuvittelin saavani lasiini jotakin Milk Stout-tyyppistä, joten yllätys oli suuri, kun lasiini kaatui epäilyttävästi kaakaota muistuttava keitos. Sympaattinen ja helposti juotava tuttavuus yhtä kaikki.

Lopuksi vielä tämän vuoden SOPPin plussat ja miinukset kootusti.

Plussat:

Piknik-alue ja simaa lasissa. Kesä.

+ Rauhallinen ja melko hiljainen piknik-alue. Tämän kaupunkikeitaan merkitystä ei voi korostaa liikaa. Rauhattomassa ja lähes kohtuuttoman hälyisässä tapahtumassa ainakin kaltaiseni sisäisen zeninsä helposti hukkaava henkilö kaipaa kotoisaa omaa soppea, johon vetäytyä nautiskelemaan oluista, juttelemaan kavereiden kanssa ja ihan vaan lepäämään ja keräämään voimia. Piknik-alue oli edellisiin SOPP-vuosiin nähden todella tärkeä, kiitettävä uudistus. Piknik-alueen tarun soisi jatkuvan myös ensi vuonna.

+ Edellisiä vuosiakin parempi kattaus kotimaisten pienpanimojen tarjontaa höystettynä aikas kivalla setillä naapurimaiden olusia. Olipa mukana jokunen sima, sahti ja siiderikin olutlistoja rikastamassa. Yhteensä mukana oli yli 100 tuotetta. Pääosin tuotteiden taso oli väliä ookoo-hyvä.

+ Ok hintataso. Oluet olivat aika kohtuuhintaisia. Pienen annoksen hinta oli puolet isosta, mikä oli myös hyvä juttu.

+ Mahdollisuus valita pieni annos. Ehkä jo itsestään selvä asia, mutta silti tärkeä plussapuoli.

+ Oheistuotteiden myynti. Tykkään, että tapahtumasta voi ostaa asiaan kuuluvia asusteita, kirjoja yms. sälää. On myös kiva, että panimojen paitoja on myytävänä. Panimojen tapahtumassa myytävien tuotteiden valikoiman toivoisi vielä lähitulevaisuudessa laajenevan paidoista esimerkiksi nimikkolaseihin, huppareihin ja naisten toppeihin jokaiselle jotakin-ajatuksella.

+ Vessat. Naisten vessoissa oli jopa pöntöt ja vessat olivat suhteellisen siistejä ja mukavia, tosin polvia ei vessoissa saanut ahtauden takia mahtumaan oikein mihinkään.

Miinukset:

- Melu. Aivan järkyttävä sellainen. Melu nousi teltassa korviahuumaavaksi jo alkuillasta ja jatkui yhä suurempana iltaa kohti kuljettaessa. Volyymitaso kipusi kestämättömäksi illan esiintyjän aloittaessa, mikä johti ennen pitkää vääjäämättömästi kotiin lähtöön. Oluiden ominaisuuksien puiminen yhdessä on kuitenkin niin tärkeä osa tapahtumaa, että melutason noustessa keskustelut estäväksi iso pala tunnelmaa jää puuttumaan.

- Tungos. Tungos vallitsi tapahtumassa oikeastaan koko ajan ja liikkuminen paikasta a paikkaan b oli vaikeaa ja hidasta. Rautatientori ei taida ihan vetää vuosi vuodelta paisuvaa ihmismassaa. Olisiko siirtymä Kaisaniemen tai Kaivarin väljempiin tiloihin harkittavissa?

- Vesiongelma. SOPP-klassikon, eli vesidilemman vääjäämätön läsnäolo jatkui edelleen. Vettä sai kyllä, mutta kiitettävän suurella kahden euron kappalehinnalla ja veden ostopisteitä oli vain yksi. Jäin jälleen kaipaamaan ilmaista, tai edes edullisempaa vettä. Sisääntulo- ja uloslähtötarkastukset olivat myös lähes pakkomielteisen tarkkoja veden ja muidenkin asioiden suhteen. Vettä ei saanut tuoda sisään, mutta tyhjää vesipulloa ei myöskään saanut ilmeisesti viedä ulos (siinä olisi voinut salakuljettaa olutta ulos tapahtumasta). Huoah.

Lisätietoja:

Suuret Oluet, Pienet Panimot-tapahtuman verkkosivu:

http://www.suuretoluet.fi/

Maisteluvinkit Suuret Oluet, Pienet Panimot Helsinkiin

Helsingin Suuret Oluet, Pienet Panimot-tapahtuma alkaa vihdoin keskiviikkona, siis aivan, jo huomenna. Tapahtuma on nyt venynyt jo neljäpäiväiseksi ja kestää keskiviikosta lauantaihin. Tänä kesänä SOPPailu on jäänyt vielä kokonaan kokematta, joten Helsingin SOPP-viikkoa on odottanut kuin kuuta nousevaa. Yhtenä tehokkaana SOPP-kuumeen nostattajana on myös aiempaa monipuolisempi ja laajempi tarjonta. Tällä kertaa mukaan tulee suomalaisten panimojen ohella yksi virolainen ja jokunen ruotsalainen panimo. Joukossa on myös minulle uusia panimoja, kuten Mathildedal ja Sahtipaja.

Nyt on aika jälleen pohdiskella, mitä sitä haluaisi maistaa ja laatia se kriittisen ja valikoivan olutfriikin perustyökalu, eli maistelulista. Listan luomisessa korvaamaton työväline on tapahtuman verkkosivuilta bongaamani lista, johon on merkitty kaikki tarjolla olevat tuotteet. Päädyin perinteiseen tapaan yhdistämään toisiinsa maisteltavien ruksimisen ja vinkkien jaon blogissa. 

Listalleni on tavanomaiseen tyyliin otettu mukaan lähinnä oluita, joita en ole aiemmin maistanut. Ihan kaikilta panimoilta ei ole päätynyt listalleni yhtään tuotetta, sillä joidenkin kaikki tuotteet ovat minulle entuudestaan tuttuja ja joidenkin listaa ei ole julkaistu ennakkoon. Joidenkin panimojen listalta taas ei osunut silmään tältä istumalta erityisen jänniä oluita ja näiden panimojen suhteen teen maistelupäätöksiä vasta paikan päällä. Suurimmalta osalta panimoja nappasin kuitenkin mukaan vähintään yhden olutvinkin.

Bryggeri Helsinki tuo tapahtumaan kakkosversion 7,8-prosenttisesta Supernovastaan. Ykkösversio jätti harmillisen epätasapainoisen vaikutelman, vaikka oluessa tuntui olevan periaatteessa roppakaupalla potentiaalia. Supernova Kakkosessa on haettu sitruksista yleisvaikutelmaa sekä humaloinnin että mausteena käytetyn sitruunankuoren avulla. Periaatteessa olen sitruksisen IPAn ja DIPAn ystävä, joten päivitetty Supernova voisi olla minun juttuni. Jännityksellä odotan, onko sitruksesta tämän IPAn pelastajaksi.

Plevnalta haluaisin maistaa 5-prosenttista Mosaic Weizenia. Olut on kesäkauden uutuus Plevnan Weizen-sarjassa, jossa panimo tuo markkinoille erilaisin humalalajikkein humaloituja vehnäoluita. Aikaisemmat Weizenit ovat olleet mielestäni poikkeuksellisen maukkaita, joten Mosaic-version toivoisi jatkavan samaa hyvin valittua rataa. Mosaic on kivasti trooppinen ja aika monipuolinen humala, josta tuntuu tulleen tämän olutvuoden muoti-ilmiö. Vehnäoluesta se tehnee sopivasti särmikkään, muttei kuitenkaan kulmikkaan.

Rekolan panimon ja Hiiden Kaksi Kotia-sarjalaisia tulee mukaan Helsingin SOPPiin peräti kaksin kappalein. Ensimmäinen näistä on ruusunmarjainen, 6,3-prosenttinen belgi-ale Ruusuhippi. Hapan ja mehevä ruusunmarja solahtanee aika kivasti happamaan belgipohjaan. Harmoniselta, herkältä ja houkuttelevalta vaikuttava olut on paras nauttia avoimessa ja puhtaassa mielentilassa, eli mahdollisimman pian festareille saapumisen jälkeen. Näin se pääsee oikeuksiinsa parhaiten. Toinen Kahden kodin olut on 5-volttinen Kaksi Kotia Granaattiomena. Muotihedelmäksi noussut granaattiomena on herkullinen, makeahko hedelmä, joka saattaa tehdä oluesta joko erittäin maukkaan tai vähän liiankin imelän. Nähtäväksi jää, kumpi vaihtoehto tässä tapauksessa toteutuu.

Mathildedalin panimon oluet ovat vielä minulta kokeilematta. IPA on yleensä se uuden panimon linjasta eniten kertova tuote, joten ajattelin aloittaa tutustumisen Mathildedaliin 6,9-volttisesta Teijosta. Yleensä uusien panimojen ensi-IPAt ovat noudattaneet hillittyä kaavaa ja pakanneet vain pikkuisen katkeruutta populääriin makuun tehtyyn olutpakettiin. Tähän mennessä tietääkseni vain Maku Brewing ja Radbrew ovat poikenneet linjasta luomalla hyvin katkerat ensi-IPAt. Mikä on Mathildedalin linja, se selviää vasta SOPPIssa.

Saimaan Brewer’s Special-sarjan 4,7-prosenttinen Joker Hop Ale on panimon tuorein Brewer’s Special-sarjalainen. Joker Hopista kiinnostavan tekee oluen vaihtuva humalointi. Kyse on yllätyspaketista, joka on joka erässä erilainen. Idea muistuttaa etäisesti oluiden sokkomaistelua ja siksi se on mukavaa vaihtelua.

Pyynikin 6,8-prosenttinen Papan Vanillastout nousi listalle herkulliselta kalskahtavan nimensä vuoksi. Stoutin saamat arviot ovat vielä vähäisiä ja hyvin ristiriitaisia. Kahvin ja vaniljan yhdistelmä on onnistuessaan huippu, joten tätä täytyy kokeilla. 6-prosenttisen Jaskankaljan otin kokeilulistalle, sillä bloggaajakollegan rukiinen ja kaurainen pale ale kuulostaa hyvältä. Tällainen olut toimii sessio-oluena sillä festarien hetkellä, kun ei oikein tiedä mitä tekisi mieli. Perus-pale alen äärellä seuraavan oluen pohdinta sujuu rattoisasti.

Teerenpeliltä uutuutena SOPPiin saapuu 6,9-prosenttinen Kampin Olutneuvoksen Saison. Saisoneita on tämän kevät-kesäkauden aikana ilmaantunut kuin sieniä sateella ja Teerenpelin saison on osa trendiä. Kansanpanimon ja erikoisemman linjan välillä luisteleva Teerenpeli ei ole aina oluissaan onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla. Onnistaisiko saison-saralla paremmin?

Stadin 6-prosenttinen Gasometer Baltic Porter löysi tiensä kokeilulistalle, sillä Stadin porterit ovat melkein aina osuneet makuhermooni oikein kivasti. Tämä makeaksi ja suklaiseksi kuvailtu olut tuskin tekee poikkeusta. Oluen voisi olettaa asettuvan porterien kategorian makeampaan, marjaisempaan ja lakritsisempaan päähän.

Donut Islandilta valitsin maistelulistalle tymäkän 9-volttisen Lemonheadsin. Sitruksinen humalointi vahvalla mallaspohjalla ja prosentteja uhmakkaat 9. Kokeilunhaluisella syteen tai saveen meiningillä siis mennään, kuten usein Donut Islandilla muutenkin. Testilistalle Lemonheads nousee jännyyspisteiden ja sitruksisuuslupausten avulla.

Hopping Brewsters Pale Ryeder Aotearoa hyppäsi listalle uusi-seelantilaisen humalointinsa ja rukiisuutensa ansiosta. Ruis ja humalat tekevät oluesta persoonallisen, karua suomalaisuutta ja trooppisia elementtejä kombinoivan kokonaisuuden. En ole vielä kovin montaa panimon olutta maistanut, joten listalla on monia muitakin kiinnostavia, minulle uusia tuotteita.

Radbrewltä valitsin 5,9-prosenttisen kauralla ja laktoosilla höystetyn Alone in the Darkin. IPA-painotteisella linjalla aloittaneen panimon Milk-Oatmeal Stout auttaa saamaan kokonaiskuvaa Radbrew’n linjasta. Mieto stout ei ole helpoin tyylilaji, sillä voltteja pudotettaessa stoutiin on haastavampaa saada tyylilajiin kuuluvaa täyteläisyyttä. Nuorelle panimolle tähän suuntaan lähteminen on pieni riskinotto, toivottavasti se myös kannattaa.

Iso-Kallan 5,7-volttinen Jahti päätyi maistelulistalle, koska rukiisuus ja havuisuus kiehtovat mieltäni. Jahti on tuiki tuntematon tuote, josta ei osaa ennakkoon arvailla kovin paljoa. Humaloinnin osalta ollaan aika perinteisillä jenkkilinjoilla, joten havujen lisäksi sitruksisuutta lienee odotettavissa. SOPPIn olutlistan kuvailun perusteella oletan, että Jahti on tyyliltään ruis-ale.

Suomenlinnalta maistelisin mielelläni 6-prosenttista IVAa, eli Imperial Vit Alea. Suurin syy oluen päätymiseen listalle on sen uusi-seelantilainen humalointi. Osasyynä orastavaan kiinnostukseeni on myös oluen erikoinen tyyli. Tällaista olutta on vaikea kuvitella, se pitää siis maistaa.

Maku Brewingin tiskiltä ensisijainen valintani on 6,1-prosenttinen Black IPA. Black IPA on tyylinä moniulotteinen, sillä tyylissä yhdistyvät parhaimmillaan IPAn, porterin ja stoutin hienoimmat puolet. Tyylin oluet jakautuvat karkeasti ottaen kahteen kategoriaan: vahvasti aromihumaloituihin ja katkeriin IPA-voittoisiin Black India Pale Aleihin ja tukevarunkoisempiin, vähemmän katkeriin ja paahteisen intensiivisiin stout/porter-voittoisiin Black India Pale Aleihin. Makun ollessa kyseessä veikkaan, että tämä olut edustaa sitä IPAhtavampaa tyyppiä. Lakritsinen, sitruksinen ja rapsakka, siinä tiivistettynä ennakko-odotukseni Maku Black IPAsta.

Taakon 5,8-prosenttinen Pihtla Viljapuna kiinnostaa melko harvoin saatavilla olevan tyylinsä vuoksi. Kyseessä on Irish Red Ale. Viljapunaa on kuvailtu maltaiseksi ja sitruksiseksi. Taako-panimon kaksi sahtia ovat myös varmaankin maistelun arvoisia. Varsinkin tumma sahti kuulostaa maukkaalta.

Erinäisten diplomi-insinöörien ja teekkarien seurassa pitkään pyörittyäni olen tullut siihen tulokseen, että oluen ja insinöörin eri lajimuodot esiintyvät varsin taajaan yhdessä. Ruosniemellä on mitä ilmeisimmin huomattu sama asia, sillä panimon valikoimasta löytyy Insinööri IPA-niminen keitos. AMK-Insinööriin viittaava Insinööri IPA on nyt saanut isoveljen. Diplomi-insinööri DIPAssa tekniikan alan ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanut insinöörien alalaji yhdistyy pettämättömällä logiikalla astetta ylempään IPA-alalajiin, eli Double IPAan. Todennäköisesti maistelen Diplomi-insinööri DIPAn tuntemieni diplomi-insinöörien seurassa autenttisen kokemuksen varmistamiseksi. Itse kun olen vain epämääräinen viestintä-yhteiskuntatieteilijäsekoitelma, eikä minulla runsaasta insinööriseurassa viettämästäni ajasta huolimatta ole omakohtaista kosketuspintaa insinöörinä olemisen syvimpään olemukseen. 

Toinen mielenkiintoa herättävä Ruosniemen (ja Hiiden) tuote on 9,5-prosenttinen Konttorirutto Barley Wine. Tämä tuote on aiemminkin ollut mukana olutfestareilla, mutten ole vielä tutkimattomista syistä sitä päätynyt maistamaan. Konttoriruton tyylilajina on luonteikas Barley Wine. BW on mielestäni yksi olutmaailman monivivahteisimmista ja yllätyksellisimmistä tyyleistä ja siksi tahtoisin tietää, millaisen tulkinnan tyylistä Ruosniemi on saanut aikaan.

Malmgårdilta minulla on maistamatta 5,5-prosenttinen Proto #8, joka on Proto-sarjan toistaiseksi tuorein tuote. Aiemmat Protot ovat olleet mukavia ja suhteellisen simppeleitä juomia. Wheat Ale Proto #8 lienee myös sopivan yksinkertainen ja siksi se tulee varmaankin jossain vaiheessa festaria toimimaan välioluena kahden erikoisemman tapauksen väliajalla.

Ruotsalaisia panimoita on saatu mukaan SOPPiin ihan kivan kokoinen poppoo. Aloitan Närkestä, kuten tulen lähes varmasti SOPPin ruotsalaistiskille päästyänikin tekemään. Närken kiinnostavimmat oluet ovat omasta mielestäni Barley Wine ja Örebro Bitter. Molemmat päätyivät listalle tyyliensä takia, tämän lisäksi Örebro Bitterin varsin korkeat Ratebeer-pisteet vaikuttivat osaltaan valintaan. Närkeltä tosin melkein mikä tahansa tuote lienee maistamisen arvoinen.

Sahtipaja tuo SOPPiin aikamoisen kattauksen jännyyksiä. Panimon simat saavat hämmennyksiin erikoisilla mausteillaan, vaan onpa mukana myös vinkeästi maustettu vehnäolutkin. Näistä on vaikea valita vain yhtä, joten valitsen näppituntumalla tai pitkää tikkua vetämällä sopivan kokeiltavan paikan päällä.

Nynäshamnsin kaksi kiinnostavinta ovat 4,5-prosenttinen Bedarö Bitter ja 9,1-prosenttinen Valsviken Imperial Porter. Bitterin otin listalle löytääkseni uuden ESB-suosikin. Hyvää ESBtä on yllättävän vaikea löytää, siksi sekä Närken että Nynäshamnsin ESB kannattaa ottaa maisteluun. Kenties näillä kahdella voisi kokeilla ESB-vertailuakin. Valsviken Imperial Porter on kypsytetty talviporter, eli mielestäni mitä parhain keskikesän juoma. Olutvuodenaikoja orjallisesti noudattavat voivat suosiolla skipata tämän herkun, mutta itse olen suunnitellut ottavani seitsemän maltaan Imperial Porterin mielelläni porukkamaistelun keskiöön sopivan seesteisellä hetkellä.

Modernistilta haluaisin testata 4,7-prosenttisen Szechuan Pepper Witin. Oluessa ei nimestään huolimatta ole käytetty pippuria tai paprikaa, vaan sitruskasvityyppisen sichuaninpippuripuun marjoja. Säväyttävän tunteen suuhun aiheuttavia Sichuaninpippureita on kuvailtu muun muassa sähköisiksi sitruunapuun marjoiksi tai kukkapippureiksi. Witissä sichuaninpippureita on todennäköisesti käytetty lisäämään mukaan mausteista ja sitruksista makua sekä pientä potkua. 

Nils Oscarin kaksi kiinnostavinta olutta ovat Kalasöl ja Hop Yard IPA. 5,2-prosenttinen Kalasöl on Oktoberfest-tyylinen perinteinen ja runsaan maltainen lager-olut. Oluen makua on kuvailtu pähkinäiseksi, leipäiseksi ja karamelliseksi. Arvioiden perusteella Kalasöl on keskimääräistä Oktoberfest-olutta tuhdimpi ja moniulotteisempi tapaus ja siksi nostin sen listalleni. Hop Yard IPA on Nils Oscarin maukkaaksi kuvailtu 7,3-prosenttinen IPA. Uskoisin tämän olevan hyvä perus-IPA, jolle on varmasti SOPPIssa paikkansa.

Kaksi olutta SOPPiin tuova Jädraås on minulle panimona entuudestaan tuntematon. Valitsin panimon tuotteista melko lailla sokkona Jädräöl Sällskapsölin. Sällskapsöl on 6,8-prosenttinen Amber Ale. Amber Ale on tyylinä kiinnostava ja hiukan harvinaisempi. Toimiva Amber Ale voi olla todellä erinomainen. Tämän siis voisi ottaa kuriositeettina kokeiluun.

Siinäpä oma subjektiivinen ja suhteellisen spontaanisti kyhätty listani Helsingin SOPPia varten. Mielelläni otan vastaan maisteluvinkkejä myös teiltä.

Lisätietoja:

Suuret Oluet, Pienet Panimot-tapahtuman nettisivu:

http://www.suuretoluet.fi/

Helposti lähestyttävä blondi: Saimaa Blonde Ale

Taustaa: Saimaan Juomatehtaan Blonde Ale on vaalea pintahiivaolut, jota panimo itse kuvailee kullankeltaiseksi ja kevyen hedelmäiseksi. Olut lukeutuu Suomessa nousussa olevaan perus-erikoisoluiden kategoriaan, eli se ei ole perinteinen vaalea tärkkelyksestä tehty bulkkilager, muttei toisaalta mikään kovin kokeilevakaan tuote. Itse sain oluen maistettavakseni jokin aika sitten ja maistelin kaksi kipaletta tuotetta saadakseni selkeämmän kokonaiskuvan tästä uutuudesta.

Panimo: Saimaan Juomatehdas

Olut: Blonde Ale

Tyyli: Blonde Ale

Prosentit: 4,5 %

Tuoksu: Pääosin kivasti hiivan, ranskanleivän, persikan ja päärynän tuoksuinen olut. Lopputuoksun hiivaisuudessa on tosin jotain pistävää ja epäpuhdasta.

Ulkonäkö: Meripihkan värisen oluen vaahto on valkea, pienikuplainen ja melko ohut.

Maku:Miedon hedelmäinen, maltainen ja viljainen maku tekee oluesta helposti juotavan. Mukana on myös jännää siirappisuutta. Loppumaun pahvisuus palauttaa maan pinnalle kivan alkumaun ja mukiinmenevän päämaun jälkeen. Särmiä on tässä Blonde Alessa hiottu omaan makuuni pikkuisen liikaa ja olisin kaivannut makupakettiin enemmän mausteisuutta, tuntuvampaa humalointia ja vahvempaa viljaisuutta.

Suutuntuma: Melko hiilihapokkaan oluen runko on ohuenpuoleinen.

Omat pisteeni Olutoppaassa:  30/50

Mihin tilanteeseen sopii? Tämäntyyppisellä helposti lähestyttävällä oluella voi houkutella yksinomaan bulkkilagereita juovaa kaveriaan kokeilemaan vaihteeksi jotain vähän erilaista. Blonde Alen vahvahko hiivaisuus voi tosin asettua kaverin olutmaun laajentamisen esteeksi tai ainakin hidasteeksi. Perusoluen tasolle jäävä tuote, jossa olisi kyllä aineksia enempäänkin. Toisaalta keskitiellä pysyminen saattaa olla tässä tapauksessa hyvinkin tietoinen valinta.

Lisätietoja:

Saimaan Juomatehtaan Blonde Ale Olutoppaassa:

http://olutopas.info/olut/6381/saimaan-blonde-ale

Saimaan Juomatehtaan Blonde Ale Ratebeerissä:

http://www.ratebeer.com/beer/saimaan-blonde-ale/321759/

Lasin täydeltä hedelmiä: Buxton & Omnipollo Stolen Fruit

Stolen Fruit sopii hyvin esim. kasviswokin kera

Taustaa: Kun kaksi erityisen hyvin omaan makuuni istuvaa panimoa panee yhteistyöoluen, tuloksena täytyy olla jotakin spesiaalia. Stolen Fruit on Berliner Weisse, jonka maustamiseen on käytetty greippiä ja limettiä. Yhdistelmä kuulosti kaltaiseni sitruksen ja Berliner Weissen ystävän korviin niin herkulliselta, että tätä piti päästä maistamaan mahdollisimman pian.

Panimo: Buxton ja Omnipollo

Olut: Stolen Fruit

Tyyli: Berliner Weisse

Prosentit: 4,6 %

Tuoksu: Hitunen IPAmaista greippiä ja havumetsää sekä iso sylillinen persikkoita, mangoja, vadelmia, limettejä, vehnää ja marjasorbettia. Näistä aineksista on Stolen Fruitin tuoksu tehty. Herkullinen tuoksu houkuttaa maistamaan.

Ulkonäkö: Olut on kullankeltainen ja sen vaahto valkea ja nopeasti haihtuva.

Maku: Greippistä alkumakua seuraavat vaniljan, sitruunan ja päärynän maut. Loppumaku on persikkainen, vadelmainen, leivosmainen ja maitohappomaisen jogurttinen. Oluen maltaisuus on kevyttä ja makua hallitsee hapan hedelmäisyys.

Suutuntuma: Oluen suutuntuma on melko hiilihapokas ja kevyehkö.

Omat pisteeni Olutoppaan asteikolla:  37/50

Mihin tilanteeseen sopii? Kesäisen raikas ja hapan olut on mitä parhain hellepäivän juoma. Hedelmäinen olut toimisi varmaankin hyvin vadelmaisen juustosalaatin, hedelmäsalaatin tai vaikkapa sitruunapastan kanssa. Perinteisistä saksalais-Berliner Weisseistä IPAhtavien piirteidensä vuoksi hiukan eroavat uuden tyyliset Berliner Weisset ovat helposti juotavia ja kevyitä. Siksi ne maistuvat hyvin myös monelle maltaisia makuja karsastavalle.

Lisätietoja:

Buxton ja Omnipollo Stolen Fruit Ratebeerissä:

http://www.ratebeer.com/beer/omnipollo--buxton-stolen-fruit-grapefruit-and-key-lime-sour-wheat/275661/

Sammakko humalapuutarhassa: Hopping Frog Fresh Frog Raw Hop

Taustaa: Yhdysvaltain Ohiosta kotoisin oleva Hopping Frog on yksi pitkäaikaisista suosikkipanimoistani. Tutustuin tähän omalaatuiseen sammakkopanimoon jo olutharrastukseni alkuvaiheessa. Ripakinttuisten ja iloluontoisten sammakoiden kuvin koristelluilla olutpulloilla oli merkittävä rooli olutharrastukseni vakiintumisvaiheessa. Ensin rakastuin Hopping Frogin stouteihin ja portereihin ja nyt perehdyttyäni panimon tuotantoon lisää ja kartutettuani oluttuntemustani uskallan jo sanoa, että tässä on yksi maailman parhaista panimoista. Hyppivät sammakot ovat luonteeltaan rupikonnamaisen tuhteja, intensiivisiä ja mahdottoman maukkaita. 

Fresh Frog Raw Hop päätyi maisteltavakseni alun perin siinä käytettyjen kuivaamattomien humalakäpyjen vuoksi. Tällä kertaa oluen merkittävin valintaperuste oli siis, aivan, humala. Päihtymystilaa en toki Tuoresammakkoa ostaessani tavoitellut, vaan sen sijaan halusin maistaa suussani tuoreen humalan katkeranimelän maun. Olutpulloni tarkka ikä jäi valitettavasti minulle mysteeriksi puuttuvan päiväysmerkinnän vuoksi, mutta oletan ainakin maun perusteella arvioimani yksilön olevan suhteellisen tuore.

Panimo: Hopping Frog

Olut: Fresh Frog Raw Hop

Tyyli: Imperial India Pale Ale

Prosentit: 7,8 %

Katkeruus: 45 IBU

Tuoksu: Voimakas humalakäpyisyys, hengitykseen pureutuva greippisyys, karamellisuus ja pihkainen lopputuoksu muodostavat miellyttävän, tuoreen tuntuisen tuoksukokonaisuuden.

Ulkonäkö: Punakuparin värisen oluen vaahto on paksu, pienikuplainen ja luonnonvalkoinen.

Maku: Pihkainen, kinuskikastikkeinen, pihlajanmarjakarkkinen, havuinen ja vihreän ruohoinen maku, jossa on jännää, katajasiirappista makeutta. Loppumaussa on hitunen hunajaa ja häivähdys appelsiininkuorta, jotka yhdessä täydentävät kokonaisuuden erityisen suussa sulavaksi. Tyylilajiinsa nähden melko makean, mutta erittäin aidon humalaisen makuisen oluen erityispiirre on erittäin aromikas, vahva ja vivahteikas makuprofiili.

Suutuntuma: Oluen vahvahko alkupuraisu taittuu täyteläisen pehmeään keski- ja loppumakuun. Puraisu on laadukkaalle jenkki-IPAlle tyypillisesti lempeä ja katkeruus piiloutuu samettisen paksun rungon suojiin. Poikkeuksellisen tasapainoinen suutuntuma tekee oluesta prosentteihinsa nähden hyvin juotavan.

Omat pisteeni Olutoppaassa:  43/50

Mihin tilanteeseen sopii? Fresh Frog Raw Hop auttaa juojaansa ymmärtämään pikkuisen paremmin, miltä tuntuu puraista humalankäpyä. Olut ei ole katkerimmasta ja rapsakimmasta päästä, mutta katkeroöverien sijaan se tarjoilee kattauksen mainioita humalahtavia makuja katettuna sopivasti tuhdin ja pyöreäprofiilisen rungon päälle. Tällaista olutta ei ole helpoin parittaa ruokien kanssa. Makeutensa ansiosta Fresh Frog Raw Hop voisi kenties toimia varmimmin jälkiruokien kanssa. Puolukkapiirakka ja toffeiset jälkiruoat solahtaisivat todennäköisesti suht harmonisesti sulavalinjaisen Sammakon seuraan, mutta voisi tästä jännyydestä olla jopa riistaruokienkin seuraksi.

Lisätietoja:

Fresh Frog Raw Hop Ratebeerissä:

http://www.ratebeer.com/beer/hoppin-frog-fresh-frog-raw-hop-imperial-pale-ale/110621/1/4/

Fresh Frog Raw Hop Olutoppaassa:

http://olutopas.info/beers.php?olut=1776

Raportti Bier-Bierin siideriviikkojen siiderimaistelusta

Bier-Bierin saison-maistelu oli sen verran avartava kokemus, että saatuani kutsun samaisen olutravintolan siideriviikkoihin liittyvään siiderimaisteluun en epäröinyt hetkeäkään, osallistuisinko vai enkö. Viime viikon torstaina siis marssin siiderien pariin heti töiden jälkeen.  Odotin maistelua innolla siiderientuntemukseni surkeudesta huolimatta, tai oikeastaan jopa siitä johtuen. Siiderien kategoria jakaantui vielä ennen maistelua mielessäni lähinnä omena- ja päärynäsiidereihin sekä kuiviin (yleensä laadukkaampiin) ja makeisiin (yleensä heikkolaatuisempiin ja esanssisempiin) tuotteisiin. Olin myös juonut englantilaisia ja ranskalaisia siidereitä ja todennut varsinaisella asiantuntijan otteella, että niissä on eroja. Vielä kun osaisi sanoa, että millaisia.

Voin siis rehellisesti myöntää, että ovesta sisään astuessani minulla ei ollut käytännössä hajuakaan, millaisia makuelämyksiä olisi edessä. Ennakko-oletusten puute teki mielestäni maistelusta entistä kiinnostavamman, sillä nyt oli mahdollista kokea jotain uutta ja laajentaa reviiriään.

Maistelulistalla oli peräti 20 (+1 jokeri) erilaista siideriä Italiasta, Ranskasta, Englannista ja Espanjasta. Maistelu aloitettiin ranskalaisilla siidereillä, joita oli listalla eniten. Maistelun vetäjä Anikó osasi kertoa ranskalaisten siiderien maistuvan usein navetalle tai tallille, kun taas brittisiiderien mausta erottuu usein enimmäkseen ylikypsää omenaa. Espanjalaiset siidereille on ominaista etikkaisuus. Näitä tietoja ajatuksia jäsentävänä kompassina käyttäen lähdimme maistelemaan siidereitä. Itse rustasin lyhyet muistiinpanot jokaisesta, mutta siideripaljouden edessä kirjoitukset jäivät aika lyhyiksi. Tässä kuitenkin omat miniarvioni, joiden yhteenlaskettu pituus on vähän vähemmän mini.

Kernén siideri ja pullo

Omenasiideri Kerné B Cidre Fruite oli makean omenamehuinen, omenapiirakkainen, keskihapokas ja limonadimainen. Ruokasuosituksia tälle siiderille heitellessä esiin nousivat eritoten omenapiirakka ja karamellisoitu punasipuli (ymmärrettävistä syistä erikseen tarjoiltuina).

Cidre Huet Pommeau ja pullo

Omenasiideri Cidre Huet Pommeau oli voimakkaasti, jopa soodamaisesti hiilihapokas, maalaistyylisen makuinen ja tanniininen. Tanniinisuus jätti suuhun kalvomaisen pinnan.

Päärynäsiideri Cidre Huet Poire Doux oli kinuskikakkumainen, makeahko, päärynäliköörimäinen, vihreän päärynän makuinen ja hieman kirpeä. Persoonallinen ja melko voimakas päärynäsiideri.

Eric Bordelet Brut Tendre ja pullo

Eric Bordelet Brut Tendre oli hiukan navettamaisen ja melko mausteisen makuinen, kuiva ja suuta kuivattava omenasiideri.

Eric Bordelet Tendre ja pullo

Eric Bordelet’n Tendre oli selvästi Brut Tendrea makeampi, mutta muuten samantyyppinen, maalaistyylinen siideri. Omenainen makeus korostui tässä enemmän, kun Brut Tendressa navettaiset aromit erottuivat päällimmäisinä.

La Ferme d’Hotte Cidre de Prestige Saveur de Pommier Biologique oli maistelun pisimmällä nimellä varustettu siideri, jonka nimi ja maku henkivät juhlavuutta. Samppanjaa muistuttava, hapokas ja kuiva siideri maistui ylikypsille omenoille, vaniljalle, maalaismaisemalle ja vihreän omenan kuorelle.

Eric Bordelet Brut ja pullo

Eric Bordelet Brut oli Bordelet’n totaalikuiva tuote, joka vei kuivan siiderin käsitteen äärirajoilleen. Siideri oli niin kuiva, ettei sen maussa ollut enää oikeastaan muuta jäljellä kuin kuivaa happamuutta. Edes omena ei erottunut juuri lainkaan. Varsinkin siiderin loppumaku oli suorastaan ärhäkän kuiva.

Bordelet Sydre Argelette ja pullo

Eric Bordelet Sydre Argelette ihastutti minua jo tuoksullaan, jossa omenapiirakkaisuus sekoittui vaniljaan, vaaleisiin rypäleisiin ja kermatoffeeseen. Miellyttävän siiderin tuoksussa oli myös pientä päärynämäisyyttä, vaikkei kyseessä ollutkaan päärynäsiideri. Siiderin tuoksuun verrattuna happamahkossa maussa oli vihreää omenaa, omenankuorta ja hitunen jogurttia. Argelette jakoi maistelussa mielipiteitä, mutta minä tykkäsin.

Bordelet Poire Authentique ja pullo

Eric Bordelet’lta oli maistelussa kaksi päärynäsiideriä, joista Poire Authentique oli vuorossa ensimmäisenä. Poire Authentique oli nimensä mukaisesti vahvasti päärynäinen siideri. Päärynämarmeladi tai päärynälikööri tuli ensimmäisenä mieleen tästä intensiivisestä ja suorastaan kulmikkaasta, ylikypsään päärynään hienostuneella, mutta suoraviivaisella tavalla vivahtavasta siideristä. 

Cidre Dupont ja pullo

Cidre Dupont pisti silmään tässä joukossa navetta- ja tallimaisena sekä nahkaisena siiderinä. Dupont’n maussa oli jotain vanhahtavaa ja maamaista. Perinteinen ranskalainen maalaissiideri tuntui Bordelet’n kärkevän päärynäsiiderin jälkeen jotenkin kotoisan nukkavierulta ja pehmeältä.

Bordelet Granit ja pullo

Bordelet’n Granit oli Bordelet’n päärynäsiidereistä toinen. Granitia makustellessa huomasi, kuinka selvästi samankin siiderintuottajan siiderit voivat erota toisistaan. Vaniljasorbettia ja kirpakkaa vihreää omenaa huokuvaa alkuaromia seurasi pian tamminen ja kastanjainen, syvä jälkimaku. Siiderin hiilihapot olivat vahvat lähes terävyyteen asti. Kiinnostavasti kerroksellinen siideri, joka oli mukana olleista päärynäsiidereistä mielestäni maultaan monipuolisin ja vähiten päärynäinen.

Ratafia ja pullo

La Ferme d’Hotte Ratafia oli mukana olleista siidereistä vahvin ja muistutti lähinnä laimennettua calvadosta. Siideri sai maisteluporukan parissa suopeita arvioita, mutta ei ehkä kuitenkaan ollut ihan omaan makuuni. Toisaalta minulla on melkoisen ambivalentti suhde konjakkiin, joten sikäli ymmärrettävää, että tämä hyvinkin paljon konjakkia muistuttava siideri ei ollut ihan minun juttuni.

Cuvee Ruz ja pullo

Cidre Melenigin siiderisekoitus Cuvee Ruz oli roséviiniin vivahtava, keskihiilihapokas, punamarjainen, omenankuorinen ja sitruksinen sekä hitusen hiivainen siideri, josta tykkäsin todella paljon. Kaunis ja hyvänmakuinen siideri sai minulta plussaa myös yhdestä maistelun tyylikkäimmästä pullosta.

Cidre Breton ja pullo

Guillet Frères’n Cidre Breton maistui ja tuoksui paljolti paloöljyltä ja hiukan savulta. Yleisvaikutelma oli tunkkainen, suppea ja tyhjä. Mietin, oliko tämä siideri ihan kunnossa ja oliko sen todella tarkoitus maistua tältä. Cidre Bretonin sanottiin olevan kaupallinen siideri, minkä kyllä huomasi vertailussa muihin maistelun siidereihin.

Zapiain ja pullo

Laajan ranskalaisten siiderien kattauksen jälkeen siirryttiin Espanjan puolelle. Espanjalaisista siidereistä mukana oli lopulta vain Zaplain Cidra Natural. Maan vaihdoksen huomasi heti, sillä espanjalainen siideri erosi etikkaisuudessaan ja maitohappoisuudessaan ranskalaisista kuin yö ja päivä toisistaan. Jännää makua höysti pieni pippurinen aromi. Jollain kieroutuneella tavalla pidin tästä siideristä. Etikkainen happamuus oli lähes ylitseampuvaa, mutta kuitenkin miellyttävää ja raikastakin. Tällainen siideri voisi toimia hyvin hellepäivänä salaatin kanssa, juustotarjottimen seurana tai sopivasti juustoisen ruoan kanssa. Erikoinen, mutta ehdottomasti hauska kokemus.

Mela Rossa ja pullo

Italialainen Mela Rossa oli maistelussa ainoa maansa edustaja. Yrttinen ja miedohkon omenainen siideri oli kevyesti hiilihapokas. Helposti juotava, kiva tuote, joka ei herättänyt hirveästi tunteita suuntaan eikä toiseen.

Thirsty Cross Traditional ja pullo

Skotlantilaiselta Thirsty Crossilta maisteluun tuli kaksi kaupallisemman tyylin tuotetta: Traditional ja Fresh Ginger. Näistä Traditional oli parempi, hiukan pullamainen, hunajainen ja kardemummainen mukava ja makeahko siideri. Fresh Gingerin inkiväärin maku tuntui päälle liimatulta ja siideri kokonaisuudessaan yksiulotteiselta.

Henney's Englands Pride ja pullo

Henney's Vintage Still ja pullo

Viimeiset maistelun siidereistä olivat Henney’sin Englands Pride ja Vintage Still. Englands Pride oli brittisiiderin prototyyppi, kuivan ja pyöreän omenainen, hillitysti hiilihapokas tuote.  Tasaisen varma siideri sopisi todennäköisesti melkein kenen tahansa makuun. Vintage Still oli kiinnostavampi, mehukkaan ja kypsän omenainen, suutuntumaltaan täydellisen pehmeä ja soljuva siideri. Herkulliseen siideriin oli jätetty sopivasti makeutta ja täyteläisyyttä, joiden ansiosta runsas omenaisuus pääsi oikeuksiinsa. Miellyttävä kokonaisuus.

Txalaparta ja pullo

Sokerina tai jokerina pohjalla oli eriskummallinen Txalaparta, joka maistui imelälle savupekonille. Periaatteessa laadukkaan oloinen tuote sopinee sianlihan ystävälle, mutta minulle tämä oli lähinnä järkytys.

Maistelun tuotteet yhteiskuvassa

Siiderimaistelun parhaimmistoa olivat omasta mielestäni Eric Bordelet Sydre Argelette, Cidre Melenig Cuvee Ruz ja Henney’s Pride Vintage Still. Herkullisiin kokemuksiin lukeutuivat myös Zaplain Cidra Natural, Bordelet Granit ja La Ferme d’Hotte Cidre de Prestige Saveur de Pommier Biologique. Siiderimaistelussa keskusteltiin päärynä- ja omenasiidereiden eroista ja pohdittiin, ovatko päärynäsiiderit luonnostaan omenasiidereitä yksiulotteisempia. Itse en kuitenkaan pidä päärynäsiidereitä yksiulotteisina, sillä maistelun parhaiten omaan makuuni sopivista siidereistä osa oli myös päärynäsiidereitä. Pikemminkin kyse on makeuden ja happamuuden välisistä suhteista. Päärynäsiiderit tuntuvat oman kokemukseni perusteella olevan keskimäärin omenasiidereitä makeampia ja terävämpiä.

Jälleen tahdon kiittää Bier-Bieriä ja Anikóa erinomaisesta maistelusta! Hieman erikoisempiin aiheisiin pureutuvat maistelut ovat mielestäni niitä parhaita. Toivottavasti myös tällaisia underground-tyylien maisteluja saadaan siis lisää, silläkin uhalla, että kaikkein hipstereimmät hipsterit eivät aina vaivaudu paikalle ilman IPA-tarjoilua.

Lisätietoja:

Bier-Bierin siiderimaistelu Facebookissa:

https://www.facebook.com/events/1017918041575714/