OlutExpo 2016: Parhaat oluet ja vähän muutakin

OlutExpon hanoissa oli olutta...

...joissain oluissa oli päällä vaahtoa...

...kuten tässäkin.

Taisi siellä olla tällä kertaa myös jotain esityksiä, joskin kuuntelin niitä vasta jälkikäteen kotoa tallennuksina.

Sitten siellä oli ruokaa, eiku Street Foodii...

...ja se auto, josta kaikki siistit tyypit aina ottaa kuvan niiden OlutExpo-postauksiin.

Ölmöngerin kommentit olutblogien tapahtumaraporttien tylsyydestä saivat minut miettimään, onko OlutExposta ylipäätään järkeä kirjoittaa mitään, jos tekstistä kuitenkin tulisi pitkä ja tylsä ja kuvien laatu olisi taatun tympeää kännykkäkameratasoa. Jaksaako kukaan lukea kymmenennettä kertaa Alastaron salissa -tyylistä hidastettua tajunnanvirtaa siitä, kuinka ajatuksiinsa uppoutunut bloggaaja astelee laiskoin askelin kohti jonkun neropatin ulos kylmään sijoittamaa Kaapelitehtaan takkinarikkaa lokakuista säätä ja siihen elimellisesti kytkeytyvää pimeyttä manaillen ja mietiskelee kuumeisesti, olisikohan paikalla jo muita hengenheimolaisia, joiden viereen voisi leiriytyä napsimaan tärähtäneitä ja muutenkin kroonisesti epäonnistuneita kuvia vaahtonsa menettäneistä mallasjuomista likaisissa laseissa ja raapustelemaan lehtiöönsä pakkomielteisesti turhanpäiväistä skeidaa, entä mitä tiskiä kohti olisikaan järkevintä tai vähiten järkevää suunnistaa ensimmäisenä ja noudattaisiko etukäteen tehtyä listaa karun orjallisesti, hauskasti kohdasta toiseen hypähdellen vai teeskennellyn spontaanisti. Ja miksi kukaan ylipäätään haluaisi tietää, mitä kukakin joi ja miltä se maistui?

Toisaalta jos ketään ei kiinnostaisi tippaakaan, mitä olutta kukakin juo ja millainen kokemus se juojalleen on, olutblogien tulevaisuus näyttäisi ehkä aavistuksen heikolta. Ainakin itse luen Mitä maistoin tapahtumassa X -tyylisiä tapahtumaraportteja mielelläni ja olen myös saanut niistä kipinää omaan olutharrastukseeni. Raporttien tyylilaji voi olla monen mielestä loputtoman deskriptiivinen ja tuhottoman tylsä, mutta silti se vaan on kiva lukea, mitä kukin hörhö, hipsteri tai muu mönkijä mistäkin olusesta on mieltä. Minun mielestäni. Toki näkemyksiä on monia ja se sadas tekopirteä hehkutus Rodenbachin Alexanderista voi olla juuri se, joka katkaisee kamelin selän ja saa lukijan heittämään tietokoneen seinään. 

Kaikesta tästä alkuvuodatuksesta ja herkkää olutbloggaajasieluani näinä marraskuisina päivinä jäytävästä eksistentiaalisesta ahdistuksesta huolimatta päätin nyt olla tylsä ja lämäistä pötköön omat pitkänomaiset ja pitkäveteiset analyysini OlutExpon kiinnostavimmista tuotteista. Olin paikalla perjantaina ja tarkoitus oli käydä sunnuntainakin, mutta seurueeni valitsi oluensa niin osuvasti, että ne tärkeimmät tuotteet tuli maistettua joko omasta tai muiden lasista yhdessä päivässä. Ainakin perjantaina Expossa oli mukavaa, sillä Kaapelitehtaan oli vallannut levollisen harras hörhöilytunnelma. Tuttuja oli joka nurkalla ja hetken seisoskelin myös pienen pyöreän bloggaajapöydän ääressä seuranani Kaunis humala -Sammeli ja -Lasse sekä Arde arvioi -Arde. Myös Tuopillisen Jouni ja Jaskan kaljat -Jaska tuli bongattua paikalta, eli bloggaajakollegoja riitti.

Bryggerin maukas Vege steam bun (vähän oli nälkä, niin en saanut koko annoksesta kuvaa)

Niin ikään Bryggerin suklaakakkua ja vadelmakastiketta, erinomainen annos

OlutExpon ruokapuoli ja ruoan laatu oli parantunut huomattavasti edellisestä vuodesta ja kasvisruokailijallekin löytyi sopivaa syötävää: yläkerrassa iski lähinnä valinnanvaikeus, kun tarjolla oli niin muhkeita burgereita, mauntäyteisiä steam buneja kuin ihanan muhevaa suklaakakkuakin. Pientä noottia joutuu silti antamaan joitain annoksia vaivanneesta minimalistisesta annoskoosta: söin peräti kolme vege-steam bunia, enkä silti ihan tullut kylläiseksi. Ruoan ohella jaksan aina marista oluttapahtumien vesihuollosta, mutta perjantain osalta valituksen sijaa ei ollut. Vettä sai edulliseen euron hintaan tiskiltä. Kuulin kylläkin, että sunnuntaina vesipullot loppuivat (!?). Onneksi en ollut silloin paikalla, sillä veden riittävyys on ihan a ja o oman oluttapahtumassa viihtymiseni kannalta.

Rodenbachin Alexanderin epämääräisesti valottunut passikuva

Luonnollisesti tämän kirjoituksen ensimmäinen olut ja ensimmäinen OlutExpossa juomani olut oli Rodenbachin Alexander, kuten ainakin melkein kaikilla muillakin. Ja varmaan arvaatte, että hapanoluiden ystävänä tykkäsin Alexanderin happaman kirsikkaisesta ja jotenkin karpaloisestakin mausta. Oluessa oli sellainen murretun syksyinen ja kovin rodenbachmainen maku, jota voisi kuvailla sekoitukseksi tammitynnyrisyyttä, hienostunutta sitrusjogurttista happamuutta ja punaisia marjoja. Ei se olut kuitenkaan ihan niin erityinen ollut kuin ajattelin, vaan enemmänkin Rodenbachin tasaisen erinomaista perustasoa. Omasta mielestäni Alexanderin kirsikkaisuus ei ollut makeaa, mutta tästä on myös eriäviä mielipiteitä. Vaikka olut ei ollut mikään superspesiaali, oli se joka tapauksessa yksi parhaista festareilla testaamistani tuotteista.

Põhjalan yksinkertaisia laatuoluita: edessä JouluÖö ja takana Meri

Hapanolutsektori oli festareilla muutenkin melko antoisa. Põhjalan tiskiltä bongasin simppelin, maustamattoman gosen. Meri-niminen tuote oli äärimmäisen nautittava ja sopivasti merisuolan makuinen. Kokonaisuuden täydensi maitohappomainen happamuus, joka oli kotoisan piimämäistä. Gose ei ole helpoin tyylilaji, sillä joitain goseja vaivaa liiallinen suolaisuus tai terävän tuntuinen happamuus. Meri oli poikkeuksellisen erinomainen tuote harmonisuutensa ja tasapainoisuutensa ansiosta. Himoreittaajat lienevät kanssani kuitenkin eri mieltä, sillä Ratebeerissä olut on lytätty jostakin kumman syystä maan rakoon.

OlutExpossa Imperial Stout / Stout / Porter -kategorian edustus oli runsaslukuinen ja myös tästä tyylilajista tuli maisteltua paria oikeinkin maukasta olutta. Mainittakoon, että parhaat kaksi niistä olivat mielestäni Põhjalan JouluÖö ja Pyynikin Post Mortem. Näistä JouluÖö sai minut lähes transsiin, sillä oluen sametinpehmeä, aidon vaniljan, kaakaon ja maitokahvin makuinen olemus oli vaan kertakaikkisen vetoava. Tykkäsin oluen suklaakakkuisesta ja vaniljaisesta tuoksusta, joka johdatteli makukokemukseen. JouluÖö ei ollut mikään keinotekoisesti imelän jouluiseksi pumpattu stouttibarbara, vaan lempeän tasapainoinen ja herkullisen täyteläinen joulufiiliksen nostattaja.

Pyynikki Post Mortem: taidolla ja tunteella toteutettu olutelämys

Pyynikin Post Mortem nousi parhaimmiston joukkoon sekä makunsa että pakkaussuunnittelunsa ansiosta. Oluen miellyttävä, pehmeän lakritsinen, tamminen ja hieman luumuinen maku toi minulle mieleen Malbec-punaviinit. Prosenteissa ei oltu lähdetty revittelemään liian ylös, oluen runko oli riittävän paksu ja kokonaisuus mukavan juotava. Post Mortem oli pakattu Halloween-henkisesti arkkuun, josta se nostettiin esiin ja herätettiin henkiin juojaansa varten. Pyynikin tiskillä muistutettiin, että olutta on saatavilla hyvin pieni määrä myös valikoiduista olutravintoloista. Raflojen nimet löytyvät Pyynikin käsityöläispanimon sivuilta.

Victory Art Black Sails: Black IPA as I like it

Black IPA on tyyli, jota etsiskelen usein lasiini festareilla. Nyt olin valinnut yhden pakko maistaa -Black IPAn jo ennakkoon. Olin päättänyt ottaa maisteluun venäläisen Victory Artin Black Sailsin ja valinta osoittautui onnistuneeksi. Oluen tuoksussa oli greippiä ja suolalakritsaa ja maussa rutkasti tuorelakritsaa, humalakäpyä ja tummaa suklaata. Paahteisuus ja rapsakkuus olivat kokonaisuudessa tasapainossa ja mukana oli kivasti trooppista hedelmäisyyttä. Raikas, mutta maukas kokonaisuus oli juuri sitä, mitä BIPAltani toivon.

Maistilan kypsän hedelmäinen Brett Sonja

Kotimaisista oluista mielenkiintoisia tuttavuuksia olivat Maistilan Double Red Brett IPA Brett Sonja ja Hiiden sour ale Comfortably Plum. Porukassamme Brett Sonja jakoi mielipiteitä, mutta itse tykkäsin tästä omaperäisestä maltaisen makeuden, rapsakan pihkaisuuden, kuivahedelmien ja ylikypsien omenien makuvivahteiden yhdistelmästä. Maalaismainen funkius jäi oluen moniulotteisessa kokonaisuudessa taustalle, joskin maussa huomasi olevan tiettyä brettaista happamuuden ja tallisuuden sävyä.

Comfortably Plum: interesting indeed, hilpeä hapanluumupläjäys

Pink Floydin iki-ihanan, ilmassa leijailevan rock-klassikon mukaan nimetty, tynnyrikypsytetty ja luumun hiivalla höystetty Comfortably Plum oli ehkä erikoisimman makuinen tähän mennessä testaamistani Hiisi-panimon oluista (ja Hiiden meiningin tietäen se on jo paljon sanottu :D ). Oluessa oli huomattavasti enemmän luumujogurtin ja punaviinin piirteitä kuin minkään sortin mallasjuoman. Mustaviinimarjainen happamuus ja pullamausteet olivat kiintoisa lisä kiintoisaan olueen. Kokonaisuus oli veikeä, mehua muistuttava, jälkiruokamainenkin, ja taatusti uudenlainen. Sanoisin, että tämä erikoisuus on parhaimmillaan pikkuisena maisteluannoksena ja sopivan jälkiruoan kanssa.

Siinäpä se. Jos et jaksanut lukea koko pitkää tekstiäni, tiivistän sen yhteen, helposti pureskeltavaan lauseeseen: OlutExpo on edelleen Suomen kivoin oluttapahtuma, jossa saa maistella hyvää olutta ja ruokaa.

Lisätietoa OlutExposta:

http://olutexpo.fi/