lauantai 31. joulukuuta 2016
Olutbloggaajien yhteispostaus: Orval joulupöydässä
![]() |
Keltaista omenaa ei tähän hätään löytynyt, joten lisäsin punaisen. |
Taustaa:
Osallistun tänäkin vuonna olutbloggaajien uuden vuoden yhteispostaukseen. Äänestyksessä
aiheeksi valikoitui Orval, joka on monikerroksisten, loppuunkaluttujen ja tyhjentäviä
analyyseja pakenevien oluiden kiistaton kuningas. Ei siis varsinaisesti mikään helpoin
nakki.
Belgialaisen
trappist-panimon perinteikäs olut on trappistiksi melkoisen voimakkaasti humaloitu
ja siksi sen maku on tuoreena lievästi ipahtava. Aikaisemmin olen maistellut
Orvalia useimmiten kypsytettynä, mutta tätä arviota varten nappasin Alkosta
mukaan joulunviettoon tuoreen yksilön. Tapaninpäivänä porukka ympärilläni oli
hieman uneliasta ja kolmatta päivää pöydässä oleva sangen klassinen menu alkoi
kaivata lisukkeekseen jotakin uutta. Mietiskelin, mikä olut saisi joulunajan mystisen
jännyyden uudelleen virkoamaan ja laatikot sirkuttamaan serenadeja.
Silloin
jääkaapin hyllyn takaosasta osui silmääni kaikkien himoreittaajien ja kaljan
kuvaajien sankari. Pitkine kauloineen ja pyöreine kupuineen se näytti hieman
linnulta, vaan kas kummaa, etiketissä koreili hämärästi tutun oloinen kala. Nostin
pullon kuusen alle ja aloin valmistella sitä kuvattavaksi. Väki pöydässä alkoi
käydä kärsimättömäksi, kun ruoan sijaan olin jälleen kerran majoittunut
mahalleni olohuoneen lattialle kuvaamaan kaljapulloa. Hetken kuluttua kipitin
kuitenkin pöytään ja laskin Orvalin paraatipaikalle. Juhla sai alkaa.
![]() |
Kalja on kuvattu ja sitten pöytään. |
Panimo:
Orval
Olut:
Orval
Tyyli:
Sanoisin tähänkin, että Orval. Tämä kuin ei ihan ole lintu, kala, eikä
trappisti.
Prosentit:
6,2 %
Katkeruus:
32 IBU
Tuoksu:
Tuoksussa on läsnä koko hedelmätarha kaikkine puineen sun muineen. Aistin ainakin
hapanta omenahilloketta, englantilaista siideriä, aprikoosia sekä kypsää
päärynää. Kivaa kinuskisuus, kandisokerisuus ja pieni pippurisuus pyrähtävät nenään ihan tuoksun
loppuvaiheilla ja kuusen neulasten höyhenenkevyt kisailu täydentää tunnelman.
Ulkonäkö:
Tumman kuparisen oluen vaahto on luonnonvalkea ja kuohkean kermainen. Varsin
nätti olut.
Maku:
Maussa toistuvat ensimmäisenä tuoksusta tutut päärynä ja keltainen omena. Toinen
kerros makua tuo mukanaan katkeraa humalakäpyä, hitusen limeä ja valkoherukkaa.
On tässä vähän toffeetakin. Kastanjainen ja kuivahedelmäinen taustamaku
vaikuttaa hiljaa taustalla, eikä nouse yhtä merkittävään rooliin kuin aiemmin
maistamissani kypsyneissä yksilöissä.
Suutuntuma:
Suutuntuma on keskitäyteläinen ja melko hiilihapokas.
Omat
pisteeni Olutoppaassa: Orval on varsin vaikea arvioitava, koska se
maistuu joka kerta vähän erilaiselta ja pisteyttäminen tuntuu typistävän oluen
liiaksi johonkin määritelmään. Siksi harkitsen vielä, reittaanko Orvalia
ollenkaan Olutoppaaseen. Bloggaajana minua on syytetty yltiöpositiivisuudesta,
mutta silti sanon ihan vaan kiusallanikin, että tämä on äärettömän mielenkiintoinen
olut, jota ei voi hehkuttaa liikaa. Magnifique, merveilleuse, superbe ja niin
edelleen.
Mihin
tilanteeseen sopii? Orval on omiaan tilanteissa, joissa muut oluet eivät yleensä
pärjää. Konservatiivisemmat käyttötavat ovat nauttia Orval ihan sellaisenaan
meditaation tai muun mietiskelyn yhteydessä taikka juustopöydän juomana.
Orvalin taustalla kilpailijat nro 4 ja 6. Laatikot ja rosolli eivät kiireiltään ehtineet kuvaan. |
Itse
testasin tällä kertaa Orvalia joulupöydän valikoitujen ruokalajien kanssa ja
testin tulokset tulevat tässä parhaasta heikoimpaan.
Orval ja jouluruoat the Big Five and One not so good Jokeri
1.
Lanttulaatikko plus Orval. Itseoikeutettu ykköskaksikko, jonka aikaansaamaa
makuelämystä yksihenkinen raatimme luonnehtii kypsän persikkaiseksi, tuhdiksi
ja mehevän hedelmäiseksi. Vahva ysi.
2.
Porkkanalaatikko plus Orval. Makujen musta hevonen. Yksinkertaisesti tehokas yhdistelmä,
kotoisa ruusunmarjamehun maku. Kasi plus.
3. Rosolli plus Orval. In Finland we
have this thing called Sekametelisoppa. Ja tää maistuu siltä. Luumua,
rusinaa, aprikoosia ynnä muuta sellaista. Kasi miinus.
4.
Joululimppu ja Orval. Klassinen veto, vaan ei huono tämäkään, totesi raatimme
lakonisesti. Kastanjaa, pähkinää, itse tehtyä toffeeta. Yllätyselementin puute
tiputtaa arvosanan seiska puoleen.
5.
Äidin tekemä imelletty perunalaatikko ja Orval. Kermakakku hedelmäpäällisellä.
Liiallinen imelyys vie pontta muuten orastavan tasapainoiselta suhteelta. Seiska
plus.
6.
Jokerina pohjalla herneet ja Orval. Oluen vieno maku ei ole ihan parhaimmillaan
herneiden seurassa. Raati nauttii nämä kaksi jatkossakin mieluummin erikseen.
Kouluarvosana nelonen.
Yhteenvetona sanottakoon, että Orval suoriutui testistä hyvin ja siksipä se saattaa jatkossakin päästä joulupöytään. Kaikkivoipa olut yllätti ja onnistui solmimaan harmonisen liiton jopa lanttulaatikon, tuon suomalaisten olut- ja ruokaparittajia sitkeästi kerran vuodessa piinaavan pahan unen, kanssa.
Lue myös muiden bloggaajien
Orval-pläjäykset:
http://arijuntunen.blogspot.com/ Arde Arvioi
http://beerspectives.blogspot.fi/ Beerspectives
http://bisseparoni.tumblr.com/ Bisseparoni
http://www.brewniverse.fi/ Brewniverse
http://www.lily.fi/blogit/bonthoo-bonthoo Bönthöö
Bönthöö
http://everybeeritake.fi/ Every Beer I Take
http://www.hankalaasiakas.fi/
Hankala asiakas
http://humalablogi.info/ Humalablogi
http://www.huurteinen.fi/
Huurteinen
http://jaskankaljat.blogspot.com/ Jaskan Kaljat
http://www.kaunishumala.fi/
Kaunis Humala
http://keikyklubi.blogspot.com/
Keikyblogi
http://ladamatkaaja.wordpress.com/ Ladamatkaaja
http://loppasuut.blogspot.com/
Loppasuut
http://musamiehenoluet.blogspot.com/ Musamiehen
Oluet
http://mushimalt.blogspot.com/
Mushimalt
http://olutkoira.wordpress.com/
Olutkoira
http://www.oluttoverit.com/
Oluttoverit
http://parisanaaoluesta.fi/
Pari sanaa oluesta
http://www.pullollinen.fi/
Pullollinen
http://punavuorigourmet.blogspot.com/ Punavuori Gourmet
http://www.reittausblogi.info/
Reittausblogi
http://tuopillinen.blogspot.fi/
Tuopillinen
http://tuopinaaressa.blogspot.com/ Tuopin Ääressä
http://viinihullu.blogspot.com/
Viinihullun päiväkirja
http://olmonger.blogspot.com/
Ölmönger
Lisätietoja:
Orval
Olutoppaassa:
Orval
Ratebeerissä:
sunnuntai 25. joulukuuta 2016
Kirpakkaa karviaista ja herukanlehtien tuoksua: Põhjala Friedrichshain
Taustaa: Karviaisella maustetut hapanoluet ovat olleet
viimeisen vuoden-parin ajan sour-maailman nouseva trendi. Ja ymmärtäähän sen,
sillä karviaisen kirpakka, mutta mehevä maku on kuin tehty vaalean sour alen
maustamiseen. Põhjalan Friedrichshainissa samaan pakettiin yhdistyy kaksi erittäinkin
kivaa juttua: yhden tämän hetken kuumimman panimon oluenpanotaito ja uuden
aallon berliner weisse.
Panimo: Põhjala
Olut: Friedrichshain
Tyyli: Berliner Weisse
Prosentit:
3.8 %
Katkeruus:
3 IBU
Tuoksu:
Alkutuoksussa on happamia marjoja, sitrusta ja herukkapensaan lehtiä. Keskituoksu
on melko klassinen maitohappoisen happaman oluen tuoksu, jossa aprikoosiset ja
jogurttiset sävyt ovat hallitsevia. Lopputuoksussa on yllättävää
omenapiirakkaisuutta ja toffeevanukasmaisuutta.
Ulkonäkö:
Meripihkan värisen oluen vaahto on ohuehko, valkoinen ja pienikuplainen.
Maku:
Alkumaussa on sitruuna- ja viinimarjamehua. Hyvin hapanta keskimakua dominoi
kirpeä vihreä karviainen. Loppumaku kääntyy miellyttävään kreikkalaiseen
jogurttiin. Oluen melko runsasta suolaisuutta tukee mieto etikkaisuus. Näiden
kahden yhdistelmä on erehdyttävästi tynnyrikurkkua muistuttava, mutta hyvällä
tavalla.
Suutuntuma:
Tasainen, keskitäyteläinen ja mukavan mehumainen suutuntuma.
Omat
pisteeni Olutoppaassa: 38/50 (8+4+8+4+14)
Mihin
tilanteeseen sopii? Kun tekee mieli jotain oikein, oikein hapanta, mutta
silti tasapainoista, suosittelen Friedrichshain-pullon korkkaamista. Jos ei vieläkään
happamuuskiintiö
täyty, nappaa oluen kylkeen purkki vanhan ajan tynnyrissä säilöttyjä
suolakurkkuja. Vakavammin puhuen ruokasuositukseksi käy myös vaikkapa
hapanimelä kasviswokki.
Prosentteihinsa nähden tämä Berliner Weisse on pippurinen ja luonteikas
tapaus,
jonka happamuus on selvästi tyylilajin tyypillistä edustajaa
rätväkämpää.
Põhjala Friedrichshain Olutoppaassa:
http://olutopas.info/olut/8078/pohjala-friedrichshain
Põhjala Friedrichshain Ratebeerissä:
https://www.ratebeer.com/beer/pohjala-friedrichshain/394828/
lauantai 24. joulukuuta 2016
maanantai 12. joulukuuta 2016
Lakritsinmusta, lumenpehmeä: Humalove Winter Moo
Taustaa:
Milk stout on mielestäni aliarvostettu tyylilaji, joten Humalove on tehnyt
tärkeää työtä tuodessaan lehmillä koristellut laktoosistouttinsa markkinoille.
Tänä talvena ammuperhe on saanut uuden, mustanpuhuvan jäsenen, joka on mukana
myös Alkon talviolutvalikoimassa. Humaloven milk stout -perhe on nimetty lempeän
sympaattisesti. Pipopäisen talviammun lisäksi perhekunta Moon navetassa asustaa
hieman iäkkäämpi Black Moo. Koska Black Moo oli mieleeni, pitihän sitä Winter
Mootakin maistaa.
Panimo:
Humalove
Olut:
Winter Moo
Tyyli:
Sweet Stout
Prosentit:
7,0 %
Kantavierre:
19.4 °P
Katkeruus:
14.4 EBU
Väri:
303.0 EBC
Tuoksu:
Alkutuoksussa on rutkasti luumuhilloa ja rusinaa, keskituoksu puolestaan on muhevan mallaslimppuinen
ja lakritsinen. Lopputuoksusta löytyy kermaa, ruskeaa sokeria ja kaakaopapua.
Ulkonäkö:
Lähes pikimustan oluen vaahto on sormenpaksuinen ja hunajanvaalea.
Maku:
Alkumaussa on kuivattuja hedelmiä, lakritsia ja aronianmarjaa, keskimaku on
kandisokerinen ja paahtuneen leivän arominen ja loppumaku on kivasti
maitokahvinen. Mitään kovin suurta paahteisuutta tästä oluesta ei löydy. Maku
kallistuu melko vahvasti, vaan ei liikaa makeaan päin.
Suutuntuma:
Suutuntuma on samettinen ja melko paksu.
Omat
pisteeni Olutoppaassa: 38/50 (8+4+8+4+14)
Mihin
tilanteeseen sopii? Winter Moo on selvästi talvikelin olut,
sellainen paksu ja pehmeä viltin alla nautittava makupala. Katkerista
oluista pitävä saattaa pitää tätä tapausta liian makeana. Sweet
stoutin tyylilajiin kuitenkin kuuluu tietty makeus ja tässä oluessa
makeus on
mielestäni pysynyt hyvin lapasessa. Oluen makupariksi voi suositella
joulutorttua, makeaa lakritsia tai luumuja.
Lisätietoja:
Winter Moo Alkon sivuilla:
Winter Moo Olutoppaassa:
http://olutopas.info/olut/9221/humalove-winter-moo
perjantai 2. joulukuuta 2016
Sulokas jalokala: Dark Horse Thirsty Trout
Taustaa: Michiganilainen Dark Horse on nimensä
veroinen. Mustan hevosen oluet erottuvat muiden panimojen tuotteista
erityisesti omintakeisen suutuntumansa ja monikerroksisen olemuksensa ansiosta.
Dark Horsen tuotteet ovat suussa kuin silkkiä ja herättävät monenmoisia
tunteita ja ajatuksia. Ei siis ihme, että myös panimon Thirsty Trout oli
mieleeni.
Panimo: Dark Horse
Olut: Thirsty Trout
Tyyli: Porter
Prosentit:
7 %
Katkeruus:
24 IBU
Tuoksu:
Alkutuoksua hallitsevat kahvipapuiset ja suolalakritsiset aromit. Onpa mukana
myös jonkin verran kaakaopapuista kuivaa suklaisuutta. Lopputuoksussa on
savusaunamaista ja kesämökkimäistä kodikkuutta: paahteiseen, tuhkaiseen ja
tupakkaiseenkin tuoksuun sekoittuu hiven mustaherukkaa.
Ulkonäkö:
Kerrassaan kaunis yksilö. Runsas, kuohkea ja kimalteleva vaahto pukee mainiosti
mustanpuhuvaa olutta.
Maku:
Monivivahteinen ja arvaamaton maku antaa ajattelemisen aihetta. Ensin olut
upottaa maistelijansa ykkösellä syvään päähän. Päällimmäinen makukerros on runsaan mutakakkuinen,
mustaherukkainen ja taatelinen. Tuhdista ja murretusta alkumausta hypätään
kuitenkin pian pehmeän kermaiseen keskimakuun, joka tuo mieleen ensin maitokahvin,
sitten kermaliköörin ja lopulta tasapainoisen viskin. Jälkimaussa mennään
mullan alle. Turpeen ja maan sekaan on unohtunut pieni pala jälkiuunileipää ja
pihkainen männynkäpy.
Suutuntuma:
Suutuntuma on todella silkkinen ja suunmyötäinen. Kuten kuusikymppinen äitinikin tätä
olutta maistellessaan totesi: ”kiva, ettei tää oo yhtään sellaista raskasta.” Ei
raskasta, eikä vetistä, vaan miellyttävällä tavalla täyteläistä.
Omat
pisteeni Olutoppaan asteikolla: 43 (Tuoksu 8 + ulkonäkö 5 + maku 9 +
suutuntuma 5 + yleisvaikutelma 16)
Mihin
tilanteeseen sopii? Suosittelen Thirsty Troutia lämpimästi kaikille, jotka
ovat kyllästyneet ylenpalttisiin överioluisiin. Tuttuja ja jänniä elementtejä
sopivassa suhteessa sisältävä kalansaalis rauhoittaa olennaisen äärelle ja
muistuttaa mukavan fiiliksen merkityksestä olutharrastuksessa. Lisäksi Janoisen
Taimenen nimessä on jotakin perin kotoisaa meille pääkaupungin seudulla asuville,
sillä nimi tuo väistämättä mieleen erään töölöläisen kalakapakan. Kapakalan
jäykkyyttä tästä kaverista ei löydy hakemallakaan, sillä suomut säilyvät lasillisen
alusta loppuun saakka soljuvan suunmyötäisinä.
Ruokasuositus: mutakakku tai tummasuklaa-lakritsikakku.
Lisätietoja:
Dark
Horse Thirsty Trout Ratebeerissä:
https://www.ratebeer.com/beer/dark-horse-thirsty-trout-porter/10328/
tiistai 29. marraskuuta 2016
Tiedote: SOPP laajenee ensi vuonna uusiin kaupunkeihin
Lammin
Sahti Oy
www.sahti.fi
Lehdistötiedote 28.11.2016
Suomen suurin pienpanimotapahtuma Suuret Oluet – Pienet Panimot (SOPP) laajenee ensi vuonna uusiin kaupunkeihin
Jo 15 vuoden ajan eri puolilla maata järjestetty Suuret Oluet – Pienet panimot on kasvanut Suomen suurimmaksi pienpanimotapahtumaksi. Tänä vuonna Tampereella, Lahdessa, Helsingissä ja Jyväskylässä järjestetyissä tapahtumissa vieraili yli 44 000 kävijää.
Mukana oli kaikkiaan 34 Pienpanimoliiton jäsenyritystä esittelemässä ja myymässä tuotteitaan. Pienpanimojuomia kului neljässä tapahtumassa yli 50 000 litraa ja ruokaa kymmeniä tuhansia annoksia.
Suomen täyttäessä ensi vuonna 100 vuotta laajenevat myös SOPP-tapahtumat uusille paikkakunnille. Mukana on jälleen Turku, jossa tapahtuma järjestettiin viimeksi 2014. Sen sijaan aivan uusi SOPP-kaupunki on Oulu, johon tapahtumaa on haluttu jo useamman vuoden ajan.
SOPP esittäytyy pienoiskoossa myös Berliinin Grüne Woche -messuilla 20.-29.1.2017 osana Suomen osastoa!
Tässä listaus ensi vuonna järjestettävistä SOPP-tapahtumista päivämäärineen:
24.-27.5.2017 Tampereen Keskustori
29.6.-1.7.2017 Lahden Satamatori
20.-22.7.2017 Jyväskylän Sataman parkkipaikka (Lutakko)
26.-29.7.2017 Helsingin Rautatientori
17.-19.8.2017 Turun Vanha Suurtori
31.8.-2.9.2017 Oulun Satamatorin parkkipaikka
Näiden järjestäminen toki edellyttää, että Pienpanimoliiton jäsenyritykset niihin myös riittävässä määrin ilmoittautuvat.
Lisätietoja järjestävästä tahosta eli Lammin Sahti Oy:stä antaa Pekka Kääriäinen.
p. 050 559 4013, pekka.kaariainen@sahti.fi
www.sahti.fi
Lehdistötiedote 28.11.2016
Suomen suurin pienpanimotapahtuma Suuret Oluet – Pienet Panimot (SOPP) laajenee ensi vuonna uusiin kaupunkeihin
Jo 15 vuoden ajan eri puolilla maata järjestetty Suuret Oluet – Pienet panimot on kasvanut Suomen suurimmaksi pienpanimotapahtumaksi. Tänä vuonna Tampereella, Lahdessa, Helsingissä ja Jyväskylässä järjestetyissä tapahtumissa vieraili yli 44 000 kävijää.
Mukana oli kaikkiaan 34 Pienpanimoliiton jäsenyritystä esittelemässä ja myymässä tuotteitaan. Pienpanimojuomia kului neljässä tapahtumassa yli 50 000 litraa ja ruokaa kymmeniä tuhansia annoksia.
Suomen täyttäessä ensi vuonna 100 vuotta laajenevat myös SOPP-tapahtumat uusille paikkakunnille. Mukana on jälleen Turku, jossa tapahtuma järjestettiin viimeksi 2014. Sen sijaan aivan uusi SOPP-kaupunki on Oulu, johon tapahtumaa on haluttu jo useamman vuoden ajan.
SOPP esittäytyy pienoiskoossa myös Berliinin Grüne Woche -messuilla 20.-29.1.2017 osana Suomen osastoa!
Tässä listaus ensi vuonna järjestettävistä SOPP-tapahtumista päivämäärineen:
24.-27.5.2017 Tampereen Keskustori
29.6.-1.7.2017 Lahden Satamatori
20.-22.7.2017 Jyväskylän Sataman parkkipaikka (Lutakko)
26.-29.7.2017 Helsingin Rautatientori
17.-19.8.2017 Turun Vanha Suurtori
31.8.-2.9.2017 Oulun Satamatorin parkkipaikka
Näiden järjestäminen toki edellyttää, että Pienpanimoliiton jäsenyritykset niihin myös riittävässä määrin ilmoittautuvat.
Lisätietoja järjestävästä tahosta eli Lammin Sahti Oy:stä antaa Pekka Kääriäinen.
p. 050 559 4013, pekka.kaariainen@sahti.fi
keskiviikko 23. marraskuuta 2016
Miten alkoholijuomien ulkomaisen verkkokaupan kielto voisi vaikuttaa: Ajatuksia ja skenaarioita
Uuden alkoholilain luonnos lähti viimein lausuntokierrokselle
tiistaina. Lakiluonnoksessa on paljon hyvää ja yksi suorastaan kirosanoilta kuulostava
kohta. Valitettavasti luonnokseen oli jossain välissä ilmaantunut vaivihkaa kielto, jota moni
olutharrastaja on pelännyt.
-
Voiko alkoholia ostaa verkkokaupasta ulkomailta?
Nykyiset alkoholijuomien ulkomaiseen verkkokauppaan eli rajat ylittävään etämyyntiin liittyvät säännökset ovat olleet epäselvät. Uudessa alkoholilaissa tilannetta selkiytettäisiin siten, että rajat ylittävä etämyynti olisi selvästi kielletty. Käytännössä kielto tarkoittaisi sitä, että ulkomailla sijaitseva myyjä ei saisi myydä Suomessa oleville kuluttajille alkoholijuomia.
Uuden lain esityksessä on otettu huomioon EU-tuomioistuimessa ollut tapaus (C-198/2014 Visnapuu), jonka käsittelyn yhteydessä on vahvistettu alkoholin etämyyntiin liittyvää tulkintaa. Sen mukaisesti Suomen nykyisessä alkoholilain mukainen kielto alkoholijuomien ulkomailta tapahtuvaan etämyyntiin on EU:n oikeuden mukainen tietyillä edellytyksillä. Kansallisen tuomioistuimen on esimerkiksi arvioitava, onko tilaviinin nykyinen myyntioikeus sillä tavoin rajallinen, että Suomen vähittäismyyntijärjestelmä ei ole muiden maiden tuottajia syrjivä.
Sosiaali- ja terveysministeriön verkkosivut: Kysymyksiä ja vastauksia alkoholilain kokonaisuudistuksesta
Alkoholin ulkomainen
verkkokauppa, eli valtioiden rajat
ylittävä etämyynti aiotaan uudella lailla kieltää Suomessa. Perusteeksi
on lakiluonnoksessa mainittu epäselvien säännösten selkiyttäminen.
Kieltoa puoltavana aiempana ratkaisuna esitetään EU-tuomioistuimen
päätös asiassa C-198/14,
Visnapuu. Aiemmat epäselviksi moititut säädökset halutaan nyt siis
korvata
perisuomalaiseen tapaan tyylikkäällä totaalikiellolla.
Ensimmäinen reaktioni kohtuullista käyttöä puolustavana olutharrastajana
ja ulkomaisten erikoisuuksien arvostajana oli shokki. Mitä, miksi, eihän tämä
voi olla todellista? Järkytykseen sekoittui huvitusta, sillä onhan tässä nyt
jotain perin ristiriitaista ja jopa tragikoomista. Valitettava totuus on, ettei
Alkosta saa (ja tuskin saa tulevaisuudessakaan) pitkän linjan olutharrastajalle
riittävän laajaa valikoimaa spesiaaleja oluita. Eikä saa kohta mistään
muualtakaan, jos lakiin kirjataan totaalinen alkoholin ulkomaisen verkkokaupan
kielto. No, olutravintoloilla toki on omat valikoimansa, mutta se ei korvaa
verkkokauppojen tarjoamaa laajaa ja monipuolista valikoimaa.
Ulkomaiset kaupat eivät lain mentyä läpi saa toimittaa
kuluttajille mitään alkoholipitoista, edes niitä erityisiä ja odotettuja kerran
elämässä -oluita. Sen sijaan Alko on juuri avannut oman verkkokauppansa ja
suunnittelee myös alkoholia kuljettavia autoja. Sikspäkin ja Altian
viinapullojen toimittaminen syrjäkylille on tosi jees ja tukee vastuullista
alkoholikulttuuria, kunhan sen tekee Alko. Ymmärrän, että ulkomaisten
alkoholiverkkokauppojen myynnin sääntely on hankalaa, enkä itsekään toivo
Suomeen villin, verottoman ja pimeän alkoholimyynnin kulttuuria, mutta silti.
Ongelmat olisi varmasti voinut ratkaista toisellakin tavalla.
No, tunnemyrskystä maan päälle palattuani mietiskelin,
mistä oikein on kyse. Aloin spekuloida, mitä uudessa alkoholilaissa lopulta
halutaan kieltää ja millaisia seurauksia minkäkinlaisella kiellolla voisi olla?
Varsinaista lakiahan ei ole vielä kirjoitettu ja siksi sen lopullinen muoto on
edelleen arvoitus.
Tässä siis muutamia mahdollisia tapoja muotoilla etämyyntikieltoa
koskeva lainkohta ja niiden potentiaalisia seurauksia:
1 Etämyynnin kielto ja sopeutuvat etämyyjät
Vain alkoholin etämyynti Suomen rajojen yli
kielletään uudessa alkoholilaissa ja lakisääteinen rangaistus kohdistuu
alkoholia myyvään tahoon. Ulkomaiset alkoholiverkkokaupat eivät enää uskalla
toimittaa Suomeen rangaistuksen pelossa ja mahdollisuus tilata alkoholia
ulkomailta katoaa kuin itsestään.
2 Etämyynnin kielto ja "uppiniskaiset" etämyyjät
Vain alkoholin etämyynti Suomen rajojen yli
kielletään uudessa alkoholilaissa ja lakisääteinen rangaistus kohdistuu
alkoholia myyvään tahoon. Pääosa ulkomaisista alkoholiverkkokaupoista kuitenkin
jatkaa uudesta laista piittaamatta toimituksia Suomeen ja juuri mikään ei
muutu.
3 Etämyynnin ja –oston kielto ja pelokkaat
kuluttajat
Sekä alkoholin etämyynti Suomen rajojen yli
että alkoholin ostaminen ulkomaisesta verkkokaupasta kielletään uudessa
alkoholilaissa. Lakisääteinen rangaistus kohdistuu sekä myyjään että ostajaan.
Todennäköisesti seurauksena on, ettei enemmistö lainkuuliaisista kansalaisista
enää uskalla rangaistuksen pelossa ostaa alkoholia ulkomaisista verkkokaupoista,
jolloin kauppojen ei ole ennen pitkää edes järkeä toimittaa Suomeen.
4 Epämääräisesti muotoiltu kielto, jota
tulkitaan epämääräisesti ja tapauskohtaisesti
Kompromissi ja jotain siltä väliltä -ratkaisu. Laki
muotoillaan mahdollisimman epäselvästi ja sitä tulkitaan tapauskohtaisesti ja
epämääräisesti, kuten aiempaakin lakia. Joskus rangaistaan ja joskus ei.
5 EU:n kielto lain voimaantulolle ja lain uudelleenmuotoilu
Tässä vaihtoehdossa uusi laki joutuisi EU:n
hampaisiin vapaan liikkuvuuden periaatteiden vastaisena ja se jouduttaisiin
muotoilemaan uudelleen. Tämä on mahdollista, joskin ei välttämättä todennäköistä.
EU:n kannan mukaan kun vapaan kaupan periaatteista voidaan tinkiä
kansanterveydellisistä syistä.
Vaikka skenaarioita on kiinnostavaa ja monesti hedelmällistäkin pohtia,
lain mahdolliset seuraukset eivät ole todellisuudessa vielä tässä kohtaa
ennakoitavissa. Se on silti jo nyt melko selvää, ettei uudesta
alkoholilaista jää suuhun pelkästään hyvä maku. Laki ei tule olemaan
ihan sitä, mitä olutharrastajat siltä odottivat. Tällaisena laki tulisi
merkittävästi vaikeuttamaan monien alkoholin kohtuukäyttäjien
olutharrastusta ja supistamaan kuluttajien saatavilla olevien oluiden
valikoimaa.
Lisää aiheesta:
Pari sanaa oluesta. Alko perusti nettikaupan, lakiluonnos kieltää tilaamisen muualta.
http://parisanaaoluesta.fi/2016/11/22/alko-perusti-nettikaupan-lakiluonnos-kieltaa-tilaamisen-muualta/
Viisi tähteä. Olutharrastajat vihaisina: Verkkokauppaan ei saa koskea!
http://viisitahtea.com/artikkelit-2/uutiset/olutharrastajat-vihaisina-verkkokauppaan-ei-saa-koskea/
Ostaulkomailta.com. Alkoholin tilaaminen ulkomailta loppumassa?
http://www.ostaulkomailta.com/blog/alkoholin-tilaaminen-ulkomailta-loppumassa/
Uusi Suomi. Alkoholin verkkokauppa kielletään.
http://juhanikhr.puheenvuoro.uusisuomi.fi/226667-alkoholin-verkkokauppa-kielletaan
Uusi Suomi. "Holhousta - kuinka poliitikot kehtaavat?" Selvä kielto tulossa alkoholin verkkokauppaan.
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/208884-holhousta-kuinka-poliitikot-kehtaavat-selva-kielto-tulossa-alkoholin-verkkokauppaan
sunnuntai 20. marraskuuta 2016
Joulusaunojan maltillisen katkera mallasjuoma: Olvi Xmas IPA
Taustaa: Perinteikkään Olvin päätös ryhtyä suuren
yleisön makuun sopivien, kevyesti katkerien oluiden arkkitehdiksi on ollut
ilmeisen menestyksekäs, eli kuluttajat ovat löytäneet puolen litran IPA-tölkkien
äärelle. Tänä vuonna myös joulunodotuskaudelle tuli oma nimikko-IPAnsa, eli
Xmas IPA. Sain Olvilta näytepaketin ja maistelin olutta pariin otteeseen ennen
sen arvioimista saadakseni paremman kokonaiskuvan.
Panimo itse kuvailee oluttaan
hedelmäiseksi ja vahvasti humaloiduksi. Itse en löytänyt Xmasista kovin
voimakasta humalointia tai intensiivistä makua, mutta sen sijaan olutta myös
maistanut, peruslagereihin mieltynyt isäni totesi sen olevan jotenkin
vahvempaa. Peruskuluttajan mielestä olut voi siis hyvinkin olla sekä vahvaa
että sopivasti katkeraa.
Panimo: Olvi
Olut: Xmas IPA
Tyyli: Red IPA
Prosentit:
4,7 %
Kantavierre:
11
Katkeruus:
45 IBU
Väri:
45 EBC
Tuoksu:
Tuoksun perusvire on melko maltainen ja makean siirappinen. Pidempi
tuoksuttelu
paljastaa myös kevyttä karamellisuutta, männynhavuja ja hieman
kastanjaa. On tässä kieltämättä tiettyä jouluisuutta. Miinusta tulee
lopputuoksun lievästä pahvisuudesta.
Ulkonäkö:
Tumman kuparisen oluen vaahto on runsaan kermainen ja luonnonvalkea.
Maku:
Lupaavassa alkumaussa on kiinnostavaa aprikoosisuutta, katkeraa greippisyyttä
ja hiukan katajanmarjaa. Jyväinen ja viljapeltomainen aromi käväisee myös
kielellä juuri ennen keskimakua. Maku kääntyy melko nopeasti maltaiseen ja
makeaan keskimakuun, jota seuraa pitkä, hieman tunkkainen ja tärkkelyksen
dominoima loppumaku.
Suutuntuma:
Suutuntuma on melko kevyt ja hiilihapot terävähköt.
Omat
pisteeni Olutoppaassa: 33/50 (6+4+7+3+13)
Mihin
tilanteeseen sopii? Olvin Xmas IPA sopisi varmaankin mainiosti saunaolueksi,
sillä se on helposti juotava ja ainakin olutharrastajan näkökulmasta kevyehkö. Olut
käy myös seurustelujuomaksi. Ruokaseuralaiseksi makeahkolle sekä
katajanmarjaisen ja greippisen katkeralle oluelle voisi sopia esimerkiksi
savustettu tai katajalla maustettu porsaan filee.
Lisätietoja:
Olvi
Xmas IPA Olutoppaassa:
Olvi
Xmas IPA Ratebeerissä:
http://www.ratebeer.com/beer/olvi-xmas-ipa/451164/
sunnuntai 13. marraskuuta 2016
Suklaakahvia, vaniljaa ja ripaus paahdettua chiliä: Prairie Bomb!
Taustaa:
Jenkkipanimo Prairie on tullut minulle tutuksi erityisesti upeiden hapanoluiden
arkkitehtina, mutta panimon tyyppien käsissä on syntynyt myös yksi All time favourite
-imperial stouteistani. Bomb! on kahvilla, suklaalla, vaniljalla ja chilillä
höystetty olut, joka lanseerattiin vuonna 2013. Omassa tummien ja tulisten
oluiden tyylilajissaan se on klassikko ja prototyyppi, josta otetaan mallia
ympäri maailmaa. Bomb! on tuote, jonka avulla Prairie nousi olutharrastajien maailmankartalle. Vuosien varrella Pommista on ilmestynyt myös erilaisia versioita. Tässä arviossa
analysoidaan originaaliversiota, jonka maku on harmoninen yhdistelmä syvän suklaakahvista
aromikkuutta, vaniljaista makeutta ja sopivasti tulista chiliä.
Panimo: Prairie Artisan Ales
Olut: Bomb!
Tyyli:
Imperial Stout
Prosentit:
13 %
Katkeruus:
65 EBU
Tuoksu: Suklaiset aromit ovat hallitsevimpia: oluen ensituoksu on kuin kauhallinen
kaakaopapuja, rasiallinen konvehteja ja juuri avattu tummasuklaalevy yhdellä
kertaa. Suklaaöverien jälkeen nenän tavoittavat tyylikkäät ja syvät tammitynnyrin,
pannulla paahdetun punaisen paprikan, espresson, tuhkan ja turpeen tuoksut.
Äärettömän herkullinen ja paljon lupaava kokonaisuus saa veden kielelle.
Ulkonäkö:
Hyvin tumman, punaruskeaan taittavan oluen vaahto on hunajanvärinen ja parin
sormen paksuinen.
Maku:
Alkumaku on pehmeä, makeahko ja lempeä: vaniljainen, maitokahvinen, hieman
pähkinänkuorinen ja puumainen. Keskimaussa pippurisuus ja paprikaisuus alkavat
erottua ja myös suklaakahvisuus ja espressoisuus nousevat esiin. Loppumaussa on
muscovadosokeria, kahvinporoja, tummaa suklaata ja hienovireistä chilin tulisuutta.
Monikerroksinen maku avautuu pala palalta ja siemaus siemaukselta.
Suutuntuma:
Suutuntuma on paksu, liukas ja pehmeä, ei kuitenkaan mikään överituhti.
Omat
pisteeni Olutoppaan asteikolla: 43 (9+4+9+4+17)
Mihin
tilanteeseen sopii? Bomb! on niin erityinen olut, että se on paras nauttia
ihan sellaisenaan, hitaasti ja syntyjä syviä mietiskellen. Makuja ja tuoksuja
tutkaillessa vierähtää helposti koko ilta. Lämmintä, mutta lempeää tulisuutta
ja tummaa suklaata rakastavalle tämä olut on täsmäisku suoraan sydämeen.
Lisätietoja:
Prairie Bomb! Ratebeerissä:
http://www.ratebeer.com/beer/prairie-bomb/215531/1/103/
torstai 10. marraskuuta 2016
Parhaimmillaan rukiisen ruoan seurassa: Saimaa Brewer's Special Houston Brown Ale
Taustaa:
Saimaan Brewer's Special-sarjan syksyn uutuuksista minua kiinnosti ennakkoon
eniten Houston Brown Ale, joka osoittautui myös maistelukokemuksena Saimaan
näytepaketin parhaaksi olueksi ja hyväksi ruokajuomaksi. Brown ale on hillityn
brittiläishenkisenä ja epätrendikkään maltaisena tyylilajina jäänyt pahasti
IPA-APA-hypen jalkoihin. Itse arvostan tämän tyylisissä oluissa erityisesti
pähkinäisyyttä ja pehmeää tasapainoisuutta, joita toivoin myös Houston
Brownilta.
Panimo:
Saimaan Juomatehdas
Olut: Brewer's Special Houston Brown Ale
Tyyli:
Brown Ale
Prosentit:
4,7 %
Katkeruus:
35 EBU
Tuoksu:
Oluen tuoksu on makean maltainen, viljainen ja sokerinen. Lopputuoksussa on
hieman kinuskikakkua ja häivähdys humalaa. Ihan ok tuoksu.
Ulkonäkö:
Kastanjanruskean oluen vaahto on runsas ja luonnonvalkea.
Maku:
Alkumaku on kuivahedelmäinen. Keskimaussa on mallasleipää, hiukan savua ja
ruista. Maun keskivaiheilla on aistittavissa myös tiettyä tunkkaisuutta. Loppumaku
on kevyesti pihkainen ja sitruksinen. Maku oli melko yksiulotteinen ja jäin kovasti
kaipaamaan tyylilajiin kuuluvia pähkinäisiä sävyjä.
Suutuntuma:
Suutuntuma on kevyen ja keskitäyteläisen väliltä.
Omat
pisteeni Olutoppaassa: 33 (6+4+7+4+12)
Mihin
tilanteeseen sopii? Maistoin Houston Brownia useamman kerran sekä ruoan
kanssa että ilman saadakseni sen piirteistä paremman käsityksen. Yksinään olut
oli ok perustuote, joka ei herättänyt erityisiä tunteita suuntaan, eikä toiseen.
Sen sijaan uunissa paistetun tomaatti-mozzarellaruisleivän kanssa brown alen
parhaat puolet pääsivät huomattavasti paremmin oikeuksiinsa ja ruokajuomana
olut oli yllättäen hyvinkin nautittava. Suosittelen Houston Brownia siis
ruisleivän seuraan, sillä rukiin ja oluen maut täydentävät toisiaan kivasti.
Lisätietoja:
Brewer's Special Houston Brown Ale Olutoppaassa:
Brewer's
Special Houston Brown Ale Ratebeerissä:
http://www.ratebeer.com/beer/saimaan-brewers-special-houston-brown-ale/445346/
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)