Minä pähkinänkuoressa, eli kootut sekalaiset faktat:
- syntynyt 1987, hengannut yliopiston käytävillä noin kolmasosan elämästään lähinnä kasvatustieteen ja valtiotieteiden sektoreilla, satunnaisesti myös humanistisen tiedekunnan puolella, haahuilun tuloksena saanut ansioluetteloonsa tittelit KM ja VTM
- tykännyt suunnilleen koko ikänsä kirjoittamisesta, sanoista, tutkimisesta, linnuista ja luonnosta
- rasittavimpia piirteitä kielipoliisius, loputtoman hidas ruokailutapa ja yleinen vaikeaselkoisuus
- kasvispainotteinen syöjä (luetaan jauheliha-kasvissyöjä, heh), joka rakastaa hyvää ruokaa
Minä bloggaajana ja olutharrastajana
- maistanut noin 1500-2000 erilaista olutta annoskooissa 7 cl-5 dl vuoden 2017 maaliskuuhun mennessä
- lempparityylejä porter, imperial stout ja kaikenkarvaiset sourit
- blogin pitäminen alkoi aika pian sen jälkeen, kun olin löytänyt ensimmäiset oman tyyliseni oluet ja huomannut oluen olevan muutakin kuin bulkkia ja kissanpissaa
- blogia olen pitänyt alusta asti omaksi ilokseni vailla suurempia kävijätavoitteita tai tarvetta itseni erityiseen esilletuomiseen
- blogin pointtina on ollut rikastaa omalta osaltaan suomalaista olutkulttuuria ja alkoholikulttuuria sekä tuoda yhteen erilaisia makuja oluita ja ruokaa maistelemalla
- analysoin blogissani sekalaisia oluita Suomesta ja maailmalta, niin harvinaisuuksia kuin tavallisempiakin tuotteita
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti