Kun bloggari nojatuoliin unohtui: Nederlanden 1467 -festari Captain Corvuksessa

Matinkylän Isossa Omenassa sijaitsevassa Gallows Birdin sisarravintola Captain Corvuksessa alkoi torstaina eka isompi oma festari, jonka teemana on Nederlanden 1467. Ensisilmäyksellä ajattelin, että tarjolla on ainoastaan hollantilaisia oluita, mutta teema olikin vähän erilainen kuin oletin. Teema-alueeksi oli valittu Burgundilaiset Alankomaat 550 vuotta sitten. Ei huono juttu lainkaan, sillä isompi alue piti sisällään niin Belgian kuin Hollannin maat ja mannut.

Oluet oli jaettu kahteen kattaukseen ja koska ekan kattauksen tarjonta oli mielestäni hitusen kiinnostavampi, päätin käväistä paikalla heti avajaispäivänä. En aluksi ajatellut kirjoittaa nopeahkosta visiitistä raporttia, mutta lasiini pelmahti taas joitakin mitä miellyttävimpiä ja omaperäisimpiä tuttavuuksia ja pakkohan niistä on jotain jakaa myös täällä blogin puolella.

Eka olut oli siis Emelisse Vanille Ice Cream Stout, joka oli festarilla hanassa. Niin kuin moni teistä tietääkin, tykkään jäätelöoluista ja joskus suorastaan metsästän niitä. Ennakkoon ajattelin, että Emelissen versiointi muistuttaisi paljon Buxtonin ja Omnipollon vastaavia. Tämä jätski oli kuitenkin omanlaisensa. Tuhkainen, tervainen ja tummasuklainen ensimaku ja paahdetun maltainen tuoksu yllättivät. Lasissa lämmetessään oluen maku sai kermaisia ja vaniljaisia sävyjä ja se ihanan täyteläinen ja jälkiruokamainen suklaajätskisyys tulvahti suuhun. Oikein kiva aloitus.

Toinen olut oli myös jotain aika erilaista ennakko-odotuksiin nähden. Jopenin ja Welden First tRyen oli tarkoitus olla India Pale Lager, mutta ei se ihan sellaiselta maistunut. Aprikoosimarmeladi, makea maltaisuus ja limppumaisuus kietoutuivat yhteen maukkaaksi ja jotenkin pääsiäishenkiseksi kokonaisuudeksi. Kiinnostava tuote.

Kahden hollannikkaan jälkeen vuorossa oli vielä yksi belgi. Illan mielenkiintoisin tuttavuus oli viimeisenä maistettu Alvinnen Wild West Blackthorn. Huikaisevan hapan, puunkuorinen, tammitynnyrinen ja valkoviininen olut toi kielelle myös paljon makuja, jotka pyrkivät pakenemaan analyysia jonnekin tietoisuuden ulottumattomiin. 

Muhevat maut kuljettivat minut kauas pois. Löysin itseni aamukasteen kostuttamasta ikimetsästä, jossa karkearunkoisten tammien, valtavien lehtikuusien ja tuuheiden pähkinäpensaiden keskellä kökötti yksinäinen, osin sammalen peittämä saunamökki. Astuin sisään ovesta, kuluneet saranat narahtivat ja sisällä oli tuoksu, jossa mummolasta tuttu vuosikymmenten vierimisen haju ja jokin tuntematon sekoittuivat tavalla, jota en ollut aikaisemmin kokenut. Vedin itseni täyteen ikäloppujen lautojen ja maakellarin aromia, johon sekoittui rippunen pöydälle unohtuneiden suopursun kukkien ja ikkunalaudalla köllivien rahkasammalen puhdasta, märkää metsäisyyttä. Että sellainen olut sitten tällä kertaa. Oli aika hyvää, jopa jollain tavalla koskettavaa. 

Edessäni taitavasti toteutettu illuusio lämpimistä liekeistä tanssi tekotakassa. Uppouduin syvemmälle baarin muhkeaan nojatuoliin ja unohdin olevani keskellä kauppakeskusta.

Nederlanden 1467 Captain Corvuksen sivuilla

http://www.captaincorvus.fi/nederlanden-1467-oluet/

Helsinki Beer Festival 2017: sekalainen sepustus

Stone Xocoveza

Helsinki Beer Festival meni ohi hujauksessa ja kiireisen alkuviikon takia pääsin kirjoittelemaan vasta nyt. Paikalla tuli tällä kertaa oltua perjantaina ammattilaistuntien alusta noin puoli seitsemään ja suunnitelmissa oli palata lauantaina, vaan aamupäivän laiskuus ja iltapäivän halu päästä pitkälle lenkille kauniissa säässä voittivat tällä kertaa. Tässä siis valikoima kehnoja kännykkäkuvia ja sekavaa selostusta perjantailta.

HBF on aina ollut mielestäni kiva tapahtuma, jossa on tiettyä kansainomaisuutta ja kotoisaa nukkavieruutta enemmän kuin hiukka hipsterihtävämmässä OlutExpossa. HBF:n paras osuus kaltaiselleni tungosta kavahtavalle mietiskelijälle on perjantai-iltapäivä, joka on varsin rauhallinen ja leppoisa. Tiskeillä juttelu ja tunnelman tunnustelu virittää parhaiten tapahtumafiilikseen.

Tälläkin kertaa joudun nalkuttamaan yhdestä ikuisuusasiasta, eli tapahtumalaseista. Kun näin isot tuopit tiskin takana odottamassa ottajiaan, pienen hetken ajan harkitsin lähtemistä takaisin kotiin hakemaan vetoisuudeltaan ihan pikkiriikkisen (osapuilleen noin 4 desiä) pienempää ja tuoksuille otollisempaa lasivaihtoehtoa. Osa festarien vakiporukasta onkin jo nykyään kaukaa viisaita ja nappaa mukaan kotoa pienen maistelulasin, jollaisia saa helpoiten esimerkiksi Köpiksen CBC:stä tai Tallinn Craft Beer Weekendistä. Tällainen valmistautuminen on suotavaa erityisesti ammattilaistunneille lähtiessä, sillä iltapäivän annoskoko on yksi desi. Sinänsä minulla ei ole mitään isoja tuoppeja vastaan, mutta festarioloissa monia eri oluita testaillessa ne nyt vaan ovat äärimmäisen epäkäytännöllisiä ja ei niitä oluttilkkoja tuopin pohjalla varsinaisesti voi sanoa myöskään erityisen kuvauksellisiksi.

Sori Sweet Mistress

Ensimmäinen olut, joka sai maan tärähtämään kevyesti jalkojen alla, oli Sori Brewingin syvän kaakaoinen, täyteläisen tuorelakritsinen ja aivan aavistuksen suolainen Sweet Mistress Imperial Stout. Samettinen suutuntuma ja suklaakahviin vivahtava, hiukan tuhkainen jälkimaku kruunasivat kokonaisuuden. Yksi päivän parhaista. Jos joku teistä on maistanut Maraboun Premium-sarjan Cocoa Salty Liquorice -tummaa suklaata, sillä onnellisella saattaa olla pieni aavistus siitä, miltä Sweet Mistress maistuu. Suht vahva lakritsisuus ei ehkä ole kaikkien makuun, mutta itse tykkäsin kovasti.

Toinen odotetun hieno olutkokemus oli Stonen Xocovezan maistaminen hanasta. Kardemummapulla, kaakao ja kuivakakkumaiset mausteet yhdistyivät Xocovezassa mainion miellyttäväksi mauksi. Suutuntuma oli tässäkin tuhti ja täyteläisen pehmeä. Mielipiteitä jakava olut herätti keskustelua Pyynikin tiskiläisten kanssa niin positiiviseen kuin hieman negatiiviseenkin suuntaan.

Magnus Opus ja Hypnopompa Rum Barrel Aged

Diamondin tiskiltä löytyi totuttuun tapaan useita tummia ja herkullisia vaihtoehtoja, joista oli vaikea valita sopivat maistettavat. Festarin epävirallisen virallinen hehkutusolut Omnipollo Magnus Opus oli huikean jännä sekoitus jouluista pähkinä-rusinasekoitusta, nougatkonvehtia, kermavaahdolla höystettyä kaakaota, pekaanipähkinäistä suklaakakkua ja maapähkinävoita. Kiinnostava olut, jonka makeahkon ja rasvaisen browniemaisessa pohjamaussa oli jotain samaa kuin Omnipollon ja Buxtonin Yellow Bellyssä. Magnus Opuksen rinnalla maistelimme rinnakkain Hypnopompan rommitynnyrikypsytettyä versiota, jonka maku oli myös maukkaan kaakaoinen, mutta valitettavasti myös omaan makuuni vähän liian suoraviivaisen viskinen.

Makun Karpalostout

Kotimaisista oluista Maku Brewingin Karpalostout ja APA olivat hyviä perusvarmoja oluita. Karpalostout olisi kaivannut vielä vahvempaa karpaloisuutta, mutta tiettyä miellyttävää karpalon tuomaa happamuutta taustalla kyllä häilyi. APA puolestaan oli makumaisen maukas ja hedelmäisen rapsakka.

Pyynikin Barrel Aged Imperial Stout

Living Room IPA Real Ale

Pyynikin tiskillä Bourbon Barrel Aged Imperial Stout ja Living Room IPA Real Ale olivat kumpainenkin oikein mukavia oluita. Bourbon Barrelin maku oli odotetun tammitynnyrinen, hennosti viskinen, romminenkin. Papan Vanillastoutista tuttua kotoisaa vaniljan ja kaakaon makua oli mukana täydentämässä pakettia.

Evil Twin / Two Roads Geyser Gose

Redchurch Pillar of Salt

Hapanolutosaston tuotteista mieleen jäivät Evil Twinin ja Two Roadsin Geyser Gose ja Redchurchin Pillar of Salt. Kaksi hyvin erilaista gosea, joista kokonaisuutena moniulotteisempi oli Geyser Gose. Pillar of Salt oli melko suoraviivaisen suolainen, mutta kuitenkin raikas tapaus kevyellä aprikoosisuudella ja sitruksisuudella. Geyser Gosen maussa suolaisuus oli enemmänkin taka-alalla ja makua hallitsi kepeän hapan sitruunaruohoisuus ja valkoherukkaisuus. Geyser raikasti mukavasti ja jätti suuhun kivan vaniljajogurttisen jälkimaun.

Perjantaina näkyi myös paljon tuttuja ja uusiakin kasvoja olutmaailmasta. Bloggareista törmäsin Tuopillisen Jouniin ja Huurteisen Roniin, joiden kanssa vaihdettiin olutvinkkejä ja käytiin pientä keskustelua olutbloggarien julkisuusvalinnoista. Koska tästä on muissakin blogeissa ollut vähän juttua, haluan itsekin hieman avautua aiheesta. Voit hypätä suosiolla parin seuraavan tekstinkappaleen yli, jos tuntuu ankealta. 

Itse siis olen suhtautunut julkisuuteen aika varovaisesti ja yrittänyt pitää itseni henkilönä pois valokeilasta. Varovaisuuteni johtuu osittain siitä, että naispuoliseen olutbloggaajaan suhtaudutaan edelleen eri tavalla kuin miehiin, mikä on vähän kaksipiippuinen juttu. Miehille ehkä omalla persoonalla esillä oleminen on rennompaa ja erilaiset tyypit ja tyylit hyväksytään helpommin. Olut on miehille harrastus, eikä se useimmissa tapauksissa leimaa miestä miksikään. 

Naispuoliseen julkisuudessa omalla naamallaan olevaan olutharrastajaan tai bloggaajaan (varsinkin nuorehkoon) taas kohdistuu mielestäni miestä herkemmin ulkonäköpaineita, juopoksi epäilyä ja kaikenlaista kyttäämistä ja asiatonta arvostelua. Valokuvien suhteen olen näistä syistä aika tarkka ja minua ahdistaa tulla kuvatuksi silloin, kun en ole parhaimmillani tai niin sanotusti täysin tiptop, koska naisten ulkonäöstä, eleistä, ilmeistä ja laittautumisen huolitelluudesta tulkitaan vaikka mitä potaskaa. Lisäksi vaikkapa vain yhden oluen juova nainen voidaan tulkita tilanteesta ja henkilöstä riippuen esimerkiksi juopoksi, teinipissikseksi tai huonoksi äidiksi. Vaikka sä et joisi yhtään mitään, niin sun voidaan tulkita olevan hirveässä kännissä siksi, että olet liian hiljainen, liian puhelias, liian poissaoleva, sulla on kuvassa silmät kiinni tai horjahdat korkokengillä kävellessä. Blogimaailmassa ja julkisuudessa ylipäätään naiset ovat arvostelulle yleistä riistaa ja kommentit voivat olla joskus tosi ikäviä ja satuttaa syvästi. Ei sillä, että olisin itse tällaisia kommentteja hirveästi bloggaajana saanut tai edes kovin suuressa julkisuudessa ikinä itse ollut, mutta silti.

Ja niinkun kuvasta näkyy, kaikki oli ihan laamat.

Joo, ettei menisi liian Iholla-meiningiksi, niin avautumisen päätteeksi vedetään perjantai yhteen. Mielenkiintoinen tapahtuma, hienoja oluita ja mukavia ihmisiä. Laseina tyylikkäitä isoja tuoppeja ja paikoin jopa muovimukeja. Ruokaa en ehtinyt pahemmin kartoittaa, mutta ilmeisesti linja oli jälleen perinteisen rasvainen, lihapitoinen ja pubiruokapainotteinen. Kehittämiskohteena sanoisin, että ottakaa ihan oikeasti tapahtumalaseiksi myös niitä pieniä laseja, järjestäkää oheen enemmän ruoka- ja olutaiheisia maisteluita (ok, tällaisia maisteluita oli kuulemma yksi, mutta siitä ei kerrottu netissä, mitä ruokaa siellä oli tarjolla) ja muistakaa jatkossa kasvissyöjät. Ja festarin avauspuheenvuorossa ei tarvitsisi jatkossa omasta mielestäni kannustaa ryyppäämään kaksin käsin, vaan voisi puhua vaihteeksi vaikkapa olutkulttuurista ja sen ajankohtaisista trendeistä. Pieniä juttuja, mutta näillä HBF voisi omalta osaltaan suunnata olutkulttuuria jatkossa pikkaisen sivistyneempään suuntaan. Hieman harmitti, että myös unkarilaiset oluet jäivät testaamatta, mutta kaikkea ei yhtenä päivänä millään ehtinyt. Hauska päivä silti.

 

Lisätietoa Helsinki Beer Festivalista:

http://www.helsinkibeerfestival.fi/

Tärppejä Helsinki Beer Festivaliin

Helsinki Beer Festival alkaa huomenna ja on taas aika vinkkien. OlutExposta tuttuun tapaan tärpit ovat tyypeittäin jaoteltuna. Oluita on jälleen kerran ihan hillitön määrä ja siksi nämä vinkitkin ovat korkeintaan pintaraapaisu.

IPA-hipsterin kipaisu

Rennot, mutta tyylikkäät ja enemmän tai vähemmän partaiset IPA-hipsterit liikkuvat usein lagerlassejen lähietäisyydellä. Joskus lagerlassesta saattaa tulla IPA-hipsteri, jolloin hän vaihtaa makeat maltaat lennossa katkeran hedelmäisiin makuihin.

Maku Brewing Solita Intohimo, 4,7 %

Makun tekemä Solitan firmaolut, Intohimo APA pääsee ekaa kertaa festarihumuun. Tykkäsin kovasti oluen ekan editionin mango-passionmaisesta, trooppisen raikkaasta ja aromeja tulvivasta mausta ja nyt on kuulemma tiedossa päivitetty versio tästä. Herkkua luvassa, suosittelen niin IPAstereille kuin APAloittelijoille festaripäivän alkupuolen juomaksi.

Mad Scientist Mango Bay, chili edition, 5,2 %

Unkarilaista mango-chili-IPAa suoraan hanasta. Unkarilaiset hallitsevat paprikan, mutta miten lienee chilin laita? Mangon ja chilin yhdistelmä ei ole ehkä helpoin saada onnistumaan, mutta hyvällä lykyllä tämä olut voi olla oikein oivallinen. Untappdin perusteella olut on vähintäänkin kohtalainen, tasapainoinenkin. Tulisuutta pelkäävälle tosin Mango Bay voi olla liikaa.

Jopen Hop zij met ons, 6 %

Laadukas ja gluteeniton IPA-vaihtoehto. Toimii hyvin alkupuolen oluena, sillä hienovireisen hedelmäiset sävyt pääsevät parhaiten oikeuksiinsa, kun suu ei ole turtunut makujen sekamelskaan. Humalana Mosaic.

De Ranke XXX Bitter, 6,2 %

Oman kokemukseni mukaan belgialaisen De Ranken XXX Bitter on hyvin moniulotteinen olut, jonka maku sopii kivasti myös ruoan kanssa, esimerkiksi unkarilaisen ruokarekan letut saattaisivat passata tämän kanssa. Tyylikäs tuote, jossa on tiettyä belgimäistä pehmeän pippurista mausteisuutta yhdistettynä rapsakan hedelmäiseen ja hieman hiivaleipäiseen yleisvaikutelmaan. Iso pullo, eli sopii jaettavaksi.

Evil Twin Falco, 7 %

Evil Twinin petolintu on IPA-klassikko, jota ei saa jättää pois laskuista. IPA, jossa sitruksisuus, havuisuus ja trooppisuus ovat hyvässä balanssissa. Simppeliä, mutta toimivaa.

Hapanoluthipin haahuilut

Hapanoluthippi hihkaisee innosta aina kirpakan oluen nähdessään. Hän on porukan outolintu, joka jää usein fiilistelemään elämän pieniä juttuja. Hippi tykkää yhdistellä olutta ja ruokaa. Saattaapa hänet nähdä myös viinilasi kädessä.

Mikä tahansa Redchurchin happamista: Life of plants, 4,7 %, Dry hop sour, 5,4 %, Pillar of Salt, 4,5 % tai Tartelette, 4,5 %

Minulla on kokemusta Dry Hop Sourista, joka oli erittäin raikas ja kivasti hapan olut, mutta omille makunystyröilleni siinä oli yksi mutta. Olut maistui mielestäni todella vahvasti korianterille. Jos tykkäät korianterista, valitse tämä. Jos et, pelaa varman päälle ja kokeile jotain toista Redchurchin happamista tuotteista. Pillar of salt ja Tartelette passaavat parhaiten klassisempaan makuun, kun taas Life of plants ja Dry hop sour sopivat erikoisia ja yrttisiä soureja suosivalle.

Two Roads / Evil Twin Geyser Gose, 5,5 %

Kahden laatupanimon yhteistyö-gose ei todennäköisesti ole pettymys. Parhaissa goseissa sitruksisuus, maitohappoisuus ja suolaisuus yhdistyy tasapainoiseksi ja pehmeäksi kokonaisuudeksi. Tässä olisi aineksia siihen. Aiempien reittausten perusteella voisi odottaa oluen olevan myös jännästi yrttinen, ehkä myös mausteinen.

Beer Hunter's Mufloni Raparperi Sour, 5 %

Beer Hunter's on yksi niistä suomalaisista panimoista, joita odottaa festareilla eniten, ehkä siksikin, että pääkaupunkiseudun ravintoloissa on harmillisen vähän porilaispanimon tuotteita. Porin sourit ovat olleet erinomaisia ja raparperinen sour kuulostaa ihanan kesäiseltä ja sorbettimaisen happamalta.

Tummien tunnelmien tie

Tummien oluiden ystävän mieleen ovat muun muassa stoutit, korpit, musta väri ja tumma suklaa. Kahvinsa hän juo mieluiten mustana. Syvällinen persoona ei helposti avaa sisintään muille.

Stone Coffee Milk Stout, 5 %

Stone onnistuu lähes aina tummien oluiden kanssa huikeasti. Milk stout on yksi suosikkityyleistäni: tykkään milk stoutien kermaisesta makeudesta, leivonnaismaisuudesta ja suklaakahvisista aromeista. Miedompi olut on hyvä festaripäivän aloitus.

Cool Head Brew Heavy Sunshine Mexican Vanilla, 8 %

Tämän porterin erikoisuus on olutta maustava meksikolainen vanilja, tarkemmin ottaen meksikolaiset vaniljapavut. En muista kohdanneeni epäonnistunutta vaniljaista porteria, joten voin suositella tätä tuotetta tummien oluiden ystäville ilman etukäteismaistokokemusta. Makujen harmonia lienee varsin todennäköinen ja luvassa luulisi olevan roppakaupalla suklaata, kahvia, paahtunutta tammea ja toki myös rippunen sitä vaniljaa. Kenties myös suklaavanukasta, maitokaakaota ja hiukan kermavaahtoa.

Fat Lizard Himabisse 2016: Mikon portteri, 6,1 %

Kotiolutkisojen voittajat ovat nykyään yleensä kovaa kamaa, tasapainoisia ja mukavia oluita, joita nauttii mielellään. Kevyempi portteri sopii alkuillan juomaksi. Tämän maistelu saattaa antaa myös inspiraatiota oman kotioluen luomiseen.

Beerbliotek Mocha Latte Stout, 8 %

Kahvinystävän lasiin passaa esimerkiksi ruotsalaisen Beerbliotekin mokkainen stout. Mocha Latte Stoutin makua on kuvailtu suklaiseksi, paahteiseksi ja maitokahviseksi. Ei ehkä maailman ikimuistoisin olut, mutta sellainen sopivan leppoisa ja makuisan kahvinen kaveri.

Sori Brewing Sweet Mistress, 9,4 %

Oi, suolaa ja tummaa suklaata, oli ensiajatukseni, kun luin tämän oluen kuvauksen. Aiemmat kokemukseni suolan ja suklaan liitosta ovat mainioita: Ruosniemen Salted Caramel oli oivallinen olut kenties juuri sen pikkuisen popparimaisen suolasävynsä vuoksi ja myös tummissa suklaissa ripaus suolaa on usein se kaipaamani viimeinen silaus loppumakuun. Sweet Mistress on varmaankin mauntäyteinen, tuhti ja tasapainoinen olut pienellä merisuolamaisella twistillä. Jos nautit mieluummin suklaaoluesi ilman suolaa, suosittelen Dark Humor Club Hot Chocolatea, joka oman maistelukokemukseni perusteella on runsaan tummasuklainen ja browniemainen herkku.

Sori Brewing Laudatur XVI, 11 %

Sorin hanaan perjantaina klo 18 iskettävä strong ale on viskisistä, tammitynnyriaromeista ja syvistä mauista pitävän valinta. Savuisuus, puumaisuus, viskisyys ja makeus eivät yleensä ole ihan se oma lempikomboni, mutta monelle tämä on varmasti The Big Thing. Pienenä vaarana tässä oluessa on tipahtaminen liiallisen imelyyden, alkoholisuuden ja raskauden puolelle, toisaalta Sori yleensä klaaraa isotkin voltit aika tyylikkäästi.

Lagerlassen reviiri ja sen ylitys

Lagerlasseja on vähintään yksi joka kaveriporukassa. Lasse on se hiukan varovainen ja perinteiseen tyyliin luottava tyyppi, joka tilaa aina sen saman tutun lagerin tai pilsin. Joskus lasse saattaa tosin uskaltautua kaverinsa vinkistä kokeilemaan jotain hiukan erilaista.

Ruosniemen Panimon Pohjoista Viljaa, 4,7 %

Viikatteen 21-vuotisjuhlan kunniaksi pannusta lagerista on kerrottu julkisuuteen tähän mennessä hyvin vähän. Selvää on kuitenkin, että olut lanseerataan HBF:ssä. Hyvää peruskamaa, eli laadukasta lageria viljapeltojen ytimestä. Ennakkoon arvioisin, että tämä olut on yksi festarikansan suosikeista, eli lagerlassejen on syytä napata se kouraansa riittävän ajoissa.

Sori Brewing Hardly Working, 4,7 %

HBF:ssä lanseerattava uutuus-pils on kiinnostava tuote sikäli, että en muista Sorilta aiemmin nähneeni pilsejä. Tasalaatuista tavaraa olutmarkkinoille pukkaava panimo on kuitenkin varmasti saanut aikaan myös kelpo pilsin, luultavasti melko katkerasti humaloidun sellaisen. Simcoe on single hoppina vähän riskaabeli, sillä homma kääntyy joskus rehun ja kissanpissan puolelle. Sori osaa toivottavasti välttää tämän karikon.

Bryggeri Vuosi Sata, 10 %

Vuosi Sata on monelle tuttu Alkon valikoimasta, mutta festareille saapuvaa hanaversiota ei ole vielä kukaan ehtinyt maistamaan. Tuhti olut kuuluu muhevan maltaisten, toffeisten ja ruislimppuisten tuotteiden kategoriaan. Lagerlasse löytänee tästä mieluisia elementtejä ja hyppää samalla askeleen kohti pukkimaailmaa. Ei sillä, etteikö tämä muillekin maistuisi.

Jokeri: Jännäjäniksen pieni pomppupolku

Jännäjäniksen tärkeimmät kriteerit hyvälle oluelle ovat jännyys, erikoisuus ja spesiaali tunnelma. Jos joku panimo päättäisi lanseerata violetin pääsiäisoluen, olisi kaninkorvainen ystävämme varmasti ekana jonossa. Ihan vaan siksi, että sehän on krookuksen värinen olut, aika jännä!

UG Brewery Hapanpukki, 7 %

Mikä olisi jännempää kuin hapan bock? En ole koskaan itse tällaista maistanut, mutta uusia kokemuksia hakevalle tässä on varmasti jotain ihan uutta ja erilaista. Erinomaisen kotipanimona aloittaneen Kosoolan panimon resepti taustalla kuulostaa siltä, että ei kuitenkaan ole kyse täydestä hakuammunnasta, vaan tyyli on kenties hyvinkin tarkkaan mietitty ja lopputuotetta hiottu pitkään.

Keserű Méz Winternacht, 6 %

Festarin unkarilaisten oluiden jännyyskerroin on korkea, sillä ei näitä unkarilaisia ihan hirveästi ole Suomessa päässyt maistelemaan. Tässä on esimerkki oluesta, jonka maistelun myötä itse kukin jänis voi heittää hyvästit talvelle ja vaihtaa joulumielestä pääsiäistunnelmiin.

Mad Scientist NZQ-1100, 11 %

Uuden Seelannin humalat ja Quadrupel eivät ehkä ole se perinteisin yhdistelmä, mutta nämä kaksi asiaa erikseen ovat varsin maukkaita. NZQ-1100 on mielenkiintoinen paketti, jota olisi kiva päästä maistamaan.

Vakka-Suomen Panimon Prykmestar Suklainen Pääsiäisporter, 7,5 %

Jännäjäniksen pomppupolku päättyy mitä loogisimmin pääsiäishenkiseen olueen. Prykmestar Suklaisen Pääsiäisporterin lempeä maku johdattaa sulavasti suklaamunien äärelle.

Tyttö ja tuoppi toivottaa hauskaa festaria itse kullekin!

Kuin hedelmäsalaatti kermavaahdolla: Olvi American Cream Ale

Taustaa: Pitkään perinteiseen tyyliin luottanut Olvi puskee nykyään uusia craft-sarjan oluita maailmaan melko tasaisella tahdilla. Uusin tulokas American Cream Ale saapui luokseni kauniissa puulaatikossa ja jäi hetkeksi jääkaappiin arviota odottamaan. Cream ale tyylinä ei ole Suomessa tyypillisimpiä ja kotimaiset panimot ovat jostain syystä karsastaneet tätä tyyliä. Olvi otti pienen riskin kokeillessaan suht tuntematonta tyyliä, toisaalta craft-sarjan myynti tuskin isoa panimoa sen kummemmin heilauttaa suuntaan tai toiseen. Ja onhan american cream ale toisaalta hybridityyli, jonka edustajissa on usein kotimaisille peruskuluttajille tutun lagerin piirteitä.

Omat kokemukseni american cream aleista ovat tähän mennessä olleet vaihtelevia. Amerikassa vastaan osui vuonna 2015 tyylin edustaja, joka oli ihanan kermatoffeinen ja kivan hedelmäisesti humaloitu. Toisaalta pohjoismaisten cream alejen puolella on cream alen nimikkeen alla tullut vastaan yhtä sun toista superkatkerasta IPA-viritelmästä ristiriitaisen makuiseen ja jotenkin tympeällä tavalla maltaiseen outolintuun. Eniten olen tykännyt tasapainoisista ja kermatoffeisista cream aleista, joissa on sopivasti trooppisia vivahteita.

Panimo: Olvi

Olut: American Cream Ale

Tyyli: Cream Ale

Prosentit: 4,7 %

Katkeruus: 25 IBU

Tuoksu: Tuoksu on makeahko, kevyesti kermainen, greippinen ja vaniljainen. Lopputuoksussa on pientä hiivapullaisuutta. Ihan mukava, mieto tuoksu.

Ulkonäkö: Meripihkan värisen oluen vaahto on luonnonvalkea, melko paksu ja kermainen.

Maku: Oluen alkumaun dominoivimmat elementit ovat persikka ja appelsiini. Keskimausta erottuu kevyttä pihkaisuutta ja greippiä. Loppumaku on hieman karkkimainen, keksinen sekä melko selvästi kermainen ja kinuskinen. Jälkimaku on Olville tyypillisen maltainen ja tärkkelysmäinen pienellä pahvisuudella. Maku on simppeli ja perustoimiva, makea ja ehkä vähän ysäri. Tuttu ja turvallinen kuin hedelmäsalaatti kermavaahdolla.

Suutuntuma: Suutuntuma on mukavan pehmeä, kevyen ja keskitäyteläisen väliltä.

Omat pisteeni Olutoppaassa:  33/50 (tuoksu 6 + ulkonäkö 3 + maku 7 + yleisvaikutelma 14)

Mihin tilanteeseen sopii? American cream ale on olut, joka passaisi hyvin rantakassiin kuumana kesäpäivänä. Sen verran makeasta oluesta on kuitenkin kyse, että annoskooksi sopisi mielestäni paremmin 0,33 litraa. Puoli litraa tätä on vähän kuin liian iso pala kermakakkua kerralla. Tosin myönnän olevani aika herkkä makean yliannostukselle.

Lisätietoja:

Olvi American Cream Ale Olutoppaassa:

https://olutopas.info/olut/9701/olvi-american-cream-ale

Olvi American Cream Ale Ratebeerissä:

https://www.ratebeer.com/beer/olvi-american-cream-ale/493594/

Sidrerian kutsuvierasavajaiset

Craft-siideri on nostanut Suomessa profiiliaan viime vuosina. Vaikka siideri tarkoittaa monelle edelleen sokerisen imelää pissisten viikonloppujen polttoainetta, aitojen siiderien suosijoista on ilmeisesti kasvamassa oma, vakavasti otettava kuluttajaryhmänsä jonnekin oluthörhöjen ja viinihifistelijöiden välimaastoon. Yksi merkki siiderin imagon muutoksesta on siideriravintoloiden synty. Ensimmäinen siideriravintola Inez perustettiin Tampereelle jokunen vuosi sitten ja nyt oli Helsingin vuoro saada oma craft-siideriin erikoistunut kuppilansa. 

Stadin panimon perustama Sidreria avasi ovensa viikko sitten ja torstaina järjestettiin ravintolan kutsuvierasavajaiset. Sain samalle illalle pari muutakin houkuttelevaa tapahtumakutsua, mutta uuden ravintolan tsekkaaminen tuntui tällä kertaa kiinnostavimmalta. Helsingissä on hyvien siidereiden mentävä aukko ja halusin tarkistaa, olisiko Sidreriasta aukon paikkaajaksi.

Viiden maissa siideribaarin sisätiloissa oli yllättävänkin rauhallista, liekö osa porukasta jo tässä kohtaa lampsinut takaisin kotiinsa taikka kohti illan seuraavaa kohdetta. Yleiseurooppalaiseen tyyliin tulijat ohjattiin saman tien istumaan, mikä tuntui edelleen hassulta kotimaiseen takki päällä baaritiskille -tyyliin tottuneelle. Toisaalta oli kieltämättä kiva päästä istumaan ja tutustumaan listoihin omassa rauhassa. Tunnelma ravintolassa oli leppoisa ja espanjalaistyylisen laattalattian, koristeellisen baaritiskin ja vanhaa aikaa henkivien taulujen kaltaiset sisustuselementit kuljettivat pois Punavuoresta mielikuvitusmatkalle Asturian kyläbulevardeille. Vaikutelmaa ei ainakaan himmentänyt erikoinen, käkikellon puuseinää etäisesti muistuttava siiderihana, josta asiakas sai kokeilla itse siiderin sihtaamista korkeuksista suoraan lasiin.

Tervetuliaismaljana oli kaksi kappaletta asturialaisen Trabancon siidereitä, toinen puolikuiva Avalon ja toinen kuiva Natural. Avalon oli näistä enemmän omaan makuuni. Maalaismaisen rehevä, ylikypsiä keltaisia omenia ja juuri uunista tullutta omenapiirakkaa huokuvassa juomassa oli pieni nahkainen, jopa satulamainen sivumaku. Suutuntuma oli omenamehua muistuttava ja hiilihapot melko pehmeät.

Naturalin maku oli happaman kirpeä, aavistuksen tuhkainen ja viheromenainen. Rutikuiva, terävän oloinen suutuntuma ei ihan ollut minun juttuni, vaikkakin omenaisuus tuli tässä sinänsä esiin hyvinkin puhtaana.

Siiderien kanssa oli tarjolla myös espanjalaisen kaupan El Mercadon tapaksia, joiden aromikkuus yllätti. Suomessa saa vähän liian usein "suomalaiseen makuun tehtyä" ruokaa (lue päällisin puolin hyvän oloista, mutta kumman makuköyhää apetta). Tapaksista parhaita olivat täyteläiset juustot ja pikantin mausteiset pateet. Varsinkin paprika-chilipatee, rosmariini-lampaanmaitojuusto ja San Simón -savujuusto olivat äärimmäisen maukkaita.

Shampanjasiiderin kuva oli pyörinyt mielessäni koko päivän, joten päädyimme ottamaan testiin vielä Poma Áurean. Valinta kannatti. Monien siideripuristien mielestä kuohuvan hiilihapokas siideri on automaattisesti epäilyttävä, sillä hiilihappojen sanotaan peittävän siiderin maun. Poma Áurea oli kuitenkin runsaasta hapokkuudestaan huolimatta erittäin maukas juoma. Tuoksun kinuskiset, kypsän päärynäiset, hitusen maatilamaiset ja kermaiset vivahteet olivat hienostuneita ja houkuttelevia. Siiderin tuoksussa tallin ja käyneen omenan tuoksut eivät hyökyneet päälle, kuten Avalonissa, vaan maatilatunnelma rakentui pienistä olkisista sävyistä. Maku oli puhdas, omenankuorimainen, kevyesti limettinen ja kuivan, muttei rutikuivan omenainen. Tykkäsin tosi paljon ja suosittelen tätä siideriä esimerkiksi pienen seurueen juhlajuomaksi.

Sidreria jätti suuhun omenaisen ja täyteläisen rehevän jälkimaun pitkäksi aikaa. Kaikenlaisia herkkuja olisi ollut listalla testattavaksi pilvin pimein ja uskon, että niin kuivien, puolikuivien kuin makeampienkin juomien suosijalle löytyy laajasta valikoimasta sopivia vaihtoehtoja. Onpa listalla muutama laadukas Stadin Panimon olutkin. Vinkkejä kannattaa kysellä asiantuntevalta henkilökunnalta, joka opastaa siideriuntuvikkoja mielellään. Esimerkiksi me saimme illan aikana kuulla, että siiderihanaan sopivat vain sidra naturalet, joihin ei ole pullotusvaiheessa lisätty hiilidioksidia.

Lisätietoja Sidreriasta:

https://sidreria.fi/