Bier-Bierin saison-maistelu oli sen verran avartava kokemus,
että saatuani kutsun samaisen olutravintolan siideriviikkoihin liittyvään siiderimaisteluun
en epäröinyt hetkeäkään, osallistuisinko vai enkö. Viime viikon torstaina siis
marssin siiderien pariin heti töiden jälkeen. Odotin maistelua innolla siiderientuntemukseni
surkeudesta huolimatta, tai oikeastaan jopa siitä johtuen. Siiderien kategoria jakaantui vielä ennen maistelua mielessäni
lähinnä omena- ja päärynäsiidereihin sekä kuiviin (yleensä laadukkaampiin) ja
makeisiin (yleensä heikkolaatuisempiin ja esanssisempiin) tuotteisiin. Olin
myös juonut englantilaisia ja ranskalaisia siidereitä ja todennut varsinaisella
asiantuntijan otteella, että niissä on eroja. Vielä kun osaisi sanoa, että
millaisia.
Voin siis rehellisesti myöntää, että ovesta sisään
astuessani minulla ei ollut käytännössä hajuakaan, millaisia makuelämyksiä
olisi edessä. Ennakko-oletusten puute teki mielestäni maistelusta entistä
kiinnostavamman, sillä nyt oli mahdollista kokea jotain uutta ja laajentaa
reviiriään.
Maistelulistalla oli peräti 20 (+1 jokeri) erilaista siideriä Italiasta,
Ranskasta, Englannista ja Espanjasta. Maistelu aloitettiin ranskalaisilla siidereillä,
joita oli listalla eniten. Maistelun vetäjä Anikó osasi kertoa ranskalaisten siiderien maistuvan usein navetalle
tai tallille, kun taas brittisiiderien mausta erottuu usein enimmäkseen
ylikypsää omenaa. Espanjalaiset siidereille on ominaista etikkaisuus. Näitä
tietoja ajatuksia jäsentävänä kompassina käyttäen lähdimme maistelemaan
siidereitä. Itse rustasin lyhyet muistiinpanot jokaisesta, mutta
siideripaljouden edessä kirjoitukset jäivät aika lyhyiksi. Tässä kuitenkin omat
miniarvioni, joiden yhteenlaskettu pituus on vähän vähemmän mini.
Kernén siideri ja pullo |
Omenasiideri Kerné B Cidre Fruite oli makean omenamehuinen,
omenapiirakkainen, keskihapokas ja limonadimainen. Ruokasuosituksia tälle siiderille
heitellessä esiin nousivat eritoten omenapiirakka ja karamellisoitu punasipuli
(ymmärrettävistä syistä erikseen tarjoiltuina).
Cidre Huet Pommeau ja pullo |
Omenasiideri Cidre Huet Pommeau oli voimakkaasti, jopa
soodamaisesti hiilihapokas, maalaistyylisen makuinen ja tanniininen.
Tanniinisuus jätti suuhun kalvomaisen pinnan.
Päärynäsiideri Cidre Huet Poire Doux oli kinuskikakkumainen,
makeahko, päärynäliköörimäinen, vihreän päärynän makuinen ja hieman kirpeä.
Persoonallinen ja melko voimakas päärynäsiideri.
Eric Bordelet Brut Tendre ja pullo |
Eric Bordelet Brut Tendre oli hiukan navettamaisen ja melko
mausteisen makuinen, kuiva ja suuta kuivattava omenasiideri.
Eric Bordelet Tendre ja pullo |
Eric Bordelet’n Tendre oli selvästi Brut Tendrea makeampi,
mutta muuten samantyyppinen, maalaistyylinen siideri. Omenainen makeus korostui
tässä enemmän, kun Brut Tendressa navettaiset aromit erottuivat päällimmäisinä.
La Ferme d’Hotte Cidre de Prestige Saveur de Pommier
Biologique oli maistelun pisimmällä nimellä varustettu siideri, jonka nimi ja
maku henkivät juhlavuutta. Samppanjaa muistuttava, hapokas ja kuiva siideri
maistui ylikypsille omenoille, vaniljalle, maalaismaisemalle ja vihreän omenan
kuorelle.
Eric Bordelet Brut ja pullo |
Eric Bordelet Brut oli Bordelet’n totaalikuiva tuote, joka
vei kuivan siiderin käsitteen äärirajoilleen. Siideri oli niin kuiva, ettei sen
maussa ollut enää oikeastaan muuta jäljellä kuin kuivaa happamuutta. Edes omena
ei erottunut juuri lainkaan. Varsinkin siiderin loppumaku oli suorastaan
ärhäkän kuiva.
Bordelet Sydre Argelette ja pullo |
Eric Bordelet Sydre Argelette ihastutti minua jo
tuoksullaan, jossa omenapiirakkaisuus sekoittui vaniljaan, vaaleisiin
rypäleisiin ja kermatoffeeseen. Miellyttävän siiderin tuoksussa oli myös pientä
päärynämäisyyttä, vaikkei kyseessä ollutkaan päärynäsiideri. Siiderin tuoksuun
verrattuna happamahkossa maussa oli vihreää omenaa, omenankuorta ja hitunen
jogurttia. Argelette jakoi maistelussa mielipiteitä, mutta minä tykkäsin.
Bordelet Poire Authentique ja pullo |
Eric Bordelet’lta oli maistelussa kaksi päärynäsiideriä,
joista Poire Authentique oli vuorossa ensimmäisenä. Poire Authentique oli
nimensä mukaisesti vahvasti päärynäinen siideri. Päärynämarmeladi tai
päärynälikööri tuli ensimmäisenä mieleen tästä intensiivisestä ja suorastaan kulmikkaasta,
ylikypsään päärynään hienostuneella, mutta suoraviivaisella tavalla
vivahtavasta siideristä.
Cidre Dupont ja pullo |
Cidre Dupont pisti silmään tässä joukossa navetta- ja
tallimaisena sekä nahkaisena siiderinä. Dupont’n maussa oli jotain vanhahtavaa
ja maamaista. Perinteinen ranskalainen maalaissiideri tuntui Bordelet’n
kärkevän päärynäsiiderin jälkeen jotenkin kotoisan nukkavierulta ja pehmeältä.
Bordelet Granit ja pullo |
Bordelet’n Granit oli Bordelet’n päärynäsiidereistä toinen. Granitia
makustellessa huomasi, kuinka selvästi samankin siiderintuottajan siiderit
voivat erota toisistaan. Vaniljasorbettia ja kirpakkaa vihreää omenaa huokuvaa
alkuaromia seurasi pian tamminen ja kastanjainen, syvä jälkimaku. Siiderin
hiilihapot olivat vahvat lähes terävyyteen asti. Kiinnostavasti kerroksellinen
siideri, joka oli mukana olleista päärynäsiidereistä mielestäni maultaan
monipuolisin ja vähiten päärynäinen.
Ratafia ja pullo |
La Ferme d’Hotte Ratafia oli mukana olleista siidereistä
vahvin ja muistutti lähinnä laimennettua calvadosta. Siideri sai
maisteluporukan parissa suopeita arvioita, mutta ei ehkä kuitenkaan ollut ihan
omaan makuuni. Toisaalta minulla on melkoisen ambivalentti suhde konjakkiin,
joten sikäli ymmärrettävää, että tämä hyvinkin paljon konjakkia muistuttava siideri
ei ollut ihan minun juttuni.
Cuvee Ruz ja pullo |
Cidre Melenigin siiderisekoitus Cuvee Ruz oli roséviiniin
vivahtava, keskihiilihapokas, punamarjainen, omenankuorinen ja sitruksinen sekä
hitusen hiivainen siideri, josta tykkäsin todella paljon. Kaunis ja
hyvänmakuinen siideri sai minulta plussaa myös yhdestä maistelun tyylikkäimmästä
pullosta.
Cidre Breton ja pullo |
Guillet Frères’n Cidre Breton maistui ja tuoksui paljolti
paloöljyltä ja hiukan savulta. Yleisvaikutelma oli tunkkainen, suppea ja tyhjä.
Mietin, oliko tämä siideri ihan kunnossa ja oliko sen todella tarkoitus maistua
tältä. Cidre Bretonin sanottiin olevan kaupallinen siideri, minkä kyllä huomasi
vertailussa muihin maistelun siidereihin.
Zapiain ja pullo |
Laajan ranskalaisten siiderien kattauksen jälkeen
siirryttiin Espanjan puolelle. Espanjalaisista siidereistä mukana oli lopulta
vain Zaplain Cidra Natural. Maan vaihdoksen huomasi heti, sillä espanjalainen
siideri erosi etikkaisuudessaan ja maitohappoisuudessaan ranskalaisista kuin yö
ja päivä toisistaan. Jännää makua höysti pieni pippurinen aromi. Jollain
kieroutuneella tavalla pidin tästä siideristä. Etikkainen happamuus oli lähes
ylitseampuvaa, mutta kuitenkin miellyttävää ja raikastakin. Tällainen siideri
voisi toimia hyvin hellepäivänä salaatin kanssa, juustotarjottimen seurana tai
sopivasti juustoisen ruoan kanssa. Erikoinen, mutta ehdottomasti hauska
kokemus.
Mela Rossa ja pullo |
Italialainen Mela Rossa oli maistelussa ainoa maansa
edustaja. Yrttinen ja miedohkon omenainen siideri oli kevyesti hiilihapokas. Helposti
juotava, kiva tuote, joka ei herättänyt hirveästi tunteita suuntaan eikä
toiseen.
Thirsty Cross Traditional ja pullo |
Skotlantilaiselta Thirsty Crossilta maisteluun tuli kaksi
kaupallisemman tyylin tuotetta: Traditional ja Fresh Ginger. Näistä Traditional
oli parempi, hiukan pullamainen, hunajainen ja kardemummainen mukava ja
makeahko siideri. Fresh Gingerin inkiväärin maku tuntui päälle liimatulta ja
siideri kokonaisuudessaan yksiulotteiselta.
Henney's Englands Pride ja pullo |
Henney's Vintage Still ja pullo |
Viimeiset maistelun siidereistä olivat Henney’sin Englands
Pride ja Vintage Still. Englands Pride oli brittisiiderin prototyyppi, kuivan
ja pyöreän omenainen, hillitysti hiilihapokas tuote. Tasaisen varma siideri sopisi todennäköisesti
melkein kenen tahansa makuun. Vintage Still oli kiinnostavampi, mehukkaan ja
kypsän omenainen, suutuntumaltaan täydellisen pehmeä ja soljuva siideri. Herkulliseen
siideriin oli jätetty sopivasti makeutta ja täyteläisyyttä, joiden ansiosta
runsas omenaisuus pääsi oikeuksiinsa. Miellyttävä kokonaisuus.
Txalaparta ja pullo |
Sokerina tai jokerina pohjalla oli eriskummallinen
Txalaparta, joka maistui imelälle savupekonille. Periaatteessa laadukkaan
oloinen tuote sopinee sianlihan ystävälle, mutta minulle tämä oli lähinnä
järkytys.
Maistelun tuotteet yhteiskuvassa |
Siiderimaistelun parhaimmistoa olivat omasta mielestäni Eric
Bordelet Sydre Argelette, Cidre Melenig Cuvee Ruz ja Henney’s Pride Vintage
Still. Herkullisiin kokemuksiin lukeutuivat myös Zaplain Cidra Natural,
Bordelet Granit ja La Ferme d’Hotte Cidre de Prestige Saveur de Pommier
Biologique. Siiderimaistelussa keskusteltiin päärynä- ja omenasiidereiden
eroista ja pohdittiin, ovatko päärynäsiiderit luonnostaan omenasiidereitä
yksiulotteisempia. Itse en kuitenkaan pidä päärynäsiidereitä yksiulotteisina,
sillä maistelun parhaiten omaan makuuni sopivista siidereistä osa oli myös
päärynäsiidereitä. Pikemminkin kyse on makeuden ja happamuuden välisistä suhteista.
Päärynäsiiderit tuntuvat oman kokemukseni perusteella olevan keskimäärin
omenasiidereitä makeampia ja terävämpiä.
Jälleen tahdon kiittää Bier-Bieriä ja Anikóa
erinomaisesta maistelusta! Hieman erikoisempiin aiheisiin pureutuvat maistelut
ovat mielestäni niitä parhaita. Toivottavasti myös tällaisia
underground-tyylien maisteluja saadaan siis lisää, silläkin uhalla, että kaikkein
hipstereimmät hipsterit eivät aina vaivaudu paikalle ilman IPA-tarjoilua.
Lisätietoja:
Semmottis, että tuo Ratafia siellä seassa ei taida olla siideri lainkaan, vaan jonkin sortin jälkiruokahedelmäviini. Ratafiat tyypillisesti kun ovat rypälemehulla laimennettuja (rypäle)tisleitä, joten Ratafia de Cidre lienee loogisesti omenamehulla (tai siiderillä?) laimennettua (omena?)tislettä.
VastaaPoistaVarmasti mielenkiintoinen tuttavuus siellä seassa, mutta tyylillisesti hieman eri tavaraa kuin muut. Joka tapauksessa, ko. maistelu vaikutti oikein mielenkiintoiselta ja harmi, että tuommoinen oli päässyt menemään meikäläiseltä täysin ohi!
Kiitos Otto korjauksesta. Kyseessä siis on siideripohjainen juoma, muttei varsinainen siideri. Tällaisen sivun löysin myös aiheeseen liittyen, sivun alareunassa näyttäisi olevan juuri tästä Ratafiasta tarkempi kuvaus. Jos kiinnostaa, niin sen voi tsekata. http://www.vinnature.fi/journal.php?modePage=JOURNAL&type=1&archive=no&article_id=344
PoistaHarmi, että maistelu meni sinulta ohi. Tästä ei kovin paljon tiedotettu tosiaan ja kuulin, et joillain muillakin jäi huomaamatta. Bier-bierin Facebook-sivulla näistä maisteluista on yleensä ilmoitus, joten sitä kannattaa seurata.