lauantai 18. tammikuuta 2014

Kuin juotava hedelmäleipä: Dupont Moinette Blonde


Moinette Blonde vielä korkkaamatta...
...ja sitten lasissa
Taustaa: Tänään herkuttelen oluella, jonka on valmistanut perinteikäs belgialainen panimo nimeltä Dupont. Panimon Moinette-sarja on saanut nimensä alueesta, jolla panimo sijaitsee. Alue oli nimittäin vuosisatojen ajan soinen ja vanhan ranskan soista tarkoittava sana moëne on ollut pohjana Moinette-nimelle. Päivän olut on Moinette Blonde, joka kehitettiin Dupontilla jo 1950-luvulla vastauksena vahvojen ale-oluiden kasvavaan suosioon kotimaassa. Blondista on tullut Dupontin tuotannon kulmakivi: olut on nykyään panimon eniten myyvä olut kotimaassaan Belgiassa. Ennen olutharrastajien pöytiin pääsyä Moinette Blonden annetaan jälkikäydä pullossa vähintään kahden kuukauden ajan. Kuriositeettina mainittakoon myös, että oluen panemisessa on käytetty jopa puolta tusinaa erilaista hiivaa!

Panimo: Brasserie Dupont
Olut: Moinette Blonde
Tyyli: Belgian Strong Ale (Tripel)
Prosentit: 8,5 %

Tuoksu: Tuoksu leijailee nenään runsaana ja lempeän painokkaana: yleiskuva on leipäisen pullamainen ja hiukan hiivainen. Kuin vasta uunista otetun leivän lämmin tuoksu höystettynä hitusella hapanta, vihreää omenaa, kukkaistuoksua ja banaania.

Ulkonäkö: Meripihkan värinen olut, jonka pinnalle muodostuu kuohkea, tiheä, kakkumainen ja paksu valkea vaahto.

Maku: Happaman hedelmäinen, jopa kirpeä maku, jota omena ja greippi dominoivat. Maunkin puolella viljaisia, leipäisiä aromeja on havaittavissa, mutta nämä jäävät sivurooliin happaman yleisluonteen rinnalla. Jälkimaun kuiva mustapippurisuus tuo oluelle luonnetta.

Suutuntuma: Hapokas ja poreileva, keskitäyteläinen suutuntuma. Happamuus ja pippurisuus jättävät suun jälkikäteen kuivaksi, vaikka oluen tuntuma suussa ei olekaan kovin kuiva.

Omat pisteeni Olutoppaassa:  40/50

Mihin tilanteeseen sopii? Maistelussa olleessa juhlavassa 0,75 litran pullossa oli poksahtava korkki, joten se sopii jaettavaksi erilaisia tilanteita, miksei ihan tavallista viikonloppuakin, juhlistamaan. Olut on maultaan melko kevyt ja saisonmainen, lisäksi siitä on helppo hahmottaa myös vehnäolutmaisia piirteitä. Suhteellisen suoraviivaisena ja helppona oluena se taipuisi varmaan myös monenlaisen purtavan seuraksi. Hapokkaana ja poreilevana siitä voisi hyvin olla herättämään ruokahalua aterian alkujuomana. Panimo itse suosittelee Blondeaan juustotarjottimen ja perinteisellä reseptillä leivotun leivän seuralaiseksi. Oli miten oli, ainakin tätä olutta siemaillessa tulee nälkä!

Lisätietoja:
Moinette Blonde Ratebeerissä:

Moinette Blonde BeerAdvocatessa:

Moinette Blonde Olutoppaassa:

Moinette Blonde Dupontin panimon sivuilla:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti