Tässä juttusarjassa esittelen vuoden 2014 Copenhagen Beer
Celebrationiin osallistuvia panimoita sekä listaan kultakin panimolta kaksi
olutta, joiden toivoisin tulevan tapahtumaan. Sarjan kahdeksannessa osassa esittelyvuorossa
ovat Hopping Frog ja Sante Adairius.
Hopping Frogin
tarina:
Hyppivä sammakko, eli Hopping Frog on pitkäsäärisen sammakon
kuvallisilla etiketeillä ja makua täynnä olevilla oluilla olutharrastajaa
ilahduttava panimo, jonka tuotteita löytyy silloin tällöin suomalaisten
ravintoloiden pullo-olutvalikoimasta. Vuonna 2006 perustettu Hopping Frog
sijaitsee Ohion Akronissa. Vuonna 2013 panimo sijoittui seitsemännelletoista
sijalle Ratebeerin Best Brewers In The World-listalla.
Haluaisin kokeilla
Hopping Frogilta:
Olut nro 1. Bodacious Black & Tan
Oluen, jonka luvataan yhdistävän Hopping to Heaven-IPAn ja BORIS
Oatmeal Imperial Stoutin parhaat ominaisuudet, on pakko olla hyvä. Kaikissa
maistamissani Hopping Frogin oluissa on ollut valtavasti makua ja luonnetta ja
panimo hallitsee sekä tummasävyisen täyteläiset stoutit että rapean kirpakat,
sitruunaa ja havua pursuavat IPAt. Odotukseni ovat siis syystäkin korkealla. Reilulla
kädellä humaloiduksi ja lämpimän paahteiseksi kuvaillussa American Strong
Alessa on prosentteja 7,6.
Olut nro 2. Gangster
Frog IPA
Kurnuttavan gangsterin koristama olutpullo saa suupielet
kääntymään hymyyn heti ensinäkemällä. Oluen kuvauksen lukeminen ilahduttaa
vielä enemmän. Humaloinnin sitruksisuuden lisäksi 7,5-prosenttisen IPAn
luvataan pitävän sisällään kokoelman appelsiinin ja muiden trooppisten
hedelmien monimuotoista runsautta. Olut kuulostaa minun tyyliseltäni IPAlta: ei
liian päällekäyvältä tai aggressiiviselta, vaan herkullisen hedelmäiseltä ja
sopivasti rapealta.
Sante Adairiuksen
tarina:
Sante Adairiuksen panimo, eli koko nimeltään Sante Adairius
Rustic Ales pitää majaansa Kalifornian Capitolassa. Panimon ohjenuorana on
tuottaa rustiikkisia vanhan maailman oluita höystettynä länsirannikon
twistillä. Panimo haluaa kyseenalaistaa oluttyylien rajat, mutta samalla panna
oluita, joissa perinteinen luonne ja helppo juotavuus yhdistyvät. Sante
Adairiuksen oluiden etiketit ovat huomionarvoisia – sarjakuvamaisia, värikkäitä
ja omaperäisiä.
Haluaisin kokeilla Sante
Adairiukselta:
Olut nro 1. West
Ashley
Perinteinen saison kokee pinot noir-tynnyreissä aprikoosien
kera kypsyessään vähittäisen muodonmuutoksen monisävyiseksi, aprikoosiseksi ja keskikirpeäksi
olutpersoonaksi. 7,3-prosenttinen olut on Ratebeerissä asetettu Sour/Wild Alen
kategoriaan. Aprikoosin maku on helposti hallitseva ja joskus tunkkainen, joten
tässä oluessa tasapainon saavuttaminen eri elementtien välillä on tärkeää. Ratebeerin
pisteiden (100 yleisvaikutelmasta ja 99 tyylistä) perusteella balanssi lie
melko hyvin saavutettu.
Olut nro 2. Love’s Armor
Kahden kompleksisen, tynnyrikypsytetyn oluen
8,1-prosenttinen kombo tuo hieman erikoisesti yhteen tumman saisonin ja kirsikoilla
maustetun ruisportterin. Jälleen olut, jonka mausta on vaikea sanoa mitään
kovin tarkkaa etukäteen. Tässä oluessa minua kiinnostaa erityisesti,
millaiseksi kokonaisuus lopulta muodostuu: onko kyseessä saisonin keveyttä
säilyttänyt hapokas portteri kirsikkaisella twistillä vai enemmänkin marjaisen
raikas ja hapokas saison tummilla ja täyteläisillä lisävivahteilla? Ratebeerissä
tämäkin olut on sijoitettu Sour/Wild Alen kategoriaan.
Mikäli olet kiinnostunut osallistumaan CBC:hen, lippuja voi
ostaa täältä. Perjantai-aamun sessiossa on yhä tilaa.
Copenhagen Beer Celebration-sarjan edellisiin osiin pääset
tästä:
Beer Celebrationiin osallistuvien panimoiden lista on
muuttunut. Xbeeriment on kadonnut listalta ja Beavertown ja Magic Rock
tulleet uusina mukaan. Enää yksi panimo uupuu. Tässä siis listan uusin versio:
1. Mikkeller
2. To Öl
3. The Kernel
4. Alpha state
5. Freigeist
6.
Surly
7.
Westbrook
8.
Närke
9.
LoverBeer
10.
Three Floyds
11.
BrewDog
12.
J. Wakefield
13.
Funky Buddha
14.
Hoppin Frog
15.
Sante Adairius
16.
7venth Sun
17.
Baird
18.
Peg's/Cycle
19.
Alvinne
20.
Kuhnhenn
21.
Cigar City
22.
Prairie
23.
Firestone Walker
24.
Evil Twin
25.
Brodies
26.
Buxton
27.
Siren
28.
Omnipollo
29.
Stillwater
30.
Crooked Stave
31.
Lervig
32.
De Molen
33.
Amager
34.
Cervejaria Way Beer
35.
Green Flash
36.
Jester King
37.
Brekeriet
38.
Beavertown
39.
Magic Rock
Lisätietoja:
Copenhagen
Beer Celebration:
Hopping
Frog Ratebeerissä:
Sante
Adairius Ratebeerissä:
Hopping
Frog Bodacious Black & Tan Ratebeerissä:
Hopping Frog
Gangster Frog Ratebeerissä:
Sante
Adairius West Ashley Ratebeerissä:
Sante
Adairius Love’s Armor Ratebeerissä:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti