maanantai 2. huhtikuuta 2018

Pieni pääsiäismaistelu: Laitila Mämmi Cream Stout & mokka-kerrosmämmi

Pääsiäisen rippeiden kunniaksi tänään oli aika järkätä pieni teemaan sopiva maistelu. Tällä kertaa päädyin valitsemaan ensin maisteluparin ruokalajin, Kympin mokka-kerrosmämmin. 

Vanukasmaisesta kastikekerroksesta ja sen alla piilevästä mämmipohjasta koostuvat kerrosmämmit ovat tämän vuoden uutuustuotteita ja ainakin itse olin ihan fiiliksissä, kun kuulin, että sen perinteisen maustamattoman mämmin seuraksi oli vihdoin keksitty luoda uusiakin makuyhdistelmiä. Mokan makuinen mämmi valikoitui testiin, koska kahvin ja suklaan liitto harvemmin epäonnistuu ja ajattelin, että miksei siihen mämmikin voisi passata yhtä lailla. Mämmin kumppani löytyi, kun Laitilan lähettämien näytteiden joukosta paljastui mämmillä höystetty cream stout.

Mokka-kerrosmämmi oli sellaisenaan maultaan pehmeän makeahko, maitosuklainen, maltainen, ruokosokerinen ja hitusen kahvinen. Rakenne oli miellyttävän suussasulava ja mämmin perinteinen karheus ja vihneisyys hädin tuskin erottuivat kokonaisuudesta. Tämä voisi maistua myös niille, jotka eivät mämmistä sellaisenaan niin perusta. Ainakin mämmiskeptikko mieheni tykkäsi.

Myös Laitilan Mämmi Cream Stout paljastui jo tuoksutellessa melko makeaksi. Tuoksussa oli kermaa, maitosuklaata ja mallasta. Maussa maltaisuus kertautui ja meni jo vähän överiksi yhdistyessään imelään sokerisuuteen ja siirappisuuteen sekä kevyeen tärkkelysmäiseen sivumakuun.

Oluen ja mämmin liitto toimi yllättävän hyvin. Jälleen kerran sellaisenaan vähän erikoinen olut sai kaivattua pehmeyttä ja tasapainoa, kun sen yhdisti sopivaan ruokalajiin. Kerrosmämmin kastikkeen kahvisuus ja suklaisuus täydensivät oluen maltaista makua samalla maltaisuutta hiukan keventäen. Mämmi ja olut puolestaan toivat mukaan mukavaa limppuisuutta.

Yhdistelmän arvosanaksi täytynee antaa vähintään kasi puolikas, sillä yhdistelmä osoittautui tuhtiudestaan huolimatta varsin mukavaksi. Voin suositella kombinaatiota erityisesti mämmiöverien ystäville, sillä ruskean kansallisherkkumme ominaismaku pääsee tässä kaksikossa esille erinomaisesti ja riittävän täyttävästi. Laihisruoaksi ei kerrosmämmejä tai kaljaa voi suositella, mutta kukapa sitä pääsiäisenä laihduttaisi :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti