Taas viikonloppu vierähti ja arjen alkamisen myötä Helsinki
Beer Festivalin 20-vuotisjuhlavuoden perjantai ja lauantai siirtyivät hamaan
menneisyyteen. Kävin HBF:ssä tällä(kin) kertaa perjantai-iltapäivän ja
alkuillan aikoihin, sillä kyseinen aika on ehdottomasti festarin rauhallisinta
ja siksi mielestäni myös miellyttävintä. Tässä taas kännykkäkuvallinen kertomus käynnistä.
Ammattilaistunneilla oli reippaasti väkeä jo heti alusta
asti ja porukkaa parveili siellä sun täällä sen verran, että hallia ei ainakaan
tyhjyyttään kumisevaksi voinut luonnehtia. Kuten totuttua, aika suuri osa
tuntui olevan vähän hukassa ja ihmetteli, mihinköhän sitä olikaan päätynyt. HBF:n
ilmaislippuja jaellaan mitä ilmeisimmin hyvinkin hövelillä kädellä myös
sellaisille tulijoille, joiden suurin motivaatio paikalle marssimiseen on se
ilmainen viina. Ja eipä siinä mitään, monenkirjava kävijäkantahan on aina ollut
HBF:n tunnuspiirre. Joskus sitä vaan päätyy spekuloimaan, kumpi ammattilaistunneille
pääsyä enemmän voisi arvostaa: sellainen henkilö, joita tapahtuman suhteellisen
rikas oluttarjonta kiinnostaa vai sellainen, jota...noh, se ei niin hirveästi
kiinnosta.
Olin varautunut HBF:n visiittiin pienellä maistelulistalla,
jota tuli noudatettua melko tarkasti paria poikkeusta lukuunottamatta. Listan
oluet osoittautuivat pääpiirteittäin mainioiksi. Tähän nappasin pika-arviot
muutamasta mieleenpainuvimmasta.
Pyynikin jäkäläinen kummajainen Two Broken Ribs, Reindeer
Moss -stout olikin yllättäen ainakin makunsa puolesta aika perinteinen stout,
joskin maamaista touchia tässä oli keskimääräistä enemmän. Tuoksussa tuntui
pehmeää sammaleisuutta, joka ei ehkä ole ihan se tyypillisin stoutin
ensituoksu. Makeahko maku oli yhdistelmä suklaakastiketta, suklaakahvia ja
turpeista maamaisuutta. Mukava tuttavuus. Pyynikin Jarin ja Tuijan kanssa tuli
muutenkin festareilla turistua, onnea vielä heille ja muille pyynikkiläisille panimon
Black IPA:n festareilla niittämistä Vuoden oluen ja vuoden parhaan yli
6-volttisen alen palkinnoista.
Yläkerran slovenialaisista lasiin päätyi ison pullokoon
vuoksi vain yksi, eli ennakkoon listaamani Reservoir Dogs Starvation Black IPA.
Valitettavasti yläkerrassa oli sama meininki kuin edellisinä vuosina, eli pullo-oluet
tarjoiltiin jotakuinkin pakastinkylminä. Oluen lämmettyä kävi kuitenkin ilmi,
että kelpo Black IPA oli tullut valittua. Perinteinen lakritsinen, paahdetun
maltainen ja greippinen kokonaisuus, ei mitään kovin ihmeellistä, mutta oikein hyvää
settiä kuitenkin.
 |
| Taasko se juo noita pinkkejä oluita... |
Festarin kaksi parasta olutta olivat mielestäni Brekerietin
Pink Passion Berliner Weisse ja Olarin Panimon Dibs on the Cacao Nibs. Pink
Passionin maussa oli hedelmäsorbettia ja kirpakkaa sitruunaa. Makua riitti
berliner weisseksi varsin runsaasti ja miellyttävän hapan jälkimaku oli pitkä. Puhdas,
maukas ja persoonallinen tyylinsä edustaja.
Dibs on the Cacao Nibsissä puolestaan vaikutuksen tekivät tuhti,
öljyinen suutuntuma ja kermakaakaoinen ja suklaakakkuinen, tasapainoisen
pehmeäntäyteläinen maku. Mukava olut Olarilta. Pienen huomautuksen antaisin
maisteluannoksen koosta, joka oli ehkä noin 5-7 cl. Vaikka olen pienten
annosten puolestapuhuja, niin olisi sitä olutta saanut olla vähän enemmänkin. Kokonaiskäsitys
mausta vaatisi pikkuisen suurempaa maistelumäärää.
Lopuksi odotettu (niin vissiin) arvio Hodarifillarin
hodareista, joista siis maistelin kasvisversiota tuotteesta nimeltä New York.
Vegenakki oli fillaristien lupausten mukainen, eli makoisa ja lähes
erehdyttävästi tavallisen nakin oloinen, joskin tietty lihamainen metallisuus
(onneksi) uupui mausta. Hodarisämpylä oli maukas ja täytteet herkullisia,
täytteitä oli myös juuri sopivasti, eli sen verran, että ne pääsivät pikkuisen
pursuamaan yli, mutta eivät tulvineet pitkin pöytiä. Lisäpisteitä hodari saa kokonaisuutta
virkistävästä kevätsipulista ja lempeän tulisesta chilimajoneesista. Välipalaksi oikein osuva tsydeemi.
Lisätietoa Helsinki Beer Festivalista:
https://www.helsinkibeerfestival.fi/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti