Taustaa:
Pyynikin käsityöläispanimo on, kuten nimestäkin voi päätellä, kotoisin
Tampereen maltaisista maisemista. Panimon ensimmäiset oluet julkaistiin
kesäkuussa 2013, eli kyseessä on yksi suomalaisen pienpanimoskenen uusimmista
tulokkaista. Pyynikin käsityöläispanimo on nuoruudestaan huolimatta ajatuksen
tasolla pitkään ja hartaasti kypsytetty. Myös panimon oluet ovat ainakin oman
kokemukseni perusteella huolella valmistettuja laatutuotteita. Ruby Jazz on
panimon Amber Ale, johon tutustuin jo OlutExpossa. Nyt pääsen maistelemaan
olutta hiukkasen rauhallisemmissa merkeissä kotisohvalla ja tutkiskelemaan
tarkemmin sen olemusta. Viehättävän näköisellä etiketillä somistettu Ruby Jazz
henkii 1920-luvun hämyisen jazz-luolan tunnelmaa. Etiketissä kohtalokkaasti
punaiseen pukeutunut naislaulaja on saanut säestäjäkseen Pyynikille tunnusomaisen
alkukantaisen partaveikon. Tämän parivaljakon musisoinnin melkein kuulee pulloa
katsellessaan – niin vahva on taidokkaasti suunnitellun etiketin vaikutus
visuaalisesti herkkään oluenmaistelijaan.
Panimo:
Pyynikin käsityöläispanimo
Olut:
Ruby Jazz
Tyyli:
Amber Ale
Prosentit:
4,7 %
Katkeruus:
50 IBU
Tuoksu:
Alkuun tuoksusta erottuu nenään paahteisuutta. Myöhemmin hieman belgihiivainen
ja runsaan ruohoinen tuoksu, jossa myös pirteänkirpeää pihlajanmarjaa. Tuoksun
yleisvaikutelma on kuiva ja rapea.
Ulkonäkö:
Oluen nimen sana ”ruby” viitannee oluen väriin, joka on syvän tummanpunainen ja
muistuttaa rubiinin väriä ollen joskin sävyltään hieman rubiinia tummempi. Ruby
Jazzin hennon vaaleanruskea vaahto on paksu, muhkea ja kuohkea.
Maku:
Punaisten marjojen kirpeyttä, vanhan ajan toffeen makua ja kuivaa humalaa.
Jälkimaussa lakritsa, katajaisuus, kevyt puumaisuus ja yrttisyys yhdistyvät
muodostaen tasapainoisen kokonaisuuden. Jos syvänpunaisen värin voisi maistaa,
se saattaisi hyvinkin maistua juuri tältä.
Suutuntuma:
Suutuntuma on kuiva, kevyehkö ja kirpakka. Potkua löytyy reilusti
maitokauppaolueksi, eikä suutuntuma jää vetiseksi.
Omat
pisteeni Olutoppaassa: 35/50
Mihin
tilanteeseen sopii? Pyynikki suosittelee Ruby Jazzia musiikin ja riistalla
päällystetyn ruisleivän kumppaniksi. Myös salaatin tai itämaisen ruoan kanssa
tämän oluen voisi kuvitella toimivan hyvin. Tällaisia aromikkaita ja
luonteikkaita oluita toivoisi tulevan enemmänkin maitokauppojen valikoimiin!
Lisätietoja:
Ruby
Jazz Ratebeerissä:
Ruby
Jazz Olutoppaassa:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti