keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Oluet ja juustot osa 2: Trappisteja ja juustoja 2

Trappistien mielenkiintoisen ja monipuolisen luonteen vuoksi omistan niille vielä toisenkin osan Oluet ja juustot-sarjassa. Tässä osassa pääosaa näyttelevät Chimay Blue sekä Achel Blond 8°. Molemmat kuuluvat Alkosta löytyvien trappistien suppeaan ryhmään. Chimay Blue pantiin Chimayn luostaripanimossa alun perin jouluolueksi, mutta nykyisin tätä klassikon leiman saanutta olutta nautitaan maailmalla ympäri vuoden. Achelin luostaripanimo julkisti 8°-oluensa vuonna 2001. Tässä maistelussa esiintyvä Achel Blond 8° on toinen Achelin panimon 8-prosenttisista oluista. Blondin lisäksi panimon kahdeksan prosentin sarjaan kuuluu brunetti Achel Brune 8°.

Maistelun juustopuolesta vastaavat Chaumes ja Pays Brie. Molemmat juustot ovat peräisin Ranskasta. Chaumes on pehmeä, täysrasvainen ja kittikuorinen punahomejuusto ja Pays Brie klassinen maalaistyyppinen valkohomejuusto.

Ensimmäisenä lasiin pääsevän Chimay Bluen väri on tumman kastanjanruskea. Oluen pinnalle muotoutuu poreileva ja ohut, läikikäs vaalea vaahto, joka häviää nopeasti lähes kokonaan. Tuoksu on hyvin mieto, hieman kukkainen ja hiivainen. Oluen maussa paahdetun sokerin, kinuskin ja vaahterasiirapin aromi sekoittuu puumaiseen ja pähkinäiseen makuun. Suutuntuma on poreileva ja hiukan kipristelevä. Chimay Bluen kumppanina Chaumesin homejuustomainen puoli korostuu ja rasvaisuus hälvenee. Tässä makuparissa aromikas juusto valtaa enemmän alaa ja olut jää sivuosaan. Se, onko tämä hyvä vai huono asia, riippuu varmaan arvioijasta. Itse sanoisin, että erinomaisen Chimay Bluen maku saisi erottua enemmänkin. Pays Brie ja Chimay Blue ovat varsin toimiva makupari. Kumpikin pääsee esiin: Chimay pyöristää brien terävimmät makukulmat ja brie puolestaan täydentää Chimayn siirappista puolta.

Achel Blond 8° on vaalean kuparin värinen olut, joka muodostaa parin sentin paksuisen, tasaisen ja hieman kakkumaisen vaahdon. Oluen tuoksussa hallitsevana on maltaisuus, mukana on myös hedelmäisyyttä ja hiukan tunkkaista aromia. Maussa esiin tulee makeaa maltaisuutta, marjaisuutta, viljaisuutta ja banaania. Suutuntuma on hapokas ja melko kevyt. Kermaiseen Chaumesiin yhdistettynä Blond maistuu hieman juustoleivältä, yhteismausta löytyy täyteläisiä, kermaisia ja viljaisia sävyjä sekä kokonaisvaikutelmaa täydentävä häivähdys hapokkuutta. Erittäin herkullinen ja ruokaisa yhdistelmä, jossa punahome saa enemmän kermajuustomaisen kuin homejuustomaisen maun ja suorastaan sulaa suuhun. Pays Brien ja Blondin kombo on luonteeltaan trooppisen hedelmäinen, kermainen ja jogurttinen. Tämäkin toimii, joskaan ei niin ihan hyvin kuin toinen yhdistelmä.

Maistelemastani olutkaksikosta Chimayn yhdistäminen sinihomejuustoon on myös varteenotettava vaihtoehto. Sinihomejuuston ja Chimayn yhdistelmän sanotaan olevan erinomainen alkupala, joka on itse koettava. Tästä yhdistelmästä en itse osaa valitettavasti sanoa mitään, koska sen kokeileminen on minulla vasta edessäpäin.

Juustomaistelun tulokset pähkinänkuoressa
Chimay Blue + Chaumes = Juusto valtaa alaa ja olut jää sivuosaan, tasapaino ei siis ole paras mahdollinen.
Chimay Blue + Pays Brie = Nämä kumppanit täydentävät toisiaan, olut hioo juuston terävimmät kulmat ja juusto täydentää oluen siirappisuutta.
Achel Blond 8° + Chaumes = Erittäin hyvä, ellei täydellinen. Täyteläisen herkullinen yhdistelmä.
Achel Blond 8° + Pays Brie = Suhteellisen toimiva, hedelmäjogurttia muistuttava kombo.

Lopuksi tiedot maisteluun osallistuneista oluista:
Chimay Blue
Panimo: Chimay
Olut: Chimay Blue / Grande Réserve
Tyyli: Belgian Strong Ale
Prosentit: 9 %
Kantavierre: 18,5 °P
Katkeruus: 17 IBU
Väri: 71,4 EBC

Achel Blond 8°
Panimo: Brouwerij der Trappistenabdij De Achelse Kluis
Olut: Achel Blond 8°
Tyyli: Belgian Strong Ale
Prosentit: 8 %
Kantavierre: 17,7 °P
Katkeruus: 24,7 IBU
Väri: 15,8 EBC

Lisätietoja:
Artikkeli oluiden ja juustojen yhdistämisestä Valion sivuilla:
Chimay Blue Ratebeerissä:
Achel Blond 8° Ratebeerissä:
Chaumes:
Brie:

2 kommenttia:

  1. Kiitos tästä, hyvää infoa. Itsekin olen pohtinut oluen ja juuston yhdistelmiä silloin tällöin, mutta jäänyt aika vähäiseksi. Olet hyvin kuvaillut yhdistelmiä :) taidan ottaa kokeiluun pian jotain vastaavaa.

    VastaaPoista
  2. Kiva, että tykkäsit kirjoituksestani, Sami T. Pyrin kuvaamaan yhdistelmät mahdollisimman tarkkaan, jotta lukijani saisivat mahdollisimman selkeän kuvan niistä. Suosittelen kokeilemaan oluita ja juustoja ennakkoluulottomasti, eri yhdistelmistä voi löytää yllättäviäkin suosikkeja :)

    VastaaPoista