tiistai 29. lokakuuta 2013

Oluet ja juustot osa 1: Trappisteja ja juustoja

Oluet ja juustot-sarjassa maistelen erityyppisiä oluita ja juustoja. Jokaisessa osassa esittelen kahdesta kolmeen olutta, joihin yhdistän muutaman oluiden tyypin perusteella valitun juuston. Miksi sitten yhdistää olut ja juusto juuston ja viinin sijaan? Olut toimii juuston kumppanina vähintään yhtä hyvin kuin viini. Rasvainen juusto jättää suuhun ikään kuin kalvon, jonka oluen hiilihapot ja katkeruus pyyhkivät pois. Täyteläisyyden ja hapokkuuden vuorottelu luo harmonisen makupaletin. Siksi oluen ja juuston ominaisuuksien voi sanoa täydentävän toisiaan.
 
Olut- ja juustotastingin ensimmäinen osa on omistettu belgialaisille oluille, eli belgeille, joiden monimutkainen maailma on vasta viime aikoina alkanut avartua minulle. Pääosassa on kolme trappistiolutta, Orval, Westmalle Tripel ja La Trappe Dubbel. Orval on kypsään kolmen vuoden ikään ehtinyt yksilö, kun taas Westmalle Tripel ja La Trappe Dubbel ovat nuoria, vastikään ostettuja oluita. Belgien seuraksi maisteluun valitsin Brie de Meaux-valkohomejuuston ja vuohenmaitogoudajuuston Polder Goldin. Brie de Meaux on pehmeä, pastöroimaton, kuorellinen lehmänmaitojuusto. Polder Gold on vuohenmaidosta valmistettu kova juusto. Valitsin juustot verkosta löytämieni vinkkien perusteella. Juustovalintoihini vaikuttivat erityisesti Brooklynin panimon panimomestari Garrett Oliverin inspiroivat suositukset. Toki omalla juustomaullani oli myös merkityksensä. Neutraloivana tekijänä tässä maistelussa toimivat Carr´sin peruskeksit sekä ihan tavallinen vesi.

Ensimmäisenä lasiin kaatuu komean, kuohkean ja kermamaisen vaahtokruunun muodostava Orval. Iäkkään Orvalin tuoksu on tuoreeseen verrattuna siiderimäisempi, vihreään omenaan vivahtava ja hapan. Mausta löytyy tammisuutta, hapanimelää leipää sekä hedelmäisiä vivahteita, joista kirpeä omenaisuus ja kypsän banaanin aromi ovat hallitsevimpia. Suutuntuma antaa suhteellisen tasaisen ja pysähtyneen vaikutelman. Nuoreen, maultaan monivivahteiseen ja vaihtelevaan yksilöön verrattuna tämä kypsynyt tapaus tuntuu yllättäen yksiulotteisemmalta. Brie de Meaux tuo Orvalista esiin lähinnä viljaisia ja hiivaisia vivahteita. Orvalin maku ei kuitenkaan Brie de Meaux’hun yhdistettynä pääse ehkä parhaiten oikeuksiinsa, koska voimakkaan makuinen valkohomejuusto on hiukan liian päällekäyvä. Polder Goldin ja Orvalin muodostama makuyhdistelmä toimii hyvin – oluen ja juuston yhteismaku muistuttaa omenilla, viinirypäleillä ja pähkinöillä höystettyä vuohenjuustosalaattia. Vuohenjuusto tuo täyteläisyyttä Orvalin kirpeähköön makuun.

Toisena testiin pääsee Westmalle Tripel, jonka vaahto on hyvin tiheä, valkoinen ja muutaman sentin korkuinen. Westmallessa on viljaisen kermainen, täyteläinen ja vehnäoluttyyppinen tuoksu. Westmallen alkumaku on makean maltainen, alkumaun jälkeen olut muuttuu hedelmäisemmäksi, hahmotan mausta persikkaa, banaania ja trooppisia hedelmiä. Suutuntuman hiilihappoisuus on keskitasoa. Westmallen maku yhdistyy Brie de Meaux’n makuun juuston makua esiin tuoden ja korostaen, briejuusto tekee oman osuutensa alleviivaamalla oluen makeutta. Kokonaisvaikutelmaltaan olut ja juusto toimivat harmonisesti yhdessä. Polder Goldiin yhdistettynä Westmallesta tulee ainakin omasta mielestäni liian makea ja koko yhdistelmä on jollain tavalla käyneen oloinen, tämä kombo ei siis oikein toimi.

Testin hännänhuippuna on La Trappe Dubbel. Tumman suklaanruskea olut muodostaa pinnalleen melko ohuen, hieman kumpuilevaa pilvisyyttä muistuttavan vaalean vaahdon. La Trappen tuoksu on makeahko ja pitää sisällään luumua, rusinaa ja hitusen hiivaa. Varsin persoonallisen makuisessa oluessa yhdistyvät suolainen lakritsisuus, makea limppuisuus, aprikoosisuus ja maltaisuus. Oluen suutuntuma on hiukan tahmea ja kastikemainen. Brie de Meaux’n kera La Trappe maistuu pehmeälle ja saa selvästi perusolemustaan kermaisemman sävyn. La Trappe ja Polder Gold eivät sovi yhteen ollenkaan, yhteismaku muodostuu ristiriitaiseksi, teräväksi ja poukkoilevaksi.

Oluiden ja juustojen maistelun lopputulemana huomasin, että Orval, La Trappe Dubbel ja Westmalle Tripel yhdistyvät juustoihin jokainen omalla omalaatuisella tavallaan. Yhtä oikeaa trappisteille sopivaa juustoa on siis vaikea löytää. Kukin maistamistani trappisteista sai nostetta oikeasta juustoseuralaisesta, mutta väärä seura muutti oluen maun oudoksi ja toi esiin vääriä elementtejä. Jos haluaa ottaa varman päälle, kannattanee valita trappist-oluen kanssa sen luostaripanimon oma trappist-juusto, jolta olut on peräisin.

Summa summarum, olut- ja juustomaistelun tulokset
Orval + Brie de Meaux = Ei paras mahdollinen yhdistelmä, juusto on liian hallitsevassa asemassa
Orval + Polder Gold = Molempien parhaita puolia korostava, raikas yhdistelmä
Westmalle Tripel + Brie de Meaux = Oluen makeus ja juuston maku korostuvat, toimii
Westmalle Tripel + Polder Gold = Käyneen ja jopa hiukan pilaantuneen oloinen kombo, ei toimi
La Trappe Dubbel + Brie de Meaux = Pehmeän kermainen, miellyttävä yhdistelmä
La Trappe Dubbel + Polder Gold = Ristiriitainen ja terävä makuyhdistelmä ei innosta

Lopuksi tiedot maisteluun osallistuneista oluista:
Orval
Panimo: Brasserie d'Orval S.A.
Olut: Orval
Tyyli: Belgian Ale
Prosentit: 6,2 %
Kantavierre: 13,3 °P
Katkeruus: 26 IBU
Väri: 31,5 EBC

Westmalle Tripel
Olut: Westmalle Tripel
Tyyli: Abbey Tripel
Prosentit: 9,5 %
Kantavierre: 19,4 °P
Katkeruus: 35 IBU
Väri: 11,5 EBC

La Trappe Dubbel
Panimo: Bierbrouwerij de Koningshoeven B.V.
Olut: La Trappe Dubbel
Tyyli: Abbey Dubbel
Prosentit: 7 %
Kantavierre: 17 °P
Katkeruus: 16 IBU
Väri: 92 EBC

Lisätietoja:
Beeradvocaten artikkeli oluiden ja juustojen yhdistämisestä:

Belgialaisen juustomestarin artikkeli belgialaisten oluiden ja juustojen yhdistämisestä:

Brooklynin panimomestari Garrett Oliverin vinkkejä:


Westmalle Tripel Ratebeerissä:

Orval Ratebeerissä:

La Trappe Dubbel Ratebeerissä:

Aged Goudan esittely:

Brie de Meaux’n esittely:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti