Helposti lähestyttävä blondi: Saimaa Blonde Ale

Taustaa: Saimaan Juomatehtaan Blonde Ale on vaalea pintahiivaolut, jota panimo itse kuvailee kullankeltaiseksi ja kevyen hedelmäiseksi. Olut lukeutuu Suomessa nousussa olevaan perus-erikoisoluiden kategoriaan, eli se ei ole perinteinen vaalea tärkkelyksestä tehty bulkkilager, muttei toisaalta mikään kovin kokeilevakaan tuote. Itse sain oluen maistettavakseni jokin aika sitten ja maistelin kaksi kipaletta tuotetta saadakseni selkeämmän kokonaiskuvan tästä uutuudesta.

Panimo: Saimaan Juomatehdas

Olut: Blonde Ale

Tyyli: Blonde Ale

Prosentit: 4,5 %

Tuoksu: Pääosin kivasti hiivan, ranskanleivän, persikan ja päärynän tuoksuinen olut. Lopputuoksun hiivaisuudessa on tosin jotain pistävää ja epäpuhdasta.

Ulkonäkö: Meripihkan värisen oluen vaahto on valkea, pienikuplainen ja melko ohut.

Maku:Miedon hedelmäinen, maltainen ja viljainen maku tekee oluesta helposti juotavan. Mukana on myös jännää siirappisuutta. Loppumaun pahvisuus palauttaa maan pinnalle kivan alkumaun ja mukiinmenevän päämaun jälkeen. Särmiä on tässä Blonde Alessa hiottu omaan makuuni pikkuisen liikaa ja olisin kaivannut makupakettiin enemmän mausteisuutta, tuntuvampaa humalointia ja vahvempaa viljaisuutta.

Suutuntuma: Melko hiilihapokkaan oluen runko on ohuenpuoleinen.

Omat pisteeni Olutoppaassa:  30/50

Mihin tilanteeseen sopii? Tämäntyyppisellä helposti lähestyttävällä oluella voi houkutella yksinomaan bulkkilagereita juovaa kaveriaan kokeilemaan vaihteeksi jotain vähän erilaista. Blonde Alen vahvahko hiivaisuus voi tosin asettua kaverin olutmaun laajentamisen esteeksi tai ainakin hidasteeksi. Perusoluen tasolle jäävä tuote, jossa olisi kyllä aineksia enempäänkin. Toisaalta keskitiellä pysyminen saattaa olla tässä tapauksessa hyvinkin tietoinen valinta.

Lisätietoja:

Saimaan Juomatehtaan Blonde Ale Olutoppaassa:

http://olutopas.info/olut/6381/saimaan-blonde-ale

Saimaan Juomatehtaan Blonde Ale Ratebeerissä:

http://www.ratebeer.com/beer/saimaan-blonde-ale/321759/

Lasin täydeltä hedelmiä: Buxton & Omnipollo Stolen Fruit

Stolen Fruit sopii hyvin esim. kasviswokin kera

Taustaa: Kun kaksi erityisen hyvin omaan makuuni istuvaa panimoa panee yhteistyöoluen, tuloksena täytyy olla jotakin spesiaalia. Stolen Fruit on Berliner Weisse, jonka maustamiseen on käytetty greippiä ja limettiä. Yhdistelmä kuulosti kaltaiseni sitruksen ja Berliner Weissen ystävän korviin niin herkulliselta, että tätä piti päästä maistamaan mahdollisimman pian.

Panimo: Buxton ja Omnipollo

Olut: Stolen Fruit

Tyyli: Berliner Weisse

Prosentit: 4,6 %

Tuoksu: Hitunen IPAmaista greippiä ja havumetsää sekä iso sylillinen persikkoita, mangoja, vadelmia, limettejä, vehnää ja marjasorbettia. Näistä aineksista on Stolen Fruitin tuoksu tehty. Herkullinen tuoksu houkuttaa maistamaan.

Ulkonäkö: Olut on kullankeltainen ja sen vaahto valkea ja nopeasti haihtuva.

Maku: Greippistä alkumakua seuraavat vaniljan, sitruunan ja päärynän maut. Loppumaku on persikkainen, vadelmainen, leivosmainen ja maitohappomaisen jogurttinen. Oluen maltaisuus on kevyttä ja makua hallitsee hapan hedelmäisyys.

Suutuntuma: Oluen suutuntuma on melko hiilihapokas ja kevyehkö.

Omat pisteeni Olutoppaan asteikolla:  37/50

Mihin tilanteeseen sopii? Kesäisen raikas ja hapan olut on mitä parhain hellepäivän juoma. Hedelmäinen olut toimisi varmaankin hyvin vadelmaisen juustosalaatin, hedelmäsalaatin tai vaikkapa sitruunapastan kanssa. Perinteisistä saksalais-Berliner Weisseistä IPAhtavien piirteidensä vuoksi hiukan eroavat uuden tyyliset Berliner Weisset ovat helposti juotavia ja kevyitä. Siksi ne maistuvat hyvin myös monelle maltaisia makuja karsastavalle.

Lisätietoja:

Buxton ja Omnipollo Stolen Fruit Ratebeerissä:

http://www.ratebeer.com/beer/omnipollo--buxton-stolen-fruit-grapefruit-and-key-lime-sour-wheat/275661/

Sammakko humalapuutarhassa: Hopping Frog Fresh Frog Raw Hop

Taustaa: Yhdysvaltain Ohiosta kotoisin oleva Hopping Frog on yksi pitkäaikaisista suosikkipanimoistani. Tutustuin tähän omalaatuiseen sammakkopanimoon jo olutharrastukseni alkuvaiheessa. Ripakinttuisten ja iloluontoisten sammakoiden kuvin koristelluilla olutpulloilla oli merkittävä rooli olutharrastukseni vakiintumisvaiheessa. Ensin rakastuin Hopping Frogin stouteihin ja portereihin ja nyt perehdyttyäni panimon tuotantoon lisää ja kartutettuani oluttuntemustani uskallan jo sanoa, että tässä on yksi maailman parhaista panimoista. Hyppivät sammakot ovat luonteeltaan rupikonnamaisen tuhteja, intensiivisiä ja mahdottoman maukkaita. 

Fresh Frog Raw Hop päätyi maisteltavakseni alun perin siinä käytettyjen kuivaamattomien humalakäpyjen vuoksi. Tällä kertaa oluen merkittävin valintaperuste oli siis, aivan, humala. Päihtymystilaa en toki Tuoresammakkoa ostaessani tavoitellut, vaan sen sijaan halusin maistaa suussani tuoreen humalan katkeranimelän maun. Olutpulloni tarkka ikä jäi valitettavasti minulle mysteeriksi puuttuvan päiväysmerkinnän vuoksi, mutta oletan ainakin maun perusteella arvioimani yksilön olevan suhteellisen tuore.

Panimo: Hopping Frog

Olut: Fresh Frog Raw Hop

Tyyli: Imperial India Pale Ale

Prosentit: 7,8 %

Katkeruus: 45 IBU

Tuoksu: Voimakas humalakäpyisyys, hengitykseen pureutuva greippisyys, karamellisuus ja pihkainen lopputuoksu muodostavat miellyttävän, tuoreen tuntuisen tuoksukokonaisuuden.

Ulkonäkö: Punakuparin värisen oluen vaahto on paksu, pienikuplainen ja luonnonvalkoinen.

Maku: Pihkainen, kinuskikastikkeinen, pihlajanmarjakarkkinen, havuinen ja vihreän ruohoinen maku, jossa on jännää, katajasiirappista makeutta. Loppumaussa on hitunen hunajaa ja häivähdys appelsiininkuorta, jotka yhdessä täydentävät kokonaisuuden erityisen suussa sulavaksi. Tyylilajiinsa nähden melko makean, mutta erittäin aidon humalaisen makuisen oluen erityispiirre on erittäin aromikas, vahva ja vivahteikas makuprofiili.

Suutuntuma: Oluen vahvahko alkupuraisu taittuu täyteläisen pehmeään keski- ja loppumakuun. Puraisu on laadukkaalle jenkki-IPAlle tyypillisesti lempeä ja katkeruus piiloutuu samettisen paksun rungon suojiin. Poikkeuksellisen tasapainoinen suutuntuma tekee oluesta prosentteihinsa nähden hyvin juotavan.

Omat pisteeni Olutoppaassa:  43/50

Mihin tilanteeseen sopii? Fresh Frog Raw Hop auttaa juojaansa ymmärtämään pikkuisen paremmin, miltä tuntuu puraista humalankäpyä. Olut ei ole katkerimmasta ja rapsakimmasta päästä, mutta katkeroöverien sijaan se tarjoilee kattauksen mainioita humalahtavia makuja katettuna sopivasti tuhdin ja pyöreäprofiilisen rungon päälle. Tällaista olutta ei ole helpoin parittaa ruokien kanssa. Makeutensa ansiosta Fresh Frog Raw Hop voisi kenties toimia varmimmin jälkiruokien kanssa. Puolukkapiirakka ja toffeiset jälkiruoat solahtaisivat todennäköisesti suht harmonisesti sulavalinjaisen Sammakon seuraan, mutta voisi tästä jännyydestä olla jopa riistaruokienkin seuraksi.

Lisätietoja:

Fresh Frog Raw Hop Ratebeerissä:

http://www.ratebeer.com/beer/hoppin-frog-fresh-frog-raw-hop-imperial-pale-ale/110621/1/4/

Fresh Frog Raw Hop Olutoppaassa:

http://olutopas.info/beers.php?olut=1776

Raportti Bier-Bierin siideriviikkojen siiderimaistelusta

Bier-Bierin saison-maistelu oli sen verran avartava kokemus, että saatuani kutsun samaisen olutravintolan siideriviikkoihin liittyvään siiderimaisteluun en epäröinyt hetkeäkään, osallistuisinko vai enkö. Viime viikon torstaina siis marssin siiderien pariin heti töiden jälkeen.  Odotin maistelua innolla siiderientuntemukseni surkeudesta huolimatta, tai oikeastaan jopa siitä johtuen. Siiderien kategoria jakaantui vielä ennen maistelua mielessäni lähinnä omena- ja päärynäsiidereihin sekä kuiviin (yleensä laadukkaampiin) ja makeisiin (yleensä heikkolaatuisempiin ja esanssisempiin) tuotteisiin. Olin myös juonut englantilaisia ja ranskalaisia siidereitä ja todennut varsinaisella asiantuntijan otteella, että niissä on eroja. Vielä kun osaisi sanoa, että millaisia.

Voin siis rehellisesti myöntää, että ovesta sisään astuessani minulla ei ollut käytännössä hajuakaan, millaisia makuelämyksiä olisi edessä. Ennakko-oletusten puute teki mielestäni maistelusta entistä kiinnostavamman, sillä nyt oli mahdollista kokea jotain uutta ja laajentaa reviiriään.

Maistelulistalla oli peräti 20 (+1 jokeri) erilaista siideriä Italiasta, Ranskasta, Englannista ja Espanjasta. Maistelu aloitettiin ranskalaisilla siidereillä, joita oli listalla eniten. Maistelun vetäjä Anikó osasi kertoa ranskalaisten siiderien maistuvan usein navetalle tai tallille, kun taas brittisiiderien mausta erottuu usein enimmäkseen ylikypsää omenaa. Espanjalaiset siidereille on ominaista etikkaisuus. Näitä tietoja ajatuksia jäsentävänä kompassina käyttäen lähdimme maistelemaan siidereitä. Itse rustasin lyhyet muistiinpanot jokaisesta, mutta siideripaljouden edessä kirjoitukset jäivät aika lyhyiksi. Tässä kuitenkin omat miniarvioni, joiden yhteenlaskettu pituus on vähän vähemmän mini.

Kernén siideri ja pullo

Omenasiideri Kerné B Cidre Fruite oli makean omenamehuinen, omenapiirakkainen, keskihapokas ja limonadimainen. Ruokasuosituksia tälle siiderille heitellessä esiin nousivat eritoten omenapiirakka ja karamellisoitu punasipuli (ymmärrettävistä syistä erikseen tarjoiltuina).

Cidre Huet Pommeau ja pullo

Omenasiideri Cidre Huet Pommeau oli voimakkaasti, jopa soodamaisesti hiilihapokas, maalaistyylisen makuinen ja tanniininen. Tanniinisuus jätti suuhun kalvomaisen pinnan.

Päärynäsiideri Cidre Huet Poire Doux oli kinuskikakkumainen, makeahko, päärynäliköörimäinen, vihreän päärynän makuinen ja hieman kirpeä. Persoonallinen ja melko voimakas päärynäsiideri.

Eric Bordelet Brut Tendre ja pullo

Eric Bordelet Brut Tendre oli hiukan navettamaisen ja melko mausteisen makuinen, kuiva ja suuta kuivattava omenasiideri.

Eric Bordelet Tendre ja pullo

Eric Bordelet’n Tendre oli selvästi Brut Tendrea makeampi, mutta muuten samantyyppinen, maalaistyylinen siideri. Omenainen makeus korostui tässä enemmän, kun Brut Tendressa navettaiset aromit erottuivat päällimmäisinä.

La Ferme d’Hotte Cidre de Prestige Saveur de Pommier Biologique oli maistelun pisimmällä nimellä varustettu siideri, jonka nimi ja maku henkivät juhlavuutta. Samppanjaa muistuttava, hapokas ja kuiva siideri maistui ylikypsille omenoille, vaniljalle, maalaismaisemalle ja vihreän omenan kuorelle.

Eric Bordelet Brut ja pullo

Eric Bordelet Brut oli Bordelet’n totaalikuiva tuote, joka vei kuivan siiderin käsitteen äärirajoilleen. Siideri oli niin kuiva, ettei sen maussa ollut enää oikeastaan muuta jäljellä kuin kuivaa happamuutta. Edes omena ei erottunut juuri lainkaan. Varsinkin siiderin loppumaku oli suorastaan ärhäkän kuiva.

Bordelet Sydre Argelette ja pullo

Eric Bordelet Sydre Argelette ihastutti minua jo tuoksullaan, jossa omenapiirakkaisuus sekoittui vaniljaan, vaaleisiin rypäleisiin ja kermatoffeeseen. Miellyttävän siiderin tuoksussa oli myös pientä päärynämäisyyttä, vaikkei kyseessä ollutkaan päärynäsiideri. Siiderin tuoksuun verrattuna happamahkossa maussa oli vihreää omenaa, omenankuorta ja hitunen jogurttia. Argelette jakoi maistelussa mielipiteitä, mutta minä tykkäsin.

Bordelet Poire Authentique ja pullo

Eric Bordelet’lta oli maistelussa kaksi päärynäsiideriä, joista Poire Authentique oli vuorossa ensimmäisenä. Poire Authentique oli nimensä mukaisesti vahvasti päärynäinen siideri. Päärynämarmeladi tai päärynälikööri tuli ensimmäisenä mieleen tästä intensiivisestä ja suorastaan kulmikkaasta, ylikypsään päärynään hienostuneella, mutta suoraviivaisella tavalla vivahtavasta siideristä. 

Cidre Dupont ja pullo

Cidre Dupont pisti silmään tässä joukossa navetta- ja tallimaisena sekä nahkaisena siiderinä. Dupont’n maussa oli jotain vanhahtavaa ja maamaista. Perinteinen ranskalainen maalaissiideri tuntui Bordelet’n kärkevän päärynäsiiderin jälkeen jotenkin kotoisan nukkavierulta ja pehmeältä.

Bordelet Granit ja pullo

Bordelet’n Granit oli Bordelet’n päärynäsiidereistä toinen. Granitia makustellessa huomasi, kuinka selvästi samankin siiderintuottajan siiderit voivat erota toisistaan. Vaniljasorbettia ja kirpakkaa vihreää omenaa huokuvaa alkuaromia seurasi pian tamminen ja kastanjainen, syvä jälkimaku. Siiderin hiilihapot olivat vahvat lähes terävyyteen asti. Kiinnostavasti kerroksellinen siideri, joka oli mukana olleista päärynäsiidereistä mielestäni maultaan monipuolisin ja vähiten päärynäinen.

Ratafia ja pullo

La Ferme d’Hotte Ratafia oli mukana olleista siidereistä vahvin ja muistutti lähinnä laimennettua calvadosta. Siideri sai maisteluporukan parissa suopeita arvioita, mutta ei ehkä kuitenkaan ollut ihan omaan makuuni. Toisaalta minulla on melkoisen ambivalentti suhde konjakkiin, joten sikäli ymmärrettävää, että tämä hyvinkin paljon konjakkia muistuttava siideri ei ollut ihan minun juttuni.

Cuvee Ruz ja pullo

Cidre Melenigin siiderisekoitus Cuvee Ruz oli roséviiniin vivahtava, keskihiilihapokas, punamarjainen, omenankuorinen ja sitruksinen sekä hitusen hiivainen siideri, josta tykkäsin todella paljon. Kaunis ja hyvänmakuinen siideri sai minulta plussaa myös yhdestä maistelun tyylikkäimmästä pullosta.

Cidre Breton ja pullo

Guillet Frères’n Cidre Breton maistui ja tuoksui paljolti paloöljyltä ja hiukan savulta. Yleisvaikutelma oli tunkkainen, suppea ja tyhjä. Mietin, oliko tämä siideri ihan kunnossa ja oliko sen todella tarkoitus maistua tältä. Cidre Bretonin sanottiin olevan kaupallinen siideri, minkä kyllä huomasi vertailussa muihin maistelun siidereihin.

Zapiain ja pullo

Laajan ranskalaisten siiderien kattauksen jälkeen siirryttiin Espanjan puolelle. Espanjalaisista siidereistä mukana oli lopulta vain Zaplain Cidra Natural. Maan vaihdoksen huomasi heti, sillä espanjalainen siideri erosi etikkaisuudessaan ja maitohappoisuudessaan ranskalaisista kuin yö ja päivä toisistaan. Jännää makua höysti pieni pippurinen aromi. Jollain kieroutuneella tavalla pidin tästä siideristä. Etikkainen happamuus oli lähes ylitseampuvaa, mutta kuitenkin miellyttävää ja raikastakin. Tällainen siideri voisi toimia hyvin hellepäivänä salaatin kanssa, juustotarjottimen seurana tai sopivasti juustoisen ruoan kanssa. Erikoinen, mutta ehdottomasti hauska kokemus.

Mela Rossa ja pullo

Italialainen Mela Rossa oli maistelussa ainoa maansa edustaja. Yrttinen ja miedohkon omenainen siideri oli kevyesti hiilihapokas. Helposti juotava, kiva tuote, joka ei herättänyt hirveästi tunteita suuntaan eikä toiseen.

Thirsty Cross Traditional ja pullo

Skotlantilaiselta Thirsty Crossilta maisteluun tuli kaksi kaupallisemman tyylin tuotetta: Traditional ja Fresh Ginger. Näistä Traditional oli parempi, hiukan pullamainen, hunajainen ja kardemummainen mukava ja makeahko siideri. Fresh Gingerin inkiväärin maku tuntui päälle liimatulta ja siideri kokonaisuudessaan yksiulotteiselta.

Henney's Englands Pride ja pullo

Henney's Vintage Still ja pullo

Viimeiset maistelun siidereistä olivat Henney’sin Englands Pride ja Vintage Still. Englands Pride oli brittisiiderin prototyyppi, kuivan ja pyöreän omenainen, hillitysti hiilihapokas tuote.  Tasaisen varma siideri sopisi todennäköisesti melkein kenen tahansa makuun. Vintage Still oli kiinnostavampi, mehukkaan ja kypsän omenainen, suutuntumaltaan täydellisen pehmeä ja soljuva siideri. Herkulliseen siideriin oli jätetty sopivasti makeutta ja täyteläisyyttä, joiden ansiosta runsas omenaisuus pääsi oikeuksiinsa. Miellyttävä kokonaisuus.

Txalaparta ja pullo

Sokerina tai jokerina pohjalla oli eriskummallinen Txalaparta, joka maistui imelälle savupekonille. Periaatteessa laadukkaan oloinen tuote sopinee sianlihan ystävälle, mutta minulle tämä oli lähinnä järkytys.

Maistelun tuotteet yhteiskuvassa

Siiderimaistelun parhaimmistoa olivat omasta mielestäni Eric Bordelet Sydre Argelette, Cidre Melenig Cuvee Ruz ja Henney’s Pride Vintage Still. Herkullisiin kokemuksiin lukeutuivat myös Zaplain Cidra Natural, Bordelet Granit ja La Ferme d’Hotte Cidre de Prestige Saveur de Pommier Biologique. Siiderimaistelussa keskusteltiin päärynä- ja omenasiidereiden eroista ja pohdittiin, ovatko päärynäsiiderit luonnostaan omenasiidereitä yksiulotteisempia. Itse en kuitenkaan pidä päärynäsiidereitä yksiulotteisina, sillä maistelun parhaiten omaan makuuni sopivista siidereistä osa oli myös päärynäsiidereitä. Pikemminkin kyse on makeuden ja happamuuden välisistä suhteista. Päärynäsiiderit tuntuvat oman kokemukseni perusteella olevan keskimäärin omenasiidereitä makeampia ja terävämpiä.

Jälleen tahdon kiittää Bier-Bieriä ja Anikóa erinomaisesta maistelusta! Hieman erikoisempiin aiheisiin pureutuvat maistelut ovat mielestäni niitä parhaita. Toivottavasti myös tällaisia underground-tyylien maisteluja saadaan siis lisää, silläkin uhalla, että kaikkein hipstereimmät hipsterit eivät aina vaivaudu paikalle ilman IPA-tarjoilua.

Lisätietoja:

Bier-Bierin siiderimaistelu Facebookissa:

https://www.facebook.com/events/1017918041575714/

Oletuksia oluesta ja miksi ne eivät ihan toimi

Juhannuksen kunniaksi keräsin joukon olutaiheisia argumentteja, joita viime aikoina olen saanut lukea mediasta tai kuunnella ihmisten puheessa vähintäänkin riittämiin asti. Yhteistä argumenteille on se, että ne rakentavat oluesta jokseenkin negatiivisen ja yksipuolisen kuvan tai vahvistavat jo luotua negatiivista ja yksiulotteista kuvaa. 

Tämän tekstin tarkoituksena on tutkia argumentteja pintaa syvemmältä ja esittää niille loogisesti perusteltuja vastanäkemyksiä. Toivoisin, että alkoholikeskustelussa puheenvuoroni herättää uusia ajatuksia niissäkin, joiden mielipiteet ovat ehtineet vakiintua omiin uriinsa. Olisi kiva, jos tekstini myös onnistuisi hieman hälventämään keinotekoisia rajanvetoja olutharrastajien ja olutta harrastamattomien välillä. 

Mikään maailmassa ei ole mustavalkoista, ei edes olut.

Herkästi humalluttava 6 senttilitran annos olutta

Argumenttityyppi: On eri asia juoda ruokapöydässä viiniä kuin lipittää humaltumistarkoituksessa olutta.

Ongelma: yleistäminen ja yksinkertaistaminen, eli viinin ja oluen juojien niputtaminen yhtenäisiksi, toisilleen vastakkaisiksi ihmisryhmiksi

En väitä vastaan. Viinilasillisen juominen ruokapöydässä on aivan varmasti eri juttu kuin oluella itsensä känniin saattaminen. Viini ja olut ovat kuitenkin molemmat kategorisesti alkoholijuomia ja tyypillisen viinin alkoholipitoisuus on vieläpä korkeampi kuin oluen. Mielestäni sekä humalatilaan että alkoholistiksi voi päätyä ihan yhtä lailla viiniä kuin olutta juomalla. Silti olut on tässä argumenttityypissä automaattisesti kännisten ja ongelmajuojien juoma, kun taas viinin juominen tekee ihmisestä aivan yhtä automaattisesti sivistyneen ja kulturellin kohtuukäyttäjän, hyvän vanhemman ja ties mitä.

Argumentin tarttumapinta muodostuu yhteiskunnan kollektiiviseen tajuntaan permanenttitussilla piirtyneistä positiivisista viini- ja negatiivisista olutmielikuvista. Ilmeisen tason takana on kuitenkin muutakin. Olut on ollut perinteisesti työväenluokkainen juoma ja viini keskiluokan suosima tuote. Kulloisenakin aikana sivistyksen ja hyvän maun käsitteiden alle on sijoitettu nimenomaan keskiluokan harrastamia elämäntapoja ja keskiluokan arvoja. Epämieluiset ja yhteiskunnan sujuvaa toimintaa häiritsevät ilmiöt, kuten holtittoman kaljaholistin närkästystä herättävä elämäntapa on puolestaan nähty köyhempien ja huono-osaisempien ihmisryhmien ominaisuudeksi. 

Viiniharrastusta aromikeskeisyydessään ja hillityn maistelun suosimisessaan muistuttavan olutharrastuksen nousu katukuvaan riitelee kovasti tämän mustavalkoisuudessaan kätevän maailmankuvan kanssa. Ratkaisuksi maailmankuvallisiin säröihin on alitajuntainen taso keksinyt niputtaa oluen maistelijat sun muut hipsterit samaan kastiin housut kintuissa ojassa rypevien kaljaholistien kanssa. 

Näennäisesti ajattelua helpottava niputtaminen on kuitenkin ongelmallista kahdesta syystä. Ensinnäkin se vääristää karkealla yleistämisellään sekä oluen- että viininjuojista saatua kuvaa ja toisekseen se vie omalta osaltaan mielikuvat oluen ja viinin juomisesta yhä kauemmas toisistaan.

Argumenttityyppi: Suomessa suurin osa alkoholista kulutetaan oluena ja olut on myös alkoholistien juoma. Olutkulttuurin pohjavirta muodostuu ongelmajuojista. Tämän takia alkoholilainsäädännön täytyisi puuttua nimenomaan oluen juontiin.

Ongelma: Alkoholilainsäädäntöön perustuvan sääntelyn suuntaaminen kategorisesti kaikkiin olutta juoviin henkilöihin, myös kohtuukäyttäjiin, ei ole oikeuden- eikä tarkoituksenmukaista.

Tässä on paljon tosia ja perusteltuja väitteitä. Suurin osa alkoholista kulutetaan Suomessa todellakin oluena ja olutta juovat myös alkoholistit ja ongelmakäyttäjät. Lisäksi halvan kaljan kännikittaajia on aika paljon enemmän kuin erikoisolutharrastajia. Onpahan vielä erikoisolutharrastajissakin mukana myös pieni joukko näennäisharrastajia, eli alkoholiongelmansa olutharrastus-termin taakse piilottavia kännikaloja ja alkoholisteja. Oluen kulutukseen puuttumalla voidaan siis loogisesti puuttua moniin alkoholin aiheuttamiin ongelmiin. 

Argumentin heikkous on kuitenkin siinä, että se unohtaa ottaa esille asian kääntöpuolen. Oluen kulutuksen vääränlainen ja voimakas sääntely kalahtaa tuntuvasti myös oluen kohtuukäyttäjien nilkkaan. Se, että pohjavirta muodostuu ongelmajuojista ei oikeuta rankaisemaan silloin tällöin pieniä määriä ja pikkuannoksia pienpanimo-oluita hiljakseen nautiskelevaa olutharrastajaa. Alkoholiin liittyvän sääntelyn tulisi oman järkeni mukaan kohdistua voimakkaimmin alkoholiongelmaisiin. Nyt asia ei valitettavasti ole näin, vaan sääntely rajaa saatavilla olevaa tuotevalikoimaa ja ehkäisee bulkkilager-painotteisen alkoholin suurkulutuksen sijaan kotimaisten pienpanimoiden tuotteiden ja ulkomaisten erikoisoluiden saatavuutta sekä heikentää koko pienpanimoalan toimintaedellytyksiä Suomessa. En usko, että tämä on ollut tarkoitus.

Sen sijaan uskon, että asenneilmastoa muuttamalla, bulkkilagerien ja väkevien hintoja reippaasti nostamalla ja pienpanimotuotteiden myyntiä ja jakelua helpottamalla voisi olla mahdollista ohjata jonkin verran alkoholinkulutusta kohtuukäytön suuntaan ja parhaimmillaan jopa lisätä sivistyneiden olutharrastajien määrää suhteessa ongelmajuojiin. Valitettavasti tällaisia toimenpiteitä on aika vaikea tehdä maassa, jossa alkoholikulutuksen sääntelyn suuntia vaikuttaa ohjaavan voimakkaasti Altian ja Alkon massatuotteiden menekin turvaamisen periaate.

Argumenttityyppi: Olut ei sovi ruokapöytään.

Ongelma: Vääristyneet käsitykset oluesta

Sataprosenttisesti eri mieltä. Olut on mahtava ruokajuoma. Oluiden maailmassa on loputtomasti variaatioita. Kokeilemalla oppii parhaiten ja joskus löytää huikeita yhdistelmiä ja makukombinaatioita, joita ei olisi voinut kuvitella edes olevan olemassa. Yleisestä käsityksestä poiketen kauniiseen pulloon pakattu ja maukas olut on ihan yhtä hyvä, kiinnostava, tyylikäs ja juhlava ruokajuoma kuin viinikin ja molemmille on oikeat paikkansa ja tilanteensa.

Olutta ruoan kanssa nauttiessa erityisen hienoa on viiniin verrattuna löytämisen ilo, sillä oluen ja ruoan yhdistelmiä ei vielä ole kartoitettu samalla eksaktiudella kuin viinin ja ruoan ikiaikaisia komboja. Oluen valttina on lähes rajaton monipuolisuus. Oman kokemukseni perusteella jokaiselle ruokalajille löytyy olut, joka joko tukee ja toistaa ruoan piirteitä tai luo herkullisen kontrastin suhteessa ruoan aromeihin.

Miesten juomahan se siinä.

Argumenttityyppi: Olut on miesten juoma.

Ongelma: Yksipuoliset yleistykset miehistä, naisista ja oluen kulutuksesta

Mielikuva oluesta raavaiden työmiesten juomana on vahva. Nainen tuoppi tai maistelulasi kädessä saattaa siksi herättää ihmetystä. "Juotsä olutta?" on kysymys, johon olen usein törmännyt. Yllättäen mies harvemmin kohtaa tällaisia, hyväntuulisen hämmennyksen sävyttämiä uteluja. Kysymykseen vastaus on kyllä, juon olutta. Naisetkin voivat juoda olutta nykyään, eikä sitä tarvitse hävetä. 

Vaikka miehet edelleen todennäköisesti juovat olutta Suomessa enemmän kuin naiset, oluen leimaaminen yksinomaan tietyn kansanryhmän juomaksi on kovin karkeaa yleistämistä. Yleistäminen ei päde edes miessukupuolen rajojen sisällä, sillä kaikki olutta juovat miehet eivät koe kuuluvansa kategoriaan raavaat urokset, eivätkä kaikki miehet toisaalta pidä oluesta. Kaiken lisäksi oluesta pitäminen voi tarkoittaa eri ihmisille niin kovin monia eri asioita makukeskeisestä nautiskelusta juopotteluun. Jos siis vihdoin unohdetaan tämä oletus oluesta miesten juomana kokonaan.

Näiden puintien jälkeen on aika toivottaa monivivahteista ja makoisaa juhannusta kaikille!

Terveisin

Maria

Raportti Bier-Bierin Saison-viikkojen Saison Tastingista

Päivän hieno setti kokonaisuudessaan

Bier-Bierissä järjestettiin eilen, eli 13.6. maistelu harvinaisen mielenkiintoisella ja kesäisellä aiheella. Kyseessä oli Saison Tasting, jonka vetovastuussa oli itseoikeutetusti olutasiantuntija ja happamien oluiden ystävä Anikó Lehtinen. Tasting oli osa Bier-Bierin Saison-viikkoja, jotka jatkuvat kesäkuun loppuun asti. Maistelu eteni viinimaisteluiden kaltaiseen tapaan infon ja tuotteiden tutkiskelun vuorottelulla.

Tuotteita maistelussa riitti. Yhteensä 16 tuotteesta 11 oli saison-viikkojen valikoiman pullo-oluita ja 5 samaisen valikoiman hanaoluita. Oluet maisteltiin kolmessa eri setissä, joten pöydässä oli vertailtavana viitisen tuotetta kerrallaan. Maistelukoko oli noin 1 dl, joka mielestäni riitti passelisti yleiskuvan muodostamiseen kulloinkin käsitellystä tuotteesta.

Hanaoluet rivissä

Ensimmäisenä maisteltiin hanaoluita. Hanakattaus koostui Prairien Birra Farmhouse Alesta, Maku Saisonista, Sesman ja Mateo & Bernaben La Cabana de Valeriosta, Amagerin Wait Until Spring, Bandinista sekä Ruosniemen Lomittaja Saisonista. Hanaolutkattaus toi esiin saisonien väliset erot, joita ei normaalisti tule ajatelleeksi.

Maku Saison oli joukon miedoimman makuinen ja helpoimmin juotava tuote. Myös minulle entuudestaan tuttu Prairien Birra oli sessioitavan helppo saison. Näiden välillä suurin ero oli happamuudessa: Birrasta erottui selvää jogurttisen maitohappoista happamuutta ja hapanta hedelmäisyyttä, kun taas Maku Saisonin happamuustaso oli hyvin matala ja oluen päämaku viljainen. 

Anikón mukaan Maku Saison onkin luonteeltaan saisoneihin tutustumiseen suunniteltu matalan kynnyksen olut. Näiden oluiden käsittelyn ohessa tuli esille myös jännä saisonien nimiin liittyvä knoppitieto: Saison-nimi ja Farmhouse Ale-nimityksillä kutsutaan samaa olutta; nimet erottaa vain se, että Saison-nimeä käytetään pääosin Euroopassa ja Farmhouse Ale-nimeä Amerikassa. Samantyyppinen juttu siis kuin Cascadian Dark Alen (jenkkitermi) ja Black IPAn (eurooppalainen termi) ero.

La Cabana oli hanajoukon happamin tuote, joka jakoi mielipiteitä. Itse tykkäsin kovasti tästä sitruunaisesta, keltamarjaisesta, mausteisesta ja piimäisen happamasta oluesta. Vahvan happamuutensa vuoksi olut ei kuitenkaan kuulunut maistelun helpoimpiin.

Wait Until Spring, Bandini oli uuden tyylin saison, jossa oli piirteitä sekä IPAsta, että hapanoluista. Tuoksultaan olut oli kukkainen, papaijainen ja makea. Maku poikkesi tuoksusta huomattavasti ja oli selvästi katkera, mäntyinen, greippinen, pihkainen ja hedelmäinen. Hyvin kiinnostava kokonaisuus, joka upposi ainakin omaan makuuni hyvin.

Lomittajaan olinkin jo aiemmin tutustunut, mutta nyt lasissa oli Tampereella viikko sitten juomastani kauramuroisen hedelmäisestä yksilöstä paljolti poikkeava olut. Oluessa oli kyllä muromaisuutta ja saisoneille ominaista aprikoosihilloisuutta, mutta myös mielenkiintoista vihreyttä, josta tuli mieleen lähinnä vihreä paprika. Tuoksussa tallimaisuus korostui.

Pullo-oluiden setti nro 1

Pullo-oluet jakautuivat kahteen settiin, joista ensimmäisessä olivat mukana Maku Barrel Sample Saison, St. Feuillienin Saison, Modernistin Savant Saison, Nomadan Tundra Saison ja Nomadan Estepa Saison. Makun Barrel Sample muistutti maultaan mausteista pullaa tai kuivakakkua höystettynä mustapippurin ja vaniljan aromeilla. Miedohkon makuinen ja mukava olut. St. Feuillienin saison sai kunnian edustaa vanhan tyylin saisoneita kattauksessa, jossa pääosaa esittivät uuden tyylin saisonit. Loimen ja tallin tuoksuinen ja perinteisen hiivainen ja viljainen saison oli melko tuhti tuote.

Modernistin Savant Saison oli vihreän ja ruohoisen makuinen ja suutuntumaltaan tasapaksu saison, joka olisi mielestäni kaivannut pientä virkistävää sitruksisuutta tai hiukan herättelevää hiilihappoa. Tällaisenaan olut oli vähän tylsä ja liian real ale-mainen. Nomadan Tundra oli mielestäni tummaa sisarustaan Estepaa parempi ja tasapainoisempi olut. Tundra oli saison-golden ale-hybridi, jossa saisonmaiset jogurttisen happamat ja mausteiset piirteet yhdistyivät golden alen toffeisiin ja jopa suklaapatukkamaisiin piirteisiin. Oluen lopussa häivähti tuoreen lakritsan maku. Hyvin kiinnostava, erikoinenkin olut, joka onnistui yllättämään ihan kunnolla.

Estepa oli maistelun ainoa tumma saison. Olut pakeni saisonin määritelmää ja muistutti maltaisuudessaan jopa enemmän tummaa lageria kuin saisonia. Hiilihappohyökkäyksen voima pyrki täräyttämään piiloon sen tosiasian, että oluen maku ei ollut mitenkään ihmeellinen. Periaatteessa suklaamaltaiset ja karamelliset elementit olisivat voineet hyvinkin toimia, jos kokonaisuus olisi ollut toisenlainen. Tässä paketissa maku ja suutuntuma olivat ristiriidassa.

Toisesta pullo-olutsetistä ei valitettavasti ole yhteiskuvaa, mutta muistiinpanot onneksi on. Toisessa pullo-olutsetissä maisteltiin BrewDogin Electric India, Hiiden Broken Bones, Nøgnen Saison Reserve, Hibun Tony Solo, La Baladinin Wayan Saison ja Bad Attituden Mad Saison. Mad Saison erottui muista selvästi alkoholiprosenttinsa ja makunsa puolesta, eikä sitä oikeastaan enää edes voinut kutsua saisoniksi.

BrewDogin Electric India ei ollut mikään tyypillisin BrewDogin humalapommiolut, vaan hauska yhdistelmä simamaista suutuntumaa, hunajantuoksua ja viljaisia, jyväisen rapeita ja mustapippurisia makuelementtejä.

Hiiden Broken Bones kallistui maistelluista oluista kaikkein eniten punaisten marjojen, eritoten vadelman ja punaviinimarjan suuntaan. Miellyttävä päämaku muistutti viinimarjamehua höystettynä kardemummalla ja maalaismaisella hiivaisuudella. Oluen loppumaku muistutti hämmentävästi ja häiritsevästi kiinalaista soijakastiketta, tiedä tuota, oliko tämä tarkoituksellista. Soijakastike ei joka tapauksessa tähän kokonaisuuteen istunut.

Saison Reserve oli kenties illan paras tuote. Kirpeä, vastapoimittuja tummia marjoja huokuva tuoksu täydentyi maun marjapiirakkaisilla, rahkaisilla ja karpaloisilla vivahteilla. Kotoisaa tunnelmaa täynnä oleva, tasapainoinen ja sopivasti hapan olut. Tätä voi suositella todella lämpimästi.

Tony Solo oli maistelun makeimmasta päästä; vaniljainen, kermainen ja makean boysenmarjainen olut muistutti eniten juustokakkua. Jälkiruokaoluena varmasti oikein oiva valinta.

Wayanin etikettitaidetta

Le Baladinin Wayan jakoi mielipiteet selvästi kahteen leiriin kuin homejuusto: toiset rakastivat, toiset inhosivat. Olutta suositeltiin juustotarjottimen seuraksi ymmärrettävistä syistä. Viherpippurinen, valkoviinimäinen, paprikainen, happaman kirpeä ja kevyesti humalakäpyinen olut olisi varsin hyvin kuviteltavissa pippurijuuston, paprikan, viinirypäleiden ja kovien juustojen seuraan. Harmi vaan, että Le Baladinin tuotteet ovat yleensä sieltä hintajanan kalleimmasta päästä, eikä niitä siksi ole mahdollisuutta maistella jatkuvasti. Eipä niitä tosin myöskään ole ihan helppo saada käsiinsä.

Hieno etiketti, ei niin kummoinen olut

Mad Saison erottui muista selvästi alkoholiprosenttinsa (12 %) ja makunsa puolesta, eikä sitä oikeastaan enää edes voinut kutsua saisoniksi muuten kuin nimensä puolesta. Tässä sarjassa sitä oli vaikea arvioida. Makean imelä maku toi liikaa esiin alkoholisia elementtejä. Mad Saison ei ollut minun juttuni.

Omasta mielestäni tasting oli todella kiinnostava ja inspiroiva kokemus. Maisteluporukan henki oli innostunut ja ennakkoluuloton ja aurinkoinen Anikó sopi maistelun vetäjäksi täydellisesti. Viinitastingeissa joskus kohtaamaani pingotusta ja besserwisserismiä ei ollut havaittavissa, eikä kukaan ollut kertomassa, mitä makuja tai tuoksuja mistäkin oluesta asiantuntevan olutharrastajan on osattava erottaa välttääkseen harhaoppisuuden tai sulan junttiuden karikot. Kukin maisteli omalla tavallaan ja makukokemuksia jaettiin vapaasti ketään lyttäämättä. Oli jännä huomata, kuinka erilaisia tuotteita saisonien pinnalta päin katsottuna suhteellisen yhtenäisen näköiseen kategoriaan lopulta mahtuu. Saisonien saatavuus Suomesta on tähän mennessä ollut luvattoman heikkoa, mutta kaltaiselleni hapanolutharrastajalle on tänä  vuonna ollut ilo huomata, että asiaan on tulossa muutos. Hienoa on myös nähdä, kuinka avoimesti monelle aloittelevalle olutharrastajalle vielä tuntematon tyyli on otettu vastaan.

Maistelu oli hyvin järjestetty, mutta pieniä parannusehdotuksiakin jäi mieleen kytemään baarista kotiuduttuani. 16 tuotteen maistamiseen varattu tunti ja viisitoista minuuttia oli niin lyhyt aika, että oluisiin keskittyminen oli hyvinkin haastavaa. Myös monet pöytäseurueestani sanoivat, että nopeasti edetessä oli vaikea enää muistaa, mikä olut oli mikäkin.

Käytännön ratkaisuna ehdottaisin maisteluun varatun ajan pidentämistä esimerkiksi kahteen-kolmeen tuntiin, jolloin tuotteisiin ehdittäisiin keskittymään paremmin ja kokemuksia vertailemaan enemmän myös maistelun vetäjän kanssa. Oluiden erottamista toisistaan voisivat helpottaa post it-laput tai tarralaput, joihin oluen nimi kirjoitettaisiin ja jotka kiinnitettäisiin kunkin maisteltavan tuotteen kohdalle pöytään.

Toinen maistelua hieman häirinnyt asia oli lasien vähyys. Mahdollisuus lasien pesuun tai vaihtamiseen olisi mielestäni hyvä lisä varsinkin tällaiseen maisteluun, jossa pääpointtina on tuotteiden piirteisiin tutustuminen ja samantyylisten, mutta erilaisten oluiden vertailu.

Kaikista kokemistani maisteluista tämä oli kokonaisuutena ehdottomasti yksi parhaista, sillä tarjolla olleet oluet olivat kiinnostavia ja teema minulle mieluinen. Bier-Bier sopii tämän kokemuksen perusteella hyvin maisteluiden pitopaikaksi, erityisesti alkuillasta, jolloin baarin miljöö oli vielä rauhallinen. Toivottavasti luvassa on lisää maisteluita mahdollisimman pian. Pikkulintu (siis lintu, ei baari) ainakin jo lauloi, että piakkoin olisi luvassa siiderimaistelu samassa osoitteessa. Tästä lie saatavilla lisäinfoa myöhemmin. 

Kiitos kesäisestä ja mukavasta Saison Tastingista!

Lisätietoa:

Bier-Bierin Saison-viikot Facebookissa:

https://www.facebook.com/events/469221453247256/

Double IPAn prototyyppi: Great Divide Hercules Double IPA

Taustaa: Great Divide on coloradolainen vuonna 1994 kaupallisen tuotannon aloittanut ja nykyään vakiintunutta mainetta nauttiva panimo, jonka tuotteita on näkynyt säännöllisen epäsäännöllisesti myös Alkon valikoimissa. Tällä hetkellä Alkon hyllyiltä löytyy Hercules Double IPA, jonka nappasin mukaani arvioon.

Panimo: Great Divide

Olut: Hercules Double IPA

Tyyli: Double India Pale Ale

Prosentit: 10 %

Kantavierre: 20,4 °P

Katkeruus: 98 IBU

Väri: 42,4 EBC

Tuoksu: Ensimmäisenä nenään jysähtää voimakas greippinen, kuiva katkeruus, jossa on myös jotain jauhoista sivuaromia. Keskituoksussa on makeaa papaija, hiukan vaniljaa ja mangoa. Tuoksussa on myös vahvaa mäntyisyyttä ja havuja vaikka muille jakaa.

Ulkonäkö: Kuparinvärisen oluen vaahto on muhkean runsas, kauniin pitsinen ja luonnonvalkoinen.

Maku: Pehmeähkö katkeruus ja korkean alkoholiprosentin tuoma hienoinen salmiakkisuus taittuvat hedelmäiseen ja miellyttävään humalointiin. Kokonaisvaikutelmaa makeuttavat toffeisuus, keksisyys ja limettisyys. Loppumaussa on myös karpaloa, pihkaa ja havuja, jotka jättävät raikkaan jälkimaun. Katkeruus on pitkää ja viipyilevää sekä tasapainoista.

Suutuntuma: Suutuntuma voi luonnehtia keskitäyteläiseksi-täyteläiseksi ja suhteellisen lempeästi rapsakaksi. Runko riittää hyvin kantamaan voimakasta makua ja katkeruutta. Kaiken kaikkiaan oikein mukava suutuntuma. 

Omat pisteeni Olutoppaassa:  41/50

Mihin tilanteeseen sopii? Herculesta voi suositella tilanteisiin, jossa tekee mieli katkeraa, mutta tasapainoista herkutteluolutta. Olut on luonteeltaan rennon pröystäilemätön ja yksinkertaisen tehokas. Hieno esimerkki laadukkaasta Double IPA:sta.

Lisätietoja:

Great Divide Hercules Double IPA Alkon sivuilla:

http://www.alko.fi/tuotteet/724304/

Great Divide Hercules Double IPA Olutoppaassa:

http://olutopas.info/olut/1087/great-divide-hercules-double-ipa?tab=2

Great Divide Hercules Double IPA Ratebeerissä:

http://www.ratebeer.com/beer/great-divide-hercules-double-ipa/32751/