Tässä juttusarjassa esittelen vuoden 2014 Copenhagen Beer
Celebrationiin osallistuvia panimoita sekä listaan kultakin panimolta kaksi
olutta, joiden toivoisin tulevan tapahtumaan. Tällä kertaa esittelen Prairien
ja Firestone Walkerin.
Prairien tarina:
Prairie Artisan Ales on kotoisin Oklahoman Tulsasta. Panimon
perustivat kaksi veljestä, jotka uskoivat pystyvänsä tekemään mahtavia oluita
tietotaitonsa, lahjakkuutensa ja kokemuksensa pohjalta. Yksi panimon suurimmista
saavutuksista tähän mennessä on pääsy Ratebeerin The Top Brewers in The
World-listalle reilun vuoden sisällä perustamisestaan.
Haluaisin kokeilla
Prairielta:
Olut nro 1. Bomb!
Kahvilla, kaakaopavuilla ja vaniljalla maustetun Imperial
Stoutin kruunaa tujaus chiliä. Alkoholiprosentteja Bomb! pitää sisällään huimat
14. Matkani chilillä maustettujen oluiden maailmaan ei ole vielä saavuttanut
lakipistettään, joten voisin hakea sellaista tätä Ratebeerissä huippupisteet
saanutta olutta testaamalla.
Olut nro 2. Standard
Pohdin pitkään, kumman Prairien kesäisen kuuloisista
saisoneista valitsisin: limeen päin kallistuvan Standardin vai
aprikoosiaromisen Eliza5bethin. Lopulta päädyin ehkä hieman kaavoihin
kangistuneena valitsemaan 5,2-prosenttisen Standardin, jolle uusi-seelantilaisen
Motueka-humalalajikkeen kuvaillaan antavan mausteista ja rapsakkaa potkua.
Perusteluna valinnalle on viehtymykseni uusi-seelantilaistyylisiin Pale Aleihin
ja India Pale Aleihin. Uusi-seelantilaistyylistä saisonia en tosin muista maistaneeni.
Firestone Walkerin
tarina:
Paso Roblesissa Kaliforniassa sijaitseva Firestone Walker perustivat
herrat Firestone ja Walker vuonna 1996. Panimon tarina lähti liikkeelle Firestonen
ja Walkerin väittelystä, jossa pohdittiin hyvän ja huonon oluen syvintä
olemusta. Täydellisen oluen etsintä johti lopulta oman panimon perustamiseen. Panimon
oluiden osalta merkillepantavaa on se, että varsin monet oluet ovat
Ratebeerissä täyden sadan pisteen oluita. Toki Ratebeerin arvostelijakunnan
amerikkalaispainotteisuus varmasti vaikuttaa tähän, mutta silti: kova saavutus.
Haluaisin kokeilla Firestone
Walkerilta:
Olut nro 1. Firestone Walker 17 (XVII Seventeeth
Anniversary Ale)
Panimojen vuosikertaoluet ja muut vuosittain ilmestyvät
olutsarjat ovat aina kiinnostavia tuttavuuksia ja tuntuu, että niihin
panostetaan panimoissa huomattavasti ns. normioluita enemmän. 13,3-prosenttinen
Firestone Walker 17 juhlistaa panimon 17-vuotista taivalta. Olut on siitä
erikoinen tapaus, että siihen on ujutettu peräti kuutta eri olutta stoutista
ruis-IPAan Firestone Walkerin laajasta repertuaarista. Monesti näin monen
erityylisen oluen sekoittamisessa saadaan aikaan aika arvaamaton soppa, mutta tällä
kertaa ilmeisesti jokaisella oluella on paikkansa vuosikertaoluen
aikaansaajana.
Olut nro 2. Double Jack IPA
9,5-prosenttinen ja 100 IBUa sisällään pitävä,
amerikkalaistyylisesti humaloitu Double Jack IPA on panimon ensimmäinen
Imperial IPA. Vain taitava panimo saa näillä alkoholiprosenteilla aikaan
tasapainoisen IPAn. Double Jackilta odotan runsasta katkeruutta, hedelmäistä
raikkautta, kirpeyttä, havuisuutta ja tiettyä maamaista täyteläisyyttä.
Firestonen omilla sivuilla oluen luvataan olevan myös vaarallisen juotava.
Mikäli olet kiinnostunut osallistumaan CBC:hen, lippuja voi
ostaa täältä. Perjantai-aamun sessioon mahtuu vielä väkeä.
Copenhagen Beer Celebration Preview-sarjan edellisen osan
voit lukea tästä:
Tässä osallistuvien panimojen listan uusin versio:
1. Mikkeller
2. To Öl
3. The Kernel
4.
Alpha state
5.
Freigeist
6.
Surly
7.
Westbrook
8.
Närke
9.
LoverBeer
10.
Three Floyds
11.
BrewDog
12.
J. Wakefield
13.
Funky Buddha
14.
Hoppin Frog
15.
Sante Adairius
16.
7venth Sun
17.
Baird
18.
Peg's/Cycle
20.
Kuhnhenn
21.
Cigar City
22.
Prairie
23.
Firestone Walker
24.
Evil Twin
25.
Brodies
26.
Buxton
27.
Siren
28.
Omnipollo
29.
Stillwater
30.
Crooked Stave
31.
Lervig
32.
De Molen
33.
Amager
34.
Cervejaria Way Beer
35.
Green Flash
36.
Jester King
37.
Brekeriet
38.
Beavertown
39.
Magic Rock
40.
Off Color Brewing
41.
Arizona Wilderness
Lisätietoja:
Copenhagen
Beer Celebration:
Prairie Ratebeerissä:
Firestone
Walker Ratebeerissä:
Prairie Bomb!
Ratebeerissä:
Prairie Standard
Ratebeerissä:
Firestone
Walker 17 Ratebeerissä:
Firestone
Walker Double Jack IPA Ratebeerissä:
http://www.ratebeer.com/beer/firestone-walker-double-jack-ipa/106045/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti