tiistai 18. helmikuuta 2014

Copenhagen Beer Celebration Preview Part 11

Tässä juttusarjassa esittelen vuoden 2014 Copenhagen Beer Celebrationiin osallistuvia panimoita sekä listaan kultakin panimolta kaksi olutta, joiden toivoisin tulevan tapahtumaan. Tässä osassa esittelyvuorossa ovat Kuhnhenn ja Cigar City.

Kuhnhennin tarina:
Kuhnhenn on Michiganin Warrenissa sijaitseva pienpanimo, jonka perustivat oluen kotipanemisesta innostuneet veljekset Brett ja Eric Kuhnhenn vuonna 2002. Veljesten matka kohti omaa panimoa tapahtui vähitellen: ensin Brett ja Eric myivät oluenpanemisessa käytettyjä välineitä ja laitteita, hiukan myöhemmin he alkoivat myydä myös oluita ja viinejä ja lopulta he perustivat oman pienpanimon.

Haluaisin kokeilla Kuhnhennilta:
Olut nro 1. Loonie Kuhnie Pale Ale
Loonie Kuhnie Pale Ale on panimon 5,8-prosenttinen lippulaivaolut, jonka alkuperäisen reseptin Brett ja Eric kehittivät jo opiskeluaikoinaan. Panimon parhaiten myyvä olut kertoo usein paljon panimon erityispiirteistä, joten siksikin tutustuisin mielelläni tähän Kuhnhennin lippulaivaolueen. Loonie Kuhnie on amerikkalaistyylisesti humaloitu, sitruksiseksi Ratebeerissä kuvailtu kevyehkö sessio-olut.

Olut nro 2. Bourbon Barrel French Toast Mead
Tämä ei ole olut, vaan tämä on sima. Ja ilmeisen hyvä sellainen, sillä Ratebeerissä Bourbon Barrel French Toast Mead on saanut täydet sata pistettä tyylistä ja kokonaisvaikutelmasta. Tykkään simasta, mutta en ole koskaan maistanut banaanilla, hasselpähkinällä ja vaahterasiirapilla höystettyä, bourbon-tynnyrissä kypsytettyä ja peräti 16-prosenttista simaa. Juuri siksi sellaista olisi kiinnostavaa maistaa.

Cigar Cityn tarina:
Floridalainen Cigar City on pienpanimojen klassikko, jonka oluita haluan ehdottomasti kokeilla CBC:ssä jo yleissivistyksenkin vuoksi. Cigar Cityn perusti Joe Redner vuonna 2008. Nimensä panimo sai kotikaupunkinsa sikarintuoksuisen historian pohjalta: Tampa oli aikoinaan maailman johtava sikarintuottaja. Panimon kahtena päätavoitteena on tuottaa maailman parasta olutta ja tuoda esiin Tampan kaupungin kiinnostavaa kulttuuriperintöä.

Haluaisin kokeilla Cigar Citylta:
Olut nro 1. Hunahpu’s Imperial Stout
11-prosenttinen Hunahpu’s Imperial Stout on kenties itsestään selvä valinta, mutta valitsen sen silti. Olutta tuotetaan vain tiettyyn aikaan vuodesta ja valitettavasti sitä tarjoillaan vain panimon tasting roomissa. Toivoisin silti, että tällä kertaa Cigar City tekisi poikkeuksen ja toisi nimekkäimmän oluensa mukaan CBC:hen.

Olut nro 2. Leon
Leon on 13,5-prosenttinen omena-brandy-tynnyreissä kypsytetty Barley Wine. Leonin prosentit hieman mietityttävät, koska näin korkeilla prosenteilla alkoholi tuppaa tulemaan joskus oluessa liikaa esiin. Luotan kuitenkin Cigar Cityn osaamiseen ja uskon, että olut välttää liian viinaisuuden. Omena ja brandy kuulostavat kyllä hyvälle makuyhdistelmälle.

Mikäli olet kiinnostunut osallistumaan CBC:hen, lippuja voi ostaa täältä. Perjantai-aamun sessioon mahtuu vielä väkeä.

Copenhagen Beer Celebration-sarjan edellisiin osiin pääset tästä:

Panimoista Alvinne on joutunut perumaan osallistumisensa ja uusina tapahtumaan ovat ilmoittautuneet Off Color Brewing ja Arizona Wilderness Brewing. Tässä osallistuvien panimojen listan uusin versio:
1. Mikkeller
2. To Öl
3. The Kernel
4. Alpha state
5. Freigeist
6. Surly
7. Westbrook
8. Närke
9. LoverBeer
10. Three Floyds
11. BrewDog
12. J. Wakefield
13. Funky Buddha
14. Hoppin Frog
15. Sante Adairius
16. 7venth Sun
17. Baird
18. Peg's/Cycle
19. Alvinne
20. Kuhnhenn
21. Cigar City
22. Prairie
23. Firestone Walker
24. Evil Twin
25. Brodies
26. Buxton
27. Siren
28. Omnipollo
29. Stillwater
30. Crooked Stave
31. Lervig
32. De Molen
33. Amager
34. Cervejaria Way Beer
35. Green Flash
36. Jester King
37. Brekeriet
38. Beavertown
39. Magic Rock
40. Off Color Brewing
41. Arizona Wilderness

Lisätietoja:
Copenhagen Beer Celebration:

Kuhnhenn Ratebeerissä:

Cigar City Ratebeerissä:

Kuhnhenn Loonie Kuhnie Pale Ale Ratebeerissä:

Kuhnhenn Bourbon Barrel French Toast Mead Ratebeerissä:

Cigar City Hunahpu’s Imperial Stout Ratebeerissä:

Cigar City Leon Ratebeerissä:

2 kommenttia:

  1. Viime vuonna Hunahpuja oli '11,'12 ja '13 versiot. Oli kiva maistella ristiin.

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa hyvälle, toivottavasti tänäkin vuonna tulisi eri versioita vertailtaviksi.

    VastaaPoista