Olutmatkailua Englannissa: Buxton ja Peak Districtin ympäristö

Olut hotellihuoneen ikkunalla

Yllätyssateenkaari n. 600 metriä korkean mäen huipulta nähtynä

Sateenkaari vähän matalammalta katsottuna

Heinäkuu oli blogissa hiljaiselon aikaa, sillä kuukausi hujahti melkein kokonaan kesäreissujen parissa ja palasin näppäimistön äärelle vasta vastikään. Heinäkuuhuni kuului myös yksi ulkomaanmatka, jonka kohteena oli Englanti, tarkemmin sanottuna Manchesterin lähellä sijaitseva Buxton. Buxtonia ympäröi upea Peak Districtin ylänköalue, jonka tärkeimmät osat kuuluvat Peak Districtin kansallispuistoon. Alueen kumpuilevat maisemat, pysähtyneen oloiset kylät ja lampaista valkeapilkkuiset ylängöt saavat mielikuvituksen vaeltamaan Humisevan harjun aikaan. Sadunomaisella seudulla sadekuurotkaan eivät tunnu samalta kuin yleensä: silloin tällöin vuokra-auton ikkunan kastelevat sadekuurot ja pilvistä pehmeän siniharmaaksi värittynyt taivas tuntuvat jotenkin kuuluvan asiaan. Samoin kuin odottamatta laakson pohjalle laskeutuva sateenkaari.

Näkymä huoneen ikkunasta puistoon

Grosvenor House Buxtonissa

Peak District ja sen lähiseutu ovat oivallisia vierailukohteita kuvankauniita maisemia etsivälle ja luonnossa viihtyvälle matkailijalle, mutta alueen antiin kuuluu myös jotain ihan muuta. Kiitettävä ja kiinnostava oluttarjonta suhteellisen suppealla ja helposti kartoitettavalla alueella oli merkittävä osasyy siihen, että matkakohteekseni valikoitui tällä kertaa Buxton ympäristöineen. Joka pubista ja kuppilasta löytyvien real ale-hanojen ohella aluetta leimaa myös vahva ja eloisa pienpanimosektori. Luonteva ja edullinen yöpymispaikka alueella matkaavalle on B & B, eli Bed & Breakfast, jollaisia voi bongata melkein joka kadunkulmasta. Omalla reissullani puiston äärellä Buxtonissa sijaitseva Bed & Breakfast Grosvenor House tarjosi kotoisan levähdyspaikan erilaisten retkien ja pyrähdysten välillä sekä oivallisen kasvissyöjän aamupalan.

Itse Buxtonin oluttarjonnan kovinta ydintä ainakin itseni kaltaisen olutharrastajan näkökulmasta on Buxton Brewery. Kyseinen panimo on mielestäni yksi maailman parhaista ja siksi Buxtonin Tap Housessa vierailu oli yksi reissun kohokohdista. Buxtonin panimobaari sijaitsee Buxtonin pikkukaupungin keskustassa ulospäin perinteisen brittiläisen näköisessä ja sisältäpäin katsottuna tiivistunnelmaisen kotoisassa harmaanbeigessä tiilitalossa. Hanassa on aina Buxtoneita laidasta laitaan ja mukana on useimmiten tuttujen klassikkojen ohella myös jotain spesiaalimpaa sekä versiointeja klassikko-oluista. Reissun aikana mieleen jäi erityisesti Bourbon Skyline, jonka epäilin ennakkoon tunkkaiseksi, mutta joka osoittautui yllättävän raikkaaksi ja harmoniseksi tulkinnaksi viskitynnyrissä kypsytetystä berliner weissesta. Myös Mango Shoothie IPA oli hanasta erinomainen, samaan aikaan rapsakan raikas ja mangosorbettisen herkullinen. 

Buxtonin ruokia: pitaleipäni salaatilla...

...ja seuralaiseni sliderit

Baarin valikoima kallistuu vahvasti Buxtonin omiin tuotteisiin, mutta myös muuta on saatavilla. Maukas baariruoka kuuluu Tap Housen pakettiin ja myös kasvissyöjälle löytyy aina jotakin täyttävämpää suuhunpantavaa. Buxton Tap House on osuva paikka myös tuliaisia metsästävälle, sillä baarista löytyy mukaan ostettavien lukuisien laadukkaiden Buxtonin oluiden ohella muutama tyylikäs panimopaitamalli erilaisilla kuoseilla ja väreillä. Jos asuisin Buxtonissa, tästä tulisi varmasti kantapaikkani.

Tuliaisia Magic Rockilta

Heti reissun ensimmäisenä iltana oli pakko päästä vierailemaan Magic Rockin Tap Housessa, joka kartalta katsottuna näytti olevan ihan lähellä Buxtonia. Visiitti Magic Rock Tap Houselle otti mutkaisten ja hitaasti ajettavien teiden takia paljon enemmän aikaa kuin ennakkoon osasi odottaa. Retki oli kuitenkin ehdottomasti vaivan arvoinen. Panimobaarin konsepti muistuttaa paljolti Buxton Tap Housen vastaavaa, eli hanassa on hyvänkokoinen setti panimon omia tuotteita, oluita saa ostaa mukaan yksittäin tai kätevissä kuuden tölkin pakkauksissa ja panimopaidoista on saatavilla useita erilaisia malleja. Magic Rock Taphousen erikoisuus on teeman mukaan vaihtuva ruokatarjonta: lyhyt, mutta monipuolinen pubiruokamenu vaihtelee päivittäin. Ruoat grillataan pihagrillissä.

Maistelulautanen

Mainittakoon tässä myös, että panimobaarista sai kivoja kuuden oluen maistelulautasia, joihin sai valita pienen maisteluannoksen itseään eniten miellyttävistä hanaoluista. Itsekin tuli kokeiltua maistelulautasta ja tuoreista oluista löytyi monta suosikkia: hedelmälihainen Inhaler Pale Ale, tuoreeltaan ihanan hedelmäsuolainen ja karviaismehuisen hapan Salty Kiss sekä maitokahvinen ja pähkinäinen Common Grounds Porter. Baarin ulkoasu oli pelkistetyn graafinen ja korkea hallimainen tila tuntui avaralle ja valoisalle. Jostain syystä mieleen tulivat BrewDogin Suomen baarit. Magic Rockin baari oli kaiken kaikkiaan hyvä kokonaisuus ja myös palvelu oli avuliasta ja miellyttävää.

Buxtonin ja Magic Rockin panimoiden ohella alueella sijaitsee myös klassikkopanimon mainetta nauttiva Thornbridge Brewery. Thornbridgen panimon baari pitää majaansa rähjäisen oloisella teollisuusalueella, jossa ainakin oman kokemukseni perusteella riski tiilen tai metalliosan päähän saamisesta on melkoinen raksamiesten kiipeillessä katoilla ilman turvavälineitä milloin mitäkin painavaa muassaan. Panimon baarin ja kaupan yhdistelmä itse ei ole rähjäinen, vaan miltein kliinisen puhtaan oloinen tila, jonka eri puolille on ripoteltu harkitusti Thornbridgen erilaisia oheistuotteita, panimopaitoja ja olutpulloja. Pulloja voi ostaa paikan päällä maisteltavaksi tai mukaan. Hanaoluita havittelevan on syytä tarkastaa Thornbridgen panimon kalenterista, minä päivänä hanat aukeavat, sillä hanat ovat jostain kumman syystä suurimman osan ajasta kiinni. Taitavasti  brändätty panimo tarjoilee tuotteitaan hanoista vain tapahtumapäivinä, mutta onneksi kaikkia muita tuotteita hanaoluita lukuun ottamatta saa aina panimon aukioloaikoina.

Magic Rock Common Grounds Porter

Englannissa real ale on saavuttanut jonkinlaisen kansallisjuoman aseman, joten britteihin matkaavan turistin kannattaa maistaa myös paikallisia, erinomaisia real aleja. Omalla reissullani real ale jäi hieman paitsioon lukuun ottamatta Magic Rockin Tap Housessa maistettua makoisan pähkinäsuklaista, maitokahvista ja mustaherukkaista Common Grounds Porterin Caskiversiota. Matkan aikana tuli kuitenkin todettua omin silmin, että brittiläinen olutmaailma ei ole vain real alea ja matkan Englannin nummille voi hyvin tehdä myös toisenlaisesta näkökulmasta. Oli erittäin kiva päästä myös näkemään ja kokemaan, millaisissa maisemissa kolme kiinnostavaa ja laadukasta brittipanimoa majailee ja minkälaisia niiden oluet ovat tuoreina hanasta nautittuina, omalla kotireviirillään keskellä kauneinta Keski-Englantia.

Loppuun kokoan matkaa harkitseville vielä muutaman vinkin alueen kohteista, joihin ei liity olut, mutta jotka itse koin muuten mielenkiintoisiksi ja käymisen arvoisiksi:

Chatsworth House, Bakewell:

- mikä: kartano ja laaja puutarha-alue

- kenelle: kartanoista ja puutarhoista pitävälle, historian ystävälle, esteettisistä elämyksistä nauttivalle

- kuinka kauan varata aikaa: vähintään muutama tunti, mielellään pidempään. Kartanokierros ottaa vähintään tunnin ja puutarhassa samoilemiseen voi varata pari tuntia.

- erityistä: laaja matkamuistomyymälä, jossa kauniita ja hyödyllisiä matkamuistoja

Chestnut Centre Otter, Owl and Wildlife Park, Chapel-en-le-Frith:

- mikä: saukkoihin ja pöllöihin keskittynyt eläinpuisto

- kenelle: eläinten ystävälle, suht hyväkuntoiselle, puisto on epätasaisessa maastossa

- kuinka kauan varata aikaa: pari tuntia riittää hyvin puiston kiertämiseen

- erityistä: Nähtävissä erikoisempia pöllölajeja ympäri maailmaa. Puistossa on kiva kahvila ja monipuolinen matkamuistomyymälä erityisesti pöllöjen ja saukkojen ystävälle

Pavilion Gardens, Buxton:

- mikä: puistoalue ja pieni kasvitieteellinen puutarha

- kenelle: kaikille Buxtonissa kävijöille sopiva kohde

- kuinka kauan varata aikaa: tunnista pariin tuntiin

- erityistä: kahvila-ravintola ja valtava matkamuistomyymälä, jossa paikallisten tuottajien herkkuja, paikallisten taiteilijoiden tauluja yms. Myös oluita on valikoimassa pieni määrä.

Poole's Cavern, Buxton:

- mikä: luola Buxtonin kaupungissa

- kenelle: luolista, luonnonilmiöistä ja historiasta kiinnostuneille, lapsiperheille

- kuinka kauan varata aikaa: kierros luolissa kestää vajaan tunnin

- erityistä: upeassa ja laajassa luolassa voi tutustua ikivanhoihin stalagtiitteihin ja stalagmiitteihin pienen kävelymatkan päässä Buxtonin kaupungin keskustasta. Luolan lähellä olevasta näköalapaikasta on näkymä yli kaupungin.

Aarniometsän ja tropiikin parhaat maut: Sori Delirious Imperial IPA

Taustaa: Tallinnassa nykyisin majaansa pitävä Sori Brewing on tunnettu laajasta ja monimuotoisesta olutvalikoimastaan. Panimon katkerat oluet ovat olleet tasaisen laadukkaita ja maukkaita, joten odotin myös Delirious IIPAlta paljon. Olut vastasi odotuksiini hyvin ja onnistui myös yllättämään vivahteikkuudellaan ja persoonallisella aromiprofiilillaan. 87 IBUa on yleensä paljon ja joskus liikaa, mutta tässä oluessa se on juuri sopivasti.

Panimo: Sori Brewing

Olut: Delirious

Tyyli: Imperial IPA

Prosentit: 8,1 %

Katkeruus: 87 IBU

Tuoksu: Melkoisen monimuotoinen ja monikerroksinen tuoksu avautuu joka tuoksuttelulla eri tasolla. Heti kättelyssä huomattavia tuoksuja ovat Imperial IPAlle tyypilliset kinuski, pihka, mandariini ja keksi. Perinteisempien tuoksujen takaa erottuu kuitenkin myös pihlajanmarjaa ja kastanjaa. Lopputuoksu on pellettimäisen humalainen ja aavistuksen tunkkainen. Tunkkaisuudesta joutuu antamaan pienen miinuksen muuten oivallisessa kokonaisuudessa.

Ulkonäkö: Tumman kuparisen oluen vaahto on luonnonvalkea ja pitsinen.

Maku: Oluen maku on tasapainoinen, pehmeästi katkera ja täyteläinen. Kermatoffeiset ja vaahterasiirappiset sävyt saavat seurakseen karpaloa, mandariinia, ananasta ja keksiä. Metsäinen ja ruohoinen, kulmikkaasti rapsakka humalointi tekee kokonaisuudesta persoonallisen.

Suutuntuma: Suutuntuma on täyteläinen ja pehmeä.

Omat pisteeni Olutoppaassa:  39/50

Mihin tilanteeseen sopii? Delirious sopii tasapainoista ja pehmeää, mutta voimakasta ja intensiivistä Imperial IPAa etsivälle olutharrastajalle. Tasapainoisuudestaan huolimatta kyseessä on tuju olut, jota voi suositella ensisijaisesti jälkiruoaksi tai nautiskeluun joko sellaisenaan tai intensiivisen makuisten punamarjaisten ja kinuskisten jälkiruokien kanssa.

Lisätietoja:

Sori Brewing Delirious Olutoppaassa:

http://olutopas.info/olut/8086/sori-brewing-delirious

Sori Brewing Delirious Ratebeerissä:

http://www.ratebeer.com/beer/sori-delirious/405631/

Helppo saison piknik-koriin tai kesän juhlapöytään: Fat Lizard Je Suis Saison

Taustaa: Espoolainen Fat Lizard on vuonna 2013 perustettu panimo, joka nousi suuren olutyleisön tietoisuuteen 101 California Pale Alellaan ja Heavy Fuel IPAllaan vuoden 2015 alkupuolella. Tähän asti melko suoraviivaista IPA-, APA ja PA-linjaa seurannut Fat Lizard otti juhannuksena loikan kohti tuntemattomia tantereita ja tekaisi saisonin, jota tuotiin tarjolle pieni erä valikoituihin Alkon myymälöihin. Je Suis Saisonin (Ranskaksi "Minä olen saison") nimi lie saanut vaikutteita ainakin panimon keväällä julkistetun Jesus Lizard (Passion) IPAn nimestä sekä mahdollisesti myös Je Suis Charlie-iskulauseesta. Aidolla korkilla suljettua 0,75 litran saison-pulloa voi tällä hetkellä tilata valikoitujen Alkojen kautta.

Panimo: Fat Lizard

Olut: Je Suis Saison

Tyyli: Saison

Prosentit: 6,3 %

Kantavierre: 12,7 °P

Katkeruus: 26 EBU

Väri: 7,4 EBC

Tuoksu: Oluen hedelmäisen hapan tuoksu kantaa pitkälle. Tarkemmalla nuuhkimisella tuoksusta voi erottaa ainakin aprikoosia, etikkaa, sitruunaa ja jogurttia. Lopputuoksu on maalaismainen ja hiivaleipäinen.

Ulkonäkö: Vaalean meripihkan värisen oluen valkoinen vaahto on runsas, pitsinen ja nopeasti haihtuva.

Maku: Oluen kevyesti hapanta ja hieman humalakäpyistäkin alkumakua seuraavat sitruksiset, kermaiset ja appelsiininkuoriset aromit. Olut jättää suuhun pitkään kestävän, makeahkon maltaisen, hedelmäisen ja viljaisen, ranskanleipää ja mallaslimppua sekä ylikypsää omenaa muistuttavan jälkimaun. Maun perusteella tätä voisi kutsua enemmänkin saisonin ja vehnäoluen yhdistelmäksi kuin saisoniksi, niin vahva on vehnäolutmaisten elementtien vaikutus. Happamuus jää hyvinkin miedoksi.

Suutuntuma: Kevyen ja keskitäyteläisen välille asettuva suutuntuma, jossa on miellyttävää pehmeyttä. Omasta mielestäni runko saisi olla hiukkasen paksumpi.

Omat pisteeni Olutoppaassa:  34/50

Mihin tilanteeseen sopii? Je Suis Saison voisi hyvinkin olla vehnäoluisiin tykästyneelle harrastajalle oivallinen ensimmäinen askel saisonien maailmaan. Olut sopisi myös kesäjuhlan tai piknikin ruokajuomaksi, sillä sen pullo on kiistatta kaunis ja oluen kevyesti hapan ja lempeästi viljainen maku toimii hyvin monenlaisten ruokien kanssa. Esimerkiksi erilaiset juustoiset tai hedelmäiset salaatit ovat luonnollinen valinta saisonin makupariksi.

Lisätietoja:

Je Suis Saison Alkon sivuilla:

http://www.alko.fi/tuotteet/900177/

Je Suis Saison Olutoppaassa:

http://olutopas.info/olut/8496/fat-lizard-je-suis-saison

Je Suis Saison Ratebeerissä:

http://www.ratebeer.com/beer/fat-lizard-je-suis-saison/428385/

Vaivihkaa kuin aamu hiipii keskelle pimeää: Dieu du Ciel! Isseki Nicho Dark Saison

Taustaa: Kanadalaisen suosikkipanimoni Dieu du Cielin oluita on viime aikoinakin ilmaantunut tasaiseen tahtiin olutkaappiini. Tällä kertaa arviossa on DDC:n ja japanilaisen Shiga Kogenin panimon yhteistyöolut, jota voisi kuvailla persoonallisesti toteutetuksi tulkinnaksi dark saisonin hitaassa, mutta varmassa nousussa olevasta tyylilajista. Isseki Nicho -nimeä kantavassa oluessa imperial stoutin mallaspohja ja saison-hiiva yhdistyvät kiinnostavaksi kokonaisuudeksi.

Panimo: Dieu du Ciel!

Olut: Isseki Nicho

Tyyli: Imperial Dark Saison

Prosentit: 9,5 %

Tuoksu: Hapankermaisella tavalla hapan alkutuoksu liukuu vähitellen kohti täyteläisen tuhkaista, savuista ja maamaista lopputuoksua. Välissä samoillaan tuhdin tummasuklaisissa ja pikkuisen kuivahedelmäisissäkin maastoissa. Interesting, indeed.

Ulkonäkö: Hyvin tumman ja lähes läpinäkymättömän oluen vaahto on vaaleanruskea, runsas ja pitsinen.

Maku: Reippaasti imperial stoutia, ripaus happamuutta ja hitunen kuivaa katkeruutta; siinä tämän oluen maku noin yksinkertaisesti summattuna. Tarkemmalla tasolla makuprofiili koostuu herkullisista ja vahvoista tuorelakritsan, espresson ja kaakaon aromeista höystettynä lähes tupakkaisella tuhkaisuudella ja hauskaa twistiä tuovalla happamuudella. Mukana häivähtää myös belgihiivamainen mausteisuus, joskin se jää kokonaisuudessa sivurooliin. Kokonaisuus rakentuu selvästi imperial stoutin pohjalle, mutta aina paikka paikoin mukaan hiipii vaivihkaa jotain erilaista.

Suutuntuma: Oluen suutuntuma on keskitäyteläinen, stouttimaisen viskoosinen ja pehmeä.

Omat pisteeni Olutoppaan asteikolla: 39/50

Mihin tilanteeseen sopii? Kun kaipaat hämmennystä herättävää olutta, valitse tämä. Jos olet tykästynyt Suomessa vielä aika harvinaisiin happamiin stouteihin, suosittelen maistamaan tätä. Jos taas etsit sopivia olutvaihtoehtoja lakritsi- ja salmiakkimaisteluun, tämä voisi olla siihenkin tarkoitukseen vahva kandidaatti. Olut onnistuu olemaan ihan omanlaisensa ja säilyttämään tasapainonsa tyylilajien välillä liikkuessaan, kenties juuri siksi, että se ei yritä olla liikaa kaikkea yhdellä kertaa.

Lisätietoja:

Dieu du Ciel! Isseki Nicho Ratebeerissä:

http://www.ratebeer.com/beer/dieu-du-ciel-isseki-nicho/107120/

Dieu du Ciel! Isseki Nicho Beeradvocatessa:

http://www.beeradvocate.com/beer/profile/1141/53111/

Tampereen SOPP 2016

Suuret Oluet, Pienet Panimot, eli tuttavallisemmin SOPP on kesäinen oluttapahtumaklassikko. Vuosien saatossa tapahtumakaupunkien listalla on ollut pientä vaihtelua, mutta SOPPin peittoalue Suomen eteläisellä puoliskolla on silti pysynyt vähintäänkin kohtalaisena. Tänä vuonna SOPPien tapahtumapaikkana on perinteisten Tampereen, Lahden ja Helsingin lisäksi Jyväskylä.

Pääkaupunkiseudun ulkopuolisista SOPPeista olen mieltynyt erityisesti Tampereen tapahtumaan, joka tuntuu sopivan kokoiselta ja Helsingin SOPPia selvästi rauhallisemmalta. Osasyynä mieltymykseeni on myös Tampereen tuttuus ja turvallisuus: Tampereesta on tullut vakituinen lomailukaupunkini. Kävin Tampereen SOPPissa ekaa kertaa pari vuotta sitten ja nyt oli aika mennä uudestaan kartoittamaan tarjontaa. Tänä vuonna Tampereella oli tarjolla monimuotoinen ja kiinnostava olutkattaus. Mukana oli huomattava määrä minulle uusia oluita, mutta toisaalta kaikkein mielenkiintoisimpien oluiden määrä ei ollut liian ylitsevuotava. Kävin tapahtumassa lauantaina ja olin paikalla iltapäivästä alkuiltaan.

Olin tehnyt SOPPia varten maistelulistan ja listan oluista muutama oli varsin mieleenpainuvia. SOPPin porteista astuttuani suuntasin sen enempiä miettimättä Maku Brewingin tiskille, sillä siellä odotteli maistajaansa Cran Pale Aleksi nimetty karpalolla höystetty pale ale. Olut oli alunperin ollut saatavilla vain Helsinki-Vantaan lentokentältä 60° Bar & Brewerystä ja siksi sitä ei ollut tullut maistettua ennen Tampereen SOPPia. Cran Pale Ale oli jokseenkin epätyypillinen tyylilajinsa edustaja, sillä oluessa karpalon kirpeys ja happamuus olivat selvästi mietoa katkeruutta ja humala-aromia dominoivampia. Monet ovat tuominneet oluen sen epä-pale alemäisten piirteiden perusteella, mutta itse tykkäsin. Melko täyteläinen runko ja maltaisuus tukivat kivasti happamia aromeja.

Kaavoihini kangistuneena harrastajana hipsin seuraavaksi Beer Hunter'sin tiskille, joka tulee katsastettua jotakuinkin jokaisessa oluttapahtumassa aika tarkkaan. Alkuperäinen suunnitelma maistaa vadelmaista souria meni kuitenkin uusiksi, kun huomasin hanassa Kiwi-IPAn. Kiwi on yksi suosikkihedelmistäni ja siksi kiwinen humalointi kuulosti erittäinkin kivalta. Olut maistui juuri siltä, miltä toivoin: mausta erottui kevyttä kiwisorbettia, sitruksista kirpakkuutta ja sitruunaruohon raikkautta. Ei mikään maailman monimutkaisin tuote, mutta oikein toimiva ja joukosta erottuvalla tavalla herkullinen juuri tuoreen sitruksisten ja happamien aromiensa ansiosta. Hapan IPA on taitolaji, mutta onnistuessaan se saa sukat pyörimään jaloissa.

Hiiden ja Donut Islandin tiskillä tuli myös festareilla vietettyä melkoinen tovi. Tiskin parasta antia oli yllättäen Nikulator, joka oli Nikulaisen Hannun 20000. reittauksen kunniaksi pantu dobbelbock. Tuplapukit eivät aina ihan iske minuun parhaalla mahdollisella tavalla, mutta tämä olut oli todella toimiva kokonaisuus. Oluen makua hallitsivat tuhti suklaisuus ja makean mallasleipäinen, muttei imelä maltaisuus. Mukana oli myös kandisokerisia aromeja.

Oululainen Maistila on viimeaikaisista uusista panimoista onnistunut herättämään kiinnostukseni kenties parhaiten maukkailla ja laadukkailla oluillaan. Nyt panimo herätti huomiota myös komeilla, Van Goghilaisilla sävyillä ja tyylilajilla leikittelevillä etiketeillään, joihin oli taiteiltu muun muassa mustavariskopla ja kesäyössä ammuva lehmäkaksikko. Panimon milk stout ja witbier olivat tasokkaita ja klassisen tyylipuhtaita tuotoksia, joissa molemmissa oli aito ja vahva maku.

Tampereen SOPPissa oli myös mukana yksi panimo, jonka olutta maistoin ensimmäistä kertaa. Kyseinen panimo oli lapualainen Mallaskuu ja maistamani olut oli tyylilajiltaan oatmeal stout. Olut oli mukavan paahteinen ja kahvinen sekä helposti juotava ja maku tuntui ainakin omaan suuhuni puhtaalta. Kokonaisuus kärsi valitettavasti ohuudesta, sillä olut jäi jokseenkin vetiseksi. Tässä oluessa olisi kuitenkin aineksia tosi hyväksi tuotteeksi, jos suutuntumapuolen saisi paremmin kuntoon.

Kokonaisuutena Tampereen SOPP oli ilahduttavan monipuolinen oluthappening ja valikoiman laatutaso oli aiempiin SOPPeihin verrattuna parantunut useammalla pykälällä. Nyt vastaan ei tullut yhtään poiskaadettavaa tai epämiellyttävää tuotetta ja suurin osa testaamistani oluista oli joko hyviä tai tosi hyviä. Suomalaisen pienpanimoskenen runsastuessa laatu ja omaperäisyys ovat nousemassa yhä tärkeämmiksi kilpailuvalteiksi ja nouseville panimoille sen oman jutun löytäminen ja markkinointi ihmisille näyttäisi olevan jo alusta asti välttämätöntä. Toistaiseksi lisääntynyt kilpailu on tuonut kuluttajille lisää valinnanvaraa, mutta pienpanimojen puolella kilpailu lisää toki myös stressiä ja painetta menestyä: aloittelevalle pienpanimolle oman paikan löytäminen on entistä vähemmän itsestäänselvyys. Myös SOPPissa kilpailun varjopuolet näkyivät selvästi toisten tiskien vetäessä jatkuvasti pitkiä jonoja ja toisten jäädessä pitkiksi ajoiksi kokonaan ilman asiakkaita laadukkaasta tuotevalikoimasta huolimatta. Kuitenkin: hieno tapahtuma, hienoja panimoita ja hienoja oluita!

Lopuksi vielä tämän vuoden SOPP Tampereen plussat ja miinukset:

Plussat

+ sopivan laaja, monipuolinen ja laadukas valikoima: mukana myös kiva kokoelma erikoisempia olutkokeiluja, joita SOPPeissa ei yleensä ole nähty kovinkaan paljoa. Muutama tosi mieleenpainuva olut.

+ vesikanisteripiste lasinpesupisteen kupeessa. Puhtaan veden puute on ollut pitkään SOPPien ongelma, mutta nyt vettä oli helposti ja ilmaiseksi saatavilla. Myös oman vesipullon täyttäminen sujui kätevästi.

+ rauhallinen tunnelma ja mahdollisuus jutella (ja jopa kuulla, mitä vastapuoli sanoo) ennen bändien aloittamista.

+ pääosin jonot olivat siedettäviä ainakin alkuiltaan asti, eikä oluita juurikaan myyty loppuun. Melkein kaikkia luvattuja tuotteita siis sai ja suht helposti.

+ 1 desin ja 2 desin annoskoot (vielä kun pikkuannoksille saataisiin oma pikkulasi ja 1 desin annokselle mielellään pikkuisen edullisempi hinta).

Miinukset

- ruoka: sitä tyypillistä festariruokaa makkaroineen ja grillipihveineen, eikä ateriaksi riittäviä kasvisruokavaihtoehtoja.

- musiikki alkoi liian aikaisin ja heti täysillä. Samalla keskustelu muuttui lähes mahdottomaksi.

Maku Pale Alen & Amber Alen tölkki vs. pullo-rinnakkaisvertailu

Sain alkukeväästä testattavakseni Maku Brewingiltä erän panimon oluita ja olen kevään mittaan niitä maistellut, mutta kiireisen kevään ja Italian reissun sekä näitä seuranneen flunssan takia oluista kirjoittaminen jäi näinkin pitkäksi aikaa. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan-ajatuksella laitan nyt kuitenkin vähän raporttia oluiden parissa tekemistäni havainnoista.

Kuten moni tietänee, Maku Brewing on tämän vuoden alkupuoliskon aikana tehnyt siirtymää pulloista tölkkeihin. Siksi myös panimon minulle lähettämä testisetti sisälsi sekä tölkki- että pulloversiot oluista rinnakkainmaistelua varten.

Olen suhtautunut aiemmin varauksella oluttölkkeihin, sillä tölkki on yhdistynyt mielessäni joko auki unohtuneen ja auringonpaisteessa kulahtaneen bulkkilagerin ummehtuneeseen ominaistuoksuun tai lapsena leirikoulussa juotuun, miedosti metallin ja esanssin makuiseen tölkkilimuun. Sanalla sanoen tölkki on tarkoittanut minulle jotakin halpaa, persoonatonta ja lähes mautonta. Jostain syystä minulla on ollut myös piintynyt käsitys siitä, että tölkki saa sisuksensa automaattisesti maistumaan ainakin vähän alumiinilta. Amerikkalaisten ja brittiläisten panimojen tölkkituotteiden nauttiminen on kylläkin viime aikoina onnistunut tehokkaasti hälventämään näitä mielikuvia. Nyt uskon, että laadukkaaseen tölkkiin pakattu laadukas olut on pullo-oluen veroinen tuote, eikä tölkkiolut välttämättä maistu tölkiltä (varsinkaan, jos sen kaataa lasiin ennen nauttimista).

Maku Brewingin tölkki vs. pullo-vertailun kiinnostavimmiksi tuotteiksi osoittautuivat Amber Ale ja Pale Ale, joten raportissani päätin keskittyä esittelemään lähinnä niihin liittyviä havaintoja. Molemmissa rinnakkaisvertailussa mukana oli kaksi samanlämpöistä (hieman jääkaappikylmää lämpimämmällä) saman oluen yksilöä, joiden ainoa ero oli se, että toinen oli pakattu tölkkiin ja toinen pulloon. Oluiden eroista tehdyt havainnot perustuvat puhtaasti subjektiiviseen kokemukseen ja yhden ihmisen rajallisiin aistihavaintoihin.
 

Ensimmäisenä maistelin Amber Alen, joka oli jäänyt minulle aiemmin vähän vieraaksi. Amber Alen osalta tölkki- ja pulloversioiden merkittävimmät erot tulivat esiin tuoksussa, mutta hienoisia eroja oli myös ulkonäössä, suutuntumassa ja maussa.

Tölkkiversion tuoksu oli mielestäni selvästi havaittavasti makeampi ja voimakkaampi: puumaisia ja kastanjaisia sekä hieman karamellisiakin aromeja löytyi helposti. Pulloversion tuoksu jäi huomattavasti miedommaksi, kevyen hedelmäiseksi ja yksipuolisemmaksi. Lisäksi pullo-oluen vaahto oli runsaampi (voi johtua myös kaatamistapojen välisistä tahattomista eroista) ja maku tuntui hieman katkerammalle kuin tölkkiversion. Kummankin oluen miedohkossa makukokonaisuudessa greippisyys ja hedelmäisyys olivat esillä, mutta tölkkiversion maku tuntui hieman pähkinäisemmälle ja pehmeämmälle. Tölkin suutuntuma oli jotenkin tasaisempi ja tuntui kuin hiilihappoa olisi ollut hiukan vähemmän. Näistä tykkäsin hiukan enemmän tölkkiversiosta, joskin erot näiden kahden välillä eivät olleet mitenkään erityisen silmiinpistäviä.
 

Pale Alessa erot mielestäni näkyivät jonkin verran Amber Alea selvemmin ja oma suosikki löytyi ihmeemmin miettimättä. Ulkonäön osalta kaksi versiota olivat aika samanlaiset. Tuoksupuolella tölkkiversio oli tunkkaisiin tölkkeihin tottuneelle yllättävän raikas, greippinen, vaniljainen ja persikkainen, kun taas pulloversio tuntui hieman tunkkaiselle tölkkiin verrattuna. Pulloversion tuoksusta ei löytynyt pitkäänkään tuoksuttamalla jänniä vaniljaisia elementtejä, jotka paikansin tölkin tuoksusta lähes välittömästi. Makupuolella pulloversio vaikutti hiukan tölkkiversiota makeammalta, kun taas tölkissä katkeruus ja aromihumalointi korostuivat kivasti. Tässäkin oluessa tuli vastaan sama juttu kuin Amber Alessa, eli tölkkioluen suutuntuma tuntui pehmeämmälle ja vähemmän hiilihapokkaalle kuin pullo-oluen suutuntuma. Tölkki oli mielestäni näistä selvästi parempi, sillä tölkkiversion maku tuntui puhtaammalle ja vivahteikkaammalle.

Kokonaisuutena maistelut tuottivat joitain aika jänniä tuloksia, sillä en ennakkoon osannut aavistaa tölkin ja pullon erottuvan juurikaan toisistaan. Rinnakkainvertailussa kuitenkin eroja tuli ja varsinkin Pale Alea maistellessa tuli hetkittäin jopa mietittyä, onko molemmissa laseissa edes samaa tuotetta. Oman kokemukseni pohjalta voisin sanoa, että Pale Aleen sai ihan uudenlaisen näkökulman tölkkiversiota maistamalla. Todettakoon silti lopuksi, että kaikkien oluiden osalta erot eivät olleet kovinkaan suuria ja suurimmassa osassa oluita hienoiset erot keskittyivät lähinnä tuoksuun ja suutuntumaan, eivät niinkään makuun. Selviä makueroja enemmän tölkkipakkauksen järkevyys perustuneekin yleensä itse pakkauksen ominaisuuksiin, kuten keveyteen, helppoon kantamiseen ja varastointiin sekä valolta suojaavuuteen.

Helsinki Beer Festival 2016-raportti

Suomen vanhin olutfestari Helsinki Beer Festival järjestettiin tänä vuonna jo kahdeksannentoista kerran. Itse olin nyt mukana sekä perjantaina iltapäivällä että lauantaina iltapäivällä ja illalla. Yleensä festarikokemusta HBF:ssä on hieman häirinnyt jo aika aikaisin alkava tungos, joten olin innoissani saatuani mahdollisuuden osallistua perjantain hieman rauhallisemmille ammattilaistunneille.

Ammattilaistuntien alkaessa oli hiljaista

Saavuin paikalle perjantaina jo avajais-lehdistötilaisuuden aikaan, eli yhden maissa. Jokseenkin vapaamuotoisen tilaisuuden jälkeen oli aika hipsiä kellarista maan kamaralle ja alkaa miettiä, mitä sitä ottaisi. Yleensä varaudun festareihin etukäteen tekemällä maistettavien juomien listan ja noudattamalla sitä ainakin aluksi hyvinkin tarkkaan. Nyt kuitenkin lista jäi kiireen takia tekemättä, joten hetki meni hahmottaessa HBF:n juomatarjontaa ja olutfestariin orientoituessa. Paikalle oli kärrätty melkoinen määrä sekä kotimaisia että ulkomaisia oluita ja kiinnostavaa maistettavaa oli tänä vuonna lopulta niin paljon, että esimerkiksi teemamaa Saksan oluita ei ehtinyt testata ainuttakaan.

Mallasmaistiaisia Keudan tiskillä

Oman HBF-viikonloppuni pääteemaksi tuli sattuman kautta Saksan sijaan Suomi höystettynä muutamilla amerikkalaisilla, brittiläisillä ja pohjoismaisilla kokeiluilla. Jostain kumman syystä Diamond Beveragesin tiski veti taas minua vastuttamattomasti puoleensa: liekö syynä kenties tiskin laaja, tiheään tahtiin vaihtuva ja tasokas tarjonta (ja ne Stonet, Buxtonit ja Omnipollot).

Omnipollo Mango Smoothie IPA

Aloitan tapahtuman parhaiden oluiden listaamisen Diamondin tiskiltä, sillä sieltä löytyi tuttuun tapaan aikamoisia olutelämyksiä. Jostain syystä olen aika monet festarit aloittanut Omnipollon tuotteilla tai Omnipollo-Buxton-yhteistyöoluilla, eikä myöskään perjantai tehnyt poikkeusta tähän kirjaamattomaan sääntöön. Omnipollon hanapaikasta tarttui mukaan varsinainen IPA-jäätelö: Mango Smoothie IPA. Humalakävyn maut, hedelmäisyys ja vaniljajäätelö oli saatu pakattua kivasti yhteen pakettiin tässä toimivassa aloitusjuomassa.

Buxton/Omnipollo Ice Cream Brown Ale

Olen ehtinyt viime vuosina tykästyä makeudestaan huolimatta (tai siitä johtuen) jollain oudolla tavalla vastustamattomiin jäätelöoluisiin, joten mainittakoon tässä myös toinen, tällä kertaa Omnipollon ja Buxtonin käsialaa oleva jäätelöpläjäys lauantailta. Ice Cream Brown Ale oli maukas sekoitus suklaajäätelöä, vaniljapirtelöä ja pähkinöitä. Näitä jätskioluita kun saisi ostettua kotiin kesäpäivien iloksi, vaan harmi kyllä tapahtumista ulos myyminen on edelleen ehdottomasti kielletty.

Omnipollo Noa

Omnipollon kolmas herkullinen olut oli Noa Pecan Mudcake Stout, josta oli festareilla Double Barrel-versio. Kuten oluen nimestäkin voi päätellä, tämä tuote on ähkyyn asti vievän täyteläinen, tosin mitä muutakaan voi kuvitella oluesta, jossa pähkinöiden ja mutakakun maku yhdistyvät tynnyrikypsytyksen antamaan rommiseen aromiin.

Stone Pataskala Red IPA

Stone Bitter Chocolate Oatmeal Stout

Stonen parrakas perustajahahmo Greg Koch piipahti myös paikalla

Stonelta maistoin kaksi olutta, jotka olivat jo Tallinnan raporttini yhteydessä mainittu pihkaisen karamellinen Pataskala Red IPA ja nyt ekaa kertaa maistamani kitkerän raakasuklainen ja kuivan kaakaoinen Bitter Chocolate Oatmeal Stout. Panimon IPA-osasto jäi tällä kertaa jo aiemmin maistettuna minulta vaille ansaitsemaansa huomiota, mutta sielläkin puolella olisi ollut varmasti uudelleen maistamisen arvoisia tuotteita.

Humalove Perkele Chili-IS

Quince Vanilla Black Velvet

Kotimaisilta panimoilta testattua tuli aika monta kipaletta erilaisia oluita, joista nostan nyt tähän raporttiin vain muutamia erityisen hyvin maistuneita tuotteita. Humaloven omista oluista mieleeni jäi Perkele Chili-Imperial Stout, jossa maistui aito paprika tummasuklaapohjalla. Oluen tulisuus oli mietoa, mutta kesti suussa pitkään. Kiitos hyvästä maisteluvinkistä Anikó ja Mariaana! Toinen Humaloven tiskiltä maisteluun poimittu erinomainen olut oli tuontituote espanjalaisen Quincen Vanilla Black Velvet. Vanilla Black Velvet oli vaniljatankomaisen vaniljainen, pehmeän makuinen, tuhti ja taitavasti lempeän suklaakakkuiselle pohjalle sommiteltu herkku. Suosittelen maistamaan tätä, jos tulee vastaan. Ainakin ensi kesän uudessa oluttapahtumassa Craft Beer Helsingissä kyseistä olutta lienee saatavilla.

Bryggeri Wee Heavy

Bryggerin paras olut oli hieman yllättäen Wee Heavy, viljainen ja maltainen, tuhti ja mauntäyteinen Scotch Ale. En ole ollut aiemmin kovin innostunut Scotch Aleista, mutta tämä olut sai minut kääntämään kelkkani.

Viinitien tiskin maalaismaisen viehättävää sisustusta

Bichos in my Beer

Donut Islandin, Hiiden ja Mateo & Bernabén espanjalais-suomalaisen yhteistyön tulos Bichos in my Beer Black Saison oli melkoinen yllättäjä, josta ei ihan osannut sanoa, onko kyseessä lintu vai kala. Jotenkin enemmän Black IPAhtava kuin Black Saisonihtava olut oli tuoksultaan punamarjainen: tuoksusta erotti ainakin puolukkaa, karpaloa ja punaisia viinimarjoja jännästi kevyen tummalla kuivahedelmäisellä, ei kovinkaan paahteisella taustatuoksulla. Oluen maku oli mukavan sitruunalakritsinen. Oluen maustamiseen käytetyt puolukat siis tulivat esiin enemmän tuoksupuolella, kun taas maku oli enemmänkin sitrusten dominoima hienoisella punamarjaisuudella höystettynä. Mika Oksasen mukaan yhteistyöoluiden sarjaa on tarkoitus jatkaa ja seuraavana tiedossa on espanjalaisin aineksin höystetty olut.

Pyynikki Maj Stout

Pyynikiltä maistoin Nikulaisen Hannun osuvasta vinkistä Maj Stoutin, josta löysin suomalaisissa oluissa hiukan harvinaisempaa, mutta omasta mielestäni varsin makoisaa rapeaa pähkinänkuorisuutta. Pähkinänkuorisuutta tukemassa oli paahdettua mallasta ja pehmeää suklaata. Erittäin hyvä olutkokonaisuus.

Hiisi Pecko

Donut Island Ich Bin Ein Berner

Hiiden Pecko Brett IPA oli hienovireinen, kuivanhapan, hieman valkoviininomainen ja greippinen olut, jonka mausta erottui myös kevyttä tallisuutta ja maalaismaisuutta. Brettaisuus oli oluessa saatu pidettyä aisoissa. Epäpuhtaan hikistä ja likaista aromia, jota nimitän myös negatiiviseksi satulamaisuudeksi, ei ollut tässä oluessa havaittavissa, vaan hiivan mukanaan tuomat aromit olivat yksinomaan plusmerkkisiä. Myös Hiiden tiskiltä löytynyt Donut Islandin Ich Bin Ein Berner oli oikein maukas ja puhdaslinjainen tyylilajinsa edustaja, joskin suolaisena ja veriappelsiinisena ei mitenkään erityisen erikoinen tai poikkeava gose. Toisaalta, ei kaiken aina tarvitsekaan olla niin erikoista, joissain tilanteissa taidokkaasti tehty tavallinen olut voi olla se paras olut.

Maku Me So Hoppy

IPA-osasto jäi aika vähälle koluamiselle festarien aikana, mutta yksi IPA ehti kuitenkin jäädä mieleen. Maku Brewingin Double IPA Me So Hoppy oli kaltaiselleni raivokkaan katkeria oluita hiukan karsastavalle maistelijalle mieluinen maistelukokemus. Petollisen tasapainoinen, kivasti hedelmäinen ja hyvin pehmeällä tavalla katkera DIPA oli yksinkertaisen tehokas, kuten Makun tuotteet muutenkin tuppaavat usein olemaan. Veikkaanpa, että tässä oluessa saattaa olla yleisöhitin aineksia.

Beer Hunters Mufloni Granaattiomena Pale Ale

Beer Hunters Mufloni Brown Ale

Festareilla oli tarjolla yllättävän paljon Brown Aleja, joten päätin ympätä maisteluihin myös kevyen Brown Ale-vertailun. Otin siis testiin Omnipollon Ice Cream Brown Alen, Bryggerin ADA:n ja Beer Huntersin Brown Alen. Osallistujamäärältään lopulta vähän aiottua suppeammaksi päätyneen kisan voitti Beer Huntersin Brown Ale, joka oli pähkinäinen, melko täyteläinen ja sopivasti katkera. Beer Huntersin valikoimasta tykkäsin festareilla muutenkin paljon: Brown Alen ohella myös hapan ja hedelmäinen Granaattiomena Pale Ale ja suklaapuuroinen Suklaa-kaurastout olivat laadukkaita ja erittäin toimivia tuotteita.

Tapahtuma oli kiva kokemus ja kiinnostavia oluita olisi ollut vaikka muille jakaa. Kiitos siis järjestäjille taas kivasta tapahtumasta ja kohtaamilleni olutihmisille hyvästä seurasta!

Vaikka olen tapahtumassa ollut jo useammankin kerran, mainitaan tähän loppuun nyt vielä joitakin plussia ja miinuksia. Plussapuolena ehdottomasti raikas ja ilmainen vesi, jota sai infopisteen pöydänkulmalla nököttäneestä kanisterista. Plussana mainittakoon myös monipuolinen ja melkein liiankin laaja oluttarjonta. HBF on erinomainen paikka kartoittaa sekä kotimaisten panimojen uutuuksia että ulkomaisten panimojen ennen kokemattomia tuotteita ja kokeiltavaa löytyy aina myös konkareille. Ammattilaistunnit olivat erityisen kivat ja melko rauhalliset. Tuttuja oli melko paljon liikenteessä ja hyviä olutvinkkejä sateli joka suunnasta (positiivinen ongelma).

HBF:n, kuten aika monen muunkin oluttapahtuman akilleen kantapää on edelleen ruoka. Ruokaa on kyllä saatavilla, mutta suurin osa annoksista edustaa ranskalaiset, makkara ja lihapiirakka-tyyppistä rasvaista ja yksinkertaista pubiruokaa. Kaipaisin mukaan lisää raikkaampia annosvaihtoehtoja (esim. salaatteja, tapaksia, kasvispastaa tms) ja lisää kasvisruokia. Bryggerin ruoat tai täytetyt taskut olisivat yksi, kannatettava lisä tarjontaan. Nyt testattua tuli kasvistortelliniannos, jossa oli jo kaivattua yritystä raikkaampaan suuntaan, joskin lopputulos jäi melko valmisruokamaisen valjuksi. 

Toinen miinuspuoli on musiikki, joskin se näyttää ilmeisesti kuuluvan vääjäämättömästi tapahtumaan. Kolmas miinuspuoli on enemmmän kehitystoive ja se koskee paneeleja ja keskusteluja, joita toivoisin festareille lisää. Niille olisi nyt varmasti tilausta, koska tuntui, että monet kyselivät niiden perään.

Lisätietoja:

Helsinki Beer Festivalin sivut 

http://www.helsinkibeerfestival.fi/