Taustaa:
Sain maisteltavaksi ja arvioitavaksi Stadin Panimon American Lagerin
jokin aika sitten julkaistun puolen litran tölkkiversion. American Lager
on mielestäni omassa
iisien maitokauppaoluiden sarjassaan oikein hyvä tuote, joten oli
kiinnostavaa
päästä maistamaan olutta myös tölkistä ja tekemään pientä vertailua
tölkin ja
pullon välillä. Tölkkiversio oli omaan makuuni oikein hyvä ja tuoreena
oluen
rapsakkuus korostui kivasti, kenties jopa enemmän kuin pulloversiossa.
Panimo:
Stadin Panimo
Olut:
American Lager
Tyyli:
Lager
Prosentit:
4,5%
Kantavierre: 8,0 ˚P
Katkeruus:
35 IBU
Tuoksu:
Tuoksussa on mangoa, greippiä, limettiä ja pihkaa. Miellyttävän raikas ja melko
mieto tuoksu.
Ulkonäkö:
Kullanvaalean oluen vaahto on valkea, isokuplainen ja paksu.
Maku:
Alkumaussa on jänniä metsäisiä katajanmarjan ja pihkan aromeja. Keskimausta
löytyy reilusti havuja, pikkuisen viljanjyviä ja jonkin verran ruohoa, ja loppumausta passionia, limeä
ja vaniljaa. Ei mikään järisyttävä makupommi, mutta kivalla makuprofiililla
varustettu perusolut.
Suutuntuma:
Kevyen ja keskitäyteläisen välimaastoon asettuvan oluen suutuntuma on melko
vahvasti puraiseva.
Omat
pisteeni Olutoppaassa: 33/50
Mihin
tilanteeseen sopii? American Lager sopii parhaiten yleisjuomaksi arkeen.
Raikasta, helposti juotavaa ja pirteää olutta voi hyvin suositella kovin
katkeria oluita karsastaville lagerihmisille. Tässä paketissa katkeruus on
suhteellisen hillittyä ja moneen makuun istuvaa.
Lisätietoja:
Stadin
American Lager Olutoppaassa:
http://olutopas.info/olut/3944/stadin-lager-4-5pros
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti