Tapahtumaraportti: Espoo panee ja juhlii 15.6.2018 @Ravintola Fat Lizard

Tapahtuman paras olut, nam mikä kesärose!

Juhannusviikonloppua edeltävänä perjantaina oli aika korkata taas yksi uusi oluttapahtuma, nimittäin kotikaupunkini tiettävästi eka terassille ulkoistettu ja espoolaisia panimoita esittelevä kaljoitteluhappening Espoo panee ja juhlii. Espoolaisena ja jo aiemmin Fat Lizardin komeaan ja kunnioitettavan tilavaan raflaan tutustuneena olin jo odotellut, milloin tämä otaniemeläinen olutkeidas saisi ensimmäisen kerran toimia tapahtumamiljöönä. Onhan viihtyisän sisätilan ja kivan luonnonläheisen terassin yhdistelmä mitä passelein paikka järkätä tilaisuus jos toinenkin.

Saavuimme mieheni kera terassille kuuden aikaan, jolloin paikalla oli melko maltillinen määrä lähinnä keski-ikäistä, lähes keski-ikäistä ja eläkeläisen oloista olutväkeä. Päivän suosituin tyylivalinta näytti olevan tapiolalaistyylinen vaalea kauluspaita ja siistit housut -kombo. Liskoravintola on selkeästi osannut iskeä vähän uudentyyppisiin kohderyhmiin.

Maisteluliput käteen saatuamme päätimme tsekata ekana terassin tarjonnan. Oluiden määrä ei ollut varsinaisesti päätä huimaava, mutta ihan riittävä yhden illan maisteluun. Yhden desin annoskoko tosin sai mietiskelemään, olisiko olutvalikoima voinut olla laajempikin, kun kerrankin oli saatavilla näin pikkuisia annoksia. Toisaalta, toki isompiakin kokoja oli tarjolla niitä haikailleille ja tällaisella systeemillä pystyi ensin testaamaan haluamaansa olutta ja sitten ottamaan halutessaan santsisetin. Pientä ja vähän isompaakin safkaa oli ulkona myös saatavilla, kuulemma myös burgereita grillattiin terassin välittömässä läheisyydessä.

Ulkona maistelluista oluista mieleen jäi lähinnä järjestäjäpanimon vadelmasaison Saison Rose, joka oli raikkaan vadelmainen, kevyesti hapan ja sopusuhtainen tyylinsä edustaja. Lisäksi tuli maistettua Area 21 IPA:a, joka oli hyvä perus-IPA reippaalla mäntyisellä katkeruudella.

Sisälle siirryimme, kun terassin valikoima tuntui olevan katsottu läpi riittävällä tarkkuudella. Uuden espoolaisen Lumi Brewingin oluista yhtä olimme jo maistaneet ulkona, mutta siitä ei jäänyt hirveästi jälkipolville kerrottavaa. Sen sijaan sisältä bongattu Lumipallo Blueberry Milk IPA oli mielestäni hauska tuttavuus kirpakassa mustikkaisuudessaan ja silti vahvasti IPAhtavassa pihkaisuudessaan. Ei ehkä ihan sitä, mitä odottaisi, mutta toisaalta se ei tässä tapauksessa haitannut. Varsin odotettavan oloinen kokemus oli sen sijaan Espoon Oman Panimon Suvisaaristo Saison. Kivan hedelmäinen, persikkaa ja mietoa mallasta sekä viljaleipäistä aromikkuutta. Onnistunut saison, sanoisin, eikä oluen tarvitse aina olla monimutkaista ollakseen maukasta.

Oluita maistellessa tuli tietysti nälkä, joten tilasimme tiskiltä massiivisilta kalskahtavat burgerit. Hetken kuluttua saimme eteemme sellaiset jötkäleet, ettei ole tosikaan. Kastiketta ja majoneesia valuvien kasvis- ja lihaburgereiden pihvit olivat isot ja mehevät ja makua oli reilusti melkoisen reipasta tulisuutta unohtamatta. Aiemmin on tullut kokeiltua Lihavien liskojen pizzaa, jonka tulisuudessa ja mehevässä juustoisuudessa oli tunnistettavissa jotain samaa kuin tässä, kenties kyseessä on jonkinlainen talon maku tai sitten raflassa vaan on löydetty ne omat kastikesuosikit, joilla höystetään hövelillä kädellä ruoka kuin ruoka. Mutta jos vakikastikkeet ovat näin hyviä, en pistä ollenkaan pahitteeksi niiden hyödyntämistä useammassa annoksessa.

Burgeria sulatellessa olin tyytyväinen, että alla oli mukava tuoli ja olo miellyttävän lämmin, eikä tulevia tai meneviä sateita, tuulia, raekuuroja taikka muita suomalaiseen kesään kuuluvia säätilojen heilahteluja tarvinnut sisällä ruveta sen kummemmin ennakoimaan. Sotkuista ruokaa on vaan jotenkin niin paljon helpompi nauttia sisällä kaikessa rauhassa kuin puupenkillä ulkosalla. Olen jo Kymijoki Beer Festivalista kirjoitellessani maininnut, että parhaalla olutfestarilla on käytössään tiloja sekä sisällä että ulkona ja kävijöillä mahdollisuus vaihdella tilaa fiiliksen ja sään mukaan. Tätä ei voi mukavuudenhaluinen olutbloggaaja korostaa liikaa.

Liskomobiili, of course!

Tapahtumassa oli myös panimoiden haastatteluja sopivan epästrukturoidussa hengessä

Kaiken kaikkiaan kiva uuden tapahtuman aloitus ja sopivasti rouhea toteutus, jossa oli kotibilemäistä henkeä. Kotikutoisuus voi olla Espoo panee ja juhliin valttikortti festarien täyteisessä kesässä, sillä isompien happeningien keskellä on kiva pysähtyä ja ihan vaan olla keskellä kauneinta Espoota. Jos kiinnostus heräsi, tiedoksi, että samainen tapahtuma järkätään kesän aikana vielä kaksi kertaa: 13.7. ja 17.8. Sinne siis kaikki liskot ja liskonmieliset, ja muistakaa saapua nälkäisinä.

Lisätietoa:

http://ravintolafatlizard.fi/espoo-panee-ja-juhlii/

Tyttö ja tuoppi toivottaa leppoisaa juhannusta!

                          Leppoisaa ja olutrikasta juhannusta itse kullekin! 
        PS. Kuvissa kokoelma mainioita juhannus- ja yleisemmin kesäoluita, suosittelen.

Sataman täydeltä olutta: Olutsatama 2018 -raportti

Iso piknikalue järvi- ja auringonlaskunäköalalla. Mitä muuta voisi esteettisiä elämyksiä arvostava oluenmaistelija pyytää?

Ja tietysti ne pastellinväriset pompomit ja pallurat. Pitäähän sellaisia olla.

Psykedeelinen väriyhdistelmä täydentää olutkuvan kuin olutkuvan. Ja kipeyttää silmät.

Edellisestä Olutsatamasta innostuneena varasin liput myös tämän kesän Olutsatamaan. Kesäkuu oli viime kerralla näyttänyt kauneimmat kasvonsa, joten pessimistis-realistisella asenteella saattoi olettaa tämänkesäisen sään osoittautuvan vähintään kertaluokkaa kehnommaksi.

Jyväskylää kohti ajellessa sade iski juuri ennen kaupunkiin saapumista vasten kasvoja. Siksi oli positiivinen yllätys, kun ilma muuttui iltaa kohti aurinkoiseksi ja festarin porteista astuessa tuntui jopa aika mukavan lämpöiseltä. Huom! Bloggarin tylsästä mielestä silpaistu sääintro loppuu tähän, voitte aloittaa lukemisen tästä, jos mielitte siirtyä suoraan itse asiaan, eli olueen ja festarin tarjontaan.

Appelsiiner och citrusfrukter och andra sura saker.

Maistila Raspero ja Kyyttö-jätski (aika kivat yhdessä)

Olutlista (ja pikaisesti matkaan napattu Kyyttö- milk stoutilla maustettu jäätelö) kainalossa astelin kohti ekaa tiskiä, joka oli itselleni varsin ennalta odotettu valinta. Maistila, tuo pohjoisen Suomen herkullisimpia ja toisinaan myös erikoisimpia olusia valmistava panimo, joka vain harvoin uskaltaa ulottaa lonkeronsa keskistä Suomea alemmas, oli koonnut tiskinsä tupaten täyteen kaikenmoista uteliaisuutta herättävää juotavaa. Maistilan kummallisimman oluen kyseenalaisen tittelin lunasti Appelsiiner, täysin karkkimainen, Fazerinan ja Jaffan mieleen tuonut hapanolut. Hyvää toki tämäkin omalla tavallaan, vaan ehkä ei ihan sitä, mitä oluelta odottaisi. Omaan makuuni paremmin osui vadelmainen gose Raspero, jossa klassisen gosemainen suolaisuus yhdistyi pihasta poimittujen vattujen happamaan aromikkuuteen. Jotain ihan maukasta IPA:akin taisi tulla maistettua, vaan nimi ei jäänyt mieleen.

Tankeri oli myös samaista kategoriaa: varmat panimot, jotka tarjoavat joka kemuihin jotakin erinomaista. Siellä vastaan tulivat, hauskan ja yllättävän lämpimän uimapatjan lisäksi mustanpuhuvat uudet tuttavuudet nimeltä Kaksteid Kuud Black IPA ja Vaida Hell Not Funky Porter. Kaksteid Kuud Black IPA oli mitä leppoisimmin lakuinen ja mieleenpainuvan tasapainoinen BIPA sopusuhtaisella katkeruustasolla. Vaida Hell Not (osuva nimi btw), oli syvän tummasuklaakakkuinen ja maamaisen maukas olut, johon happamuus toi hyvin kevyen, lähes aavistuksenomaisen kermamaisen vivahteen.

The Sonni. Mulkero.

Seuraavalla tiskillä soreilla sorkillaan sipsutteli vastaan Sonnisaaren Mulkero, joka oli ihanan kesäkauteen sopimaton ja jotenkin kuitenkin illan koleuteen kieroutuneella tavalla täydellinen talviolut. Passeli määrä lämmittävää mausteisuutta lepäsi miellyttävän paahteisella mallasrungolla. Sellainen tavallaan kevyt ja tavallaan painokas kokonaisuus, if you know what I mean.

Kätevä kuvaussetti valmiina Hangaround & Nobodyn tiskillä

Tuoreemmista panimoista Tuju oli jäänyt jostain tutkimattomasta syystä aikaisemmilla festareilla aina väliin, mutta nyt senkin tiskin tarjonta tuli testattua kahden oluen voimin. Näistä Olutsieppo oli aika basic hedelmäinen, brittiläisen oloinen ja pehmeästi katkera IPA, jonka maussa oli ehkä tyyliin nähden vähän liikaa maltaisuutta. Export Stout n:o 3 Breakfast Edition oli minulle mieluisempi olut, pehmeässä kahvisuudessaan ja pirtelömäisessä suklaisuudessaan varsin nautittava tapaus. Mukavasti uusia jyväskyläläisiä panimoita edusti Hangaround & Nobodyn Håller din Tunkken Igen Brown IPA, joka oli pirtsakasti pähkinäinen ja rapsakasti männynpihkainen olunen. 

Brewski & 7th Sun Dunedin Stringduster, ehkä maailman siiderisin olut.

Festarin jokeri oli perjantain vika olueni, Pienin tiskiltä bongattu Dunedin Stringduster, 7th Sunin ja Brewskin kollaboraatio. Aivan täysin täydellisen omenasiiderinen olut. Eka ajatukseni oli, että tämä ei ole olutta, ei vaan voi olla. Mutta oli se. Heikonlaisesti ikivanhaa ja joidenkin panimojen nyt uudelleen henkiin herättelemää grisette-tyyliä (ks. Olutkoiran erinomainen pohdinta) tuntevana en voine kovinkaan paikkansapitävästi luonnehtia tämän tyypillisyyttä tyyliinsä nähden, joten tyydyn sanomaan, että mainion raikas valkoviinitynnyrikypsytetyn (kas kummaa, kun Chardonnay-tynnyrissä kypsytetty tuote sattuu olemaan) oloinen omenasiideri (joka ei siis ollut siideri). Olen maistanut aiemmin montaa olutta, jotka ovat maistuneet viiniltä, mutta näin siiderikästä olusta ei ole kyllä vielä tullut vastaan.

Se tunne, kun istut uimapatjalla olutfestareilla ja on kesä ja ehkä se 5 astetta lämmintä. Suomalaista ironiaa.

Kätsy maksuranneke, valmiiksi portilla / sovelluksella ladattua ranneketta vain näytettiin maksupäätteelle. Nimim. jumitin ranneketta varmaan 10 min aina päätteen edessä odottaen piippausta, joka kertoisi maksun olevan valmis...

Näinkin voi olutkarsinaa koristella :) Tytöt tykkää ja miksei pojatkin.

Vähän liian viskinen, muuten hyvä CoolHeadin Maple Bourbon Barleywine

Olutsatama oli jälleen mainio kokemus ja fiilis roppakaupalla pääkaupunkiseudun oluttapahtumia rennompi. Erityisesti perjantai-illan rauhallisuus oli parasta, kun päälle rynnivän ruuhkan puuttuessa pääsi oikeasti juttelemaan ihmisten kanssa rauhassa ja kuulemaan muutavia meheviä olutjuoruja, jotka tullevat julki aikanaan. :) Jyväskyläläisessä mutkattomassa meiningissä on oma viehätyksensä ja sataman tunnelma upeine auringonlaskuineen tekee kaltaiseeni Espoon vähävetisen alueen asukkiin ison vaikutuksen joka kerta. Ja vesipiste, josta voi ihan vaan laskea raikasta vettä suoraan pulloonsa, on kyllä aika kätevä asia.

Kiitos festareista, nähdään taas ensi vuonna!

Miten löytää se oikea suklaa oluelle: Omnipollo Selassie ja Bell's Expedition Stout

Tämä postaussarja on tarkoitettu kaikille, joiden mielestä hyvä olut muuttuu erinomaiseksi huolellisesti valitun suklaaparin myötä ja erinomaisesta oluesta voi tulla parhaimmillaan täydellisyyden rajoja hipova juuri sen oikean kaakaoisessa syleilyssä. Sarja sai inspiraationsa, kun huomasin, että kaikkein kitkerin ja yönmustin 90-prossainen suklaa ei välttämättä ole ollenkaan paras valinta katkeralle ja kuivalle imperial stoutille, vaan kohtaaminen voikin olla täynnä kylmiä tunteita periaatteessa samankaltaisten, mutta silti toisiaan hylkivien makujen piikitellessä toinen toistaan.

Suklaan ja oluen maailmassa myös vastakohdat voivat täydentää toisiaan ja siksi esimerkiksi makean oluen ja kuivan kaakaoisen suklaan kohtaaminen voi osoittautua hyvinkin hedelmälliseksi ja miellyttäväksi. 

Ensimmäiseen osaan olen valinnut kaksi aromikkaan voimakasta, mutta hyvin erilaista imperial stoutia.

Omnipollo Selassie

Makean suklaapirtelöinen ja mokkakahvinen Selassie edustaa Omnipollon karkkimaista tyyliä, joka jakaa mitä tehokkaimmin olutkansan mielipiteet. Voisi kuvitella, että tämän oluen kera sopisi napsia suun täydeltä kaikensorttista makeaa ja imelää, vaniljaa ja vaahtokarkkeja. Vaan ei suinkaan (toki joku äärimmäisen makeannälkäinen voi niin tehdäkin, mutta itse skippaan suosiolla sokeriöverien fiilistä karttaakseni). 

Suositukseni on simppeli ja intensiivisen kaakaoinen Marabou Premium 86 %. Tumman ja maultaan kevyesti tuhkaisen suklaan kanssa Selassie sulautuu yhteen ja kokonaisuus on suorastaan mehevä, pientä suklaajäätelönomaista vaniljaista taustasävyä unohtamatta. Tasapaino syntyy, kun oluen makeus kohtaa suklaan syvän kaakaopapuisen maun.

Bell's Expedition Stout

Bell's Expedition Stout asettuu vähemmän makeaan päähän imperial stoutien laajaa spektriä. Voltikkaana ja tymäkkänä Expedition ei ole ihan omimmillaan vaikkapa Fazerin sinisen kanssa, vaan vaatii selvästi kaakaoisempaa kumppania pienellä twistillä. Katkeran kahvinpuruisen, hieman pähkinäsuklaisen, paahdetun maltaisen ja lakritsisen 78 IBU:n oluen suklaaparitus ei ole mikään helpoin nakki. 

Oman kokemukseni perusteella sanoisin, että Expeditionia täydentää parhaiten samaan aikaan särmiä silottava ja tuhdin, jopa tuhkaisen täyteläinen tumma pähkinäsuklaa, tai pähkinäinen tummasuklaakonvehti (esim. Neuhausin ihanassa Dark-konvehtilajitelmassa (kuva yllä) on passeleita vaihtoehtoja tähän tarkoitukseen). Pähkinälle ominainen rasvaisuus saa tukea oluen öljyisyydestä, jolloin kokonaisuudesta muodostuu harmonisella tavalla tuhti ja humalan katkeruus pehmenee.

Toivottavasti olut- ja suklaavinkit maittoivat. Ainakin allekirjoittaneen suklaavarastoon ilmaantui tätä kirjoitellessa konvehdin jos toisenkin mentävä aukko. Seuraavalla kerralla jatketaan tummien oluiden maailmassa, kun areenalle astuu kaksi kahvista ja kaakaoista olusta etsimään sitä oikeaa suklaataan. Stay tuned!

 

PS. Tämä ei (harmi kyllä) ole maksettu postaus ja tuotesuositukset ovat siis ihan omiani. Valitettavasti yksikään suklaanvalmistaja ei ainakaan tietääkseni tapaa muistaa kaakaoisia makuelämyksiä kaihoavia kaljakirjoittelijoita yllätyspaketeilla. Tosin varsin mielelläni vastaanottaisin mainitsemistani suklaista näytteitä ihan niin monta kipaletta kuin kerrostalokämppään vaan pinoamalla mahtuu, vink vink Neuhaus ja Marabou :D

Vapun linssisipsi- ja IPA-maistelu

Kauppoihin tuli tänä keväänä odotettu vaihtoehto tavallisille sipseille, kun Estrellan linssisipsit saapuivat markkinoille. Sipsiuutuus sai paljon hehkutusta ja monille linssin ja sipsien kombinaatio taisi olla jotain ennen kokematonta. Itselleni linssisipsit eivät kuitenkaan olleet ihan entuudestaan tuntematon ilmiö. Olin jo aiemmin löytänyt kaupan hyllyiltä samankaltaisen ja varsin mainion tuotteen toiselta merkiltä, erilaisia kasvispohjaisia sipsejä valmistavalta brittiläiseltä Eat Realilta.

Heti Estrellan linssisipseistä kuullessani ajattelin, että ne on ihan pakko saada vertailuun Eat Realin vastaavien kanssa asiaankuuluvalla oluella höystettynä. Ja mikäpä voisi olla osuvampi aika sipsien kaksintaistelulle kuin vappu? Juomaksi valitsin Ballast Pointin Fathom IPA:n, koska IPA on yksi parhaista sipsioluista ja suosikkipanimoni Ballast Pointin Fathom IPA nyt vaan sattui pistämään silmään Alkossa. Ruohoinen, sitruksinen ja raikas Fathom vaikutti passelilta oluelta myös linssisipsien aavistuksen herneeseen vivahtavaa ja tuhdihkon rasvaista makua ajatellen.

En löytänyt molempia sipsejä täsmälleen saman makuisina, joten valikoin itselleni mieluiset maut kummastakin.

Maistelun myötä toivotan hauskaa vappua!

Kommentit molemmista sipseistä sellaisenaan ja Ballast Pointin Fathom IPA:n kera

Estrella Kermaviili & sipuli

Estrella on tuonut kauppaan kahden makuisia linssisipsejä (Tilli & ruohosipuli ja Kermaviili & sipuli), joista vertailuun otin maun Kermaviili & sipuli.

Maku: Kermaviilin ja sipulin makuinen mausteseos dominoi ja linssin ominaismaku jää aika totaalisesti paitsioon. Sour cream & onion -mauste on kuitenkin ihana ja siksi näihin sipseihin tulee himo. Toisaalta maku alkaa ennen pitkää tökkiä, koska se on lopulta vähän yksipuolinen.

Suutuntuma: Sipsit narskahtavat suussa rapsakasti kuin perunalastut. Pointsit aidon sipsimäisestä suutuntumasta.

Linssipitoisuus: Sipseissä on linssijauhoja 38 prosenttia.

Ballast Point Fathom IPA + Estrella Kermaviili & sipuli

IPA sopii hyvin sipsien kanssa ja leikkaa tehokkaasti niiden rasvaisuutta. Fathomin ruohoiset aromit korostuvat tässä yhdistelmässä.

Eat Real Tomato & Basil

Myös Eat Realilla on valikoimissaan useampaa linssisipsi-makua, joista valitsin maun Tomato & Basil.

Maku: Eat Realin sipsien ensimaku muistuttaa hyvän pizzan pitkään haudutetun tomaattikastikkeen makua, joskin paljon miedompana versiona. Yrttisen tomaattisuuden alta paljastuu hento ja miellyttävä linssien maku.

Suutuntuma: Suutuntuma on jokseenkin samanlainen kuin Taffelin Hot Rodeissa, eli jotenkin ontommin rapsahtava.

Linssipitoisuus: Sipseissä on linssijauhoja 48 prosenttia.

Ballast Point Fathom IPA + Eat Real Tomato & Basil

Fathom peittää Eat Realin sipsien miedon maun aika tehokkaasti alleen. Kombosta erottuu kuitenkin jännää makeutta ja hedelmäisyyttä.

Loppufiilikset

Voin suositella molempia sipsejä. Estrellan sipsit ovat selvästi sipsimäisempiä, kun taas Eat Realin sipsit maistuvat jotenkin aidommille ja maku on tuoreempi. IPA:n kanssa Estrella vie voiton aika isolla marginaalilla, koska rasvainen perussipsi nyt vaan toimii ruohoisen IPA:n kanssa ihan suvereenisti. Eat Realin sipsien seuraksi saattaisi sopia paremmin esimerkiksi makeahko vehnäolut tai tripel.

Helsinki Beer Festival 2018: parhaat oluet

Taas viikonloppu vierähti ja arjen alkamisen myötä Helsinki Beer Festivalin 20-vuotisjuhlavuoden perjantai ja lauantai siirtyivät hamaan menneisyyteen. Kävin HBF:ssä tällä(kin) kertaa perjantai-iltapäivän ja alkuillan aikoihin, sillä kyseinen aika on ehdottomasti festarin rauhallisinta ja siksi mielestäni myös miellyttävintä. Tässä taas kännykkäkuvallinen kertomus käynnistä.

Ammattilaistunneilla oli reippaasti väkeä jo heti alusta asti ja porukkaa parveili siellä sun täällä sen verran, että hallia ei ainakaan tyhjyyttään kumisevaksi voinut luonnehtia. Kuten totuttua, aika suuri osa tuntui olevan vähän hukassa ja ihmetteli, mihinköhän sitä olikaan päätynyt. HBF:n ilmaislippuja jaellaan mitä ilmeisimmin hyvinkin hövelillä kädellä myös sellaisille tulijoille, joiden suurin motivaatio paikalle marssimiseen on se ilmainen viina. Ja eipä siinä mitään, monenkirjava kävijäkantahan on aina ollut HBF:n tunnuspiirre. Joskus sitä vaan päätyy spekuloimaan, kumpi ammattilaistunneille pääsyä enemmän voisi arvostaa: sellainen henkilö, joita tapahtuman suhteellisen rikas oluttarjonta kiinnostaa vai sellainen, jota...noh, se ei niin hirveästi kiinnosta.

Olin varautunut HBF:n visiittiin pienellä maistelulistalla, jota tuli noudatettua melko tarkasti paria poikkeusta lukuunottamatta. Listan oluet osoittautuivat pääpiirteittäin mainioiksi. Tähän nappasin pika-arviot muutamasta mieleenpainuvimmasta.

Pyynikin jäkäläinen kummajainen Two Broken Ribs, Reindeer Moss -stout olikin yllättäen ainakin makunsa puolesta aika perinteinen stout, joskin maamaista touchia tässä oli keskimääräistä enemmän. Tuoksussa tuntui pehmeää sammaleisuutta, joka ei ehkä ole ihan se tyypillisin stoutin ensituoksu. Makeahko maku oli yhdistelmä suklaakastiketta, suklaakahvia ja turpeista maamaisuutta. Mukava tuttavuus. Pyynikin Jarin ja Tuijan kanssa tuli muutenkin festareilla turistua, onnea vielä heille ja muille pyynikkiläisille panimon Black IPA:n festareilla niittämistä Vuoden oluen ja vuoden parhaan yli 6-volttisen alen palkinnoista.

Yläkerran slovenialaisista lasiin päätyi ison pullokoon vuoksi vain yksi, eli ennakkoon listaamani Reservoir Dogs Starvation Black IPA. Valitettavasti yläkerrassa oli sama meininki kuin edellisinä vuosina, eli pullo-oluet tarjoiltiin jotakuinkin pakastinkylminä. Oluen lämmettyä kävi kuitenkin ilmi, että kelpo Black IPA oli tullut valittua. Perinteinen lakritsinen, paahdetun maltainen ja greippinen kokonaisuus, ei mitään kovin ihmeellistä, mutta oikein hyvää settiä kuitenkin.

Taasko se juo noita pinkkejä oluita...

Festarin kaksi parasta olutta olivat mielestäni Brekerietin Pink Passion Berliner Weisse ja Olarin Panimon Dibs on the Cacao Nibs. Pink Passionin maussa oli hedelmäsorbettia ja kirpakkaa sitruunaa. Makua riitti berliner weisseksi varsin runsaasti ja miellyttävän hapan jälkimaku oli pitkä. Puhdas, maukas ja persoonallinen tyylinsä edustaja.

Dibs on the Cacao Nibsissä puolestaan vaikutuksen tekivät tuhti, öljyinen suutuntuma ja kermakaakaoinen ja suklaakakkuinen, tasapainoisen pehmeäntäyteläinen maku. Mukava olut Olarilta. Pienen huomautuksen antaisin maisteluannoksen koosta, joka oli ehkä noin 5-7 cl. Vaikka olen pienten annosten puolestapuhuja, niin olisi sitä olutta saanut olla vähän enemmänkin. Kokonaiskäsitys mausta vaatisi pikkuisen suurempaa maistelumäärää.

Lopuksi odotettu (niin vissiin) arvio Hodarifillarin hodareista, joista siis maistelin kasvisversiota tuotteesta nimeltä New York. Vegenakki oli fillaristien lupausten mukainen, eli makoisa ja lähes erehdyttävästi tavallisen nakin oloinen, joskin tietty lihamainen metallisuus (onneksi) uupui mausta. Hodarisämpylä oli maukas ja täytteet herkullisia, täytteitä oli myös juuri sopivasti, eli sen verran, että ne pääsivät pikkuisen pursuamaan yli, mutta eivät tulvineet pitkin pöytiä. Lisäpisteitä hodari saa kokonaisuutta virkistävästä kevätsipulista ja lempeän tulisesta chilimajoneesista. Välipalaksi oikein osuva tsydeemi.

Lisätietoa Helsinki Beer Festivalista:

https://www.helsinkibeerfestival.fi/