maanantai 6. elokuuta 2018

Lumihangilta lähtöisin: CoolHead & Cervisiam Snow Invites DIPA


Taustaa: Snow Invitesia maistellessa alkaa väkisinkin korvissa soida se todennäköisesti kuuluisin lumesta, lainvalvojista ja lankeamaan houkuttelevista synkistä vesistä kertova kansallishittimme. Ei välttämättä mikään mieluisin mielleyhtymä. Tölkkiä tarkemmin tsekkaillessa ei ensin oikein tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa. No, toisaalta suomalaisuudesta kaikessa karuudessaan saa väännettyä myös omalla mustanpuhuvalla tavallaan hykerryttävää huumoria ja kaiketi tämän olusen etikettisuunnittelu on tapahtunut pilke silmäkulmassa hellekesän ja symbolisten umpihankien välimaastossa tarpoen.

Panimo: CoolHead & Cervisiam
Olut: Snow Invites
Tyyli: Double Dry Hopped Double IPA (eli vapaalla kädellä kääntäen tupla-IPA, joka on ihan kiitettävän reippaasti kuivahumaloitu)
Prosentit: 8,5 %
Katkeruus: IBU:ja ei ole erikseen tohdittu tuoda esiin, mutta niitäkin oluessa lienee jokunen

Tuoksu: Persikkamehun ja humalakävyn liitosta syntyy jotakin perin makeaa, etten sanoisi hunajaista. Vasta sateen kastelemaa ruohoakin on mukana, muttei liikaa.

Ulkonäkö: Vaalean kultakuparisen oluen vaahto on ohuehko ja valkea. Lumenvalkeaksikin sitä voisi sanoa.

Maku: Tymäkkä kokonaisuus. Toffeekarkkien keskellä hulinoi herkullisen mäntyinen ja pihkainen humalointi. Kokonaisuutta säestää vieno hedelmäisyys, vaan olisi tähän passannut vähän tuhdimpikin tuttifrutti.

Suutuntuma: Nyt on paksua. Suutuntuma on täyteläinen, erittäinkin täyteläinen, hiukan jopa samettinen.

Omat pisteeni Olutoppaan asteikolla:  39/50 (tuoksu 8, ulkonäkö 4, maku 8, suutuntuma 5, yleisvaikutelma 14)

Mihin tilanteeseen sopii? Talvisesta lookistaan huolimatta tässä oluessa on aineksia myös lempeällä tavalla lämpöisen kesäpäivän juomaksi. Lamaannuttavimpaan kuumuuteen Snow Invitesin ironian viileyskään ei pure, joten suosittelen yli 30 asteen helteillä tyytymään johonkin kevyempään, vaikkapa ihan tavalliseen IPA:an tai APA:an. Ja kun valkeus viimein täyttää maan, voitte kenties kaivaa kaapista sen yhden sinne Tuusulan shoppailureissulta unohtuneen tuplasti kuivahumaloidun tupla-IPA:nne ja katsoa, olisiko se vielä juomakelpoista. Voi tosin olla, että paras terä humaloinnista on jo siihen mennessä kadonnut. Vaan toivo oluen säilymisestä kauneimmillaan aina talveen saakka elää, onhan se ensilumi ja pakkanen sentään joskus tupsahtanut jo syyskuun puolella eloamme sulostuttamaan.

PS. Olut on hankittu CoolHeadin kaupasta viime perjantaina, jolloin se oli vastikään julkaistu.

Lisätietoja:

Snow Invites Untappdissa:
https://untappd.com/b/coolhead-brew-snow-invites/2776248

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti