Craft Beer Helsinki 2018: sateen ropinaa ja sävähdyttäviä oluita

Festarin paras olut: Omnipollon ja Crooked Staven Bianca Persica Wild, Wild Brett

Tällä kertaa lähtökohdat Craft Beer Helsingille eivät olleet ihan parhaat mahdolliset: perinteisen suomalaisen kesäfestarisään ja edellisen illan Kolin reissusta paluun jättämän väsymyksen painokas yhdistelmä tuntui vievän mukanaan osan oman torstai-iltapäiväni toiveikkuudesta. Torstai tuntui kuitenkin päivistä parhaalta, olihan luvassa se ennakkoon ajateltuna rauhallisin maisteluajankohta ja mieluummin pieni sade kuin aevan mahoton ruuhka.

Festarin suosituimmat tuotteet

Vähän ennen kolmea festarialueen väkimäärä oli vielä varsin maltillinen ja ainoa jono oli Omnipollon tiskillä. Sinne siis saman tien, ennen kuin jono kasvaisi vähemmän siedettäväksi. Ensimmäinen olut oli myöskin päivän paras olut. Omnipollon ja Crooked Staven yhteistyö Bianca Persica Wild Wild Brettin vienon persikkamehuinen tuoksu ja aavistuksen viljainen, happamanmehevän aprikoosihilloinen maku muodostivat kaksikon, joille seuraavien maisteltavien tulisi olemaan haastavaa panna kampoihin. Tällaisiin tuotteisiin ei liian usein törmää Suomen kamaralla, varsinkaan kesäfestarien hanoissa. Myös Gimbagagompan Coffee Vanilla Granola -versio oli mukava, mutta turhan kylmä tarkempaa maistelua ajatellen. Harmi sikäli, että oluen kahvisen pohjan ja jännän muromaisen ja hunajaisen vaniljaisen makeuden kombossa olisi ollut ainakin periaatteessa aineksia vaikka mihin.

Ballast Pointilla oli kaksi kipaletta vähän liian vahvoja, mutta kiinnostavia oluita ja päädyimme mieheni kanssa nappaamaan ne yhteisesti maisteltaviksi jo alkuvaiheessa lasien ollessa vielä lähes puhtaita. Ja siinä tulivatkin festarin seuraavaksi parhaat kaksi olutta. Peanut Butter Victory at Sea maistui ihan samalle kuin olisi samanaikaisesti saanut suuhunsa ekan pähkinän juuri avatusta suoraan suolapähkinäpussista ja haukannut ensipuraisun browniesta, jossa on päällä sopiva keko suklaapalasia. Todella mainio olut, eikä tämä edes ollut liian makea. Tongue Buckler Imperial Red Ale puolestaan oli makoisan kastanjainen, pihkainen ja kuusenkerkkäinen olunen, erittäin hyvä sekin.

Suomen kesän yleisin säätyyppi: kuuroittainen sade. Ajoittain sataa ihan älyttömästi ja ajoittain vähän vähemmän. Huomatkaa tyylikäs roskis aseteltuna harkitusti kuvan keskelle tuomaan tunnelmaa.

Sitten tuli sade. Ja se ei ollut enää mikään tunnelmallisesti auringonsäteiden lomassa kimmeltävä tihku, vaan aivan jäätävä humahdus, joka hautasi alleen uskaliaimmat tahi optimistisimmat, katoksettomiin pöytiin jääneet maistelijat ja jopa osan Pyynikin tiskistä, jonka äärellä sillä hetkellä satuimme oleskelemaan (iso kiitos Pyynikille, että tarjositte oluenmaistelijoille Suomen kesäsäähän riittävän katoksen sijoittamalla tiskinne pikkuisen taaemmas :), tätä suosittelen muillekin panimoille). CBH:n tässä kohtaa ainut, lievästi sanottuna suppeanpuoleinen penkillinen katos oli revetä liitoksistaan, kun suurin osa paikalla olleista tuppautui sinne ei-niin-humalaisille suomalaisille kiusalliseen tapaan selkä selkää vasten koettaen välttää vahingossakaan koskemasta tai katsomasta ketään.

Kohtaaminen Helsingissä.

Pyynikin tiskillä taistelupari Trump ja Putin tuijottivat pelottavan houkuttelevasti ja pakkohan se oli antaa herroille tilaisuus. Tummanpuhuva Trump Dark Empire toi mieleen enemmänkin pimeän syksy-yön kuin esikuvansa solariumin sävyttämän ulkokuoren. Maku oli mukavan maltainen, hiukan tuhkainen ja pidempään lasissa viihdyttyään myös lempeän lakritsainen. Olut oli saatu soljumaan suuremmitta särmittä, perussettiä, jota nauttivan ei tarvitse kyetä kipuamaan ylitsepääsemättömän korkeiden mallasmuurien yli päästäkseen Ameriikan keisarikunnan ytimeen.

Putin Blind Empire ei jäänyt pekkaa pahemmaksi. Eleettömän lakkaisen saisonin maltillisesti puoliväliin täyttämän lasin pohjalle saattoi hyvin kuvitella itäisen naapurimme päämiehen vähäilmeiset kuukasvot. Raikas kuin siperialainen talvipäivä oli maku ja painostavan pitkäksi aikaa se jäi kielelle kummittelemaan. Jos trumpillinen olut oli synkkä, mutta samalla leppoisan lämmin, niin hohkasi putinillinen vastapuolensa kylmää ja kiehtovaa valoa. Kenties näiden oluiden sanoma kätkee viestin, kenties mielikuvitukseni vain temppuilee.

Vietettyäni hyytävähkön hetken kahden maailman kohtalosta merkittävässä määrin vastaavan mahtimiehen seurassa hyökyaallon lailla katoksiin vyöryvää sadetta paossa olin valmis siirtymään johonkin kevyempään. Kevyen kesäoluen tittelin vei tällä kertaa metsä- ja ahomansikkainen, vadelmainen Deer Bear Let's Cook Gose with raspberry, strawberry and wild strawberry. Tymäkän tuore ja mehumainen mansikkaisuus ja happaman, kreikkalaista jogurttia muistuttavan taustan sävyttämä vadelmaisuus täydensivät toisiaan mukavasti ja gosemainen suolaisuus jättäytyi hienotunteisesti taka-alalle.

Perkeleellinen paniikki, ihanan pehmeä olut ja miten kaunis nimi!

Festarien toiseksi tai kolmanneksi paras tumma olut oli Cervisiamin Satanic Panic Imperial Stout. Oluen makua hallitsevaa kaakaon ja raakasuklaan tuimuutta pehmensivät vaniljaisuus ja pehmeän kermainen suutuntuma. Ihan älyttömän makoisa IS! Myös lähitiskin Humaloven Tank BFF Series Crema Catalana oli erinomaisen nautittava tuote, mutta harmillisesti (jälleen kerran) ihan liian jäätävä, eivätkä edes illan kosteanviileän ilman jähmettämät kädet oikein onnistuneet lämmittämään olutta. Vanukasmaisuus, kermaisuus ja kinuskisuus nousivat kyllä mausta kivasti pintaan, mutta brown alen perustavat elementit, kuten pähkinäisyys ja kastanjaisuus jäivät kokonaan pakastimenviileästä oluesta pimentoon.

Somewhere in this darkness, there's a sorbet...

Kelistä huolimatta oli ihan pakko maistaa myös Maku Brewingin perinteinen olutjätski, joka oli tällä kertaa saisonilla höystetty sorbetti. Kevyesti vihreän omenan, päärynän ja vaniljan makuinen sorbetti passasi kivasti ainakin viereiseltä Sorin tiskiltä mukaan otetun mesimäisen kukkaisen Lost Crow -saisonin kaveriksi. 

Vika mainitsemisen arvoinen olut oli brittipanimo Vibrant Forestin raparperinen Zuur Rhubarb. Tähän ikään mennessä maistamani brittipanimojen oluet ovat yleensä olleet suhteellisen usein puhdaspiirteisiä ja melko hillittyjä ja niin oli tämäkin. Sitruksisen perusmaun ja raparperisen jälkimaun yhdistelmä miellytti minua kovasti, vaikka mistään vuosisadan ihmeellisimmästä oluttapauksesta ei ollutkaan kyse. Perushyvä hapanolut on joskus täydellinen virkistäjä kaikenkarvaisten erikoisten oluiden välissä.

Ruokapuoli näytti hyvältä, mutta jäi tällä kertaa syömisen kannalta hankalan sään ja tupaten täysien katospenkkien takia testaamatta. Monipuolisesta safkatarjonnasta on annettava erityiskiitos, koska olutharrastajien, kuten muunkin kansan keskuudessa makuja on monia.

Festareilta lähtiessä mielessä pyöri muutama huomio, jotka haluan tähän loppuun jakaa. Ensinnäkin Omnipollon tiskin vaihteleva asiakaskunta sai pohtimaan olutkulttuurin laajenemista ja sen paikoin varsin hykerryttäviäkin sävyjä. Kaikki kiteytyi kolmeen kysymykseen: 1. Miksi kukaan menee Omnipollon tiskille tilaamaan niin ison annoksen pilsiä kuin vaan rahalla saa? 2. Miksi kukaan menee samaiselle tiskille pyytämään mahdollisimman normaalia IPA:a? 3. Miksi kukaan menee röökäämään suoraan yhtään minkään panimon tiskin eteen jonoon, josta savu leviää kanssajonottajien naamalle ja pilaa jo oluensa saaneiden, mutta yhä tiskin tuntumassa hengaavien makukokemukset? (Siis ihan oikeasti, ei näin. Jotain käytöstapoja, kiitos.)

Kai kyse on jonkinlaisesta kieroutuneesta ympyrän sulkeutumisesta, kun panimo, jonka toiminnan kantavana ajatuksena on ollut tutustuttaa uusia ihmisiä oluen pariin tarjoamalla muutakin kuin perus-IPA:a ja isoja tuoppeja lageria saa nykyään tapahtumassa eniten tilauksia perusjampoilta, jotka haluavat juurikin sitä ihan tavallista kaljaa jääkylmänä tupakkansa kylkiäisiksi. 

Toinen mieleen jäänyt juttu menee enemmän valittamisen piikkiin. Jos haluatte säilyttää positiivisen fiiliksen, älkää suotta vaivautuko lukemaan. Niille, jotka kuitenkin jatkoivat tähän asti, sanon nyt ihan suoraan: Suomessa sataa kesällä ihan ---sti. Jos olette niin rohkeita, että järjestätte olutfestarin ulkona tässä maassa näissä olosuhteissa kesä-, heinä- tai elokuussa (tai oikeastaan missä kuussa vaan), älkää sentään ihmiset astuko hullunrohkeuden rajan yli. Laittakaa sinne teidän festarille katoksia. Ja laittakaa niitä oikeasti aika paljon enemmän kuin yksi. Suomessa sataa aina, joten perusoletuksena katokset voisi laittaa paikalleen jo ennen festarin alkua. Jos ei teillä ole äärettömän hyvää ja laadukasta olutfestaria käsissänne, suuri osa ihmisistä kävelee porteista ulos, jos ei katoksia ole tarpeeksi ja vettä tulee kuin Esterin p---stä. Eilen CBH:ssa niin ei käynyt yksinkertaisesti siksi, että kyseessä on Suomen paras kesäaikaan järjestettävä oluttapahtuma. CBH:n tarjonnasta sopii muiden ottaa mallia.

Loppukevennyksenä Olarin Panimon viheromenainen, kevyesti ruohoinen ja sitruksinen Hepialus Humuli, eli Humalaperhonen. Älköön likaisine mielikuvituksinenne edes kuvitelko muuta.

Suuri kiitos Craft Beer Helsingin järkkääjille tapahtumasta, johon on joka kesä ihan pakko päästä, vaikka taivaalta tulisi kissoja ja koiria! (Tai isoja ja vihaisia lokkeja :D) Ja erityiskiitos vielä festarien oheen pykätystä olutkaupasta, josta lähti meidän mukaan pieni setti yhtä tapahtuman maukkaimmista oluista kotiinviemisinä.