Oletuksia oluesta ja miksi ne eivät ihan toimi

Juhannuksen kunniaksi keräsin joukon olutaiheisia argumentteja, joita viime aikoina olen saanut lukea mediasta tai kuunnella ihmisten puheessa vähintäänkin riittämiin asti. Yhteistä argumenteille on se, että ne rakentavat oluesta jokseenkin negatiivisen ja yksipuolisen kuvan tai vahvistavat jo luotua negatiivista ja yksiulotteista kuvaa. 

Tämän tekstin tarkoituksena on tutkia argumentteja pintaa syvemmältä ja esittää niille loogisesti perusteltuja vastanäkemyksiä. Toivoisin, että alkoholikeskustelussa puheenvuoroni herättää uusia ajatuksia niissäkin, joiden mielipiteet ovat ehtineet vakiintua omiin uriinsa. Olisi kiva, jos tekstini myös onnistuisi hieman hälventämään keinotekoisia rajanvetoja olutharrastajien ja olutta harrastamattomien välillä. 

Mikään maailmassa ei ole mustavalkoista, ei edes olut.

Herkästi humalluttava 6 senttilitran annos olutta

Argumenttityyppi: On eri asia juoda ruokapöydässä viiniä kuin lipittää humaltumistarkoituksessa olutta.

Ongelma: yleistäminen ja yksinkertaistaminen, eli viinin ja oluen juojien niputtaminen yhtenäisiksi, toisilleen vastakkaisiksi ihmisryhmiksi

En väitä vastaan. Viinilasillisen juominen ruokapöydässä on aivan varmasti eri juttu kuin oluella itsensä känniin saattaminen. Viini ja olut ovat kuitenkin molemmat kategorisesti alkoholijuomia ja tyypillisen viinin alkoholipitoisuus on vieläpä korkeampi kuin oluen. Mielestäni sekä humalatilaan että alkoholistiksi voi päätyä ihan yhtä lailla viiniä kuin olutta juomalla. Silti olut on tässä argumenttityypissä automaattisesti kännisten ja ongelmajuojien juoma, kun taas viinin juominen tekee ihmisestä aivan yhtä automaattisesti sivistyneen ja kulturellin kohtuukäyttäjän, hyvän vanhemman ja ties mitä.

Argumentin tarttumapinta muodostuu yhteiskunnan kollektiiviseen tajuntaan permanenttitussilla piirtyneistä positiivisista viini- ja negatiivisista olutmielikuvista. Ilmeisen tason takana on kuitenkin muutakin. Olut on ollut perinteisesti työväenluokkainen juoma ja viini keskiluokan suosima tuote. Kulloisenakin aikana sivistyksen ja hyvän maun käsitteiden alle on sijoitettu nimenomaan keskiluokan harrastamia elämäntapoja ja keskiluokan arvoja. Epämieluiset ja yhteiskunnan sujuvaa toimintaa häiritsevät ilmiöt, kuten holtittoman kaljaholistin närkästystä herättävä elämäntapa on puolestaan nähty köyhempien ja huono-osaisempien ihmisryhmien ominaisuudeksi. 

Viiniharrastusta aromikeskeisyydessään ja hillityn maistelun suosimisessaan muistuttavan olutharrastuksen nousu katukuvaan riitelee kovasti tämän mustavalkoisuudessaan kätevän maailmankuvan kanssa. Ratkaisuksi maailmankuvallisiin säröihin on alitajuntainen taso keksinyt niputtaa oluen maistelijat sun muut hipsterit samaan kastiin housut kintuissa ojassa rypevien kaljaholistien kanssa. 

Näennäisesti ajattelua helpottava niputtaminen on kuitenkin ongelmallista kahdesta syystä. Ensinnäkin se vääristää karkealla yleistämisellään sekä oluen- että viininjuojista saatua kuvaa ja toisekseen se vie omalta osaltaan mielikuvat oluen ja viinin juomisesta yhä kauemmas toisistaan.

Argumenttityyppi: Suomessa suurin osa alkoholista kulutetaan oluena ja olut on myös alkoholistien juoma. Olutkulttuurin pohjavirta muodostuu ongelmajuojista. Tämän takia alkoholilainsäädännön täytyisi puuttua nimenomaan oluen juontiin.

Ongelma: Alkoholilainsäädäntöön perustuvan sääntelyn suuntaaminen kategorisesti kaikkiin olutta juoviin henkilöihin, myös kohtuukäyttäjiin, ei ole oikeuden- eikä tarkoituksenmukaista.

Tässä on paljon tosia ja perusteltuja väitteitä. Suurin osa alkoholista kulutetaan Suomessa todellakin oluena ja olutta juovat myös alkoholistit ja ongelmakäyttäjät. Lisäksi halvan kaljan kännikittaajia on aika paljon enemmän kuin erikoisolutharrastajia. Onpahan vielä erikoisolutharrastajissakin mukana myös pieni joukko näennäisharrastajia, eli alkoholiongelmansa olutharrastus-termin taakse piilottavia kännikaloja ja alkoholisteja. Oluen kulutukseen puuttumalla voidaan siis loogisesti puuttua moniin alkoholin aiheuttamiin ongelmiin. 

Argumentin heikkous on kuitenkin siinä, että se unohtaa ottaa esille asian kääntöpuolen. Oluen kulutuksen vääränlainen ja voimakas sääntely kalahtaa tuntuvasti myös oluen kohtuukäyttäjien nilkkaan. Se, että pohjavirta muodostuu ongelmajuojista ei oikeuta rankaisemaan silloin tällöin pieniä määriä ja pikkuannoksia pienpanimo-oluita hiljakseen nautiskelevaa olutharrastajaa. Alkoholiin liittyvän sääntelyn tulisi oman järkeni mukaan kohdistua voimakkaimmin alkoholiongelmaisiin. Nyt asia ei valitettavasti ole näin, vaan sääntely rajaa saatavilla olevaa tuotevalikoimaa ja ehkäisee bulkkilager-painotteisen alkoholin suurkulutuksen sijaan kotimaisten pienpanimoiden tuotteiden ja ulkomaisten erikoisoluiden saatavuutta sekä heikentää koko pienpanimoalan toimintaedellytyksiä Suomessa. En usko, että tämä on ollut tarkoitus.

Sen sijaan uskon, että asenneilmastoa muuttamalla, bulkkilagerien ja väkevien hintoja reippaasti nostamalla ja pienpanimotuotteiden myyntiä ja jakelua helpottamalla voisi olla mahdollista ohjata jonkin verran alkoholinkulutusta kohtuukäytön suuntaan ja parhaimmillaan jopa lisätä sivistyneiden olutharrastajien määrää suhteessa ongelmajuojiin. Valitettavasti tällaisia toimenpiteitä on aika vaikea tehdä maassa, jossa alkoholikulutuksen sääntelyn suuntia vaikuttaa ohjaavan voimakkaasti Altian ja Alkon massatuotteiden menekin turvaamisen periaate.

Argumenttityyppi: Olut ei sovi ruokapöytään.

Ongelma: Vääristyneet käsitykset oluesta

Sataprosenttisesti eri mieltä. Olut on mahtava ruokajuoma. Oluiden maailmassa on loputtomasti variaatioita. Kokeilemalla oppii parhaiten ja joskus löytää huikeita yhdistelmiä ja makukombinaatioita, joita ei olisi voinut kuvitella edes olevan olemassa. Yleisestä käsityksestä poiketen kauniiseen pulloon pakattu ja maukas olut on ihan yhtä hyvä, kiinnostava, tyylikäs ja juhlava ruokajuoma kuin viinikin ja molemmille on oikeat paikkansa ja tilanteensa.

Olutta ruoan kanssa nauttiessa erityisen hienoa on viiniin verrattuna löytämisen ilo, sillä oluen ja ruoan yhdistelmiä ei vielä ole kartoitettu samalla eksaktiudella kuin viinin ja ruoan ikiaikaisia komboja. Oluen valttina on lähes rajaton monipuolisuus. Oman kokemukseni perusteella jokaiselle ruokalajille löytyy olut, joka joko tukee ja toistaa ruoan piirteitä tai luo herkullisen kontrastin suhteessa ruoan aromeihin.

Miesten juomahan se siinä.

Argumenttityyppi: Olut on miesten juoma.

Ongelma: Yksipuoliset yleistykset miehistä, naisista ja oluen kulutuksesta

Mielikuva oluesta raavaiden työmiesten juomana on vahva. Nainen tuoppi tai maistelulasi kädessä saattaa siksi herättää ihmetystä. "Juotsä olutta?" on kysymys, johon olen usein törmännyt. Yllättäen mies harvemmin kohtaa tällaisia, hyväntuulisen hämmennyksen sävyttämiä uteluja. Kysymykseen vastaus on kyllä, juon olutta. Naisetkin voivat juoda olutta nykyään, eikä sitä tarvitse hävetä. 

Vaikka miehet edelleen todennäköisesti juovat olutta Suomessa enemmän kuin naiset, oluen leimaaminen yksinomaan tietyn kansanryhmän juomaksi on kovin karkeaa yleistämistä. Yleistäminen ei päde edes miessukupuolen rajojen sisällä, sillä kaikki olutta juovat miehet eivät koe kuuluvansa kategoriaan raavaat urokset, eivätkä kaikki miehet toisaalta pidä oluesta. Kaiken lisäksi oluesta pitäminen voi tarkoittaa eri ihmisille niin kovin monia eri asioita makukeskeisestä nautiskelusta juopotteluun. Jos siis vihdoin unohdetaan tämä oletus oluesta miesten juomana kokonaan.

Näiden puintien jälkeen on aika toivottaa monivivahteista ja makoisaa juhannusta kaikille!

Terveisin

Maria

Raportti Bier-Bierin Saison-viikkojen Saison Tastingista

Päivän hieno setti kokonaisuudessaan

Bier-Bierissä järjestettiin eilen, eli 13.6. maistelu harvinaisen mielenkiintoisella ja kesäisellä aiheella. Kyseessä oli Saison Tasting, jonka vetovastuussa oli itseoikeutetusti olutasiantuntija ja happamien oluiden ystävä Anikó Lehtinen. Tasting oli osa Bier-Bierin Saison-viikkoja, jotka jatkuvat kesäkuun loppuun asti. Maistelu eteni viinimaisteluiden kaltaiseen tapaan infon ja tuotteiden tutkiskelun vuorottelulla.

Tuotteita maistelussa riitti. Yhteensä 16 tuotteesta 11 oli saison-viikkojen valikoiman pullo-oluita ja 5 samaisen valikoiman hanaoluita. Oluet maisteltiin kolmessa eri setissä, joten pöydässä oli vertailtavana viitisen tuotetta kerrallaan. Maistelukoko oli noin 1 dl, joka mielestäni riitti passelisti yleiskuvan muodostamiseen kulloinkin käsitellystä tuotteesta.

Hanaoluet rivissä

Ensimmäisenä maisteltiin hanaoluita. Hanakattaus koostui Prairien Birra Farmhouse Alesta, Maku Saisonista, Sesman ja Mateo & Bernaben La Cabana de Valeriosta, Amagerin Wait Until Spring, Bandinista sekä Ruosniemen Lomittaja Saisonista. Hanaolutkattaus toi esiin saisonien väliset erot, joita ei normaalisti tule ajatelleeksi.

Maku Saison oli joukon miedoimman makuinen ja helpoimmin juotava tuote. Myös minulle entuudestaan tuttu Prairien Birra oli sessioitavan helppo saison. Näiden välillä suurin ero oli happamuudessa: Birrasta erottui selvää jogurttisen maitohappoista happamuutta ja hapanta hedelmäisyyttä, kun taas Maku Saisonin happamuustaso oli hyvin matala ja oluen päämaku viljainen. 

Anikón mukaan Maku Saison onkin luonteeltaan saisoneihin tutustumiseen suunniteltu matalan kynnyksen olut. Näiden oluiden käsittelyn ohessa tuli esille myös jännä saisonien nimiin liittyvä knoppitieto: Saison-nimi ja Farmhouse Ale-nimityksillä kutsutaan samaa olutta; nimet erottaa vain se, että Saison-nimeä käytetään pääosin Euroopassa ja Farmhouse Ale-nimeä Amerikassa. Samantyyppinen juttu siis kuin Cascadian Dark Alen (jenkkitermi) ja Black IPAn (eurooppalainen termi) ero.

La Cabana oli hanajoukon happamin tuote, joka jakoi mielipiteitä. Itse tykkäsin kovasti tästä sitruunaisesta, keltamarjaisesta, mausteisesta ja piimäisen happamasta oluesta. Vahvan happamuutensa vuoksi olut ei kuitenkaan kuulunut maistelun helpoimpiin.

Wait Until Spring, Bandini oli uuden tyylin saison, jossa oli piirteitä sekä IPAsta, että hapanoluista. Tuoksultaan olut oli kukkainen, papaijainen ja makea. Maku poikkesi tuoksusta huomattavasti ja oli selvästi katkera, mäntyinen, greippinen, pihkainen ja hedelmäinen. Hyvin kiinnostava kokonaisuus, joka upposi ainakin omaan makuuni hyvin.

Lomittajaan olinkin jo aiemmin tutustunut, mutta nyt lasissa oli Tampereella viikko sitten juomastani kauramuroisen hedelmäisestä yksilöstä paljolti poikkeava olut. Oluessa oli kyllä muromaisuutta ja saisoneille ominaista aprikoosihilloisuutta, mutta myös mielenkiintoista vihreyttä, josta tuli mieleen lähinnä vihreä paprika. Tuoksussa tallimaisuus korostui.

Pullo-oluiden setti nro 1

Pullo-oluet jakautuivat kahteen settiin, joista ensimmäisessä olivat mukana Maku Barrel Sample Saison, St. Feuillienin Saison, Modernistin Savant Saison, Nomadan Tundra Saison ja Nomadan Estepa Saison. Makun Barrel Sample muistutti maultaan mausteista pullaa tai kuivakakkua höystettynä mustapippurin ja vaniljan aromeilla. Miedohkon makuinen ja mukava olut. St. Feuillienin saison sai kunnian edustaa vanhan tyylin saisoneita kattauksessa, jossa pääosaa esittivät uuden tyylin saisonit. Loimen ja tallin tuoksuinen ja perinteisen hiivainen ja viljainen saison oli melko tuhti tuote.

Modernistin Savant Saison oli vihreän ja ruohoisen makuinen ja suutuntumaltaan tasapaksu saison, joka olisi mielestäni kaivannut pientä virkistävää sitruksisuutta tai hiukan herättelevää hiilihappoa. Tällaisenaan olut oli vähän tylsä ja liian real ale-mainen. Nomadan Tundra oli mielestäni tummaa sisarustaan Estepaa parempi ja tasapainoisempi olut. Tundra oli saison-golden ale-hybridi, jossa saisonmaiset jogurttisen happamat ja mausteiset piirteet yhdistyivät golden alen toffeisiin ja jopa suklaapatukkamaisiin piirteisiin. Oluen lopussa häivähti tuoreen lakritsan maku. Hyvin kiinnostava, erikoinenkin olut, joka onnistui yllättämään ihan kunnolla.

Estepa oli maistelun ainoa tumma saison. Olut pakeni saisonin määritelmää ja muistutti maltaisuudessaan jopa enemmän tummaa lageria kuin saisonia. Hiilihappohyökkäyksen voima pyrki täräyttämään piiloon sen tosiasian, että oluen maku ei ollut mitenkään ihmeellinen. Periaatteessa suklaamaltaiset ja karamelliset elementit olisivat voineet hyvinkin toimia, jos kokonaisuus olisi ollut toisenlainen. Tässä paketissa maku ja suutuntuma olivat ristiriidassa.

Toisesta pullo-olutsetistä ei valitettavasti ole yhteiskuvaa, mutta muistiinpanot onneksi on. Toisessa pullo-olutsetissä maisteltiin BrewDogin Electric India, Hiiden Broken Bones, Nøgnen Saison Reserve, Hibun Tony Solo, La Baladinin Wayan Saison ja Bad Attituden Mad Saison. Mad Saison erottui muista selvästi alkoholiprosenttinsa ja makunsa puolesta, eikä sitä oikeastaan enää edes voinut kutsua saisoniksi.

BrewDogin Electric India ei ollut mikään tyypillisin BrewDogin humalapommiolut, vaan hauska yhdistelmä simamaista suutuntumaa, hunajantuoksua ja viljaisia, jyväisen rapeita ja mustapippurisia makuelementtejä.

Hiiden Broken Bones kallistui maistelluista oluista kaikkein eniten punaisten marjojen, eritoten vadelman ja punaviinimarjan suuntaan. Miellyttävä päämaku muistutti viinimarjamehua höystettynä kardemummalla ja maalaismaisella hiivaisuudella. Oluen loppumaku muistutti hämmentävästi ja häiritsevästi kiinalaista soijakastiketta, tiedä tuota, oliko tämä tarkoituksellista. Soijakastike ei joka tapauksessa tähän kokonaisuuteen istunut.

Saison Reserve oli kenties illan paras tuote. Kirpeä, vastapoimittuja tummia marjoja huokuva tuoksu täydentyi maun marjapiirakkaisilla, rahkaisilla ja karpaloisilla vivahteilla. Kotoisaa tunnelmaa täynnä oleva, tasapainoinen ja sopivasti hapan olut. Tätä voi suositella todella lämpimästi.

Tony Solo oli maistelun makeimmasta päästä; vaniljainen, kermainen ja makean boysenmarjainen olut muistutti eniten juustokakkua. Jälkiruokaoluena varmasti oikein oiva valinta.

Wayanin etikettitaidetta

Le Baladinin Wayan jakoi mielipiteet selvästi kahteen leiriin kuin homejuusto: toiset rakastivat, toiset inhosivat. Olutta suositeltiin juustotarjottimen seuraksi ymmärrettävistä syistä. Viherpippurinen, valkoviinimäinen, paprikainen, happaman kirpeä ja kevyesti humalakäpyinen olut olisi varsin hyvin kuviteltavissa pippurijuuston, paprikan, viinirypäleiden ja kovien juustojen seuraan. Harmi vaan, että Le Baladinin tuotteet ovat yleensä sieltä hintajanan kalleimmasta päästä, eikä niitä siksi ole mahdollisuutta maistella jatkuvasti. Eipä niitä tosin myöskään ole ihan helppo saada käsiinsä.

Hieno etiketti, ei niin kummoinen olut

Mad Saison erottui muista selvästi alkoholiprosenttinsa (12 %) ja makunsa puolesta, eikä sitä oikeastaan enää edes voinut kutsua saisoniksi muuten kuin nimensä puolesta. Tässä sarjassa sitä oli vaikea arvioida. Makean imelä maku toi liikaa esiin alkoholisia elementtejä. Mad Saison ei ollut minun juttuni.

Omasta mielestäni tasting oli todella kiinnostava ja inspiroiva kokemus. Maisteluporukan henki oli innostunut ja ennakkoluuloton ja aurinkoinen Anikó sopi maistelun vetäjäksi täydellisesti. Viinitastingeissa joskus kohtaamaani pingotusta ja besserwisserismiä ei ollut havaittavissa, eikä kukaan ollut kertomassa, mitä makuja tai tuoksuja mistäkin oluesta asiantuntevan olutharrastajan on osattava erottaa välttääkseen harhaoppisuuden tai sulan junttiuden karikot. Kukin maisteli omalla tavallaan ja makukokemuksia jaettiin vapaasti ketään lyttäämättä. Oli jännä huomata, kuinka erilaisia tuotteita saisonien pinnalta päin katsottuna suhteellisen yhtenäisen näköiseen kategoriaan lopulta mahtuu. Saisonien saatavuus Suomesta on tähän mennessä ollut luvattoman heikkoa, mutta kaltaiselleni hapanolutharrastajalle on tänä  vuonna ollut ilo huomata, että asiaan on tulossa muutos. Hienoa on myös nähdä, kuinka avoimesti monelle aloittelevalle olutharrastajalle vielä tuntematon tyyli on otettu vastaan.

Maistelu oli hyvin järjestetty, mutta pieniä parannusehdotuksiakin jäi mieleen kytemään baarista kotiuduttuani. 16 tuotteen maistamiseen varattu tunti ja viisitoista minuuttia oli niin lyhyt aika, että oluisiin keskittyminen oli hyvinkin haastavaa. Myös monet pöytäseurueestani sanoivat, että nopeasti edetessä oli vaikea enää muistaa, mikä olut oli mikäkin.

Käytännön ratkaisuna ehdottaisin maisteluun varatun ajan pidentämistä esimerkiksi kahteen-kolmeen tuntiin, jolloin tuotteisiin ehdittäisiin keskittymään paremmin ja kokemuksia vertailemaan enemmän myös maistelun vetäjän kanssa. Oluiden erottamista toisistaan voisivat helpottaa post it-laput tai tarralaput, joihin oluen nimi kirjoitettaisiin ja jotka kiinnitettäisiin kunkin maisteltavan tuotteen kohdalle pöytään.

Toinen maistelua hieman häirinnyt asia oli lasien vähyys. Mahdollisuus lasien pesuun tai vaihtamiseen olisi mielestäni hyvä lisä varsinkin tällaiseen maisteluun, jossa pääpointtina on tuotteiden piirteisiin tutustuminen ja samantyylisten, mutta erilaisten oluiden vertailu.

Kaikista kokemistani maisteluista tämä oli kokonaisuutena ehdottomasti yksi parhaista, sillä tarjolla olleet oluet olivat kiinnostavia ja teema minulle mieluinen. Bier-Bier sopii tämän kokemuksen perusteella hyvin maisteluiden pitopaikaksi, erityisesti alkuillasta, jolloin baarin miljöö oli vielä rauhallinen. Toivottavasti luvassa on lisää maisteluita mahdollisimman pian. Pikkulintu (siis lintu, ei baari) ainakin jo lauloi, että piakkoin olisi luvassa siiderimaistelu samassa osoitteessa. Tästä lie saatavilla lisäinfoa myöhemmin. 

Kiitos kesäisestä ja mukavasta Saison Tastingista!

Lisätietoa:

Bier-Bierin Saison-viikot Facebookissa:

https://www.facebook.com/events/469221453247256/

Double IPAn prototyyppi: Great Divide Hercules Double IPA

Taustaa: Great Divide on coloradolainen vuonna 1994 kaupallisen tuotannon aloittanut ja nykyään vakiintunutta mainetta nauttiva panimo, jonka tuotteita on näkynyt säännöllisen epäsäännöllisesti myös Alkon valikoimissa. Tällä hetkellä Alkon hyllyiltä löytyy Hercules Double IPA, jonka nappasin mukaani arvioon.

Panimo: Great Divide

Olut: Hercules Double IPA

Tyyli: Double India Pale Ale

Prosentit: 10 %

Kantavierre: 20,4 °P

Katkeruus: 98 IBU

Väri: 42,4 EBC

Tuoksu: Ensimmäisenä nenään jysähtää voimakas greippinen, kuiva katkeruus, jossa on myös jotain jauhoista sivuaromia. Keskituoksussa on makeaa papaija, hiukan vaniljaa ja mangoa. Tuoksussa on myös vahvaa mäntyisyyttä ja havuja vaikka muille jakaa.

Ulkonäkö: Kuparinvärisen oluen vaahto on muhkean runsas, kauniin pitsinen ja luonnonvalkoinen.

Maku: Pehmeähkö katkeruus ja korkean alkoholiprosentin tuoma hienoinen salmiakkisuus taittuvat hedelmäiseen ja miellyttävään humalointiin. Kokonaisvaikutelmaa makeuttavat toffeisuus, keksisyys ja limettisyys. Loppumaussa on myös karpaloa, pihkaa ja havuja, jotka jättävät raikkaan jälkimaun. Katkeruus on pitkää ja viipyilevää sekä tasapainoista.

Suutuntuma: Suutuntuma voi luonnehtia keskitäyteläiseksi-täyteläiseksi ja suhteellisen lempeästi rapsakaksi. Runko riittää hyvin kantamaan voimakasta makua ja katkeruutta. Kaiken kaikkiaan oikein mukava suutuntuma. 

Omat pisteeni Olutoppaassa:  41/50

Mihin tilanteeseen sopii? Herculesta voi suositella tilanteisiin, jossa tekee mieli katkeraa, mutta tasapainoista herkutteluolutta. Olut on luonteeltaan rennon pröystäilemätön ja yksinkertaisen tehokas. Hieno esimerkki laadukkaasta Double IPA:sta.

Lisätietoja:

Great Divide Hercules Double IPA Alkon sivuilla:

http://www.alko.fi/tuotteet/724304/

Great Divide Hercules Double IPA Olutoppaassa:

http://olutopas.info/olut/1087/great-divide-hercules-double-ipa?tab=2

Great Divide Hercules Double IPA Ratebeerissä:

http://www.ratebeer.com/beer/great-divide-hercules-double-ipa/32751/

Maltillisesti mallastellen: Mallaskosken Black Pils

Taustaa: Kuten aiemmassa arviossani mainitsin, sain Mallaskoskelta arvioitavaksi kaksi kipaletta erilaisia tummia oluita panimon uudesta, tyylikkäisiin pulloihin pakatusta Black-sarjasta. Kevään mustien oluiden sarjasta toinen, eli Black Pils edustaa harvinaisempaa tummien pils-tyylisten oluiden tyylilajia. Olut oli hiukan haastavampi arvioitava, sillä samantyylisiä oluita on tullut juotua lähinnä vaaleina versioina. Kuitenkin odottelin mukavan leppoisaa olutkokemusta aiemmin juomani Mallaskosken Black IPAn perusteella. 

Panimo: Mallaskosken Panimo

Olut: Black Pils

Tyyli: Pils

Prosentit: 5,5 %

Katkeruus: 55 IBU

Tuoksu: Oluen tuoksu on paahteinen, tumman viljainen, pehmeän maltainen ja kahvinen.

Ulkonäkö: Mattamustan oluen vaahto on vaalea, runsas ja pienikuplainen.

Maku: Päämaku on paahdetun maltainen, hieman leipäinen ja jauhoinen. Loppumaussa on rapsakkaa mäntyisyyttä ja ruisleivän kuorta. Maku on saman sarjan Black Pilsin tavoin miedohko ja pehmeä.

Suutuntuma: Kevyehkö, liukas, hieman kuiva ja keskiasteisesti hiilihapokas suutuntuma. Erittäin juotava olut.

Omat pisteeni Olutoppaassa:  35/50

Mihin tilanteeseen sopii? Black Pils on tyyliltään selvästi eniten saksalaisen schwarzbierin tyyppinen, mutta myös pilsistä muistuttavaa rapsakkaa humalointia on kokonaisuudessa maltillisesti havaittavissa. Maltaisuuteen kallistuva olut sopisi varmasti hyvin makkara-aterian oheen tai ruislimpun seuralaiseksi. Olut on helposti juotava, miellyttävä ja nautittava, joten siinä on aineksia koko kansan suosikiksi. Saatavuus tietysti hiukka rajoittaa asiaa.

Lopuksi vielä kiitokset Mallaskoskelle, että sain arviointikappaleet näistä mielenkiintoisista uutuuksista! Black-sarjan jatkoa odotellessa...

Lisätietoja:

Mallaskosken Black Pils Olutoppaassa:

http://olutopas.info/beers.php?olut=6439

Mallaskosken Black Pils Ratebeerissä:

http://www.ratebeer.com/beer/mallaskoski-black-pils/324378/

Helposti juotava hengailuolut: Mallaskosken Black IPA

Taustaa: Mallaskosken panimo, eli tuttavallisemmin Mallaskoski on 1921 perustettu perinteikäs kotimainen pienpanimo, jonka tuotteista erityisesti Kuohu-sarja on saanut maitokauppasarjassa hyvän olutsarjan maineen. Mallaskosken linja on tähän mennessä ollut jossain tutun ja turvallisen ja maltillisesti kokeilevan välimaastossa, mutta nyt panimo on kevään kunniaksi liikahtanut asteen kokeilevampaan suuntaan julkaisemalla tummiin oluisiin keskittyvän Black-sarjansa kaksi ensimmäistä tuotetta Black IPAn ja Black Pilsin. Sarjaan kuuluu myös Black Rye. Oluista erityisiä tekee myös niiden pakkausmuoto, sillä oluet ovat Mallaskosken ensimmäiset pullo-oluet vähintään vuosikymmeneen ja samalla ensimmäiset tuotteet panimon uudelta vasta käyttöön vihityltä pullotuslinjalta.

Sain Black-sarjan tuotteista maisteltavakseni Black IPAn ja Black Pilsin. Näistä ensimmäisenä arvioitavaksi osui Black IPA. Innolla odotin, mitä tuleman pitää, sillä Black IPA on yksi suosikkityyleistäni.

Panimo: Mallaskosken panimo

Olut: Black IPA

Tyyli: Black IPA

Prosentit: 6,5 %

Tuoksu: Alkutuoksussa on katkeraa greippiä, vaniljaa ja hiukan sitruunaa. Kahvia, suklaata, tuhkaa ja paahdettua mallasta löytyy lopputuoksusta.

Ulkonäkö: Tummanruskea olut hunajanvärisellä, pienikuplaisella, melko ohuella ja nopeasti haihtuvalla vaahdolla.

Maku: Alkumaussa esiin tulee limeä ja vaniljakastiketta, joita seuraa melko pian katkeran kuiva tuhkainen paahteisuus. Melko nopeasti katoavassa loppumaussa on kuivahedelmiä, suklaata, salmiakkia ja lakritsaa. Sinänsä miellyttävä maku jää kokonaisuutena vähän pliisuksi, aromihumalointia olisin myös kaivannut enemmän.

Suutuntuma: Suutuntuma jää ohuehkoksi, joskin olut on toisaalta erittäin juotava. Rapsakkuus jää puuttumaan.

Omat pisteeni Olutoppaassa: 32/50

Mihin tilanteeseen sopii? Helposti juotava Black IPA sopinee parhaiten illanvieton käynnistysolueksi tai arki-illan piristykseksi. Tällaisen oluen voisi kuvitella helposti myös ruoan seuraan, esimerkiksi suomalaiseen kesään kuuluva grilliruoka tulee mieleen Black IPAa makustellessa. Mikäli oluesta tehdään vielä uusi versio, siihen toivoisi hiukan rohkeampaa humalointia ja tuhdimpaa runkoa. Makupuolella olut on mielestäni jo nyt ihan hyvä.

Lisätietoja:

Mallaskosken Black IPA Olutoppaassa:

http://olutopas.info/olut/6438/mallaskosken-black-ipa

Mallaskosken Black IPA Ratebeerissä:

http://www.ratebeer.com/beer/mallaskosken-black-ipa/312003/

Copenhagen Beer Celebration 2015-raportti

Nyt on kotiuduttu Tanskasta ja selviydytty Copenhagen Beer Celebrationin kaikista neljästä sessiosta. Melkoinen urakka, vaikkakin parissa sessiossa ei tullut lopulta oltua paikalla ihan loppuun asti makuaistin tylsymisen vuoksi. Pinkkiranneke ranteessa festarihallin ja puiston välillä vaellellessa tuli todistettua, että aamusessiot ovat parhaita niin tunnelmaltaan kuin oman vireystilankin puolesta. Aamusessioissa oluet eivät myöskään nähdäkseni myyneet loppuun yhtä pikaisesti kuin illan sessioissa, joista jälkimmäisessä jo puolentoista tunnin kuluttua osa parhaista tuotteista oli päässyt loppumaan osan ihmisistä napsiessa oluita melkoisella tahdilla.

Muutamat käytännön asiat olivat muuttuneet viime vuodesta. CBC:n sisääntulojonotus oli viime vuotta jouhevampaa ja jonossa sai seisoskella kohtalaisen lyhyen aikaa perjantaina, kun taas lauantaina sisään pääsi pinkkilipulla käytännössä kokonaan ilman jonotusta. Ruokatarjoilussa tuttua olivat juustot ja nakkisämpylät, kun taas uusia tuttavuuksia olivat ainakin nachot, pekaanipähkinäpiirakka, ja WarPigsin makkarat ja grillilihat. Tapahtuman oluella maustetut juustot olivat jälleen maukkaita, joskin homepainotteisempia kuin viime vuonna. Nachoja ja pekaanipähkinäpiirakkaa olisin mielelläni maistanut, mutten ehtinyt ennen niiden loppumista kesken ilmeisesti jo perjantai-iltana. Kasvispuolen tarjoilu oli lauantaina juustoja lukuunottamatta olematonta, mistä antaisin kasvispainotteisena syöjänä pientä kritiikkiä. Moni muukin on tätä kommentoinut, joten asia toivottavasti korjaantuu ensi vuoteen.

Oluita kevätauringossa

Tapahtumalasi oli isompi ja kestävämmän oloinen kuin edellisenä vuonna. Laadukas ja aromit hyvin esiin tuova lasi oli Spiegelaulta erikseen tapahtumaa varten tilattu, mistä pointsit tapahtuman järjestäjille. Naisille löytyi tapahtumasta tällä kertaa erikseen siistimmät ja yksityisemmät bajamajatyyliset vessatilat miesten vessojen takaa; voi olla tosin, että nämä tilat olivat saatavilla jo viime vuonna, mutten huomannut niitä. Näitä pikkumuutoksia lukuunottamatta tapahtuma oli aika samankaltainen kuin viime vuonna. Selvästi juovuksissa olevaa porukkaa näkyi paikalla lähinnä iltasessioissa, minkä ansiosta tunnelma oli viime vuoden tapaan suomalaisia oluttapahtumia rauhallisempi ja mahdollisti paremmin keskittymisen olutfiilistelyyn varsinkin aamusessioissa.

Tällä kertaa en osallistunut tapahtuman oheisohjelmaan kaupungilla, koska seurueemme saapui Kööpenhaminaan vasta torstaina ja otettiin eka ilta rauhallisesti erinomaisessa Perla-nimisessä italialaisravintolassa illallisen merkeissä. Perjantaiaamu alkoikin sitten olutfestarille jonottamisella. Perjantaiaamu oli meille tummien oluiden sessio, koska jostain syystä olutvalintamme painottuivat imperial stout-sektorille. Perjantai-iltana maistelumme keskittyi kirpeisiin oluisiin ja sourit tulivat tutuiksi laidasta laitaan. Jos kiinnostaa, miltä tuntuu kymmenien eri sourien maistelun jälkeen, suosittelen kokeilemaan CBC:tä. Pienenä vinkkinä, että se saattaa kirpaista aika kiitettävästi niin ruokatorvea kuin hampaitakin. Ja kaikki ihan puhtaasti oluiden erittäin voimakkaan happamuuden takia. Lauantaiaamu oli jossain määrin barley wine-painotteinen, tosin oluita tuli kyllä maisteltua laidasta laitaan ja olipa pöydässämme yhdessä vaiheessa yhtä aikaa sianlihalta, piimältä, rosmariinilta, jäätelöltä ja flunssalääke Finrexiniltä maistuvat oluet. Tämä setti oli varmasti festarin kummallisin ja porukalla tuumailtiin tällaisen kokoelman oluita yhtä aikaa pöydällä olevan harvinainen, mutta jotenkin niin CBC-mäinen tilanne. Sekä hyvässä että pahassa. Lauantai-illan sessio jäi vähän tyngäksi, koska jossain kohtaa makuaisti alkoi kaikkien aromintäyteisten oluiden jäljiltä hävitä jo niin perusteellisesti, ettei enää koettu järkeväksi jatkaa maistelua session loppuun saakka. Festarin jäljiltä olo oli erittäin vähäisesti humaltunut, mutta erittäin väsynyt kaikista mauista, tuoksuista, pitkistä päivistä ja kokonaisvaltaisesta kokemuksesta. Reittaaminen kävi työstä, kun kokonaisuudessaan eri oluita tuli maisteltua neljän hengen porukalla jotain sadan ja sadanviidenkymmenen väliltä. Loppuvaiheessa ihan kaikkea juomaansa ei enää jaksanut ihmeemmin reittailla tai edes ruksia maistetuksi, vaan keskittyi nauttimaan itse tapahtumasta ja sen tunnelmasta. Tikattujen oluiden määrän sijaan alkoi ajatella ainoastaan oluiden laatua viimeistään siinä kohtaa, kun perusoluet eivät enää maistuneet miltään makuaistin tylsymisen ja vahvoihin makuihin tottumisen takia.

Vihreän session tarjontaa: vasemmalta lukien 18th Streetin Black Exodus ja White People's Problems sekä Surlyn Doomtree

Perinteistä tapahtuman parhaiden oluiden listaa on nyt lievästi sanottuna hankalaa saada rustattua kasaan, koska poikkeuksellisen hienoja oluita tuli maisteltua niin monta kappaletta niin monessa eri tyylilajissa. Pahoittelen jo etukäteen kuvien hieman sekavaa järjestystä ja osin myös heikkoa tarkkuutta. Toivottavasti saatte kuitenkin selvän. Panimoista parhaan kokonaiskokemuksen tarjosivat minulle ennen kokematon amerikkalainen Bell's ja tasokkaaksi aiemminkin todettu ruotsalainen Omnipollo. Bell's loisti suvereenisti kaikissa tyylilajeissa ja Omnipollo oli viime vuoden tapaan omimmillaan stouteissa. Sourien saralla paras panimo oli mielestäni amerikkalainen Crooked Stave. Myös AleSmithin, Three Floydsin ja Cigar Cityn tuotteet olivat oletetusti tasokkaita, tosin ihan kaikki näiden panimojen tuotteet eivät vastanneet korkeita odotuksiani.

Bell'sin keltaisen session Black Note vasemmalla ja Quince Third Coast Old Ale oikealla

Bell'sin paras tuote oli keltaisessa sessiossa mukana ollut huikean monitasoinen, maukas ja aromikas Black Note Bourbon Barrel Aged Imperial Stout. Oluessa viskin ja rommin makeus sai seurakseen hienoista siirapin makua, loppumaussa oli mehevää lakritsia, kermaa, kaurakeksiä, vaniljaa ja browniemaista täyteläistä suklaatoffeeta. Suutuntuma oli makuun sopivan täyteläinen, sametinpehmeän suussasulava ja äärimmäisen miellyttävä. Olut oli kuin kaikki lempijälkiruokani yhdessä tasapainoisen upeassa paketissa.

Best of-listalaisista Bellsin Raspberry Wild One kuvassa reunimmaisena vasemmalla ja Surlyn Pentagram kolmas oikealta

Myös toinen Bell's pääsee kirjoitukseni Best of-sarjaan. Tuoreilla vadelmilla höystetty sinisessä sessiossa mukana ollut sour ale Raspberry Wild One oli yksinkertainen, mutta täydellisyyttä hipovasti toteutettu American Sour Brown. Vahvasti vadelmapensaalta tuoksuva, pehmeän tuntuinen ja tuoreiden vadelmien, sitruksen sekä vaaleiden rypäleiden makuinen olut sai syvyyttä hienovireisestä hiiva-aromistaan ja tasapainoisesta mallaspohjasta. Makeuden ja happamuuden suhde oli juuri sopiva. Olut oli hyvä esimerkki siitä, että erinomaisen oluen ei välttämättä tarvitse olla monimutkainen.

Keltaisen session Omnipollot: Bianca Mango Lassi Gose vasemmalla ja Yellow Belly Sundae oikealla

Omnipollon Noa Pecan Mud Cake Stout

Omnipollon parhaat tuotteet olivat keltaisen session Yellow Belly Sundae ja punaisen session Noa Pecan Mud Cake Stout. Kummastakin stoutista teki erinomaisen tuoreen pähkinän maku, joka yhdistyi voimakkaaseen tumman suklaan aromiin ja tukevaan, pehmeään runkoon. Yellow Belly Sundae oli oluista aavistuksen kuivempi, yleismaultaan maapähkinävoinen, kermainen, keksinen ja tummasuklainen olut, jonka loppumaussa oli juuri se oikean pituinen aavistus kuivanrapeaa tuhkaisuutta ja pähkinänkuorta. Noa Pecan Mud Cake Stout oli hiukan makeampi, mutta yhtä lailla pähkinäinen olut. Noan maussa toffeekonvehti, lakritsi, keksi, riisisuklaa ja kinuski yhdistyivät pähkinäisen brownien makuun varsin herkullisella tavalla. Omnipollon upeita stouteja oli mukava myös ihan vaan tuoksutella aromeista huumaantuakseen ja niillä aromatisoitua hajuvettä ostaisin heti, jos sitä vain jostain saisi.

AleSmith Old Numbskull

AleSmithin paras olut tapahtumassa oli yllättäen Speedway Stoutin eri versioiden sijaan vihreän session barleywine Old Numbskull. Old Numbskullia tuli maisteltua rinnakkain toisen panimon barleywinen kanssa, jolloin erot tulivat selvästi esiin. Kastanjainen, greippisen ja pihkaisen katkera sekä täyteläisen toffeinen olut oli jenkkityylisen vahvasti humaloidun barleywinen perikuva ja sellaisena oikein nautittava tuote.

Firestone Walkerin sinisessä sessiossa ollut Parabola oli konvehtinen, makean kaakaoinen, espressoinen ja tummasuklainen makupommi, jossa oli myös tynnyrikypsytyksen tuottamia tammisia ja viskimäisiä vivahteita. Pehmeän täyteläinen suutuntuma sopi Parabolan kokonaisuuteen.

Crooked Stave Pommegranite Petite Sour

Firestone Walkerin SLOLambic kuvassa toinen oikealta ja saman panimon Parabola reunimmaisena oikealla

Tired Hands Guillemot Nebula ja juustotarjottimet

Sourien ja saisonien puolella erityisesti mieleen jäi Raspberry Wild Onen ohella Crooked Staven keltaisessa sessiossa ollut Pommegranite Petite Sour, joka oli pirteän punamarjainen, hyvin hapan, jogurttinen ja tuoreen limettinen herkku. Toinen erittäin hyvä hapanolut oli sinisen session Firestone Walkerin SLOLambic; väriltään punainen ja maultaan erittäin hapan, suorastaan kipristävä, punaviinimarjainen, karhunvatukkainen, jogurttinen ja sitruunainen olut, ei mikään perinteinen lambic. Erityisen hyvä ja syvän makuinen olut oli Tired Handsin keltaisessa sessiossa ollut tamminen, tumman maltainen, kastanjainen, punaviinimäinen, luumuinen, mustaherukkainen ja aprikoosinen Guillemot Nebula. Surlyn sopivasti hapan, puutynnyrinen, kastanjainen, tummarypäleinen, kirsikkainen, vadelmainen ja maltainen Pentagram kuului parhaimpiin kokemuksiin tummien sourien puolella. Suuhun sopivia soureja oli festareilla melkein liikaa siinä mielessä, ettei kaikkia edes ehtinyt (ja tietyn kirpeysmäärän kumuloiduttua hampaisiin ja ikeniin enää edes oikein pystynyt) maistamaan.

Keltaisen session Green Flashit: Silva Stout vasemmalla ja West Coast IPA Mango and Fresno Chili oikealla

IPA-sarjassa tapahtuma ei tarjonnut tällä kertaa kovinkaan suurta tykitystä ihan siellä kaikkein terävimmässä kärjessä. Paras IPA oli mielestäni Green Flashin West Coast IPAn Mango and Fresno Chili-versio. West Coast IPAn perusversiosta tuttua hedelmäistä trooppisuutta ja pihkaista mäntyisyyttä säesti onnistuneesti tuoreen vihreän paprikan aromi ja pikkuinen loppupolte. Olen aina pitänyt onnistuneen chilioluen kriteerinä aitoa chilin makua pelkän tulisen poltteen sijaan, mutta chilipaprikan makuisia oluita on ollut haastava löytää. En ole koskaan aiemmin maistanut yhtä aidosti chilistä olutta kuin West Coast IPAn Mango and Fresno Chili, enkä edes tiennyt, että olut voi sekä maistua että tuoksua aidolle tuoreelle paprikalle melkein enemmän kuin paprikat itsessään tuoksuvat ja maistuvat. Hauska kokemus, jonka myötä perusversiona oikein hyvä West Coast IPA jollain tapaa löysi puuttuvan makupalasensa ja nousi kertaheitolla huippujen sarjaan.

B. Nektar Apricot Cardemom

B. Nektar The Dude's Rug

Simapuolella B. Nektar oli omassa liigassaan. Simapanimon tuotteista erityisen mieleenpainuvan kokemuksen tuottivat punaisen session Apricot Cardemom-sima ja The Dude's Rug-siideri. Näistä Apricot Cardamom oli apilapellon tuoksuinen, hunajan, kardemummapullien ja meden makuinen kesän nestemäinen olomuoto. The Dude's Rug puolestaan oli mausteisen jouluisen kuivakakun makuinen siideri, jossa oli myös jotain itsetehtyä glögiä muistuttavaa. Kun pöydässä oli yhtä aikaa sekä kesä että joulu, ei muuta osannut kaivata.

Kööpenhaminan aurinkoiseen kevääseen sijoittuva CBC on tullut minulle jo perinteeksi ja tapahtumaan pääsemistä alkaa odottaa viimeistään lentokoneessa Tanskan reissulta takaisin Suomeen lähtiessään. Myös tässä kirjoitellessa kaipuu takaisin festaritunnelmiin iskee väistämättä. Voin kahden CBC:n kokemuksella kyllä lämpimästi suositella tätä täysin omanlaistaan olutjuhlaa kaikille kokeilun ja uusien kokemusten haluisille. Varsinkin aamusessiot ovat parasta olutfestarimeininkiä, jota olen missään kohdannut. CBC tuntuu yhdistävän kunnollisen oluttapahtuman, aidot maut ja tuoksut ja rennon festarihengen sujuvasti vuosi toisensa jälkeen ilman Pave Maijasta, punaisia värivaloja, savukoneita ynnä muita hengennostatuksen keinotekoisia yritelmiä. Tätä tapahtumaa arvostan ja paljon.

Lisätietoja:

Copenhagen Beer Celebration:

https://www.facebook.com/copenhagenbeercelebration

Copenhagen Beer Celebrationin esikatsaus

Perjantaina on vuoden odotetuimman oluttapahtuman aika, kun Copenhagen Beer Celebration starttaa kello kymmenen aamulla keltaisen session merkeissä. Tapahtuma koostuu tänäkin vuonna neljästä neljän ja puolen tunnin sessiosta, joihin osallistun nyt toista kertaa. Tällä kertaa meitä lähtee festareille neljän hengen porukka. Ja kyllä, meillä on pinkkiliput, eli ollaan paikalla joka sessiossa. Pelottavaa :D

Oluista, jotka festareilla ovat tarjolla, on julkaistu parikin hyvää excel-listaa, tässä ensimmäinen lista ja tässä toinen, jossa myös Ratebeer-pisteet mukana. Oluiden lista on erittäin pitkä, joten siihen on syytä tutustua jo etukäteen. Itse printtasin listat mukaan ja ruksin vielä erikseen listalta omat suosikkini, jotta valikoimasta saisi muodostettua päähänsä edes alustavalla tasolla jäsennellyn käsityksen ennen perjantaita. Tällaista menetelmää suosittelen muillekin, jos vielä satutte olemaan tulostinten äärellä.

Kattauksesta on tänä vuonna tulossa varsin herkullinen. Viime vuonna jo valloillaan ollut sour-ilmiö ei ole ottanut laantuakseen, joten soureja on tarjolla runsaasti. Sour on listojen vilkaisun perusteella jopa festarin yleisin tyylilaji. Muitakin mitä mielikuvituksellisempia tyylejä ja tyylien yhdistelmiä on toki saatavilla, näistä mainittakoon vaikkapa Sirenin Imperial White Stout tai To Ølin viskitynnyreissä kypsytetty Black Milk IPA. Kuten ennenkin, monet oluet ovat maailman parhaimmistoa ja sijoittuvat akselille vahva-supervahva, joten pieni kuuden senttilitran annos on tapahtumassa täydellinen ja oikein suositeltava maistelukoko. Pikkulasista huolimatta ainakin viime vuonna monia netissä maasta taivaisiin kehuttuja oluita jäi kokematta, ihan vaan siksi, että aika loppui kesken ja runsaudenpula iski. Toivottavasti tällä kertaa neljän porukalla ehditään maistamaan ainakin ne kaikkein kiinnostavimmat tuotteet.

Oluiden lisäksi tarjolla on monenmoisia oheistuotteita, ruokia ja palveluita, kuten kynsien lakkausta, makkaraa, juustoja, simaa, siideriä ja olutdrinkkejä. Tylsää tapahtumassa siis tuskin tulee. Toivottavasti CBC on vähintään yhtä huikea kuin viime keväänä!

Tässä vielä lista osallistuvista panimoista:

7venth Sun Brewery [USA, Florida]

8 Wired Brewing [New Zealand]

18th Street Brewery [USA, Indiana]

AleSmith Brewing Company [USA, California]

Alpha State [England]

Amager Bryghus [Denmark]

Arizona Wilderness Brewing Company [USA, Arizona]

B. Nektar Meadery [USA, Michigan]

Bagby Beer Company [USA, California]

Baird Brewing Co [Japan]

Beavertown [England]

Bell’s Brewery [USA, Michigan]

Boneyard Beer Company [USA, Oregon]

Boxing Cat Brewery [China]

Brekeriet Beer [Sweden]

BrewDog [Scotland]

Buxton [England]

Cellarmaker Brewing Company [USA, California]

Cigar City Brewing [USA, Florida]

Cigar City Cider & Mead [USA, Florida]

Crooked Stave [USA, Colorado]

Edge Brewing Barcelona [Spain]

Firestone Walker Brewing Co. [California]

Gigantic Brewing Co. [USA, Oregon]

Green Flash Brewing Co. [USA, California]

Jackie O’s Pub & Brewery [USA, Ohio]

Jester King Brewery [USA, Texas]

The Kernel [England]

Lervig Aktiebryggeri [Norway]

LoverBeer [Italy]

Magic Rock [Engand]

Mikkeller [Denmark]

Omnipollo [Sweden]

Peg’s Cantina/Cycle Brewing [USA, Florida]

Prairie Artisan Ales [USA, Oklahoma]

Side Project Brewing [USA, Missouri]

Siren Craft Brewery [England]

Stillwater Artisanal [USA, Maryland]

Superstition Meadery [Arizona]

Surly Brewing Company [USA, Minnesota]

Three Floyds Brewing Company [USA, Indiana]

Tired Hands Brewing Company [USA, Pennsylvania]

To Øl [Denmark]

Virtue Cider [USA, Michigan]

War Pigs [Denmark]

Way Beer [Brazil]

Westbrook [USA, South Carolina]

Lisätietoja:

Copenhagen Beer Celebration

https://www.facebook.com/copenhagenbeercelebration

Osallistuvat panimot ja niiden oluet listana

http://www.taplist.net/cbc/breweries