Kirjalahja on yksi suosituimmista joululahjoista, kenties
siksi, että melkein jokaiselle löytyy jokin suosikkiaihe tai teema, johon
liittyviä kirjoja hän mielellään lehteilee. Myös olutharrastajat ovat usein
lukevaa kansaa, mutta vinkkejä heille sopivista kirjalahjoista ei ole vielä
tähän mennessä kovinkaan usein tullut vastaan. Päätin tehdä vinkkipostauksen
nyt, sillä joulun alla vinkkien antaminen on enemmän kuin paikallaan. Tähän
alkuun varoitan vielä, että tämä kirjoitus on tehty paikoitellen kieli
poskessa, eli sitä ei kannata ottaa ehdottomana totuutena. Enemmänkin tekstistä
voi ammentaa osuvia assosiaatioita, jotka saattavat auttaa lahjaa pohdiskelevan
lähemmäs lahjansaajan persoonallisuuden piileviä piirteitä. Kaikki listaamani
kirjat löytyvät Adlibris-nettikirjakaupasta.
Vinkki viini- tai
viskiharrastuksen kautta olutmaailmaan siirtyneelle:
Santtu Korpisen, Arto Koskelon ja Jarkko Nikkasen Olut, viini, viski yhdessä tuo kolme kiinnostavaa juomaa samojen kansien väliin.
Kirjassa pohditaan juomien eroja ja yhtäläisyyksiä. Viini- tai
viskiharrastuksella alun perin aloittanut ja oluisiin pikkuhiljaa tutustuva
juomaharrastaja löytänee enemmän tarttumapintaa myös olueen, kun se esitetään
tutussa seurassa. Kirjaa lukemalla myös parkkiintuneempi olutharrastaja voi oivaltaa paljon
uutta lempijuomastaan.
Vinkki perinteitä ja
historiaa rakastavalle sahti-ihmiselle:
Mika Laitisen, Johannes Silvennoisen ja Hannu Nikulaisen Sahti
on kirja sahdista: sen valmistuksesta, historiasta ja sahtikulttuurista. Sahdin
ja ruoan yhdistelijää ilahduttavat kirjan sahtimenut, joissa sahdin ympärille
on luotu ruokakokonaisuuksia. Historiasta ja perinteistä kiinnostunut
olutharrastaja pääsee kirjan myötä tutustumaan suomalaisen kansallisoluen
taustoihin.
Vinkki tummien
oluiden ystävälle, jonka lempiväri on musta:
Mika Honkalinnan Korppiretki on vuoden luontokirjaksi
valittu, mustanpuhuva ja mustavalkoinen teos. Kirjassa korpista piirtyy
erityinen kuva upeiden luontokuvien ja niihin sulautuvien tekstien kautta.
Ainakin omien kokemusteni perusteella tummien oluiden ystävä pitää tavallista
useammin myös muustakin tummasta ja synkästä, kuten mustista vaatteista,
kissoista, hevistä ja korpeista. Älykkään, tumman ja mystisen linnun ja
ajatuksiinsa uppoutuneen, mustaan pukeutuneen imperial stoutin juojan ulkoisessa
ja sisäisessä olemuksessa tuntuukin olevan jotain samaa.
Vinkki IPA-hipsterille,
jolta kenties löytyy jo parta tai vähintään intoa sellaisen kasvatukseen:
Axel Naverin ja Eric Thorssonin Partakirja on kirja
parroista. Kirjassa partaa käsitellään muun muassa historian ja myyttien
kautta. Lukijalle annetaan myös parranhoitovinkkejä. Partahipsterin ja
metsuriseksuaalin välttämättömyystarvike.
Vinkki innokkaalle maistelijalle:
Jeff Alworthin Beer Tasting Tool Kit ei oikeastaan kuuluisi
tähän listaan, sillä se ei ole kirja, vaan tasting-pakkaus. Paketti sisältää tasting-aiheisen
kirjasen, 4 maistelulehtiötä, paperisia pusseja oluiden sokkotestausta varten
sekä tastingin pöytäkortin, jossa maisteluun opastetaan kuvin ja olennaiset oluttermit
avataan lyhyesti. Olut-tastingeja usein ystävilleen järjestävälle tämä paketti
on mitä todennäköisimmin hyödyllinen.
Vinkki rentoja
reseptejä ja oluen kanssa helposti yhdisteltävää ruokaa kaipaavalle:
Saku Tuomisen ja Luka Platanian Pizze on pizzanystävän
raamattu, joka sisältää yli sata pizzareseptiä. Kirja on varma valinta rennolla
otteella kokkailevalle olutharrastajalle, sillä pizza ja olut on aina
herkullinen yhdistelmä. IPA- ja pale ale-ihmisille kirja on erityisen osuva
lahja, koska katkerien oluttyyppien hedelmäisyys ja sitruksisuus resonoivat aika kivasti monien pizzojen kanssa.
Vinkki olutkulinaristille,
jolta vielä puuttuu hyvä oluen ja ruoan paritusopas:
Schuyler Schultzin Beer, Food, and Flavor on omasta
hyllystäni löytyvä oluen ja ruoan parituskirja. Monipuolisen kirjan alussa
tarjotaan ohjeita oluen eri elementtien arviointiin aloittelevalle
reittaajalle. Kirjan keskivaiheilla oluen ystävä saa seikkaperäiset ohjeet
oluiden ja ruokien yhdistämisestä. Oluiden ja ruokien eri makuelementtien
harmoniseen yhdistämiseen paneudutaan kirjassa erittäin huolellisesti, joten
aloitteleva olut-ruokaparittajakin saa helposti juonesta kiinni. Kokonainen
luku kirjasta on omistettu oluiden ja juustojen maisteluun liittyville ohjeille
ja vinkeille. Kirjan lopussa keskitytään pohjois-amerikkalaisten panimojen ja
niiden oluiden esittelyyn.
Vinkit olutharrastajalle,
joka haluaisi kokeilla oluen panemista kotona:
Pane olutta on helppolukuinen peruskirja kotioluen panemista
suunnittelevalle. Kirjan takana ovat ruotsalaisen laatupanimon Omnipollon
perustajat Henok Fentie ja Karl Grandin. Oluen kotipanemiseen liittyviä kirjoja
on vaikka kuinka paljon, mutta tästä simppelistä teoksesta voi lähteä
liikkeelle.
Toinen vinkkini on Dan Woodsken Hop Variety Handbook, joka
sisältää yleistietoa humalasta ja humaloinnista sekä yli 110 humalalajikkeen
yksityiskohtaiset kuvaukset. Kustakin lajikkeesta kerrotaan myös, millaisissa
oluissa sitä useimmin käytetään. Aloittelevan kotipanijan lisäksi tämä kirja
antanee uutta tietoa myös kokeneemmalle panomiehelle. Kirjasta löytyy tarkempaa
tietoa esim. täältä.
Toivottavasti kirjavinkeistäni on apua ja iloa joululahjaostoksilla!
Jos kaipaat vielä lisää kirjavinkkejä, täältä löytyy muutamia aikaisemmin suosittelemiani kirjoja,
jotka voisivat sopia joululahjoiksi.
Kas, just hankin tuon Beer, Food and Flavorin puolisokkona. Hyvä tietää, että se on hyvä. :)
VastaaPoistaSehän sattui :) Se on hyvä kirja ja ainakin itse olen oppinut paljon varsinkin olut-ruokaparituksesta ja toimivista makupareista sitä lukemalla. Toki käytännön harjoittelua vaaditaan myös :D
Poista