sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Helsinki Beer Festival 2016-raportti


Suomen vanhin olutfestari Helsinki Beer Festival järjestettiin tänä vuonna jo kahdeksannentoista kerran. Itse olin nyt mukana sekä perjantaina iltapäivällä että lauantaina iltapäivällä ja illalla. Yleensä festarikokemusta HBF:ssä on hieman häirinnyt jo aika aikaisin alkava tungos, joten olin innoissani saatuani mahdollisuuden osallistua perjantain hieman rauhallisemmille ammattilaistunneille.
Ammattilaistuntien alkaessa oli hiljaista

Saavuin paikalle perjantaina jo avajais-lehdistötilaisuuden aikaan, eli yhden maissa. Jokseenkin vapaamuotoisen tilaisuuden jälkeen oli aika hipsiä kellarista maan kamaralle ja alkaa miettiä, mitä sitä ottaisi. Yleensä varaudun festareihin etukäteen tekemällä maistettavien juomien listan ja noudattamalla sitä ainakin aluksi hyvinkin tarkkaan. Nyt kuitenkin lista jäi kiireen takia tekemättä, joten hetki meni hahmottaessa HBF:n juomatarjontaa ja olutfestariin orientoituessa. Paikalle oli kärrätty melkoinen määrä sekä kotimaisia että ulkomaisia oluita ja kiinnostavaa maistettavaa oli tänä vuonna lopulta niin paljon, että esimerkiksi teemamaa Saksan oluita ei ehtinyt testata ainuttakaan.
Mallasmaistiaisia Keudan tiskillä

Oman HBF-viikonloppuni pääteemaksi tuli sattuman kautta Saksan sijaan Suomi höystettynä muutamilla amerikkalaisilla, brittiläisillä ja pohjoismaisilla kokeiluilla. Jostain kumman syystä Diamond Beveragesin tiski veti taas minua vastuttamattomasti puoleensa: liekö syynä kenties tiskin laaja, tiheään tahtiin vaihtuva ja tasokas tarjonta (ja ne Stonet, Buxtonit ja Omnipollot).
Omnipollo Mango Smoothie IPA
Aloitan tapahtuman parhaiden oluiden listaamisen Diamondin tiskiltä, sillä sieltä löytyi tuttuun tapaan aikamoisia olutelämyksiä. Jostain syystä olen aika monet festarit aloittanut Omnipollon tuotteilla tai Omnipollo-Buxton-yhteistyöoluilla, eikä myöskään perjantai tehnyt poikkeusta tähän kirjaamattomaan sääntöön. Omnipollon hanapaikasta tarttui mukaan varsinainen IPA-jäätelö: Mango Smoothie IPA. Humalakävyn maut, hedelmäisyys ja vaniljajäätelö oli saatu pakattua kivasti yhteen pakettiin tässä toimivassa aloitusjuomassa.
Buxton/Omnipollo Ice Cream Brown Ale
Olen ehtinyt viime vuosina tykästyä makeudestaan huolimatta (tai siitä johtuen) jollain oudolla tavalla vastustamattomiin jäätelöoluisiin, joten mainittakoon tässä myös toinen, tällä kertaa Omnipollon ja Buxtonin käsialaa oleva jäätelöpläjäys lauantailta. Ice Cream Brown Ale oli maukas sekoitus suklaajäätelöä, vaniljapirtelöä ja pähkinöitä. Näitä jätskioluita kun saisi ostettua kotiin kesäpäivien iloksi, vaan harmi kyllä tapahtumista ulos myyminen on edelleen ehdottomasti kielletty.

Omnipollo Noa
Omnipollon kolmas herkullinen olut oli Noa Pecan Mudcake Stout, josta oli festareilla Double Barrel-versio. Kuten oluen nimestäkin voi päätellä, tämä tuote on ähkyyn asti vievän täyteläinen, tosin mitä muutakaan voi kuvitella oluesta, jossa pähkinöiden ja mutakakun maku yhdistyvät tynnyrikypsytyksen antamaan rommiseen aromiin.
Stone Pataskala Red IPA
Stone Bitter Chocolate Oatmeal Stout
Stonen parrakas perustajahahmo Greg Koch piipahti myös paikalla
Stonelta maistoin kaksi olutta, jotka olivat jo Tallinnan raporttini yhteydessä mainittu pihkaisen karamellinen Pataskala Red IPA ja nyt ekaa kertaa maistamani kitkerän raakasuklainen ja kuivan kaakaoinen Bitter Chocolate Oatmeal Stout. Panimon IPA-osasto jäi tällä kertaa jo aiemmin maistettuna minulta vaille ansaitsemaansa huomiota, mutta sielläkin puolella olisi ollut varmasti uudelleen maistamisen arvoisia tuotteita.
Humalove Perkele Chili-IS

Quince Vanilla Black Velvet
Kotimaisilta panimoilta testattua tuli aika monta kipaletta erilaisia oluita, joista nostan nyt tähän raporttiin vain muutamia erityisen hyvin maistuneita tuotteita. Humaloven omista oluista mieleeni jäi Perkele Chili-Imperial Stout, jossa maistui aito paprika tummasuklaapohjalla. Oluen tulisuus oli mietoa, mutta kesti suussa pitkään. Kiitos hyvästä maisteluvinkistä Anikó ja Mariaana! Toinen Humaloven tiskiltä maisteluun poimittu erinomainen olut oli tuontituote espanjalaisen Quincen Vanilla Black Velvet. Vanilla Black Velvet oli vaniljatankomaisen vaniljainen, pehmeän makuinen, tuhti ja taitavasti lempeän suklaakakkuiselle pohjalle sommiteltu herkku. Suosittelen maistamaan tätä, jos tulee vastaan. Ainakin ensi kesän uudessa oluttapahtumassa Craft Beer Helsingissä kyseistä olutta lienee saatavilla.
Bryggeri Wee Heavy
Bryggerin paras olut oli hieman yllättäen Wee Heavy, viljainen ja maltainen, tuhti ja mauntäyteinen Scotch Ale. En ole ollut aiemmin kovin innostunut Scotch Aleista, mutta tämä olut sai minut kääntämään kelkkani.
Viinitien tiskin maalaismaisen viehättävää sisustusta
Bichos in my Beer
Donut Islandin, Hiiden ja Mateo & Bernabén espanjalais-suomalaisen yhteistyön tulos Bichos in my Beer Black Saison oli melkoinen yllättäjä, josta ei ihan osannut sanoa, onko kyseessä lintu vai kala. Jotenkin enemmän Black IPAhtava kuin Black Saisonihtava olut oli tuoksultaan punamarjainen: tuoksusta erotti ainakin puolukkaa, karpaloa ja punaisia viinimarjoja jännästi kevyen tummalla kuivahedelmäisellä, ei kovinkaan paahteisella taustatuoksulla. Oluen maku oli mukavan sitruunalakritsinen. Oluen maustamiseen käytetyt puolukat siis tulivat esiin enemmän tuoksupuolella, kun taas maku oli enemmänkin sitrusten dominoima hienoisella punamarjaisuudella höystettynä. Mika Oksasen mukaan yhteistyöoluiden sarjaa on tarkoitus jatkaa ja seuraavana tiedossa on espanjalaisin aineksin höystetty olut.
Pyynikki Maj Stout
Pyynikiltä maistoin Nikulaisen Hannun osuvasta vinkistä Maj Stoutin, josta löysin suomalaisissa oluissa hiukan harvinaisempaa, mutta omasta mielestäni varsin makoisaa rapeaa pähkinänkuorisuutta. Pähkinänkuorisuutta tukemassa oli paahdettua mallasta ja pehmeää suklaata. Erittäin hyvä olutkokonaisuus.
Hiisi Pecko
Donut Island Ich Bin Ein Berner
Hiiden Pecko Brett IPA oli hienovireinen, kuivanhapan, hieman valkoviininomainen ja greippinen olut, jonka mausta erottui myös kevyttä tallisuutta ja maalaismaisuutta. Brettaisuus oli oluessa saatu pidettyä aisoissa. Epäpuhtaan hikistä ja likaista aromia, jota nimitän myös negatiiviseksi satulamaisuudeksi, ei ollut tässä oluessa havaittavissa, vaan hiivan mukanaan tuomat aromit olivat yksinomaan plusmerkkisiä. Myös Hiiden tiskiltä löytynyt Donut Islandin Ich Bin Ein Berner oli oikein maukas ja puhdaslinjainen tyylilajinsa edustaja, joskin suolaisena ja veriappelsiinisena ei mitenkään erityisen erikoinen tai poikkeava gose. Toisaalta, ei kaiken aina tarvitsekaan olla niin erikoista, joissain tilanteissa taidokkaasti tehty tavallinen olut voi olla se paras olut.
Maku Me So Hoppy
IPA-osasto jäi aika vähälle koluamiselle festarien aikana, mutta yksi IPA ehti kuitenkin jäädä mieleen. Maku Brewingin Double IPA Me So Hoppy oli kaltaiselleni raivokkaan katkeria oluita hiukan karsastavalle maistelijalle mieluinen maistelukokemus. Petollisen tasapainoinen, kivasti hedelmäinen ja hyvin pehmeällä tavalla katkera DIPA oli yksinkertaisen tehokas, kuten Makun tuotteet muutenkin tuppaavat usein olemaan. Veikkaanpa, että tässä oluessa saattaa olla yleisöhitin aineksia.

Beer Hunters Mufloni Granaattiomena Pale Ale

Beer Hunters Mufloni Brown Ale
Festareilla oli tarjolla yllättävän paljon Brown Aleja, joten päätin ympätä maisteluihin myös kevyen Brown Ale-vertailun. Otin siis testiin Omnipollon Ice Cream Brown Alen, Bryggerin ADA:n ja Beer Huntersin Brown Alen. Osallistujamäärältään lopulta vähän aiottua suppeammaksi päätyneen kisan voitti Beer Huntersin Brown Ale, joka oli pähkinäinen, melko täyteläinen ja sopivasti katkera. Beer Huntersin valikoimasta tykkäsin festareilla muutenkin paljon: Brown Alen ohella myös hapan ja hedelmäinen Granaattiomena Pale Ale ja suklaapuuroinen Suklaa-kaurastout olivat laadukkaita ja erittäin toimivia tuotteita.

Tapahtuma oli kiva kokemus ja kiinnostavia oluita olisi ollut vaikka muille jakaa. Kiitos siis järjestäjille taas kivasta tapahtumasta ja kohtaamilleni olutihmisille hyvästä seurasta!

Vaikka olen tapahtumassa ollut jo useammankin kerran, mainitaan tähän loppuun nyt vielä joitakin plussia ja miinuksia. Plussapuolena ehdottomasti raikas ja ilmainen vesi, jota sai infopisteen pöydänkulmalla nököttäneestä kanisterista. Plussana mainittakoon myös monipuolinen ja melkein liiankin laaja oluttarjonta. HBF on erinomainen paikka kartoittaa sekä kotimaisten panimojen uutuuksia että ulkomaisten panimojen ennen kokemattomia tuotteita ja kokeiltavaa löytyy aina myös konkareille. Ammattilaistunnit olivat erityisen kivat ja melko rauhalliset. Tuttuja oli melko paljon liikenteessä ja hyviä olutvinkkejä sateli joka suunnasta (positiivinen ongelma).

HBF:n, kuten aika monen muunkin oluttapahtuman akilleen kantapää on edelleen ruoka. Ruokaa on kyllä saatavilla, mutta suurin osa annoksista edustaa ranskalaiset, makkara ja lihapiirakka-tyyppistä rasvaista ja yksinkertaista pubiruokaa. Kaipaisin mukaan lisää raikkaampia annosvaihtoehtoja (esim. salaatteja, tapaksia, kasvispastaa tms) ja lisää kasvisruokia. Bryggerin ruoat tai täytetyt taskut olisivat yksi, kannatettava lisä tarjontaan. Nyt testattua tuli kasvistortelliniannos, jossa oli jo kaivattua yritystä raikkaampaan suuntaan, joskin lopputulos jäi melko valmisruokamaisen valjuksi. 

Toinen miinuspuoli on musiikki, joskin se näyttää ilmeisesti kuuluvan vääjäämättömästi tapahtumaan. Kolmas miinuspuoli on enemmmän kehitystoive ja se koskee paneeleja ja keskusteluja, joita toivoisin festareille lisää. Niille olisi nyt varmasti tilausta, koska tuntui, että monet kyselivät niiden perään.

Lisätietoja:

Helsinki Beer Festivalin sivut 

perjantai 8. huhtikuuta 2016

Tallinn Craft Beer Weekend-raportti ja parhaat oluet

Loverbeerin kauniin värikkäitä oluita: Brugna ja Violetta
Parin aiemman kevään Copenhagen Beer Celebration-reissu vaihtui tänä keväänä Tallinnan reissuun, kun päätimme porukalla lähteä katsastamaan paljon kehutun, nyt toista kertaa järjestetyn Tallinn Craft Beer Weekendin. Festari oli kaksipäiväinen, mutta seurueellamme oli liput ainoastaan lauantaipäivälle.

Lauantaina iltapäivällä tuuliselle ja pelkistetyn karulle Port Noblessnerin satama-alueelle saapuessa fiilis oli innostuneen odottava. Mielessä kyllä kävi kummallisen tyhjän alueen herättämä orastava epäilys siitä, ollaanko me edes oikeassa paikassa. CBC:n laajalle alueelle levittäytyneitä oluthörhöjen massoja ei näkynyt missään, eikä juuri muutakaan. Ensimmäiset ihmiset tulivat vastaan oikeastaan vasta rakennuksen takapuolella, jossa oli jo käynnissä varsin epämääräistä olutta varsin epämääräisestä kanisterista tarjonnut varjotapahtuma Tallinn Crap Beer Festival.

Tulimme varmuudeksi reippaasti (noin puoli tuntia) etuajassa ja pääsimme rannekkeet haettuamme melkein jonon keulille. Kello lyötyä neljä porukkaa alettiin ottaa sisään ripeään tahtiin, eikä jonossa suoraan silmiin puhaltaneen lämpöpuhaltimen kyljessä tarvinnut seisoskella kovinkaan kauaa. Sisäänotto oli siis huomattavasti jouhevampaa kuin CBC:ssä, joskin väkeäkin oli varmasti paljon vähemmän. 

Rakennuksen interiööri oli sekä sisältä että ulkoa teollisuushallimaisen betoninen ja ankean harmaa. Ja kun  puhun teollisuushallimaisuudesta, tarkoitan ihan jotakin muuta kuin suomalaiset stailatut ja näennäisesti hieman kuluneet Teurastamot. Tämä oli vanhan ajan neuvostotyylinen hämärä, rähjäinen ja korkea teollisuushalli, jonka väliaikaiskäyttöön kyhätty lattia muodostui jalkojen alla hytkyvistä levyistä. Sanalla sanoen erikoinen ensivaikutelma, vaikka olin kyllä kuullut juoruja rakennuksen omalaatuisuudesta.

No, sisään tultuamme oli aika siirtyä oluiden maistelun pariin. Pääsimme pöytään, jonka päässä oli vesikanisteri ja rustasin saman tien yhden plussan tapahtuman plussat ja miinukset-listaani: vesihuolto. Veden saatavuus oli erinomainen ja omaa pulloa sai täytettyä lukuisissa vesipisteissä, joissa kaikissa oli hanan sijaan vesikanisteri. 

Cigar City Maduro vasemmalla ja José Martí oikealla
Strategiamme oli hakea ekana ennakkoon suosituimmiksi ajattelemiemme panimojen oluet. Ekat oluet haettiin siis Cigar Cityltä. Maduro Brown Ale ja José Martí Imperial Porter olivat hyvä kickstart TCBW:lle. Maduro oli pähkinäinen ja pehmeä olut ja José Martí luumuinen, lakritsainen, boysenmarjainen ja tummasuklaisen tuhti olut. Molemmat festarin parhaimmistoa. Myös Edgen ja Cigar Cityn yhteispano Gift to Gaspar Barrel Aged Imperial Porter oli erittäin hyvä: oluen kaakaoinen, kahvipapuinen, luumuinen, romminen ja vaniljainen maku oli todella herkullinen.

Buxton Blue Wolf
Etualalla Buxtonin hyvä Patersbier, takana tunkkaisenpuoleinen Boneyard Diablo Rojo (Boneyardin oluet olivat muutenkin tapahtumassa jotenkin outoja, liekö pilaantuneita eriä?)
Myös Buxtonin oluet kuuluivat päivän onnistujiin. Blue Wolf oli koko porukkamme suosikki: viinitynnyrikypsytetty olut oli maultaan mustaherukkainen, pensasmustikkainen ja erittäin hapan. Patersbier oli maukas ja pehmeän aprikoosikeksinen, ei mitenkään superspesiaali, mutta oikein mukava suoritus omassa lajissaan.

Buxton Gooseberry Cove
Jälkimmäisistä Buxtoneista Yellow Belly Sundae oli meille jo entuudestaan tuttu ja edelleen yhtä ihanan tuplapatukkaisen ja nutellaisen tuoksuinen ja makuinen, mutta Gooseberry Cove ennenkokematon ja aivan erityisen odotettu tuote. Tuoreen tuoksuinen ja vihreän karviaisen, limetin ja valkoherukan makuinen hapanolut ylitti odotukset: maku oli täydellisen kesäinen ja herkullisen hapan.

Stonen Pataskala edessä ja Americano takana
Stonen kaikki neljä olutta olivat erinomaisia, kuten ennakkoon osasimme odottaakin. Americano Stout ja Pataskala Red IPA olivat kuitenkin oluista ne mieleenpainuvimmat. Americanossa kismetin, pähkinänkuoren ja kahvipavun aromit leikittelivät nougatmaisella ja paahteisella pohjalla. Sopivasti pähkinäinen ja täyteläinen stout-tulkinta. Pataskalan aidon mäntyinen, kinuskinen, siirappinen ja makeantuhti maku ei jäänyt Americanoa huonommaksi, vaan oli vähintään yhtä hyvä.

Vasemmalla La Pirata/Põhjala Crema Catalana, oikealla Põhjalan Friedrichshain
Virolaispanimoista päivän paras oli itseoikeutetusti Põhjala, jonka Friedrichshain oli upean kinuskinen, lakkainen, hapankermainen ja vaniljainen berliner weisse.

Lervig 3 Beans Stout

Lervig Super Sawa Yuzu vasemmalla ja Oat IPA oikealla
Pohjoismaisista panimoista vahvimmin mielestämme suoriutuivat Lervig ja To Øl, joskin hyvä sitruksisen, aprikoosisen ja hapankaalimaisen megahapan olut oli myös Acid Trip White Wine.

Lervigin Super Sawa Yuzu ja yllätysolut 3 Beans Stout ylsivät suosikkilistalleni. Yuzu-oluen maku oli hyvin uniikki: maussa menthol-pastilli, sitruunamehu ja kitkerä appelsiinilimonadi sekoittuivat raikkaaksi ja happamaksi yhdistelmäksi. 3 Beans Stout oli todellinen pullaolut, jonka mausta löytyi kanelipullan ja kardemumman ohella myös vanhan ajan lakupötköä, ripaus joulumausteita ja reilusti kahvipapua.

 
To Øl Berry White vasemmalla, saman panimon savupalvinen Smoke on the Porter oikealla
To Øl Fuck Art This Is Advertising vasemmalla ja Stone Cali-Belgique oikealla
To Ølin parhaimmistoa olivat Fuck Art This Is Advertising Hoppy Belgian Quadrupel ja Berry White American White Ale. Näistä Quadrupel oli kiinnostava jälkiruokamainen yhdistelmä hapankermaa, tummia marjoja ja kinuskia. Berry White oli makoisa ja kotoisa kombinaatio marjapiirakkaa, marjakiisseliä, jogurttia ja crème brûléeta.
 
Labietis Pokainu Mezs
Illan suurin yllättäjä oli latvialaisen Labietiksen Pokainu Mezs, eli Magic Forest (Wild Rosemary and Pine) Barley Wine. Olut oli nimensä veroinen ja sen makumuisto säilynee mielessä vielä pitkään. Maussa karpalot, karamelli, pihka, yrtit ja mäntyiset havut sekoittuivat kokonaisuudeksi, joka vei hälyisestä hallista suoraan keskelle pohjoista satumetsää.

Tapahtuma oli onnistunut ja voin suositella sitä erityisesti sellaiselle olutharrastajalle, jolla eka ulkomainen olutfestari on vielä kokematta. Paljon ulkomaisia festareita kiertäneelle konkarille TCBW ei välttämättä tarjoa tunnelman ja fiiliksen puolesta ihan yhtä paljon. Hyviä ja kiinnostavia oluita tapahtumasta tosin löytynee itse kullekin olutharrastajalle.

Tapahtuman plussat ja miinukset:

Plussat
+ läheisyys ja helppous. Tallinnaan lentää Helsinki-Vantaalta 20 minuutissa ja laivamatka vie muutaman tunnin. Tuttu ja kotoisakin tunnelma tulee siitä, että suomalaisia on festarikansasta todella iso osuus.

+ edullisuus. Yhden päivän all inclusive-lipun hinta oli tänä vuonna 60 euroa ja kahden päivän lipun 100 euroa. Vertailun vuoksi Copenhagen Beer Celebrationin yksi sessio (4 tuntia) maksoi tänä vuonna noin 67 euroa, eli suunnilleen saman verran kuin koko festaripäivä (6 tuntia) Tallinn Craft Beer Weekendia.

+ paljon kiinnostavia panimoita. Virolaisia panimoita erityisen laaja kattaus, lisäksi tänä vuonna oli mukana harvemmin tavattuja venäläisiä panimoita.

+ veden hyvä ja helppo saatavuus

+ enemmän liikkumatilaa kuin CBC:ssä ja vähemmän ryysistä.

+ melko hyvin istumapaikkoja

+ lyhyt jonotusaika sisään.

+ mahdollisuus käydä ulkona ja tulla takaisin rannekkeen ansiosta

Miinukset
- musiikki, se kaikuva ja hallin seinistä hallitsemattomasti poukkoileva rämisevä livemusiikki. Musiikki ei vaan mielestäni sovi olutfestareihin ja jos musiikkia on ihan pakko olla, niin se voisi edes olla pikkuisen hiljemmalla volyymilla soitettua. Korvat soivat festarin jälkeen ja sisällä ei kuullut bändien aikana mitään kenenkään puheesta.

- ei mitään kasvisruokaa. Kun tapahtuma kestää käytännössä koko päivän, toivoisi, että siellä voisi syödäkin jotain. Seurueemme joutui lähtemään etuajassa pois ruoan puutteen takia.

- naisten vessakoppien lukumäärä. Olikohan niitä yhteensä viisi? Joka tapauksessa illasta niitä oli aivan liian vähän, sillä festariosallistujissa oli myös aika paljon naisia.

- humalaiset. Tapahtumassa oli humalaisia ja vaikka kännisten poistopolitiikkaa ennakkoon väitettiin tiukaksi, oli niitä kännisiä liikkeellä sekä sisällä että ulkona. Aika iso osa känniläisistä taisi olla suomalaisia.

- sää ja sen vaikutus sisätiloihin. Hallissa oli kylmä ja ulkona oli kylmä. Säälle ei tietysti voi mitään, mutta hallia ehkä voisi yrittää lämmittää tehokkaammin.

tiistai 5. huhtikuuta 2016

Paritusvinkkejä: happamat oluet ja jälkiruoka

Oluen ja jälkiruokien parittaminen on teema, joka on alkanut viime aikoina kiinnostaa minua yhä enemmän. Olut ei ehkä tule ensimmäisenä mieleen, kun kotona tai ravintolassa pohditaan jälkkärin kanssa parhaiten sopivaa juomaa. Silti oluista löytyy kokeilemisen arvoisia vaihtoehtoja hyvinkin monenlaisten jälkkärien seuraan ja uskon, että kaikille oluille löytyy myös se oikea jälkiruokaparinsa.

Perustin olut+jälkkäri-paritusvinkkisarjan jakaakseni omia ajatuksiani siitä, millaiset oluiden ja jälkiruokien makuyhdistelmät sopivat yhteen. Kuten aina, nämäkin näkemykset ovat omiani ja erimielisyys on erittäin sallittua. Olen jakanut vinkit oluttyyleittäin helpottaakseni niiden kahlaamista läpi. Tässä ensimmäisessä osassa keskitytään happamille oluille sopivien jälkiruokaparien jäljittämiseen.

Vaaleat happamat oluet ja jälkiruoat

Vaaleiden happamien oluiden kategoriaan olen tässä ronskisti niputtanut vaaleat sourit, berliner weisset, goset sekä lambicit ja gueuzet. Vaikka kategorian oluiden välillä on selviä eroja, voi niistä kaikista löytää happaman sitruksisia ja hedelmäisiä sävyjä.

Ehdotuksia makupareiksi:
- vaalea, sitruunainen ja mieto sour ale (esim. Buxton/Evil Twin Come Again) + sitruunasorbetti
Maitohappoisen sitruksisen sourin ja sorbetin liitto perustuu makujen harmoniaan. Yksinkertainen, mutta tehokas yhdistelmä on mitä helpoin ja toimivin jälkkäri kesäpäiviin. Sitruunasorbetin voi halutessaan vaihtaa sitruunajäätelöön tai limesorbettiin.

- karviaisella maustettu berliner weisse tai gose (esim. Buxton Gooseberry Cove tai Magic Rock Salty Kiss), persikkainen rahkapiirakka + mustaherukka-appelsiinijäätelö
Tässä makukokonaisuudessa on mukana sekä happamia ja kirpeitä että makean hedelmäisiä elementtejä. Rahkapiirakan ja maitohappoisen happaman oluen makuprofiilit muistuttavat toisiaan. Karviaisen ja mustaherukan herukkaisen kirpeät maut tulevat lähelle toisiaan. Persikka ja appelsiini tuovat mukaan happamuutta tasapainottavaa makeutta. Appelsiini tukee kiinnostavasti erityisesti gosen veriappelsiinista suolaisensitruksista ominaismakua.

- Faro (esim. Lindemans Faro) + sitruunainen valkosuklaajuustokakku
Tähän makuyhdistelmään tutustuin viime viikolla Radio Helsingin Kippis-ohjelmassa ja innostuin niin, että päätin napata kombon yhdeksi makuparivinkeistäni. Faro on makeutettu lambic, jonka makuun sokeri tuo karamellisia sävyjä. Faron hienostuneesti hapan sekä hiukan siirappinen ja hunajainen ominaismaku täydentää täyteläisen, mutta pehmeän makuisen valkosuklaajuustokakun makua erinomaisesti. Tuhtia yhdistelmää raikastaa sitruuna.

Tummat happamat oluet ja jälkiruoat




Viittaan tässä tummilla happamilla oluilla oud bruineihin, flanders redeihin ja muihin punaisiin tai tummiin maustamattomiin soureihin, joiden makuprofiili on yleensä hapan ja luontaisesti marjainen, puumainen tai pähkinäinen. Näiden oluiden kanssa käyvät mielestäni parhaiten yhteen syvät ja happamat maut.

Ehdotuksia makupareiksi:

- Flanders red (esim. Rodenbach Grand Cru) + punamarjainen jäätelö / sorbetti tai puolukkapiirakka
Flanders redin punamarjaisen syvää ja hapanta makua täydentää hyvin esimerkiksi puna- tai mustaherukkainen jäätelö tai sorbetti. Jäätelön voi halutessaan kuorruttaa marjaisella vinaigretella. Puolukkapiirakan ja flanders redin yhdistelmä on täyteläisempi ja tuhdimpi, mutta yhtä lailla harmoninen.

- Oud bruin (esim. Petrus Oud Bruin) + rahkatäytteinen jouluhalko tai suklaa-kastanjamousse
Oud bruinin maku on flanders rediin verrattuna pähkinäisempi, suklaisempi ja rusinaisempi. Moniulotteisen, syksyisen ja happaman maun kanssa voi kokeilla suklaisia ja pähkinäisiä, mutta samaan aikaan happamaan tai rahkaiseen taittavia jälkiruokia, kuten jouluhalkoa rahkatäytteellä tai suklaa-kastanjamoussea.

Kiinnostava jokeri kokeiltavaksi sekä oud bruinien että flanders redien kanssa on myös lakritsi.

Maustetut lambicit ja jälkiruoat

Maustettujen lambicien, kuten kriekien, maussa on happamuuden lisäksi selvästi erottuvaa marjaisuutta tai hedelmäisyyttä. Maustetun hapanoluen maku on usein muita hapanoluita makeampi.

Näiden oluiden kanssa yhteen sopivan jälkiruoan on oltava niin aromikas, että sen maku ei peity oluen runsaan marjaisen tai hedelmäisen maun alle. Toisaalta jälkiruoan maun on tärkeä resonoida oluen makeanhappaman maun kanssa harmonisesti.

Ehdotuksia makupareiksi:
Kriek (esim. Lindemans Kriek) + Schwarzwaldin kakku
Kriekin kanssa tyylikkäästi yhdistyy esimerkiksi schwarzwaldin kakku, jonka maku on tuhdin suklainen, rasvaisen kermainen ja murretun kirsikkainen. Perinteisen tyylisen kriekin kirsikkaisuus on melko makeaa ja murrettua, joten sitä täydentää varmimmin kumppani, jossa toistuu samankaltainen kirsikkaisuus höystettynä sopivalla täyteläisyydellä. Yhdistelmästä muodostuu tosin melkoisen makea, joten sitä ei voi suositella makeaa kammoaville. Myös happamanmakeita juustokakkuja voi kokeilla kriekien kanssa, joskin miedomman juustokakun maku saattaa helposti hävitä kriekin vahvan kirsikanmaun alle.

Vadelma-lambic (esim. Cantillon Rose de Gambrinus) + valkosuklaa-vadelmasemifreddo
Vadelma-lambicit ovat maultaan mehukkaita, mutta samalla happamia. Vadelmaista happamuutta pehmentää ja marjaista mehukkuutta täydentää valkosuklainen semifreddo.

Persikka-lambic (esim. Lindemans Pêche) + persikka- tai omenapiirakka
Persikkaisissa lambiceissa on usein persikkapiirakkaa muistuttavaa mehukkuutta, hedelmäisyyttä ja makeutta. Luonnollinen kumppani persikkalambicille onkin persikkapiiras. Myös omena- tai päärynäpiirasta voi kokeilla persikkaisen lambicin seuraksi.

Tässä omat vinkkini tältä erää. Otan kuitenkin enemmän kuin mielelläni myös teiltä vastaan hyviksi havaittuja vinkkejä happamien oluiden ja jälkkärien paritukseen, ideat voi jakaa kommenttiosioon. :)