perjantai 21. syyskuuta 2018

Havumetsän ja sademetsän mehukkaimmat maut: Laitilan NEIPA

Taustaa: New England IPA on trendikäs tyyli, johon minulle on osoittautunut haastavaksi löytää tarttumapintaa. Vähän liian monta epämääräisen humalapellettistä, tunkkaisen kuivakkaa ja toivottoman yksiulotteista tämän olutlajin edustajaa tuli jossain vaiheessa vastaan ja tein jopa hetkeksi päätöksen olla koskematta lainkaan NEIPA:an, kun ei sitä huhupuheissa kuvatunlaista herkullisen mehukasta hedelmäpommia millään meinannut löytyä. Sitten sain Laitilalta paketin, josta kuoriutui, no, mikäpä muukaan kuin NEIPA. Päätin unohtaa ennakkoluuloni ja syventyä oluseen mahdollisimman puhtaalta pöydältä.

Panimo: Laitilan Wirvoitusjuomatehdas
Olut: Laitilan NEIPA
Tyyli: NEIPA
Prosentit: 7,5 %
Katkeruus: 40 EBU

Tuoksu: Miellyttävässä, melko makeassa tuoksussa on papaijaa, toffeeta ja vaniljaa, mutta toisaalta myös säväys kirpakkaa greippiä ja hienoista havuisuutta.

Ulkonäkö: Meripihka ja lähes läpinäkymättömyyteen asti samea olut näyttää päivänvalossa hätkähdyttävän auringonkeltaiselta. Vaahto on ohuehko, valkea ja pitsimäinen.

Maku: Kermatoffee nousee esiin päällimmäisenä, mutta on tässä toki mukavasti mangoa ja persikkaakin. Katkeruus on lempeän greippistä, hieman sellaista kuin vanhan ajan greippilimuissa: läsnä, muttei framilla. Tässäpä NEIPA minun makuuni.

Suutuntuma: Keskitäyteläinen ja erittäin pehmeä suutuntuma sopii mainiosti yhteen oluen makuprofiilin kanssa. Riittävän paksu runko tällaiselle oluelle, eli mistään humalamehusta ei ole kyse.

Omat pisteeni Olutoppaassa:  39/50 (tuoksu: 8, ulkonäkö 4, maku 8, suutuntuma 4, yleisv. 15)

Mihin tilanteeseen sopii? Kun haluat maistaa kunnon NEIPA:a tai käännyttää jonkun tyyliin skeptisemmin suhtautuvan olustelijan sameiden mallasjuomien makuun, Laitilan NEIPA:n kanssa homma tuskin menee ainakaan ihan kokonaan pieleen. Ruokapuolelle tämä tullee toimeen aika hyvin perinteisen burgerin kera, itseäni kiinnostaisi myös testata, miten perus-IPA:a selvästi pehmeämpi NEIPA toimisi juustomaistelujuomana.

Kiitokset Laitilalle uskoni palauttamisesta tähän tyylilajiin!

Lisätietoja:

Laitilan NEIPA Olutoppaassa:
https://olutopas.info/olut/12952/

sunnuntai 9. syyskuuta 2018

Ota Olut!: oluita, vegaanisafkaa ja ripaus nostalgiaa

Viikko sitten Otaniemessä järjestetty Ota Olut! oli minulle ensikokemus tätä espoolaista pienimuotoisesta keskikokoiseksi kasvanutta olutfestaria. Viime vuonna tuli kieltämättä pikkuisen kuikittua jo alueelle, mutta viime hetkellä jänistin orastavan kylmyyden ja hämärän takia. Elo-syyskuun vaihde on joskus vähän liian kylmä ulkofestarille, mikäli sattuu olemaan kaltaiseni heikosti koleissa ja kosteissa keleissä ulkona tönöttämistä sietävä sielu. 

Diplomi-insinöörin puolisona olen kyllä Otaniemessä käynyt kerran jos toisenkin, mutta silloin se ei ollut ihan samanlainen kuin näinä metron, Fat Lizardin ja Ota Oluen kyllästäminä ylenpalttisen tarjonnan aikoina. Teekkarialueesta on kovaa vauhtia kehittymässä jonkinmoinen hipsterien mekka. Opiskelijabilehenkisenä pihahappeningina aloittanut Ota Olut! sopii alueen uuteen imagoon ja suosion myötä se oli tänä vuonna kasvanut entistä isommaksi. Kun kuulin, että festareilta saisi kasvisruokaakin, kasvoi kiusaus liian suureksi ja lähdettiin paikalle perjantaina mieheni kanssa odottavin ja hiukkasen nostalgisinkin fiiliksin.

Vaan bussilta tullessa ei meinattu löytää edes koko festaria. Opasteet oli aseteltu taiten metrosta saapuvia helsinkiläisiä arvovieraita ajatellen ja alamäkeä noustessa puiden siimekseen piiloutunutta tapahtumaa oli lähes mahdoton havaita. Sivukautta ei päässyt kuin ulos festarin portista ja ylhäällä näytti olevan vain Fat Lizardin rafla. No, lopulta päästiin kuin päästiinkin oikeaan paikkaan.

Festarin tunnelma oli leppoisa ja tilaa riitti koko illan ajan enemmän kuin tarpeeksi, eikä jonoista tarvinnut kantaa huolta. Vastaan käveli useimmiten joko suhteellisen selväpäistä, teekkarimaisen loogisia olutkeskusteluja tarkkaan harkitun painokkaalla artikulaatiolla käyvää porukkaa taikka iloisia ja innostuneesti juttelevia vaihtarien ja kansainvälisten opiskelijoiden joukkioita. Kaunista iltaa somisti pittoreski auringonlasku.

Olutkarkeloiden mallasjuomista minulle parhaiten maistuivat CoolHeadin sitruunasoodamainen Lemon Sherbet ja samaisen panimon voimakkaan vadelmainen ja hieman juustokakkuisen makuinen Deep Double Raspberry Gose. Jälkimmäistä olin yrittänyt metsästää koko kesän ja oli hienoa saada sitä vielä lasiin ennen jäähyväisiä tälle pitkälle ja melkoisen kuumalle kesälle. 


Pecanisher
Erittäin maukas tuttavuus oli myös Hiiden Mitä humalan jälkeen?, jonka kuusimetsäinen ja veikeästi variksenmarjan erämaiseen kirpakkuuteen taittava maku oli persoonallisuudessaan kerrassaan mainio. Stoutti-porter-osastolla Laugarin kahvisuklainen Basatia ja Cervisiamin pehmeän pähkinäbrownieinen Pecanisher. Panimoyhtiö Tujun Manaatti NEIPA pääsi yllättämään positiivisesti vielä ennen kuin aloimme tehdä lähtöä juuri Otaniemen uudessa A Bloc -kauppakeskuksessa auenneen, lupaavan pizzapaikan kautta kotia kohti.

Laurean kojun vegaaninen maisteluplatteri
Ai niin ja tulihan se Laurean vegaaniruokaa tarjonnut koju myös testattua! Valitsimme maisteluannoksen, koska oli ihan pakko jättää tilaa myös pizzalle. Annos koostui kolmesta sopivan kokoisesta ja jaettavaksikin riittäneestä suupalasta: oliiveista, kreikkalaistyylisestä kasvispiirakasta ja tulisella kastikkeella höystetyistä kukkakaaleista. Tosi maukas ja oluiden kanssa hyvin sopiva maisteluplatteri. Ja oli todella kiva nähdä samassa kojussa myös täyttävämpiä kasvisvaihtiksia, koska usein festarien kasvisruoka tuppaa olemaan jotakin kevyttä ja vain hetkeksi nälän pois vievää.

Margarita-pizzaa festarien jälkeen Who the xxxx is Alicessa, jonka pizzoissa on Tampereen ihanan Sitko-pizzerian hapanjuuripohja.
Pizzakaljana Makun Solitalle panema RLX Saison, kelpo klassisen viljainen saison
Loppuun pitää vielä valitettavasti heittää myös jokunen kritiikin sana. Maksukorttien toimivuus oli hieman kyseenalaista ja mieheltäni veloitettiin Laugarin tiskillä jostain kumman syystä samasta oluesta tuplahinta verrattuna kaveriinsa. Tiedän kyllä, että kaikenlaisia kämmejä voi sattua, kun festareilla ollaan, mutta tuplahinnan maksaminen ei ehkä ole ihan ok, eikä hintaprobleemojen selvittelyä vahvalla aksentilla englantia puhuvan ulkomaisen panimohenkilökunnan kanssa välttämättä jaksa harrastaa festareilla, joilla on parempaakin tekemistä. Anyway ja summa summarun, oikein mukava ja viihtyisä festari, josta pienin parannuksin saisi vielä paremman.
Retuperän WBK, mukana aina kun Otaniemessä tapahtuu. Myös Ota Oluessa.

perjantai 17. elokuuta 2018

Mehevän maltaista meininkiä: Laitilan Kekri 2018

Taustaa: Vaikka kekriä ei ihan vielä vietetäkään ja syksykin on vasta alkamassa, muisti Laitila meitä olutbloggaajia jo näin etukäteen Kekriksi kutsutulla oluella. Samaisesta oluesta on vuosien varrella ollut saatavilla useampia erivahvuisia versioita ja tämänvuotinen tuote kuulemma pohjautuu näissä käytettyyn reseptiikkaan. Mitään totaalisen uutta ei siis ole luvassa, mikäli olet aiemmat oluen vuosikerrat jo testannut. Minulle tämä oli kuitenkin ensimmäinen maisteltu ja reitattu Kekri ja siksi suhtaudun siihen asiaankuuluvalla hartaudella.

Panimo: Laitilan Wirvoitusjuomatehdas
Olut: Kekri Sadonkorjuuolut (2018 versio)
Tyyli: Märzen / Oktoberfestbier
Prosentit: 5,5 %
Katkeruus: 28 EBU

Tuoksu: Mallasvoittoinen, makean leipäinen ja viljainen tuoksu, jossa on jotakin Laitilan muista tuotteistakin tuttua, mutta toisaalta keskiverto-laitilalaisesta uupumaan jäävää syvyyttä.

Ulkonäkö: Kuparisen oluen vaahto on runsas, vitivalkoinen ja nopeasti haihtuva.

Maku: Tuoksun kanssa samoilla linjoilla liikutaan myös makupuolella. Maltaisuus hallitsee, kuten tässä tyylissä kuuluukin. Makeus on hunajaan vivahtavaa ja miellyttävää, eikä valahda liiallisen imelyyden puolelle. Loppumaussa on havaittavissa pientä pihkaista katkeruutta, joka täydentää kokonaisuutta mukavasti.

Suutuntuma: Pehmeähkö suutuntuma on kevyen ja keskitäyteläisen väliltä.

Omat pisteeni Olutoppaan asteikolla:  34/50 (tuoksu 7 + ulkonäkö 3 + maku 7 + suutuntuma 3 + yleisvaikutelma 14)

Mihin tilanteeseen sopii? Tämä on taas sellainen olut, jota maistellessa alkaa tehdä mieli safkaa, eikä mitä tahansa safkaa, vaan jotakin sopivasti rasvaista, suolaista ja rempseää kotiruokaa. Justiinsa sitä sadonkorjuuaikaan sopivaa sorttia makusteltavaa, jota passaa syödä villasukat jalassa sohvan nurkassa. Arvioitavana ollut Kekri-yksilö sai seurakseen mustaleimalla ja tynnyrikurkkuviipaleilla päällystetyn ruisleivän, eikä yhdistelmä ollut lainkaan hassumpi.

Kiitokset Laitilalle kivan syksyisestä ja mehevän maltaisesta oluesta!

Lisätietoja:

Kekri ja toinen uutuusolut NEIPA Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan sivuilla:
https://laitilan.com/2018/08/laitilan-neipa-ja-kekri-ovat-loppukesan-ja-alkusyksyn-ajankohtaisimmat-olutuutuudet/

maanantai 13. elokuuta 2018

Leppoisa olutilta lehvästön alla: Craft Beer Garden Festival

Jos joku oli tullut kysymään minulta vaikkapa vuosi sitten, millaista uutta olutfestaria toivoisin Helsinkiin, olisin vastauksessani luultavasti kuvaillut jotakin hyvin paljon Craft Beer Garden Festivalin kaltaista happeningia. Beer Gardenit ovat niitä paikkoja, joihin mieluiten luonnon ja oluen ystävänä suuntaan ulkomailla käydessäni ja jostain kumman syystä Suomessa ei sellaisiin ole pahemmin törmännyt. Ehkä suomalainen sää ei parhaalla mahdollisella tavalla tue olutpuutarhan ideaa, mutta toisaalta onhan meillä niitä kivierämaahenkisiä terasseja ja ulkona enemmän tai vähemmän muovipussin sisällä järkättyjä oluttapahtumia vaikka kuinka, eli ei se oluen maistelu ulkosalla nyt mikään mahdoton ajatus ole.

Kun mainos CoolHeadin organisoimasta Craft Beer Garden Festivalista ilmaantui Facebook-fiidiini pyytämättä ja yllättäen, tuntui jo ensisilmäyksellä, että tämä voisi nyt olla sitä, mistä olin haaveillut ja vielä enemmänkin. Pieni intiimi ja melu- ja ruuhkatasoltaan maltillinen tapahtuma omenapuiden katveessa, jonka panimolistalta löytyisi just, eikä melkein niitä omia suosikkipanimoita kotimaasta ja vähän ulkomailtakin. Vähän kuin sympaattinen Kymijoki Beer Festival, mutta astetta kiinnostavammalla kattauksella ja lähempänä kotipaikkaani Espoota.

Ennen olutfestaria tuli syötyä lounasta uudessa kasvisruokatapahtuma VegeStreetissä, ihanat Mamacitasin tacot

Ja tietty jälkkäriksi gelatoa
Ennakko-odotukset ylittyivät, kun reilu viikko sitten lauantaina kävelin ensin VegeStreetissä (toinen uusi ja varsin kaivattu tapahtuma Helsingin kesään btw) visiteerattuani ja mahan mehevillä vegetortilloilla ja jätskillä täytettyäni elämäni ekaa kertaa Korjaamon pihalle ja kesäisten puutarhajuhlien tunnelma tulvahti suoraan syliin. Kerrostaloasujana suhtaudun romanttisen höpsösti pihoihin ja puutarhoihin ja suorastaan rakastan kypsyvien omenien mehukasta tuoksua. Pienen hetken vietin vain ihaillen kaikenlaisia puita, joiden oksien lomaan oluttapahtuma oli rakennettu. Sitten oli aika palata maan pinnalle ja suunnata maistelemaan oluita.


Kesä ja sourit...
...vaan ei ne stoutitkaan huonoja oo :)
Päivän parhaat oluet olivat Maistilan Tradato (greipillä ja ananaksella höystetty sour) ja CoolHeadin Forbidden Desert (suklainen vahva stout). Kevyesti suolaisen sitruunamehujään ja hedelmälihaisen tuoreen ananaksen makuinen Tradato sopi ihan täydellisesti hellesäähän, mutta uskoisin, että samainen juoma uppoaisi kelillä kuin kelillä. Forbidden Desert oli paahteinen, suklainen ja hassulla tavalla piparinen olunen, ei ehkä ihan perinteisin 30 asteen juoma, mutta mainion maukas tuote siitä huolimatta.

Brew by Numbersin 13/7 Pepper and Rye Saison oli periaatteessa kivan pirtsakka, mutta epäpuhdas jälkimaku häiritsi
Olutbloggaaja harjoittelemassa maastoutumista. Vai pitäisikö sanoa puustoutumista?
Craft Beer Gardenin maistelulasi oli oikein toimivan mallinen pienillekin annoksille, joita taas tapani mukaan tapahtumassa suosin. Vahvemmista oluista olisin toivonut vielä kahta desiä pienempää kokovaihtoehtoa, mutta en oikein ollut varma, oliko sellaisia ylipäätään mahdollista saada, kun yhdellä juomalipulla sai nimenomaan yhden kahden desin annoksen. Miehen kanssa jaettuna kaksidesiset vahvemmat oluetkin olivat ok, mutta seuralaisettomia ja humalatilaan päätymistä karttavia kokeilunhaluisia kävijöitä ajatellen myös yhden desin annoksille toivoisi ensi kesäksi omaa juomalippuaan. Pientä palautetta pitää antaa myös lasien loppumisesta lauantaina jo seitsemän aikaan. Jatkossa toivoisi, että laseja varattaisiin tarpeeksi reilu määrä tai vaihtoehtoisesti siirryttäisiin esim. SOPP:eissa käytössä olevaan lasin pesu- ja panttisysteemiin. Tällä kertaa loppuillasta oli jaettu muovimukeja, jotka eivät mielestäni kuulu olutfestareille.

Pienistä alkuhaasteista huolimatta mainio tapahtuma, johon osallistun erittäin mieluusti jatkossakin!
Loppuun vielä Craft Beer Garden Festivalin plussat ja miinukset lyhyesti:
+ ihanan tunnelmallinen ja persoonallinen paikka, puutarha lumosi ainakin minut
+ kävijämäärää rajoitettu, mikä taas vähentää ruuhkaa huomattavasti
+ ei kovaäänisiä känniläisiä
+ mukana vain tosi hyviä panimoita

- tapahtumalasit loppuivat kesken
- istumapaikkoja oli ulkona rajoitettu määrä, tosin sisällekin pääsi ja siellä oli hyvin lisätilaa
+/- ruoka: en osaa kovin pätevästi arvioida ruokatarjontaa, koska lounastin VegeStreetissä ennen tapahtumaa ja näin ollen nälkä ei päässyt yllättämään. Grillisafkapainotuksella kuitenkin ilmeisesti mentiin ja paistettu halloumi taisi olla ainut vegevaihtis. Halloumin ystävänä diggaan (tosin annoksen täyttävyys/monipuolisuus jää kokonaiskuvan puuttuessa mysteeriksi, halloumi kun ei sellaisenaan kaikesta valloittavuudestaan huolimatta ihan riitä ruoaksi). Vegaaneille ei tainnut olla listalla mitään, eli tässä olisi selvästi kehittämisen paikka. 

Ruokaisampia annoksia ei myöskään koskaan voi olla liikaa, eli seuraavaa kertaa varten heitän ilmoille menuidean (saa käyttää muillakin festareilla, patenttia ei ole haettu :D): kolmen-neljän annoksen pääruokamenu sisältäen sekä lihaa, kalaa tai kanaa että vegeä ja/tai vegaanista safkaa ja lisäksi erillinen kolmen-neljän annoksen suupalamenu. On ihan mieletöntä nähdä, että olutfestareilla panostetaan nykyään ihan oikeasti jo ruokaan ja ainakin Helsingissä tai sen välttämättömässä läheisyydessä monipuolinen ja laadukas, hipsterihenkinenkin safkatarjonta alkaa nykyään olla jo must (eli sillä kuuluisalla grillatulla sialla + erilaisilla makkaroilla ei välttämättä pötkitä kovinkaan pitkälle).

maanantai 6. elokuuta 2018

Lumihangilta lähtöisin: CoolHead & Cervisiam Snow Invites DIPA


Taustaa: Snow Invitesia maistellessa alkaa väkisinkin korvissa soida se todennäköisesti kuuluisin lumesta, lainvalvojista ja lankeamaan houkuttelevista synkistä vesistä kertova kansallishittimme. Ei välttämättä mikään mieluisin mielleyhtymä. Tölkkiä tarkemmin tsekkaillessa ei ensin oikein tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa. No, toisaalta suomalaisuudesta kaikessa karuudessaan saa väännettyä myös omalla mustanpuhuvalla tavallaan hykerryttävää huumoria ja kaiketi tämän olusen etikettisuunnittelu on tapahtunut pilke silmäkulmassa hellekesän ja symbolisten umpihankien välimaastossa tarpoen.

Panimo: CoolHead & Cervisiam
Olut: Snow Invites
Tyyli: Double Dry Hopped Double IPA (eli vapaalla kädellä kääntäen tupla-IPA, joka on ihan kiitettävän reippaasti kuivahumaloitu)
Prosentit: 8,5 %
Katkeruus: IBU:ja ei ole erikseen tohdittu tuoda esiin, mutta niitäkin oluessa lienee jokunen

Tuoksu: Persikkamehun ja humalakävyn liitosta syntyy jotakin perin makeaa, etten sanoisi hunajaista. Vasta sateen kastelemaa ruohoakin on mukana, muttei liikaa.

Ulkonäkö: Vaalean kultakuparisen oluen vaahto on ohuehko ja valkea. Lumenvalkeaksikin sitä voisi sanoa.

Maku: Tymäkkä kokonaisuus. Toffeekarkkien keskellä hulinoi herkullisen mäntyinen ja pihkainen humalointi. Kokonaisuutta säestää vieno hedelmäisyys, vaan olisi tähän passannut vähän tuhdimpikin tuttifrutti.

Suutuntuma: Nyt on paksua. Suutuntuma on täyteläinen, erittäinkin täyteläinen, hiukan jopa samettinen.

Omat pisteeni Olutoppaan asteikolla:  39/50 (tuoksu 8, ulkonäkö 4, maku 8, suutuntuma 5, yleisvaikutelma 14)

Mihin tilanteeseen sopii? Talvisesta lookistaan huolimatta tässä oluessa on aineksia myös lempeällä tavalla lämpöisen kesäpäivän juomaksi. Lamaannuttavimpaan kuumuuteen Snow Invitesin ironian viileyskään ei pure, joten suosittelen yli 30 asteen helteillä tyytymään johonkin kevyempään, vaikkapa ihan tavalliseen IPA:an tai APA:an. Ja kun valkeus viimein täyttää maan, voitte kenties kaivaa kaapista sen yhden sinne Tuusulan shoppailureissulta unohtuneen tuplasti kuivahumaloidun tupla-IPA:nne ja katsoa, olisiko se vielä juomakelpoista. Voi tosin olla, että paras terä humaloinnista on jo siihen mennessä kadonnut. Vaan toivo oluen säilymisestä kauneimmillaan aina talveen saakka elää, onhan se ensilumi ja pakkanen sentään joskus tupsahtanut jo syyskuun puolella eloamme sulostuttamaan.

PS. Olut on hankittu CoolHeadin kaupasta viime perjantaina, jolloin se oli vastikään julkaistu.

Lisätietoja:

Snow Invites Untappdissa:
https://untappd.com/b/coolhead-brew-snow-invites/2776248

tiistai 31. heinäkuuta 2018

SOPPivasti SOPPia: Helsingin SOPPin parhaimmisto ja outolinnut

Helsingin SOPPailuni alkutahdit menivät aika lailla samoissa merkeissä kuin Craft Beer Helsingin ensihetket, eli pitkältä reissulta palaamista seuraavana päivänä oli heti oluttapahtuman aika ja alkuun fiilis oli tunnusteleva. Erona oli se, että SOPP-viikolla sattui painamaan päälle kaikella voimallaan se astetta harvinaisempi suomalainen kesäsäätila, eli tukala helle. Helteestä huolimatta SOPP osoittautui mukavaksi kokemukseksi.
Tämä heippalappu tiivistää ainakin osan SOPPin hengestä. Ensin niitä vesipisteitä ei ollut ja nykyään on yksi, eikä kukaan osaa aavistaa, että sen eteen kerääntyisi jonoa 30 asteen kuumankostean helteen vallitessa. Oikeasti se vesihana oli noilla keleillä festarin tärkein hana ja ei se voinut tulla järjestäjille yllätyksenä, eihän?
Toivoin torstai-iltapäivältä rauhallisuutta ja kolmen aikaan alueelle saavuttaessa olikin vielä melko hiljaista, joskin SOPP-henkisiä sotahuutoja kaikui sieltä sun täältä ja jokunen känniläinenkin oli valitettavasti havaittavissa. Viiden päivän SOPP näytti joillekin olevan urheilusuoritus, jonka loppuun vieminen oli mielenkiintoisia olutkokemuksia tai niiden raportoimista tärkeämpi päämäärä. Vähän tässä on kieltämättä tullut muutenkin pohdittua, tarvitaanko oluttapahtumalle ihan näin montaa päivää ja onko lähes viikon aamusta iltaan paahteessa oluiden kittaaminen kovin terveellistä (toisaalta ymmärrän kyllä, että melkein viikon pituinen tiheästi kansoitettu ryyppyjuhla lienee panimoille taloudellisesti huomattavasti kannattavampi kuin viikonlopun kestävä tarkkaan valikoitujen snobien ja olutelitistien maistelutilaisuus). Joka tapauksessa, itselleni yksi päivä tulikuumalla Rautatientorilla joka suunnalta pussitettuna oli jo ihan riittävästi ja tavoitteena oli selviytyä maisteluista kunnialla ilman ruuhkien läpi rynnimistä, nestehukkaa tahi karmeiden kaljojen kittaamista pohjattoman tuntuisesta jättituopista.

SOPPin tarjonta tuntuu paranevan vuosi vuodelta ja tälläkin kertaa tiskeillä oli vaikka minkämoista tuotetta spektrillä maistuvasta suorastaan herkulliseen. Kamalien kaljojen välttelystä oli siis tehty helppoa ja valinnanvaikeus oli jatkuvasti läsnä. Minulla oli mukana taas olutlista, mutta se oli viime hetken kiireessä suherrettu ja mietin, tuliko listattua vähän mitä sattuu. Intuitio ei kuitenkaan pettänyt ja kaikki maistetut oluet olivat maistamisen arvoisia.

Hapanoluiden läpilyöntiä on povattu jo vaikka kuinka monta kesää, mutta tänä suvena soureja alkaa pitkäaikaisen suosikkidrinkkini Aperol Spritzin tavoin pulpahdella esiin ihan kaikkialta. On hassua huomata, että aiemmin suolaiseksi, maustamattomaksi ja vähän vaikeaksi, mutta kovin perinteikkääksi juomaksi kuvailtua gosea markkinoidaankin yhtäkkiä sangen hilpeästi helppona kesädrinksuna ja goseista löytyy hedelmää ja marjaa joka makuun. Ehkä ei siis ole iso yllätys, että SOPPin parhaat oluet olivat happamia.

Liekö syynä ollut osittain myös keli, mutta Sonnisaaren Sutina maistui torstaina parhaiten. Sour saisonin voimakkaan happaman sitruksinen, karviaismarjainen ja aavistuksen viljainen maku miellytti minua kovasti ja vaikka kyseessä oli varsin hapan olut, tasapaino oli silti saatu pysymään hanskassa hyvin. Joskus tosi happamien ongelmana on ollut ensihuikan jälkeen lähes epämiellyttävältä tuntuva överihappamuus, joka vaikuttaa vievän kiilteen mennessään ja aiheuttaa ihan kunnon vihlontaa. Tässä ei menty liiallisuuksiin asti, mutta makua ja luonnetta oli silti Sonnisaarelle tyypillisesti enemmän kuin tarpeeksi.

Maistila Aprikoi, ihan makoisa tämäkin, hillomainen ja hiukan mausteinen

Maistilan tiskilläkin tuli tyypilliseen tapaan vierailtua ja siellä paras olut oli omasta mielestäni Bye Bye Rye, päällisin puolin melko simppeli, mutta oikein mukavan lakritsinen Black IPA omaperäisellä savulimppumaisella ja tuhkaisella jälkimaulla. Samaisen tiskin tuntumassa sain Anikólta suosituksen Etkon Grasshopperista ja koska Etko ei entuudestaan ollut minulle käynyt tutuksi, päätin tutustua panimoon helppoa reittiä, eli sen ilmeisen tykätyn ja kesäisen oloisen Kaffir Lime Pale Alen kautta. Heinäsirkka oli aika pitkälti sellainen kuin oletinkin, helposti lähestyttävä tyylinsä edustaja joltisenmoisella havuisuudella ja lempeällä sitruksisuudella. Mitään varsinaisia lime-elementtejä en oluesta (harmikseni) bongannut.

Stadin Panimon 20-vuotis -Berliner Weissea odotin ehkä eniten koko festareilla, sillä kaksi vuotta kypsytetty berliner weisse kuulosti niin jännältä. Oluen maistaminen oli hämmentävää: kyseessä oli varmaankin yksi oudoimmista kokemuksistani mallasjuomien saralla. Mieheni totesi, että aika hyvä kypsytetty souri, ihan sellainen aika tavallinen, mutta itse maistoin oluessa muun muassa kermajuuston, ladonoven ja vanhan saunan aromeja näin muutamia esimerkkejä mainitakseni. Olihan siinä tuoksussa toki myös etikkaisuutta. Lopulta en oikein ollut varma, oliko olut vain tosi erikoinen ja vaikeasti ymmärrettävä, tekikö makuaistini tahi liian huonosti pesty tuoppi tepposensa vai oliko oluessa jotain pielessä.

Yleisömagneetiksi osoittautuneella Kanavan Panimolla oli houkutuslintunaan floater, johon asiakas sai itse valita haluamansa oluen ja jätskin. Itse otin raparperijäätelön kaveriksi vadelmagosen, tämä yhdistelmä myös Anikón suosituksena. Raparperijäätelö oli ihanan kirpakkaa ja kuulin muutamien floatereita nautiskelevien naisihmisten päivittelevän vieressä sen ihan mahotonta kirpeyttä. Gose puolestaan oli kivasti vadelmainen, mutta omaan makuuni ainakin tässä kombossa liian makea. Tykkään, että gosessa suolaisuus ja happamuus saisivat tulla enemmän esiin kuin tässä, mutta varmasti makuja on monia ja makeammanpuoleisella gosella on varmasti oma kannattajakuntansa.

Muutaman oluen mieheni kanssa jaettuani totesin, että SOPPailut taitaa olla nyt SOPPailtu ja kuumuutta kestetty riittävästi, joten suuntasimme shoppailemaan oluita SOPP Shopiin. En ollut vieläkään oikein kunnolla sisäistänyt, että oluttapahtumissa on nykyään ulosmyyntiä, joten kaupan olemassaolo tuli iloisena yllätyksenä. Siistiä, että panimot voivat nykyään myydä tuotteitaan mukaan ja jos tapahtumassa joku kiinnostava olunen jää maistamatta tai jostain muusta syystä kaihertamaan mieleen, voi sen nyt napata kotiin tarkempaa tutustumista varten! Vielä kun näistä olutkaupoista saisi tuotteita vähän laajemmalla valikoimalla, niin idea toimisi nykyistäkin paremmin.

SOPP oli taas joiltain osin hyvin SOPPmainen ja tunnelmansa puolesta tapahtumassa on edelleen minulle vähän liikaa ördäämisen makua, mutta toisaalta SOPPissa oli edelleen mukana myös ripaus viehättävää ja originellia koko kansan juhlan tuntuaan, joka muilta festareilta puuttuu. Ja SOPP-muoti oli jälleen näkemisen arvoista: värejä ja tyylejä riitti laidasta laitaan ja kesämekkokulttuuri loisti kaikessa kauneudessaan ympärillä. Tapahtumassa vierailu saattaa siis aiheuttaa myös shoppailuvietin äkillistä kasvua, kun visuaalisille ärsykkeille otolliseen tilaan joutuneet olutihmiset inspiroituvat kaikesta kuosien paljoudesta.

Kokonaisuutena happening oli jälleen pienen SOPPailun arvoinen kesätapahtuma, oluineen, ihmisineen ja suhteellisen kommervenkittöminä pysyvine perusformaatteineen.
 
Lisätietoa SOPPista: