keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Raportti Tampereen SOPPista

Olutkesäni alkoi pientä varaslähtöä Copenhagen Beer Celebrationissa lukuun ottamatta viime viikonloppuna Tampereen Suuret Oluet, Pienet Panimot-tapahtumassa, eli tuttavallisemmin SOPPissa. Pieni esittely teille, jotka ette vielä ole Suuret Oluet, Pienet Panimot-tapahtumasta kuulleet: kyseessä on kesäisin järjestettävä oluttapahtuma, jonka pointtina on tuoda suomalaisten pienpanimojen uusia ja vähemmän uusia tuotteita suuren yleisön maisteltavaksi. Panimot myyvät tuotteitaan omilta tiskeiltään etupäässä työntekijöidensä ja panimomestariensa voimin. Hanatuotteista on maisteltavana kaksi kokoa: pieni (2 dl) ja suuri (4 dl), lisäksi panimot tuovat tapahtumaan erilaisia pullo-oluita.

Tampereen SOPP täytti keskustorin tänä vuonna 22.-24.5. Itse pääsin paikalle vasta lauantaina ja ehdin jo ennakkoon pelätä, että eniten odottamani oluet olisi jo myyty loppuun. Onneksi näin ei käynyt. Helteinen ja paahtavan kuuma keskustori pursusi mielenkiintoisia tuotteita ja maisteltavaa siis riitti. Siispä suuntasin hakemaan ensimmäistä olutta Hiiden tiskille.

Pohjoisen Jättiläinen Hiiden Tiskillä
Ennakkoon eniten odotin Kosoolan Panimon ja Hiiden Del Norte Titanin pohjalta kehittelemää kollaboraatio-olutta Pohjoisen Jättiläistä. Heti kärkeen täytyy sanoa, että tällaisten, persoonallisten, vivahteikkaiden ja intensiivisten oluiden maistelukokemuksen täydellistämiseksi kaipaisin SOPPeihin muitakin lasivaihtoehtoja kuin tuopin. Tuopista tarjoiltu Jättiläinen jäi nimittäin tuoksun osalta kovin vajaaksi. 

Syvän punaruskean Pohjoisen Jättiläisen tuoksussa oli kyllä havaittavissa jonkinlaista karamellisuutta ja hedelmäistä humalointia, mutta valitettavasti tuoksun voimakkuus ja omalaatuisuus eivät olleet Del Norte Titanin poikkeuksellisen erinomaisella tasolla tuopista tuoksuteltuna. Makupuolella erottui selkeimmin lakritsinen ja liköörimäinen maku, jossa oli myös merkkejä alkoholista. Päämakua säestivät marjaiset, toffeiset ja puumaiset sävyt. Del Norte Titanin raikasta omenaisuutta ja sitruksisuutta sekä syvää kastanjaisuutta ja suklaisuutta tästä en ainakaan tällä maistelulla onnistunut löytämään. Kaikesta huolimatta oivallinen ja oikein makoisa kotimainen Barley Wine, joka kuulemma oli ollut Hiiden tiskin hittituote.

Malmgårdin XXV Saison
Pohjoisen Jättiläisen ohella tapahtuman parasta antia olivat Malmgårdin ja Beer Huntersin panimojen Suomi-Saisonit. Malmgårdin XXV Dark Saison jäi mieleen hämmästyttävän tasapainoisena, mutta silti originellina Saisonin ja sahdin vuoropuheluna. Kastanjanruskean XXVn tuoksu oli turpean sahtimainen ja täyteläisen hedelmäinen. Maussa päärynä, omena ja sitruuna sekoittuivat makean sahtimaiseen maltaisuuteen. Kokonaisuuden täydensivät saisonmainen happamuus sekä limppumainen, rusinainen ja siirappinen aromi. Jännittävä ja monella tapaa yllättävä olut, jota suosittelen maistamaan.

Beer Hunter's Mufloni Simcoe Saison ja hana
Beer Hunter’sin Mufloni Simcoe Saison oli maalaistyylisen kirpeä ja viljainen, punakuparinen saison. Tuoksussa houkutteleva sitruksisuus ja pehmyt hiivaisuus jo lupasivat hyvää. Maun puolella viljaisuus ja jyväinen rapeus ympäröivät greippiaromisen kirpakkaa ydintä. Happamuus yhdistyi oluessa IPA-maiseen katkeruuteen. Lopputuloksena oli raikas ja tuoreen makuinen kesäjuoma. Tämäkään olut ei ollut mikään perinteisin tyylilajinsa edustaja, mutta ainakin omaan makuuni ja kesäiseen noin 29 asteen lämpötilaan olut istui todella hyvin.

Hiiden ja Hatebrew'n Metsänpeitto
Hiiden ja Hatebrew’n uusi yhteistyö-Imperial Stout Metsänpeitto on ehtinyt jakaa mielipiteitä. Monien mielestä oluessa mustikkaisuus nousee liian hallitsevaksi humalaisen katkeruuden jäädessä sivurooliin. Yleensä Imperial Stoutit ovatkin Metsänpeittoa selvästi katkerampia. Tyypillisen IS:n tyylilajin näkymättömillä rajoilla liikkumisestaan huolimatta mustanpuhuva Metsänpeitto on omasta mielestäni hyvä olut. Mustikka on erottuvimmillaan oluen tuoksussa, johon se tuo tuhteja ja marjaisen metsäisiä sävyjä. Maussa mustikka ei ole niin näkyvässä roolissa, vaan piileskelee kahvisen paahteisen sekä kuivahedelmillä höystetyn tummasuklaakuoren alla. Metsänpeikon marjaisuudessa ja happamuudessa on hiukan Sour Alen tyylilajia hipovia piirteitä. Tuoreen marjan vaikutus on kuitenkin hallittua ja miellyttävää. Omanlaisensa pehmeäntäyteläinen IS.

SOPPien osalta kesä alkoi kiinnostavissa merkeissä ja odotan jo innolla Helsingin SOPPin tarjontaa. Ilahduttavaa on varsinkin se, että myös kotimaiset panimot uskaltavat tuoda uusia oluita saataville myös sellaisissa tyylilajeissa, jotka eivät Suomessa ole ainakaan vielä nousseet IPAn kaltaisiksi muoti-ilmiöiksi. Tampereen SOPPissa oli tarjolla laadukkaita ja luovalla asenteella luotuja oluita muun muassa Saisonin, Barley Winen ja Berliner Weissen kategorioissa. Vielä kun kauppoihinkin joku päivä saataisiin myös näitä vähän erikoisempia pienpanimojen luomuksia!

Lisätietoja:
Suuret Oluet, Pienet Panimot:

Kosoolan Panimon ja Hiiden Pohjoisen Jättiläinen Ratebeerissä:

Malmgård XXV Dark Saison Ratebeerissä:

Beer Hunter’s Mufloni Simcoe Saison Olutoppaassa:

Hiiden ja Hatebrew’n Metsänpeitto Olutoppaassa:
http://olutopas.info/beers.php?olut=5361

perjantai 23. toukokuuta 2014

Raikas perus-APA: S:t Eriks APA

Taustaa: S:t Eriksin panimon katkerasta kaksikosta on nyt arviointivuorossa yksinomaan Cascadella humaloitu APA. Ennakko-odotukseni oluen suhteen eivät olleet kaksiset, sillä olut on arvioitu Ratebeerissä, BeerAdvocatessa ja Olutoppaassa korkeintaan kohtalaiseksi tai jopa melko kehnoksi. Halusin kuitenkin suhtautua avoimin mielin arviointiin, joten pyrin unohtamaan aikaisemmat arviot ja keskittymään itse olutkokemukseen.

Panimo: S:t Eriks
Olut: S:t Eriks APA
Tyyli: American Pale Ale
Prosentit: 5 %

Tuoksu: Oluen tuoksu on kukkainen, appelsiininen, mandariininen ja hiukan kaurainen. Appelsiinikakku kaurakeksipohjalla voisi vastata oluen tuoksua melko tarkkaan. Jotain vehnäolutmaista pehmeää viljaisuuttakin tässä on havaittavissa.

Ulkonäkö: Oluen väri on lämpimänoranssi ja vaahto paksu, pienikuplainen ja valkea.

Maku: Maku on selvästi tuoksua miedompi, melko maltainen, persikkainen ja viljainen. Mausta erottuu myös aprikoosinen säväys.

Suutuntuma: APA:n suutuntuma jää hiukan ohueksi, runko kaipaisi lisää tukevuutta. Oluen hiilihapot ovat pehmeät ja katkeruus tuntuu melko kevyenä.

Omat pisteeni Olutoppaassa:  35/50

Mihin tilanteeseen sopii? Rapsakasti, mutta tasapainoisesti humaloitu S:t Eriks APA raikastaa tehokkaasti kuuman kesäpäivän. Simppeli ja maultaan mieto olut voisi sopia pikaekskursioksi American Pale Alen maailmaan myös sellaiselle, jolle katkerat oluttyypit ovat entuudestaan tuntemattomia. IPA-lasista juotuna oluen aromikkuus pääsee hyvin esiin. Olen muihin arvioijiin verrattuna vastarannan kiiski ja uskallan väittää, että S:t Eriks APA oli parempi olut kuin saman panimon IPA. Toisin kuin panimon IPA, APA oli mielestäni tasapainoinen ja miellyttävä olut hienoisesta tylsyydestään huolimatta.

Lisätietoja:
S:t Eriks APA Ratebeerissä:

S:t Eriks APA BeerAdvocatessa:

S:t Eriks APA Olutoppaassa:

tiistai 20. toukokuuta 2014

Kuin miedonnettu britti-IPA: S:t Eriks IPA

Taustaa: S:t Eriksin panimon juuret juontavat 1850-luvulle, jolloin panimon edeltäjä perustettiin Tukholmaan. Nykyinen S:t Eriks on herättänyt henkiin vanhan tuotemerkin ja luonut sen ympärille menestyksekkään ja tässä hetkessä elävän panimon. Panimon panimomestarina toimii Ruotsin panimokuningattareksikin tituleerattu Jessica Heidrich. Tämän reittauksen aiheena on panimon IPA, jota on valmistettu vuodesta 2010 alkaen.

Panimo: S:t Eriks
Olut: S:t Eriks IPA
Tyyli: India Pale Ale
Prosentit: 5,3 %

Tuoksu: Oluen tuoksusta erottuu kermakaramellia, ruohoa ja kuivattuja marjoja. Ei mikään perinteisin IPAn tuoksu, koska tuoreiden hedelmien kirpakka tuoksu jää puuttumaan.

Ulkonäkö: Parin sentin paksuisella, nopeasti haihtuvalla vaahdolla varustettu olut, jonka väri on syksyisen oranssinpunainen.

Maku: Oluen maku on yllättävän mieto, eikä siitä saa heti kiinni. Makustellessa oluesta erottuu kuitenkin pihlajanmarjaa, aprikoosia, kermaa ja kastanjaa. Brittityylisen IPAn maku miedonnettuna versiona.

Suutuntuma: Oluen suutuntuma on tasainen ja kevyt. Hiilihapokkuus on vähäinen.

Omat pisteeni Olutoppaassa:  32/50

Mihin tilanteeseen sopii? S:t Eriks IPA sopii sellaisiin hetkiin, joina tekee mieli jotain kevyempää. Koska oluessa on jotain hyvin brittityylistä, se voisi miellyttää varsinkin brittiläisen tyylin ystäviä. Karskimman IPAn ystävälle tämä olut lienee liian pliisu.

Lisätietoja:
S:t Eriks IPA Ratebeerissä:

S:t Eriks IPA BeerAdvocatessa:

S:t Eriks IPA Olutoppaassa:
http://olutopas.info/olut/2503/st-eriks-ipa

torstai 15. toukokuuta 2014

Kokemuksia Spiegelaun olutlasimaistelusta

Sain kutsun Spiegelaun olutlasimaisteluun ja päätin mennä kokeilemaan, millainen vaikutus olutlaseilla on olutelämykseen. Maisteluun liittyi lyhyt koulutus, jonka piti Spiegelaun U.S. Vice President Matt Rutkowski. Etukäteen suhtautumiseni oli innostunut, joskin hieman epäilevä. Olin kyllä kuullut, että esimerkiksi IPA on hyvä tarjota tarkoitukseen suunnitellusta IPA-lasista, mutta mietin, olisiko lasilla lopulta ratkaisevaa merkitystä. Tällä jutulla valotan, millaista on osallistua olut-tastingiin ja kerron rehellisen mielipiteeni tapahtumassa testattujen lasien vaikutuksesta olutkokemukseen.

Lasit vielä tyhjinä...

...Ja lasit oluineen
Tastingin oluet olivat maistelujärjestyksessä Krombacher Pils, Ayinger Bräuweisse, Stadin Panimon American Amber DIPA, Sierra Nevada Stout ja La Trappe Quadrupel. Oluet tarjoiltiin ja nautittiin viinitastinginomaisesti. Kunkin osanottajan eteen oli etukäteen asetettu olutlasit omille merkityille ja numeroiduille paikoilleen. Tastingissa käytetyt lasit olivat Lager-, vehnäolut-, IPA-, Stout- ja tulppaanilasi. Näiden lisäksi mukana oli jokerina ja vertailukohtana tavallinen tuoppi. Vertailun tarkoituksena oli osoittaa, mitä Spiegelaun lasit tuovat lisää olutkokemukseen. Kukin osanottaja korkkasi itse omat olutpullonsa ja maistelun lomassa sekä maistelun lopuksi ylijääneet oluet kaadettiin pois. Laseja ja suuta huuhdeltiin oluiden välillä kullekin osallistujalle varatulla vesilasillisella. Kiinnostava toteutus, joka oli omalla tavallaan hyvin toimiva.

Omasta mielestäni Spiegelaun olutlasit eivät muuttaneet kovinkaan merkittävästi tapahtumassa nautitun Pilsin, vehnäoluen tai Quadrupelin nauttimisen kokemusta. Lasit onnistuivat kuitenkin yllättäen tekemään IPA:n ja Stoutin juomisesta aivan uudenlaisen kokemuksen. Varsinkin IPA oli IPA-lasista ihan jotain muuta kuin se, mihin olin tottunut. Kotona vielä kokeilin muutamaa muutakin IPAa samasta, mukaan saamastani lasista ja kyllä, lasi teki edelleen oluista kuin uusia, eli ennenkokemattomia, aromeja pursuavia ja erittäin hyviä. Lasi myös vaikutti pitävän oluet viileinä paremmin kuin aikaisemmin IPA:n nauttimiseen käyttämäni lasit.

Elämäni ensimmäisen olutlasimaistelu oli valaiseva kokemus. Maistelun perusteella voin suositella Spiegelaun IPA- ja Stout-laseja niille, jotka haluavat saada enemmän irti oluesta niin maun kuin tuoksunkin puolella. Näissä laseissa oluen aromit pääsevät oikeuksiinsa. 

Lisätietoja:

Spiegelaun lasit:

perjantai 9. toukokuuta 2014

Copenhagen Beer Celebration-raportti lauantaiaamulta

Copenhagen Beer Celebrationin lauantaiaamun sessio, eli punainen sessio oli lauantaina 3.5. klo 10-14.30. Sessiossa keskityin erityisesti Imperial Stouteihin ja Portereihin, tosin monenlaista muutakin tuli maisteltua.

Jai Alai
Lauantaiaamun aloittivat Cigar Cityn ja Surlyn hienot ja originellit oluet Jai Alai IPA ja Darkness Imperial Stout. Pallopelin mukaan nimetty Cigar Cityn Jai Alai oli 7,5-prosenttinen, poltetun oranssin värinen IPA. Jai Alain tuoksu oli hyvin greippinen ja kirpakka. Oluen trooppiseen makuun sekoittui hiukkanen kermaa, mikä teki suutuntumasta keskiverto-IPAn suutuntumaa täyteläisemmän. Tuloksena oli hedelmäsalaatin makuinen IPA greippisellä potkulla. Tasapainoinen olut, jossa tuoreen IPAn maku oli parhaimmillaan.

Darkness
Surlyn 9,6-prosenttinen Darkness puolestaan oli tummanpuhuva, jännästi suklaan, ruskean sokerin ja tupakan tuoksuinen olut. Darknessin maku oli erittäin pehmeä ja lempeä voimakkaasta tummasuklaisuudesta ja taustalla erottuneesta vahvasta kaakaoliköörisyydestä huolimatta ja suutuntuma miellyttävän samettinen. Vanhan ajan tyylinen IS, joka toi mieleen kirjastohuoneessa istuvan, paksuun romaaniin perehtyneen viiksimiehen kaakaoliköörilasin ääressä. Oluessa oli jotakin samanlaista vanhan ajan hienostunutta tyyliä kuin Cigar Cityn Hunahpuissa.

Imperial Doughnut Breakit, vasemmalla Peanut Butter, oikealla Raspberry
Ensimmäisten muutamien oluiden jälkeen olin vielä odottavalla kannalla, koska vaikka CBC oli jo tähän mennessä tarjonnut erittäin upeita olutelämyksiä, en ollut vielä kohdannut sitä täydellistä olutta. No, asiaan tuli muutos vierailtuani Evil Twinin tiskillä. Muutoksen nimi oli Imperial Doughnut Break. Otimme seuralaiseni kanssa rinnakkaismaisteluun molemmat versiot oluesta, jonka suhteen odotukseni olivat pilvissä. Heti ensinuuhkaisu kertoi paljon siitä, mitä oli tiedossa. 11,5-prosenttisen Raspberry-version tuoksu oli kevyesti marjainen, jälkiruokamainen, mantelinen ja tuhdin suklainen. Maku oli jotain sanoinkuvaamatonta, mutta yritän silti pukea sen sanoiksi parhaani mukaan. Mutakakun, tumman suklaan, suussa rouskahtavan kaurakeksin, kaakaon ja vadelmaliköörikonvehdin aromien rinnalla kulki häivähdys pehmeän kerman ja tuoreen lakritsin aromeja. 

Niinikään 11,5-prosenttisen Peanut Butter-version tuoksu oli paksumpi kuin Raspberryn ja tuoksussa oli mukana hiukan voimaista aromia. Myös Peanut Butterin maku ja suutuntuma olivat Raspberryä täyteläisemmät ja tuhdimmat. Maku muistutti pähkinävoilla täytetyn tummasuklaakonvehdin monikerroksista ja muhkeaa makua. Imperial Doughnut Break oli molempien versioidensa muodossa harvinaisen intensiivinen kokemus, kuin kaikki elämäni parhaat jälkiruoat yhdellä kertaa tuoreina ja tuoksuvina.

Punchline
Imperial Doughnut Breakin jälkeen oli vaikea suhtautua muihin oluisiin. Varsin hyviä oluita oli kuitenkin vielä tulossa. Seuraava CBC:n parhaimpiin lukeutunut olut oli Magic Rockin 5,4-prosenttinen Chipotle-chilillä ja suklaalla maustettu, tumman suklaanruskea Porter Punchline. Prosentteihinsa nähden erittäin aromikkaan oluen tuoksussa oli runsaasti suklaata, kaakaota ja hiukan pippurisuutta. Maku oli suklainen, kahvinen, chilinen ja paprikainen. Tulisuus tuntui selvästi jo ensimmäisellä siemauksella, mutta sitä säesti ja pehmensi savuisuus. Oluen suutuntuma oli melko tukeva ja sopivasti hapokas.

Ru-55
Jester King Ru-55 oli Wild Ale-tyylinen tummanpunertava ja 7,3-prosenttinen Red Ale. Oluen tuoksussa oli kirpeyttä ja punaisia marjoja ja maussa puumaisuutta, hienoista havuisuutta, katajaisuutta ja kirpakkaa pihlajanmarjaa. Suutuntuma oli kuiva ja rapea ja melko täyteläinen. Yleiskuvaltaan metsäinen Red Ale, joka pääsee listalleni persoonallisen luonteensa ja raikkautensa ansiosta.

Hypnopompa ja Nebuchadnessar
Omnipollon 11-prosenttinen suklaanruskea Hypnopompa nousi parhaimmistoon jälkiruokamaisten tummien oluiden sarjassa. Vaahtokarkkeja ja vaniljanpapuja sisältävä Imperial Stout maistui kermakakulle, kahvikonvehdille ja suklaaleivoksille. Oluen suutuntuma oli tasainen ja hyvin paksu. Vaikkakaan Hypnopompa ei ollut yhtä tajunnanräjäyttävä kokemus kuin Imperial Doughnut Break, se oli oikein maukas ja aidon makuinen IS yhtä kaikki.

Omnipollon 8,5-prosenttinen kuparinvärinen Double IPA Nebuchadnessar osoittautui maineensa ja palkintojensa arvoiseksi. Hyvin hedelmäinen ja puhtaan makuinen olut, jonka voimakas katkeruuskin oli sitruksista laatua. Loppumaussa karamellisuus ja toffeisuus hieman pehmensivät sitruksista katkeruutta. Oluen tuoksussa päällimmäiseksi nousi tuoreen sitruksen aromi. Erittäin toimiva, suoraviivainen olut, jonka suhteen ei oltu lähdetty kikkailemaan liikoja.

Birra
Prairie Alesin kullanvärinen 4,5-prosenttinen Saison Birra oli virkistävän kevyt sitruunan- ja viljantuoksuinen sessio-Saison. Birran maussa tuoksun viljaisuus tuntui voimakkaampana ja täyteläisempänä muistuttaen hiivaleipää. Leipäisyyden ja kevyen mallasaromin rinnalla kulkivat sitruksen, appelsiinin ja mustapippurin maut. Jossain määrin kirpeä ja varsin juotava Saison.

Mexican Cake
10,5-prosenttinen, lähes musta Westbrook Mexican Cake oli yksi tapahtuman monista hyvistä chilillä maustetuista oluista. Mexican Caken tulisuus oli voimakasta, muttei peittänyt alleen muita makuja. Polttava ja paprika-arominen tulisuus nousi mausteisen suklaakakun muodostamalta makupohjalta vasta maun loppupuolella melkein puun takaa. Nautittava ja tulisuuteensa nähden yllättävän harmoninen olut.

Tässä toisessa ja tämän kevään osalta viimeisessä CBC-kirjoituksessa on aika listata tapahtuman hyvät ja huonot puolet ranskalaisin viivoin.

CBC:n plussat:
+ tasokas, monipuolinen ja kansainvälinen olutvalikoima
+ hieno ja sopivan kokoinen maistelulasi, jonka saa tapahtumasta mukaan
+ rento tunnelma
+ toimiva ja ystävällinen asiakaspalvelu
+ istumapaikkoja on paljon ja niitä on myös usein vapaana
+ melko edulliset sessioliput
+ kunkin session lippuun sisältyvät kaikki session oluet – ei siis rahojen tai muiden maksuvälineiden kanssa säätämistä (muuta kuin ruoka- ja oheistilpehööritiskeillä)
+ hyvä valikoima välipaloja oluiden oheen (juustoja, burgereita, leipiä yms.)
+ mahdollisuus nauttia oluensa ulkona tai sisällä fiiliksen mukaan

CBC:n miinukset:
- alkujonotuksessa (halliin sisään jonottaminen) menee oma aikansa ja osa sessiosta voi huveta tähän
- Kööpenhamina on kallis kaupunki, joten reissu CBC:hen voi tulla kalliiksi

Loppuun vielä fiilistelyn vuoksi muutama kuva CBC-tunnelmasta.

tiistai 6. toukokuuta 2014

Copenhagen Beer Celebration-raportti perjantaiaamulta



Kauan odotetun Copenhagen Beer Celebrationin aika koitti vihdoin viime viikonloppuna. Osallistuin perjantai- ja lauantaiaamun sessioihin (klo 10.00-14.30), joista ensimmäisenä raportointivuorossa on perjantain keltainen sessio. Koska sessioissa tuli tapahtumalasin pienen koon mahdollistamana maisteltua aika montaa olutta, listaan blogissa vain ne mieleenpainuvimmat. Perjantaina maistelu painottui jossain määrin Farmhouse Aleihin, perinteistä kirpakampiin Saisoneihin sekä Sour Aleihin, joten parhaiden oluiden listallakin vaalea ja kirpeä sektori on hyvin edustettuna.

Saapuessani tapahtumapaikka Sparta Hallenille noin 15 vaille 10 ensimmäisenä edessä oli reilummanpuoleinen jono. Jonotusta kesti 20 yli 10 asti, eli session alku jäi harmittavasti väliin. Alkujonotus oli yksi tapahtuman harvoista huonoista puolista. Jonotuksen jälkeen asiat sujuivat kuitenkin jouhevasti: ovelta rannekkeen, lasin ja tapahtuma-alueen kartan sai nopeasti käteen ja tiskille pääsi ilman jonotusta. CBC-lasin koko oli iloinen yllätys: lasi oli reilun desin kokoinen maistelulasi. Jo ensimmäisellä tiskillä kävi ilmi, että oluiden oletuskoko oli 6 senttilitran pieni annos, tosin myös koko lasin kokoisen annoksen sai pyytämällä.

Hunahput lasissa, vasemmalla Double Barrel ja oikealla 2014
Ensimmäisenä otimme seuralaiseni kanssa rinnakkaismaisteluun molemmat Hunahput, 11-prosenttisen Double Barrel Hunahpu’s Imperial Stoutin ja 12-prosenttisen 2014 Hunahpu’s Imperial Stoutin, Cigar Cityn tiskiltä. Vaikka molemmat oluet kulkivat periaatteessa Hunahpun nimellä, oli niissä paljon eroja. Puoliksi rommitynnyrissä ja puoliksi omenabrandytynnyrissä kypsytetty Double Barrel Hunahpu oli paljon 2014-versiota tuhdimman oloinen ja sen suutuntuma tuntui kermaisemmalle. 2014-version maussa hunajaisuus, rusinaisuus ja kuivattujen hedelmien maku korostuivat. Oluen tuoksu oli täynnä vanhan ajan savuisen jazz-kapakan tunnelmaa: siinä sekoittuivat tumma maamaisuus, mausteisuus, rommisuus ja makea kaakaoliköörisyys. Double Barrelin tuoksu oli jollain tapaa perinteisempi, suklainen, omenainen ja päärynäinen. Myös Double Barrelin maku oli ns. perusversiota selkeämmin klassisen suklainen ja kahvinen. Mausteisuutta ja kuivattuja hedelmiä löytyi myös tästä versiosta. Molemmat oluet olivat hyvin tummanruskeita, joskin Double Barrel hitusen punertavampi.

Nektarinen Necromangocon
Seuraava mainitsemisen arvoinen tapaus oli simapanimo B. Nektar Meaderylta mukaan tarttunut todellinen helmi 6-prosenttinen Necromangocon. Vaalean kullanvärinen, täysin läpinäkyvä sima tuoksui aivan hunajaa pursuavalta kennolta höystettynä ripauksella kirpeää sitruunaa. Siman maku oli tuoretta nektariinia muistuttava ja hiukan mustapippurinen ja suutuntuma lähes häviävän kevyt, huomattavasti kevyempi kuin suomalaisen vappusiman paksuhko ja hiivainen tuntuma. Kesäjuoma parhaimmillaan.

Stateside Saison
Stillwaterin tiskiltä löytyi vaalean kullan värinen ja runsaalla, mutta nopeasti haihtuvalla vaahdolla varustettu 7-prosenttinen Stateside Saison, jonka tuoksu oli tuoreen sitruksinen. Oluen maussa hapan sitruunaisuus ja appelsiinisuus leikittelivät pehmeän maalaismaisella viljaleipäisellä pohjalla. Saisonin melko voimakas happamuus ja kuplivan hapokas suutuntuma erottivat sen maistamistani perinteisemmistä, tasaisen viljapeltomaisista belgi-saisoneista. Hiivaleipäinen hiiva-aromi täydensi erinomaisen Saisonin. Yksi parhaista koskaan maistamistani Saisoneista.

Last Snow Porter
Last Snow oli Funky Buddhan omaperäinen versio Porterista. Hyvin tumma, makeahko, siirappinen ja jälkiruokamainen Porter toi mieleen kermavaahdolla kuorrutetun mutakakun. Jopa oluen suutuntuma oli kermavaahtomaisen huokoinen ja paksu. Kokonaisuuden täydensi oluen paksu, vaalea ja pienikuplainen, erehdyttävästi kermavaahtoa muistuttava vaahto. Täyteläisyydestään huolimatta olut ei jättänyt suuhun tahmeaa tunnetta, vaan laskeutui alas silkkisen pehmeästi kuin se oluen nimessäkin mainittu talven viimeinen lumisade.

Red Raspberry Rye
Buxtonin kauniin oranssinpunaisessa 5-prosenttisessa Red Raspberry Ryessa rukiin rapean rouskuva, jyväisä ja hiukan pisteliäskin ominaismaku yhdistyi punaisten marjojen aromiin. Tuloksena oli maukas, kirpeä, viljaisa ja marjaisa yhteismaku. Oluen tuoksu oli makua makeampi ja hyvin vadelmainen, kypsiä vadelmia pursuavan pensaan tuoksu. Erittäin tuoreen ja aidon makuinen Sour, jonka eri elementit tukivat toisiaan hyvin. Vadelman ottaessa pääroolin ruis jäi sivurooliin antaen oluen maulle syvyyttä. Red Raspberry Ryen juotuani mielessäni oli vain yksi kysymys: miksi tällaisia aitoja, raikkaita ja tasapainoisia Sour Aleja ei saa Suomesta?

Hop Heathen
Hopping Frogin 9-prosenttinen Hop Heathen Imperial Black IPA oli sitruunalakritsin makuinen ja greipin tuoksuinen, lähes pikimusta ja valkeavaahtoinen olut. Tässä oluessa maistui tuore Black IPA parhaimmillaan. Rapsakka, reilusti hiilihapokas ja pirteästi puraiseva olut teki vaikutuksen.

8-prosenttinen Omnipollon Double IPA Fatamorgana oli omasta mielestäni perjantaiaamun paras olut IPA-sarjassa. IPA:ssa tasapainoisuus on yksi tärkeimmistä asioista ja Fatamorganassa tasapaino oli oivallisesti saavutettu. Oluen maku oli persikkainen ja appelsiininen ja tuoksu raikkaan greippinen höystettynä hitusella havumetsäisyyttä. Valitettavasti Fatamorganasta unohtui ottaa kuva, joten siitä tässä vain tämä tekstimuotoinen arvio.

Vieille Saison tilattiin tuplana
Crooked Staven 4-prosenttinen Vieille Saison oli perinteisemmän Saison-tyylin edustaja. Viljainen, kuivahko maku yhdistyi oluessa paksuun ja sopivasti hiilihapokkaaseen suutuntumaan. Tynnyrikypsytys ja oluessa käytetty Brettanomyces-hiiva toivat sekä oluen tuoksuun että makuun maalaistyylisiä tammen, satulan ja kuivan maan aromeja. Oluen paksua ja arvokkaasti ikääntynyttä yleisilmettä kevensi hienoinen sitruunaisuus. Vieille Saison toi väistämättä mieleen viljapeltojen keskellä seisovan vanhan maatilan hevostalleineen ja maata kuopsuttavine kanoineen. Saisonin nimeen valittu adjektiivi Vieille (vanha) ei siis ollut tuulesta temmattu. Prosentteihinsa nähden olueen oli saatu luotua varsin tukeva runko.

Circus Sour, Chardonnay
Magic Rockin 4-prosenttinen Circus Sour, Chardonnay oli väriltään vaaleankeltainen ja maultaan tuore, kuivahkon sitruuna-arominen, keskihapokas ja pehmeän puhdaslinjainen Berliner Weisse. Oluen tuoksu ja maku olivat hyvin yksinkertaisia. Tuoreen sitruunan maun ohella havaittavissa oli vain kevyt henkäys viljaa. Mutta muuta ei tarvittu. Yksinkertainen olut nousi raikkautensa ja miellyttävän makunsa ansiosta yhdeksi perjantaiaamun suosikeistani.

Oluita ja juustoja
Juustotiskin antimia
Juomien lisäksi Beer Celebrationista sai myös ruokaa. Perjantaina testiin pääsivät juustomaistelulautanen ja voileivät. Juustolautasen juustot oli valittu huolella ja kunkin juuston maku oli erilainen. Juustojen valmistukseen oli käytetty, yllätys yllätys, olutta. Maistelulautasella oli sinihomejuustoa, Simcoe-juustoa sekä Black in Black- ja Manus Nigra-juustoa. Näiden lisäksi mukana oli Hop Burn Crack-niminen juustonmurushotti. Omat suosikkini juustoista olivat pehmeän täyteläiset Black in Black ja Manus Nigra.

Vasemmalla kasvis- ja oikealla sianlihavoileipä
Voileipiä oli tapahtumassa tarjolla eri makuisina, seuralaiseni ja minä valitsimme kasvisversion ja sianlihaversion. Kasvisleivän päällä oli ainakin perunaviipaleita, punasipulia, yrttejä ja herkullista vaaleaa majoneesia. Sianlihaleivän päällä oli appelsiiniviipale, sianlihaa, suolakurkkua, punakaalia ja persiljaa. Molemmat leivät olivat erittäin maukkaita ja varsinkin kasvisleivän päällä käytetyt uudet perunat tuoreita ja herkullisia.

Perjantaiaamu CBC:ssä avarsi näkökenttääni. Suhtautumiseni Sour Aleihin kääntyi kertaheitolla hieman epäilevästä erittäin suosiolliseksi ja tutustuin ensimmäistä kertaa kunnolla Farmhouse Aleihin. Myös ystävälliset ihmiset ja asiakaspalvelun sujuvuus tiskeillä yllättivät. Oluttapahtuma voi kuin voikin olla olemassa ilman tiukasti valvottuja, täyteen ahdettuja ja rumasti aidattuja ryyppäyskarsinoita, ärtyneiltä vaikuttavia kaapin kokoisia järjestyksenvalvojia, tappelevia humalaisia, valitettavan usein liian suuriksi osoittautuvia puolen litran tuoppeja ja loputtoman hitaasti eteneviä jonoja tiskeille. Iloinen, helppo ja välitön CBC hurmasi minut täysin.