Olutfestariraportti: Gallows Birdin Real Ale Brextival

Espoolaisen Gallows Birdin Real Ale Festival oli tänä vuonna nimetty horisontissa häämöttävän Brexitin mukaan Real Ale Brextivaliksi. Brittien EU-ero tulee ymmärrettävästi hankaloittamaan huomattavasti brittioluiden, myös real alejen tuontia Suomeen tuontitullien ja muiden kiemuroiden takia. Kenties tämä oli siis viimeinen Real Ale Festival, kenties vielä ensi vuonnakin festari saa jatkoa, who knows. Joka tapauksessa retki Niittykumpuun tuli merkattua omaan kalenteriin viimeistään silloin, kun ekan kerran kuulin huhuja tämän sympaattisen ja jotenkin nostalgisenkin olutjuhlan loppumisesta.

Viime viikonloppupuoliskolla torstaista lauantaihin se siis oli, tämä paljon kohuttu Brextival, ja kävin mieheni kanssa paikalla lauantaina alkuillasta, jolloin tupa oli totuttuun real ale -festarityyliin tupaten täynnä. Onnistuimme kuitenkin bongaamaan istumapaikat sopivasti keskeltä kulkuväylää ja ekat oluetkin löytyivät aika helposti pienellä ennakkoperehtymisellä. Ihan ekana mieleni teki jotakin klassista, tummaa ja pähkinäisen maltaista, joten valinta osui Five Pointsin Brick Field Brown Aleen. Tumman kastanjanruskea olut oli juuri sitä, mitä kaipasin ja enemmänkin: suklainen, mallasleipäinen ja juuri sopivasti katkera, pienellä saksanpähkinäisellä twistillä. Twitterissä sain Bryggerin Olli Majaselta vinkin, jonka haluan myös jakaa tässä kohtaa: kuulemma tätä ja Redemptionin Legacy Oakia kombinoimalla syntyy mainio Black and Tan -olutcocktail. Jos siis onnistutte saamaan näitä kahta tuotetta jatkossa käsiinne, kokeilkaa ihmeessä.

Klassisen olusen päälle oli ihan pakko päästä kokeilemaan yhtä festarin kegi-puolen jännäoluista, eli ennakkoon pähkinäiseksi ja täyteläisen maitokahviseksi kuvittelemaani Hammerton Crunch Peanut Butter Milk Stoutia. Oluen esittelytekstistä saamani ensivaikutelma petti ja Crunchin puhuttelevan yönmustan kuoren alta paljastui lähes tasan tarkkaan irish coffeen makuinen överipläjäys. Ihan hyvä olut omalla tavallaan, mutta yhden desin annos tätä olisi jo ollut ihan tarpeeksi. Nyt 2,5 desin annoksesta jäi puolet juomatta ylenpalttisen imelyyden takia.

Kernelin Dry Stout Centennial oli juuri se oikea olut palauttamaan makunystyrät maan pinnalle Crunchin jälkkärijysäyksen jälkeen. Sitruunaruohoa ja pannukahvia, pikkuisen humalaköynnöksen katkeruutta, tätä olutta maistellessa oli helppo kuvitella itsensä vanhan ajan brittiläiseen puutarhaan, sellaiselle kiemuroin ja kukkasin koristellulle, ajan patinoimalle tuolille pikkuisen pastellisen kahvikupin äärelle humalaköynnösten siimekseen. Tavallaan raikas ja tavallaan täyteläinen olut vei mennessään.

Illan vikaksi olueksi valitsin One Mile Endin Ancho Cocoa Stoutin, jossa oli kuulemma savuchiliä. Ei se chili saati sitten savu mausta noussut esiin, mutta jäipähän enemmän tilaa mainiolle lakritsaiselle ja tuhkaisen kaakaoiselle perusmaulle. Kiva olut tämäkin, joskin pikkuisen jäi harmittamaan se chilin totaalinen poissaolo.

Brextivalista jäi suuhun maltainen ja oikein miellyttävä maku ja totisesti toivon, etteivät nämä pidot loppuisi vielä tähän. Real aleja ei Suomesta liikaa saa ja niillä on ollut oma paikkansa monien olutharrastajien sydämissä jo vuosikymmenten ajan. Realit ovat tehneet Gallowsista erityisen ja tässä suuri rooli on ollut myös niille omistetulla festarilla. Realit ovat myös tuoneet Niittykumpuun ihan omanlaistaan olutväkeä: lupsakoita, hieman varttuneempia olutmiehiä- ja naisia, jotka tulevat siihen samaan tuttuun nurkkapöytään, nauttivat vakiintuneen seurueensa kera yhden taikka kaksi klassisen tyylikästä olutta, nappaavat jokavuotisen rituaalinsa suoritettuaan hieman haikein mielin kastanjanruskean villakangastakkinsa naulasta ja suuntaavat takaisin perheensä luo loimuavan takkatulen ääreen. Samaisen mallasjuomien maistelijalajin edustajia kohtaa harmillisen harvoin muualla.