Perjantaina alkavaan Helsinki Beer Festivaliin
valmistautuessani olen rustaillut jonkinlaista listaa kiinnostavista
oluttuttavuuksista ja must-maistettavista tuotteista. Ajattelin jakaa listan
myös teidän lukijoiden kanssa, sillä siitä voi olla apua festarin valtavan
valikoiman hahmottamisessa ja jäsentämisessä. Oma listani koostuu etupäässä
sellaisista oluista, joita en ole aiemmin päässyt maistamaan. Mukana on myös
jokunen vanha tuttu ja aivan erityisen hyväksi havaittu tuote. Valinnat
listalle perustuvat oluen saamiin hyviin arvioihin muun muassa Ratebeerissä, kuulopuheisiin
sekä omiin subjektiivisiin makumieltymyksiini. Tekstin selkeyttämiseksi oluet on jaoteltu maittain ja panimoittain. Kunkin oluen kohdalla on myös lyhyt perustelu siitä, miksi se on valittu listalle.
Listani ei ole täydellinen, joten otan ilolla vastaan
vinkkejä. Pistäkääpä ihmiset siis omia olutvinkkauksianne kommenttiosioon!
Olisi avartavaa kuulla myös muiden oluenjanoisten näkemyksiä festarien maistuvimmista
tai ennakkoon odotetuimmista oluista ja toki muistakin tuotteista kuin oluista.
P.s. Aiheeseen löyhästi liittyvä huomio: festareilla on
lauantaina klo 14.30 alkoholipoliittinen vaalipaneeli, jota voin suositella. Tämä
on varmasti paras ja mahdollisesti jopa ainoa tilaisuus ennen vaaleja päästä
kuuntelemaan eri puolueiden ehdokkaiden näkemyksiä suomalaisesta
alkoholipolitiikasta. Erityisesti paneeli sopii ajatusten herättäjäksi niille,
joilla ehdokas on vielä mietinnässä.
SUOMI
|
ULKOMAAT
|
Saimaa
Hillbino's Rye
Hiffer IPA ruis-IPA 6,6 % hana. Ruis-IPA on haastava toteuttaa, mutta
onnistuessaan se on erinomainen oluttyyli.
Hillbino's Hill-Blitzner pils 4,7 % hana. Laatupanimon pils kiinnostaa.
Time Ain't Nothing Triple IPA 11 % tai
Hillbino's High Society Triple Hiffer Triple IPA 10 %. Belgi-henkisissä triple India Pale Aleissa ollaan
jännän äärellä, näistä jompaakumpaa täytyy testata jo uteliaisuudesta.
|
Espanja
Nomada Brewing Papaya Crash IIPA 8,8 % pullo.
Papaijan makuiseksi luonnehdittu IIPA.
Nam. Kuulostaa niin hyvältä, että tätä täytyy kokeilla!
Nomada Brewing Royal Porter 10 % hana. Porter on tuntematon tuote, mutta se on saanut hyviä
arvioita. Porter on myös tyylinä mielenkiintoinen.
Dougall's
942 Pale Ale 4,2 % pullo. 942 on raikkaaksi luonnehdittu pale ale. Keväisen
ja juotavan kuuloinen olut vahvempien oluiden väliolueksi.
Edge
Powerplant Saison 8,2 % hana. Espanjalainen saison. Erästä espanjalaista
saisonia minun piti maistaa jo Gallow'sin Katalonian viikoilla, mutten
ehtinyt paikalle oikeaan aikaan. Nyt
olisi aika testata.
|
Pyynikki
Pyynikin
Black IPA 8 % hana
Pyynikin
White IPA 6 % hana
Pyynikin
musta ja valkoinen IPA edustavat yksiä suosikkityylilajejani. Varsinkin Black
IPAa odotan innolla. Parhaimmillaan leikkisän lakritsinen, kipristävän katkera ja kaakaokahvisen intensiivinen oluttyyli iskee tajuntaani voimakkaammin kuin tuhat tuoppia yhteensä.
|
Iso-Britannia
Buxton
Stronge Stout 7,4 % hana. Mielipiteeni Buxtonin tuotteista lie tullut jo
selväksi. Silti: Stronge on poikkeuksellisen maukas stout. Haluan maistaa
sitä siksi uudestaan.
Buxton
Two Ton DIPA 11 % hana. Älkää pliis juoko tätä loppuun ennen minua. Ensiesiintyminen
Euroopassa. Takuulla maistettavien joukossa.
Oakham The Kraken's Ink Black IPA 6,8 % hana.
Black IPA tyylinä vetoaa tässäkin
tapauksessa. Oakham on myös tasaisen varma, pettämätön panimo.
|
Vakka-Suomi
S150lius
pils 4,5 % hana
Juhlavuoden
erikoisuutta olisi kiva kokeilla.
|
Italia
Birrificio del Ducato Beersel Morning Sour
Ale 6,2 % hana. Ihanan kirpakoita ja
happamia sour aleja ei koskaan tule juotua liikaa. Italiaano-souri tuli siksi
napattua mukaan listalle. Oluen saamat hyvät arviot eivät myöskään olleet
valinnassa ainakaan haitaksi.
|
Ruosniemi
Vuorineuvos imperial stout - Cask Edition 9,5
% pullo. Harvinainen Caskiversio Vuorineuvoksesta.
|
Itävalta
7 Stern Bräu Märzen 50 cl 5,1 % tai Prager 50
cl Dunkles 4,5 %. Kiinnostavia,
perinteisiä oluita. Valittu hyvien arvioiden ansiosta.
Bevog Ond Smoked porter 6,3 % hana. Savuoluet eivät yleensä iske minuun, mutta tälle
pitää antaa mahdollisuus.
Hofstettner Heller Bock Saphir 7,4 % tai
Granitbock 7,3 %. Bockien aika on nyt.
Niitä voisi siksi ottaa kokeiluun. Nämä ovat arvosanojen puolesta parhaasta
päästä.
|
Bryggeri Bryggeri Supernova Double IPA 7,8 % hana. Supernova on tasaisen laadukkaita oluita panevan Bryggerin uutuus, josta moni on moni tykännyt. Bryggeri Rosé 8,8 % hana. Punertava, viinimäinen, kiinanruusuinen. Kuulostaa kauniilta. Ja jännältä. |
Sveitsi BFM Abbaye de Saint Bon-Chien sour 11 % hana. Paljon puhuttu huikean vahva hapanolut. Maistamisen arvoinen harvinaisuus, jonka pistesaldo Ratebeerissä on erinomainen. BFM La Saison 6 % 75 cl pullo. Saison-pullo sopii porukalla jaettavaksi. 75 cl-kokoinen viinipulloa muistuttava olutpullo tuo juhlatunnelmaa. |
Beer Hunter's (Diamond Beveragesin tiski)
Mufloni CCCCC IPA 7,0
% hana. Aina kun tätä klassikko-IPAa on hanassa, sen maistaminen houkuttaa
vähintäänkin melko paljon. Niin nytkin.
Mufloni
Keirin Stout 7 % hana. Porilaisen huippupanimo Beer Hunter'sin Keiriniä olen
yrittänyt maistaa monta kertaa. Josko nyt onnistuisi?
|
Pohjoismaat
Amager/Oppigårds Bridge Collab west coast IPA
(Bridge IPA) 7,2 % hana. Kivalta kuulostava pohjoismainen laatupanimoiden kollaboraatio.
Evil Twin Falco IPA 7,0 %. Evin Twin osaa tehdä IPAa. Siksi tämä.
Evil Twin Hop Flood amber ale 7,0 %. Amber alet harvemmin ovat onnistuneita tai ainakaan
ikimuistoisia. Tämä voisi sitä ollakin.
Evil Twin Molotov Lite DIPA 8,0 %. Myös tämä Double IPA lienee Evil Twinin tekemänä herkullinen.
Evil Twin I love you with my stout Imperial
stout 12 % pullo. Kahvin ja tumman
suklaan sinfonia on se, mitä tältä oluelta odotan. Ennakko-odotusten
perusteella yksi festarien parhaista oluista.
Mikkeller
Crooked Moon Tattoo IPA 9,0 % hana. Ei ole tämäkään miedoimmasta päästä. Mutta
kiinnostavimmasta päästä silti. Mikkellerin tuotteet ovat aina omaperäisellä
tavalla toteutettuja ja jänniä.
Oppigård's Indian Tribute IPA 6,6 % hana. Ruotsalaisen panimon IPA on saanut hyviä arvosanoja
aikaisemmin. Uskoisin sen olevan tyylissään parhaasta päästä.
To Øl Black Maria IPA 8,1 % hana. Tämä hyvin katkera ja vahva Black IPA on
todennäköisesti tuoreeltaan erittäin aromikas.
|
Maku Maku Brewing Saison 6,0 % hana. Maku Brewing on yllättänyt monta kertaa positiivisesti. Panimossa on paljon potentiaalia. Saison on yksi suosikkityyleistäni ja on kiva nähdä, miten Maku sen tekee. |
USA Founders Blushing Monk 9,2 % hana. Blushing Monkissa kiinnostaa happamanmakean punamarjaisuuden ja belgihiivan yhdistelmä, jonka uskon olevan äärimmäisen herkullinen. Ratebeerin pisteetkin vihjaavat jotakin tämän erikoisen oluen tasosta. |
Fat Lizard Heavy Fuel DIPA 7,3 % hana. Espoolaisen panimon vahvempi tuote. Pale Alen olen jo läskiltä liskolta testannut ja se oli mukavan raikas. Siksi uskon myös Heavy Fuelin olevan vähintään hyvä tuote. |
|
Radbrew Buster Jangle 5,0 % IPA hana Tämän valitsin uudelta panimolta puhtaasti minulle mieluisen mandarina-humalalajikkeen takia. Radbrew'n tuotteita ei ole tullut maistettua, niihin toivoisin siis nyt pääseväni tutustumaan. |
|
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti