torstai 27. maaliskuuta 2014

IPA ja vadelmapommi Kaislassa

Kävin Oluthuone Kaislassa Helsingissä pari iltaa sitten. Alun perin tarkoituksenani oli jatkaa IPA-viikkojen oluiden testailua. Ensimmäinen olueni olikin peräisin IPA-viikkojen listalta. Ruotsalaisen nousevan tulokkaan CAPin 6-prosenttinen Exciter IPA on jakanut mielipiteitä ja herättänyt keskustelua. Ilta-Sanomien Ruokalan kriittisen arvion perusteella oluesta jäi kovin kummallinen kuva ja mietin, onko tämä nyt ylipäätään maistamisen arvoinen. Muita arvioita lukiessa kuitenkin kuva monipuolistui ja positiivisiakin sävyjä alkoi hahmottua. Olihan sitä Exciteria sitten lopulta ihan pakko maistaa ja kokea omin makunystyröin, miltä maistuu lentävän kalakukon, auton renkaan ja kukkakedon aromiseksi kuvailtu IPA.

Exciter lennähti pöytään
Ja sehän oli yllätys, yllätys, hyvää. Mutta erikoista. Kypsän appelsiinin oranssin oluen vaahto oli valkea ja isokuplainen ja haihtui yhtä nopeasti kuin oli oluen päälle kasautunutkin. Tuoksu jatkoi appelsiinisella linjalla – sanoisin, että jokseenkin mehumainen, hitusen vetinenkin, hedelmäisen katkera, mutta samaan aikaan pehmeän kermainen tuoksu. Maku oli omalaatuinen, kuten tältä oluelta sopi odottaa. Viljaisuudessa oli rukiin rapeutta ja tiettyä humalan purevuutta, mutta toisaalta myös pehmeän lempeää hedelmäisyyttä. Loppumaussa erikoinen kirpakkuus toi yhteen greipin ja pippurin. OIuen suutuntuma oli pikkuisen pisteliäs ja hienojakoisella tavalla hapokas. Pehmeyden ja rapeuden yhdistelmä oli omasta mielestäni toimiva, eikä olut kärsinyt liiallisesta karkeudesta, johon joskus olen rukiilla maustettuja India Pale Aleja testaillessani törmännyt.

Vattu-IS, eli vadelmien vallankumous
Toinen illan oluista oli hetken mielijohteesta mukaan napattu valinta. Brittiläisen Thornbridgen ja ruotsalaisen St. Eriksin Imperial Raspberry Stoutin mainos tiskillä iski silmääni ja päätin testata tätä hanassa ollutta vadelmaolutta. Lasissa olut näytti turvallisen tummanruskealta varustettuna vaaleanruskealla pienikuplaisella vaahdolla. En tässä vaiheessa osannut vielä odottaa mitään erityisen kummallista, vaan oletin lähinnä oluen olevan hiukkasen vadelmaan päin vivahtava Imperial Stout. Vielä mitä. Jo tuoksu paljasti, että oluessa on vadelmaa enemmän kuin laki sallii. Olut tuoksui vadelmamehujäälle, vadelmakiisselille ja jotakuinkin sille kuin olisi laittanut päänsä syvälle vadelmapensaaseen. Erittäin voimakas marjaisuus jatkui maun puolella. Oluen maku oli viileänä äärimmäisen vadelmainen ja kirpakan punaherukkainen. Lämmetessä olut sai muitakin sävyjä ja makupaletin täydensivät suklaisuus, kahvinen paahteisuus ja tervasalmiakkisuus. Suutuntuma oli poreileva ja hyvin hiilihappoinen. Marjainen kirpeys ja happamuus säilyi läpi matkan niin voimakkaana, että Imperial Raspberry Stout muistutti enemmän jo Sour Alea kuin Imperial Stoutia. Katkeruus tuntui jäävän kirpeyden jalkoihin. Joskus muistelen syöneeni salmiakki-vadelmajäätelöä, joka maistui hätkähdyttävän samalle kuin tämä olut. Olut kaipaisi ehkä jotain tasapainottavaa elementtiä, koska tällaisenaan sitä on haastavaa juoda 0,33-kokoista annosta. Kenties oluen alkoholiprosentin (10 %) hienoisesta pudottamisesta olisi myös apua maun hienosäätämisessä. Mieleenpainuva ja erikoinen kokemus yhtä kaikki.

IPA-viikot alkavat vähitellen kääntyä loppusuoralle ja kiinnostavia olutkokemuksia on taas kerrytetty. Toivottavasti ensi vuonna olisi tiedossa yhtä monipuolinen ja laadukas kattaus. Paria käytännön asiaa toivoisin kuitenkin IPA-viikkojen osalta kehitettävän. Ensinnäkin oluiden hintoja voisi hieman kohtuullistaa, sillä tällaisenaan ne vaikeuttavat oluiden vapaata kokeilua ja saavat monet jättämään IPA-maistelun kokonaan väliin. Toisekseen oluista voisi tuoda tarjolle pieniä, esim. 1,5-2 desin maisteluannoksia, jotta olisi mahdollista maistella useampaa olutta ja säilyttää makuaistinsa terävänä. Olutharrastajalle näillä pienillä muutoksilla olisi iso merkitys.

Lisätietoja:
IPA-viikkojen olutlista Oluthuoneiden sivuilla:

CAP Exciter IPA Ratebeerissä:

Thornbridge / St. Eriks Imperial Raspberry Stout Ratebeerissä:
http://www.ratebeer.com/beer/thornbridge--st-eriks-imperial-raspberry-stout/230730/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti