keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Copenhagen Beer Celebration Preview Part 16

Tässä juttusarjassa esittelen vuoden 2014 Copenhagen Beer Celebrationiin osallistuvia panimoita sekä listaan kultakin panimolta kaksi olutta, joiden toivoisin tulevan tapahtumaan. Tässä osassa mukana ovat Crooked Stave ja Lervig.

Crooked Staven tarina:
Denverin kaupungista Coloradosta kotoisin oleva Crooked Stave pani ensimmäisen oluteränsä vuoden 2011 tammikuussa. Panimon matkaa on ensiaskelista tähän päivään saakka voinut seurata Crooked Staven blogista. Blogia lukemalla panimon perustamisen prosessi loputtoman tuntuisesta paperisodasta ensimmäisten tynnyrien saapumiseen, raaka-ainetilauksiin ja lopulta ensimmäisen oluen valmistamiseen avautuu konkreettisena ja varsin mielenkiintoisena myös asiaan vihkiytymättömälle. Blogia lukemalla paljastuu paljon myös panimon perusajatuksesta, joka on tuottaa hyvin tehtyjä olutluomuksia uniikeista aineksista. Panimon tuotanto on ainakin toistaiseksi painottunut tynnyrikypsytettyihin oluisiin.

Haluaisin kokeilla Crooked Stavelta:
Olut nro 1. Wild Wild Brett Violet
Wild Wild Brett on panimon olutsarja, jonka valmistuksessa on käytetty ainoastaan Brettanomyces-hiivaa. Brettanomyces, eli Brett jakaa olutharrastajien mielipiteet. Osa pitää Brettiä epämiellyttävän tunkkaisena ja osa taas trooppisen hedelmäisenä. Tässä olutsarjassa Brett on kuitenkin uskaliaasti keskipisteessä. DRAFT-lehti nosti Wild Wild Brett-sarjan ensimmäisen oluen Rougen vuoden 2011 25 parhaan oluen listalleen. DRAFTin mukaan sarjan oluet todella maistuvat nimikkoväreiltään. Ainakin orvokeilla, laventelilla ja granaattiomenalla maustetun Violetin voisi kyllä kuvitella maistuvan varsin violetilta.

Olut nro 2. St. Bretta (Summer)
Mikä voisi olla kesäisempää kuin veriappelsiinilla maustettu witbier? 5,5-prosenttinen St. Bretta on olut, jonka virkistävän pehmeänkirpeän maun pystyy hyvin kuvittelemaan suussaan ilman, että itse olutta on koskaan kokeillut. Myös Ratebeerin arviot saavat odottamaan oluelta varsin paljon.

Lervigin tarina:
Lervig Aktiebryggeri on norjalainen panimo, jonka nimi on tuttu monelle suomalaiselle olutharrastajalle. Lervigin laadukkaita oluita on silloin tällöin tarjolla myös Alkon hyllyillä. Panimo julkisti ensimmäiset oluensa vuonna 2003. Vuoteen 2010 asti Lervig tuotti lähinnä vaaleita lagereita, mutta sittemmin panimo on laajentanut repertuaariaan kaikentyylisiin oluisiin. Panimon tuotteet tunnistaa helposti tähti-logosta.

Haluaisin kokeilla Lervigilta:
Olut nro 1. Brewers Reserve Barley Wine Aged in Bourbon Barrels
Barley wine on sikäli mielenkiintoinen oluttyyli, että sen joitakin edustajia voi hyvin käyttää punaviinin vaihtoehtona. 13-prosenttinen Brewers Reserve Barley Wine Aged in Bourbon Barrels lie tynnyrikypsytyksensä ansiosta täyteläinen ja intensiivinen. Toisaalta riskinä on, että Bourbon-tynnyri luo olueen savupekonimaisia aromeja, joista en erityisesti pidä. Toinen riski tulee erittäin korkeasta alkoholiprosentista, joka saattaa tehdä oluesta viinaisen makuisen. Silti haluaisin antaa oluelle mahdollisuuden.

Olut nro 2. Black Cat Rye Pale Ale
5,4-prosenttinen Black Cat Rye Pale Ale on Lervigin kotiolutkilpailun voittaja. Länsirannikon tyylilajia edustavalle, tasapainoisen maltaiselle APAlle luonnetta tuo ruis. Rentojen Pale Alejen sarjassa tämä lie kokeilemisen arvoinen tuttavuus.

Mikäli olet kiinnostunut osallistumaan CBC:hen, lippuja voi ostaa täältä. Perjantai-aamun sessioon mahtuu yhä väkeä.

Copenhagen Beer Celebration Preview-sarjan edellisen osan voit lukea tästä:

Uusin versio tapahtumaan osallistuvien panimojen listasta löytyy alapuolelta. Siihen on merkitty yliviivauksella tähän mennessä peruneet panimot ja niiden tilalle tulleet tulokkaat lisätty listan perään.
1. Mikkeller
2. To Öl
3. The Kernel
4. Alpha state
5. Freigeist
6. Surly
7. Westbrook
8. Närke
9. LoverBeer
10. Three Floyds
11. BrewDog
12. J. Wakefield
13. Funky Buddha
14. Hoppin Frog
15. Sante Adairius
16. 7venth Sun
17. Baird
18. Peg's/Cycle
19. Alvinne
20. Kuhnhenn
21. Cigar City
22. Prairie
23. Firestone Walker
24. Evil Twin
25. Brodies
26. Buxton
27. Siren
28. Omnipollo
29. Stillwater
30. Crooked Stave
31. Lervig
32. De Molen
33. Amager
34. Cervejaria Way Beer
35. Green Flash
36. Jester King
37. Brekeriet
38. Beavertown
39. Magic Rock
40. Off Color Brewing
41. Arizona Wilderness
42. B. Nektar Meadery
43. Boneyard Beer

Lisätietoja:
Copenhagen Beer Celebration:

Crooked Stave Ratebeerissä:

Artikkeli Crooked Staven Wild Wild Brett-sarjasta DRAFT-verkkolehdessä:

Lervig Ratebeerissä:

Lervig-panimovierailu Die by the BEER-blogissa:

Crooked Stave Wild Wild Brett Violet Ratebeerissä:

Crooked Stave St. Bretta (Summer) Ratebeerissä:

Lervig Brewers Reserve Barley Wine Aged in Bourbon Barrels Ratebeerissä:

Lervig Black Cat Rye Pale Ale Ratebeerissä:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti