Tallinn Craft Beer Weekend-raportti ja parhaat oluet

Loverbeerin kauniin värikkäitä oluita: Brugna ja Violetta

Parin aiemman kevään Copenhagen Beer Celebration-reissu vaihtui tänä keväänä Tallinnan reissuun, kun päätimme porukalla lähteä katsastamaan paljon kehutun, nyt toista kertaa järjestetyn Tallinn Craft Beer Weekendin. Festari oli kaksipäiväinen, mutta seurueellamme oli liput ainoastaan lauantaipäivälle.

Lauantaina iltapäivällä tuuliselle ja pelkistetyn karulle Port Noblessnerin satama-alueelle saapuessa fiilis oli innostuneen odottava. Mielessä kyllä kävi kummallisen tyhjän alueen herättämä orastava epäilys siitä, ollaanko me edes oikeassa paikassa. CBC:n laajalle alueelle levittäytyneitä oluthörhöjen massoja ei näkynyt missään, eikä juuri muutakaan. Ensimmäiset ihmiset tulivat vastaan oikeastaan vasta rakennuksen takapuolella, jossa oli jo käynnissä varsin epämääräistä olutta varsin epämääräisestä kanisterista tarjonnut varjotapahtuma Tallinn Crap Beer Festival.

Tulimme varmuudeksi reippaasti (noin puoli tuntia) etuajassa ja pääsimme rannekkeet haettuamme melkein jonon keulille. Kello lyötyä neljä porukkaa alettiin ottaa sisään ripeään tahtiin, eikä jonossa suoraan silmiin puhaltaneen lämpöpuhaltimen kyljessä tarvinnut seisoskella kovinkaan kauaa. Sisäänotto oli siis huomattavasti jouhevampaa kuin CBC:ssä, joskin väkeäkin oli varmasti paljon vähemmän. 

Rakennuksen interiööri oli sekä sisältä että ulkoa teollisuushallimaisen betoninen ja ankean harmaa. Ja kun  puhun teollisuushallimaisuudesta, tarkoitan ihan jotakin muuta kuin suomalaiset stailatut ja näennäisesti hieman kuluneet Teurastamot. Tämä oli vanhan ajan neuvostotyylinen hämärä, rähjäinen ja korkea teollisuushalli, jonka väliaikaiskäyttöön kyhätty lattia muodostui jalkojen alla hytkyvistä levyistä. Sanalla sanoen erikoinen ensivaikutelma, vaikka olin kyllä kuullut juoruja rakennuksen omalaatuisuudesta.

No, sisään tultuamme oli aika siirtyä oluiden maistelun pariin. Pääsimme pöytään, jonka päässä oli vesikanisteri ja rustasin saman tien yhden plussan tapahtuman plussat ja miinukset-listaani: vesihuolto. Veden saatavuus oli erinomainen ja omaa pulloa sai täytettyä lukuisissa vesipisteissä, joissa kaikissa oli hanan sijaan vesikanisteri. 

Cigar City Maduro vasemmalla ja José Martí oikealla

Strategiamme oli hakea ekana ennakkoon suosituimmiksi ajattelemiemme panimojen oluet. Ekat oluet haettiin siis Cigar Cityltä. Maduro Brown Ale ja José Martí Imperial Porter olivat hyvä kickstart TCBW:lle. Maduro oli pähkinäinen ja pehmeä olut ja José Martí luumuinen, lakritsainen, boysenmarjainen ja tummasuklaisen tuhti olut. Molemmat festarin parhaimmistoa. Myös Edgen ja Cigar Cityn yhteispano Gift to Gaspar Barrel Aged Imperial Porter oli erittäin hyvä: oluen kaakaoinen, kahvipapuinen, luumuinen, romminen ja vaniljainen maku oli todella herkullinen.

Buxton Blue Wolf

Etualalla Buxtonin hyvä Patersbier, takana tunkkaisenpuoleinen Boneyard Diablo Rojo (Boneyardin oluet olivat muutenkin tapahtumassa jotenkin outoja, liekö pilaantuneita eriä?)

Myös Buxtonin oluet kuuluivat päivän onnistujiin. Blue Wolf oli koko porukkamme suosikki: viinitynnyrikypsytetty olut oli maultaan mustaherukkainen, pensasmustikkainen ja erittäin hapan. Patersbier oli maukas ja pehmeän aprikoosikeksinen, ei mitenkään superspesiaali, mutta oikein mukava suoritus omassa lajissaan.

Buxton Gooseberry Cove

Jälkimmäisistä Buxtoneista Yellow Belly Sundae oli meille jo entuudestaan tuttu ja edelleen yhtä ihanan tuplapatukkaisen ja nutellaisen tuoksuinen ja makuinen, mutta Gooseberry Cove ennenkokematon ja aivan erityisen odotettu tuote. Tuoreen tuoksuinen ja vihreän karviaisen, limetin ja valkoherukan makuinen hapanolut ylitti odotukset: maku oli täydellisen kesäinen ja herkullisen hapan.

Stonen Pataskala edessä ja Americano takana

Stonen kaikki neljä olutta olivat erinomaisia, kuten ennakkoon osasimme odottaakin. Americano Stout ja Pataskala Red IPA olivat kuitenkin oluista ne mieleenpainuvimmat. Americanossa kismetin, pähkinänkuoren ja kahvipavun aromit leikittelivät nougatmaisella ja paahteisella pohjalla. Sopivasti pähkinäinen ja täyteläinen stout-tulkinta. Pataskalan aidon mäntyinen, kinuskinen, siirappinen ja makeantuhti maku ei jäänyt Americanoa huonommaksi, vaan oli vähintään yhtä hyvä.

Vasemmalla La Pirata/Põhjala Crema Catalana, oikealla Põhjalan Friedrichshain

Virolaispanimoista päivän paras oli itseoikeutetusti Põhjala, jonka Friedrichshain oli upean kinuskinen, lakkainen, hapankermainen ja vaniljainen berliner weisse.

Lervig 3 Beans Stout

Lervig Super Sawa Yuzu vasemmalla ja Oat IPA oikealla

Pohjoismaisista panimoista vahvimmin mielestämme suoriutuivat Lervig ja To Øl, joskin hyvä sitruksisen, aprikoosisen ja hapankaalimaisen megahapan olut oli myös Acid Trip White Wine.

Lervigin Super Sawa Yuzu ja yllätysolut 3 Beans Stout ylsivät suosikkilistalleni. Yuzu-oluen maku oli hyvin uniikki: maussa menthol-pastilli, sitruunamehu ja kitkerä appelsiinilimonadi sekoittuivat raikkaaksi ja happamaksi yhdistelmäksi. 3 Beans Stout oli todellinen pullaolut, jonka mausta löytyi kanelipullan ja kardemumman ohella myös vanhan ajan lakupötköä, ripaus joulumausteita ja reilusti kahvipapua.

 

To Øl Berry White vasemmalla, saman panimon savupalvinen Smoke on the Porter oikealla

To Øl Fuck Art This Is Advertising vasemmalla ja Stone Cali-Belgique oikealla

To Ølin parhaimmistoa olivat Fuck Art This Is Advertising Hoppy Belgian Quadrupel ja Berry White American White Ale. Näistä Quadrupel oli kiinnostava jälkiruokamainen yhdistelmä hapankermaa, tummia marjoja ja kinuskia. Berry White oli makoisa ja kotoisa kombinaatio marjapiirakkaa, marjakiisseliä, jogurttia ja crème brûléeta.

 

Labietis Pokainu Mezs

Illan suurin yllättäjä oli latvialaisen Labietiksen Pokainu Mezs, eli Magic Forest (Wild Rosemary and Pine) Barley Wine. Olut oli nimensä veroinen ja sen makumuisto säilynee mielessä vielä pitkään. Maussa karpalot, karamelli, pihka, yrtit ja mäntyiset havut sekoittuivat kokonaisuudeksi, joka vei hälyisestä hallista suoraan keskelle pohjoista satumetsää.

Tapahtuma oli onnistunut ja voin suositella sitä erityisesti sellaiselle olutharrastajalle, jolla eka ulkomainen olutfestari on vielä kokematta. Paljon ulkomaisia festareita kiertäneelle konkarille TCBW ei välttämättä tarjoa tunnelman ja fiiliksen puolesta ihan yhtä paljon. Hyviä ja kiinnostavia oluita tapahtumasta tosin löytynee itse kullekin olutharrastajalle.

Tapahtuman plussat ja miinukset:

Plussat

+ läheisyys ja helppous. Tallinnaan lentää Helsinki-Vantaalta 20 minuutissa ja laivamatka vie muutaman tunnin. Tuttu ja kotoisakin tunnelma tulee siitä, että suomalaisia on festarikansasta todella iso osuus.

+ edullisuus. Yhden päivän all inclusive-lipun hinta oli tänä vuonna 60 euroa ja kahden päivän lipun 100 euroa. Vertailun vuoksi Copenhagen Beer Celebrationin yksi sessio (4 tuntia) maksoi tänä vuonna noin 67 euroa, eli suunnilleen saman verran kuin koko festaripäivä (6 tuntia) Tallinn Craft Beer Weekendia.

+ paljon kiinnostavia panimoita. Virolaisia panimoita erityisen laaja kattaus, lisäksi tänä vuonna oli mukana harvemmin tavattuja venäläisiä panimoita.

+ veden hyvä ja helppo saatavuus

+ enemmän liikkumatilaa kuin CBC:ssä ja vähemmän ryysistä.

+ melko hyvin istumapaikkoja

+ lyhyt jonotusaika sisään.

+ mahdollisuus käydä ulkona ja tulla takaisin rannekkeen ansiosta

Miinukset

- musiikki, se kaikuva ja hallin seinistä hallitsemattomasti poukkoileva rämisevä livemusiikki. Musiikki ei vaan mielestäni sovi olutfestareihin ja jos musiikkia on ihan pakko olla, niin se voisi edes olla pikkuisen hiljemmalla volyymilla soitettua. Korvat soivat festarin jälkeen ja sisällä ei kuullut bändien aikana mitään kenenkään puheesta.

- ei mitään kasvisruokaa. Kun tapahtuma kestää käytännössä koko päivän, toivoisi, että siellä voisi syödäkin jotain. Seurueemme joutui lähtemään etuajassa pois ruoan puutteen takia.

- naisten vessakoppien lukumäärä. Olikohan niitä yhteensä viisi? Joka tapauksessa illasta niitä oli aivan liian vähän, sillä festariosallistujissa oli myös aika paljon naisia.

- humalaiset. Tapahtumassa oli humalaisia ja vaikka kännisten poistopolitiikkaa ennakkoon väitettiin tiukaksi, oli niitä kännisiä liikkeellä sekä sisällä että ulkona. Aika iso osa känniläisistä taisi olla suomalaisia.

- sää ja sen vaikutus sisätiloihin. Hallissa oli kylmä ja ulkona oli kylmä. Säälle ei tietysti voi mitään, mutta hallia ehkä voisi yrittää lämmittää tehokkaammin.

Paritusvinkkejä: happamat oluet ja jälkiruoka

Oluen ja jälkiruokien parittaminen on teema, joka on alkanut viime aikoina kiinnostaa minua yhä enemmän. Olut ei ehkä tule ensimmäisenä mieleen, kun kotona tai ravintolassa pohditaan jälkkärin kanssa parhaiten sopivaa juomaa. Silti oluista löytyy kokeilemisen arvoisia vaihtoehtoja hyvinkin monenlaisten jälkkärien seuraan ja uskon, että kaikille oluille löytyy myös se oikea jälkiruokaparinsa.

Perustin olut+jälkkäri-paritusvinkkisarjan jakaakseni omia ajatuksiani siitä, millaiset oluiden ja jälkiruokien makuyhdistelmät sopivat yhteen. Kuten aina, nämäkin näkemykset ovat omiani ja erimielisyys on erittäin sallittua. Olen jakanut vinkit oluttyyleittäin helpottaakseni niiden kahlaamista läpi. Tässä ensimmäisessä osassa keskitytään happamille oluille sopivien jälkiruokaparien jäljittämiseen.

Vaaleat happamat oluet ja jälkiruoat

Vaaleiden happamien oluiden kategoriaan olen tässä ronskisti niputtanut vaaleat sourit, berliner weisset, goset sekä lambicit ja gueuzet. Vaikka kategorian oluiden välillä on selviä eroja, voi niistä kaikista löytää happaman sitruksisia ja hedelmäisiä sävyjä.

Ehdotuksia makupareiksi:

- vaalea, sitruunainen ja mieto sour ale (esim. Buxton/Evil Twin Come Again) + sitruunasorbetti
Maitohappoisen sitruksisen sourin ja sorbetin liitto perustuu makujen harmoniaan. Yksinkertainen, mutta tehokas yhdistelmä on mitä helpoin ja toimivin jälkkäri kesäpäiviin. Sitruunasorbetin voi halutessaan vaihtaa sitruunajäätelöön tai limesorbettiin.

- karviaisella maustettu berliner weisse tai gose (esim. Buxton Gooseberry Cove tai Magic Rock Salty Kiss), persikkainen rahkapiirakka + mustaherukka-appelsiinijäätelö
Tässä makukokonaisuudessa on mukana sekä happamia ja kirpeitä että makean hedelmäisiä elementtejä. Rahkapiirakan ja maitohappoisen happaman oluen makuprofiilit muistuttavat toisiaan. Karviaisen ja mustaherukan herukkaisen kirpeät maut tulevat lähelle toisiaan. Persikka ja appelsiini tuovat mukaan happamuutta tasapainottavaa makeutta. Appelsiini tukee kiinnostavasti erityisesti gosen veriappelsiinista suolaisensitruksista ominaismakua.

- Faro (esim. Lindemans Faro) + sitruunainen valkosuklaajuustokakku
Tähän makuyhdistelmään tutustuin viime viikolla Radio Helsingin Kippis-ohjelmassa ja innostuin niin, että päätin napata kombon yhdeksi makuparivinkeistäni. Faro on makeutettu lambic, jonka makuun sokeri tuo karamellisia sävyjä. Faron hienostuneesti hapan sekä hiukan siirappinen ja hunajainen ominaismaku täydentää täyteläisen, mutta pehmeän makuisen valkosuklaajuustokakun makua erinomaisesti. Tuhtia yhdistelmää raikastaa sitruuna.

Tummat happamat oluet ja jälkiruoat

Viittaan tässä tummilla happamilla oluilla oud bruineihin, flanders redeihin ja muihin punaisiin tai tummiin maustamattomiin soureihin, joiden makuprofiili on yleensä hapan ja luontaisesti marjainen, puumainen tai pähkinäinen. Näiden oluiden kanssa käyvät mielestäni parhaiten yhteen syvät ja happamat maut.

Ehdotuksia makupareiksi:

- Flanders red (esim. Rodenbach Grand Cru) + punamarjainen jäätelö / sorbetti tai puolukkapiirakka

Flanders redin punamarjaisen syvää ja hapanta makua täydentää hyvin esimerkiksi puna- tai mustaherukkainen jäätelö tai sorbetti. Jäätelön voi halutessaan kuorruttaa marjaisella vinaigretella. Puolukkapiirakan ja flanders redin yhdistelmä on täyteläisempi ja tuhdimpi, mutta yhtä lailla harmoninen.

- Oud bruin (esim. Petrus Oud Bruin) + rahkatäytteinen jouluhalko tai suklaa-kastanjamousse

Oud bruinin maku on flanders rediin verrattuna pähkinäisempi, suklaisempi ja rusinaisempi. Moniulotteisen, syksyisen ja happaman maun kanssa voi kokeilla suklaisia ja pähkinäisiä, mutta samaan aikaan happamaan tai rahkaiseen taittavia jälkiruokia, kuten jouluhalkoa rahkatäytteellä tai suklaa-kastanjamoussea.

Kiinnostava jokeri kokeiltavaksi sekä oud bruinien että flanders redien kanssa on myös lakritsi.

Maustetut lambicit ja jälkiruoat

Maustettujen lambicien, kuten kriekien, maussa on happamuuden lisäksi selvästi erottuvaa marjaisuutta tai hedelmäisyyttä. Maustetun hapanoluen maku on usein muita hapanoluita makeampi.

Näiden oluiden kanssa yhteen sopivan jälkiruoan on oltava niin aromikas, että sen maku ei peity oluen runsaan marjaisen tai hedelmäisen maun alle. Toisaalta jälkiruoan maun on tärkeä resonoida oluen makeanhappaman maun kanssa harmonisesti.

Ehdotuksia makupareiksi:

Kriek (esim. Lindemans Kriek) + Schwarzwaldin kakku
Kriekin kanssa tyylikkäästi yhdistyy esimerkiksi schwarzwaldin kakku, jonka maku on tuhdin suklainen, rasvaisen kermainen ja murretun kirsikkainen. Perinteisen tyylisen kriekin kirsikkaisuus on melko makeaa ja murrettua, joten sitä täydentää varmimmin kumppani, jossa toistuu samankaltainen kirsikkaisuus höystettynä sopivalla täyteläisyydellä. Yhdistelmästä muodostuu tosin melkoisen makea, joten sitä ei voi suositella makeaa kammoaville. Myös happamanmakeita juustokakkuja voi kokeilla kriekien kanssa, joskin miedomman juustokakun maku saattaa helposti hävitä kriekin vahvan kirsikanmaun alle.

Vadelma-lambic (esim. Cantillon Rose de Gambrinus) + valkosuklaa-vadelmasemifreddo
Vadelma-lambicit ovat maultaan mehukkaita, mutta samalla happamia. Vadelmaista happamuutta pehmentää ja marjaista mehukkuutta täydentää valkosuklainen semifreddo.

Persikka-lambic (esim. Lindemans Pêche) + persikka- tai omenapiirakka
Persikkaisissa lambiceissa on usein persikkapiirakkaa muistuttavaa mehukkuutta, hedelmäisyyttä ja makeutta. Luonnollinen kumppani persikkalambicille onkin persikkapiiras. Myös omena- tai päärynäpiirasta voi kokeilla persikkaisen lambicin seuraksi.

Tässä omat vinkkini tältä erää. Otan kuitenkin enemmän kuin mielelläni myös teiltä vastaan hyviksi havaittuja vinkkejä happamien oluiden ja jälkkärien paritukseen, ideat voi jakaa kommenttiosioon. :)

Astetta jännempi baarikierros: Punavuori Pub Crawl 25.3.2016

Pitkäperjantaihini kuului tällä kertaa myös pitkänpuoleinen baarikierros, sillä olin mukana Punavuori Pub Crawlissa. Pub Crawl-ummikoille on tässä kohtaa syytä antaa lyhyt perehdytys siitä, millaisesta tapahtumasta on kyse. Tapahtuman perusidea on yksinkertainen: osallistujat kulkevat baarista toiseen ennalta suunniteltua reittiä pitkin ja jokaisessa reitin baarissa maistetaan yksi olut. Periaatteessa homma toimii kronologisessa järjestyksessä ja kullekin paikalle on varattu yhtä pitkä aika, mutta todellisuudessa siirtymät saattavat venyä ja aikataulut joko levähtää käsiin tai tiivistyä huomattavasti. Peruspointti on kuitenkin sama, eli lyhykäisyydessään puhutaan ihan tavallisesta baarikierroksesta erikoisolut- ja pienpanimotwistillä.

Punavuori Pub Crawl on tuoreehko, viime vuonna syntynyt tapahtuma, jonka ideana on viedä olutharrastajat tutustumaan Helsingin virallisen epävirallisen olut- ja hipsterikaupunginosan olutravintoloihin ja niiden tuotteisiin. Kierroksen ravintolat ovat perinteisillä baarikierroksilla usein nähtyjä räkäisiä pubeja raikkaampia ja monet niistä ovat vasta muutaman vuoden ikäisiä. 

Tämänkertaisen Pub Crawlin (järjestyksessä toinen Punavuori Pub Crawl) teemaksi oli valittu uudet oluet. Käytännössä siis kussakin baarissa oli tarjolla yksi uusi olut, joka lanseerattiin Pub Crawlin yhteydessä. Kutakin olutta tarjoiltiin crawlaajille pieni maistiainen (noin 1-2 dl). Kaikki kierroksen oluet olivat hanatuotteita, joita on saatavilla baareista myös kierroksen jälkeen.

Pub Crawlin reitti eteni seuraavasti: BrewDog Helsinki ja Fat Lizardin Jesus Lizard IPA -> Bar Latva ja Rekolan Panimon Savuvehnä -> Tommyknocker ja Maistilan Perämeri Brown Ale -> Il Birrificio ja Donut Islandin + Il Birrificion Rödbärgen Sour Ale -> Punavuoren Ahven ja Hopping Brewsters Gruit Pale Ale -> Blackdoor ja Stadin Panimon Helsch Kölsch -> Bier-Bier ja Sori Brewingin Pils. Reitti kuljettiin iltapäivän ja illan aikana.

Reittiä kulki aluksi kaksi porukkaa, etujoukko ja pääjoukot, mutta kuulemani mukaan pääjoukko hajaantui ennen pitkää omille teilleen. Itse etenin noin kymmenen hengen kokoisessa etujoukossa. Etujoukon kierros oli hämmentävän järjestelmällinen ja siirtymät tapahtuivat aikataulusta aika reippaastikin edellä. Suurin osa oluista ehdittiin silti maistaa melko rauhallisesti jutellen, keskustellen ja erilaisia syötäviäkin napostellen. Useimmissa paikoissa päivän olut esiteltiin, mutta joissain paikoissa esittely jäi joko harmillisesti väliin tai pidettiin (ilmeisesti) vasta pääjoukon saavuttua paikalle ja etujoukon jo kipaistua seuraavaan baariin. Tässä olisi vielä parannettavaa, sillä juuri uusien oluiden esittelyt olivat kierroksen kiinnostavinta antia ja tekivät Pub Crawlista omannäköisensä. 

Kierroksen ensimmäinen, Fat Lizardin panema olut testattiin BrewDog Helsingissä ja sen nimi oli pääsiäis- ja liskohenkisesti Jesus Lizard IPA. Oluen erikoinen nimi ja Facebookin olueen liittyvät päivitykset herättivät uteliaisuuteni ja pienellä googletuksella selvisi, että IPA:lla on toki esikuvansa myös liskojen maailmassa: basiliski. Basiliskit (tunnetaan myös englanninkielisellä nimellä Jesus Lizard) ovat kuuluja kyvystään juosta lyhyitä matkoja vetten päällä. Propsit liskopanimolle oivaltavasta, huvittavasta ja mieleenpainuvasta markkinoinnista :D Itse olut oli passionhedelmällä maustettu ja rapsakan viidakonvihreästi humaloitu, kesäinen ja hedelmäisen hapan herkku. Ehdottoman toimiva IPA. 

Pub crawlin kakkosetappi oli Bar Latva, jossa maisteltiin Rekolan Panimon Savuvehnää. Pehmeästi savusaunainen vehnäolut oli tasapainoinen, lempeä ja luonnollinen makukokemus. Kuten Jesus Lizard, tämäkin olut toi mieleen kesän ja olutfestarit. Oluen jatko oli vielä kysymysmerkki, mutta ainakin itse toivon ja odotan Savuvehnää myös SOPP:eihin. 

Kolmantena vuorossa oli Tommyknocker. Siellä maistoon pääsi Maistilan Perämeri, joka oli viralliselta kutsumanimeltään Brown Ale, mutta omasta mielestäni muistutti enemmänkin Red Alea. Metsäisen havuinen, hyvin katkera, paahteisen maltainen ja pihlajanmarjainen olut oli yksi kierroksen parhaista.
 

Il Birrificiossa tarjolla oli Donut Islandin Rödbärgen: pirteän punaherukan punainen olut, jonka nimessä yhdistyivät osuvasti Punavuori ja marjat. Mustaherukalla höystetty ja maitohapoilla hapatettu olut oli ihanan kirpakka, muttei niin överihapan, että juotavuus olisi kärsinyt. Tykkäsin tosi paljon. Olut, josta tuli mieleen kesäjuhlat ulkona marjapensaiden siimeksessä leppeässä elokuun alun säässä.

Punavuoren Ahvenessa maistovuorossa oli aika erikoinen ja vaikeasti tavoiteltava olut. Hopping Brewstersin Gruit Pale Ale oli samaan aikaan hedelmäinen ja helppokin pale ale ja yrttinen, makeahko muinaisolut. Mietiskelin, kumpaa tyyliä tämä nyt sitten edusti enemmän, mutten päässyt oikein mihinkään lopputulokseen. Hyvä olut joka tapauksessa, vaikkei oluen syvimmästä olemuksesta ihan selvyyteen päässytkään.

Black Doorin olut oli Stadin Panimon Helsch. Kyseessä oli klassisen oloinen Kölsch: maltainen ja makeahko. Tässä kohtaa kierrosta Kölsch tuntui hieman tunkkaiselle alle maistettujen oluiden takia, joten se pitäisi maistaa vielä erikseen ihan puhtaalta pöydältä. En nyt sen kummemmin siis lähde erittelemään makua, muuten kuin toteamalla, että olut oli mielestäni ihan tyylinsä mukainen.  

Kierroksen viimeinen paikka oli Bier-Bier, jossa maisteltiin Sori Brewingin Pilsiä. Klassinen, raikas ja kevyesti rapsakka pils oli kiva ja juotava tuttavuus. Tämäkin olut oli ihan selvä kesäjuoma, eli SOPP:eihin sopivaa kamaa. Todennäköisesti tulee nousemaan suosikiksi puhdaslinjaisuutensa ja helppoutensa ansiosta. 

Elämäni eka Punavuori Pub Crawl oli tosi mukava ja antoisa kokemus, oli kiva viettää aikaa hyvässä seurassa tosi laajaa skaalaa edustaviin uusiin oluisiin tutustuen. Punavuori Pub Crawleja lienee tulossa jatkossakin, joten suosittelen osallistumista tulevaisuuden kierroksille kaikille oluesta kiinnostuneille, varsinkin niille, jotka asuvat pääkaupunkiseudulla tai sen tuntumassa. Kiitos kivasta kierroksesta järkkääjille, baareille ja panimoille, osallistun mielelläni näihin uudestaankin!

Mämmireittaus: Pyynikin käsityöläispanimon ja Penttilän tilan portterimämmi

Taustaa: Portterimämmi on Pyynikin panimon ja Penttilän tilan yhteistyötuote. Mämmin valmistuksessa on käytetty Pyynikin Vahvaportteria. Tuote on pääsiäiskausina rajoitetussa jakelussa muutamissa marketeissa ympäri Suomen, joskin mämmin saatavuus on perinteisesti painottunut Tampereen seudulle. Jo viime keväänä suunnittelin portterimämmin maistamista, mutta silloin asia lopulta unohtui. Nyt suunnittelin jo etukäteen pienen retken markettiin, jonka hyllystä löytyi pieni erä mämmiä ja tuuri oli puolellani: sain metsästettyä tuokkosellisen tätä jännyyttä jääkaappiini.

Mämmireittauksen myötä toivotan kaikille olutrikasta pääsiäistä!

Tuoksu: Palaneen ruisleivän ja siirapin makeahko tuoksu on miedohko, yksinkertainen ja miellyttävä.

Ulkonäkö: Portterimämmi on väriltään jonkin verran vaaleampi kuin tavallinen mämmi ja mämmi näyttää hieman perusmämmiä epätasaisemmalta. Muuten ulkomuoto on ihan perusmämmimeininkiä, eli kupissa lepää tummanruskea, epämääräisen muotoinen möhkäle.

Maku: Maku on viljainen, rukiinen ja leipäinen. Portterimämmi maistuu huomattavasti tavallista mämmiä vähemmän makealta ja siirappisuus on hyvin kevyttä. Jälkimaussa on paahteisuutta ja maltaisuutta, portteri tulee mukaan yllättävänkin selvästi tässä kohtaa. Kiva tuunattu versio mämmistä saattaa maistua myös sellaisille, joille perusmämmi ei uppoa.

Suutuntuma: Rouheisen ja jyväisän mämmin suutuntuma muistuttaa vähän kaurapuuron suutuntumaa. Rakenne on vähemmän tiivis kuin tavallisessa mämmissä.

Tuomio: Hyvä, muttei mikään perinteisin mämmi oluenystävälle.

Mihin tilanteeseen sopii? Portterimämmi on pääsiäisen herkku, joka voisi kokeilla vaikkapa, yllätys yllätys, portterin kera. Simppelein seuralaisvalinta portterimämmille on maito tai kerma. Itse kokeilin mämmiä maidon kera ja jäin pohtimaan, josko tuhdimpi kerma olisi sittenkin ollut parempi valinta.

Uskaliaamman kokeilijan valinta on portterimämmin ja kahvijäätelön paahteisen aromikas yhdistelmä.

Oluen valitsijan, arvioijan ja maistelijan työkalupakki: arviossa Anikó Lehtisen Niin monta olutta

Monikäyttöinen kirja toimii myös sisustuselementtinä vaikkapa pääsiäismunien kera :)

Olut- ja ruoka-asiantuntija Anikó Lehtisen Niin monta olutta: oluen arviointiopas on olutkirja, joka onnistuu tarjoamaan jotain itse kullekin. Vaikka kirja on nimetty oluen arviointioppaaksi, mistään hardcore-tyylisestä reittausraamatusta ei ole kyse. Olutarvioiden ohella leppoisalukuinen teos pursuaa veden kielelle tuovia olut- ja ruokakuvia, inspiroivia reseptejä, tarinoita olutmaista ja panimoista sekä vinkkejä erilaisten tastingien järjestämiseen. Kirjan tekoon on antanut oman panoksensa myös Anikón mies Mika Oksanen.

Kun kirjan sai vihdoin ensimmäistä kertaa käteensä viime tiistain julkkaritilaisuudessa, huomion varastivat välittömästi kauniin ja keväisen turkoosit kannet. Kirjan ilmeessä on paljon samaa kuin kirjan edeltäjän, Yks olut!-nimeä kantavan teoksen ilmeessä, joskin tällä kertaa turkoosista on tullut pääväri, jota tummemmat ja murretut sävyt säestävät. Nätti kirja erottuu muiden olutaiheisten opusten joukosta helposti ja sen kannen sekä sisäsivujen keittokirjahenkisen selkeä visuaalisuus houkutellee myös ruokaihmisiä ottamaan askeleen oluiden maailmaan.

Niin monta olutta-teoksen varsinainen pihvi on olutarviopaketti, johon on koottu esittelykuvat, kompaktit kuvaukset ja lyhyet arviot kaikista Suomesta yleisesti saatavilla olevista oluista. Arviot on jaoteltu tyyleittäin, mikä helpottaa niiden selaamista. Olutarviointien määrä kirjassa on kunnioitettava ja arviot ovat sopivan simppeleitä ja yleislukuisia myös aloittelijoille. Arviointiasteikko on 1-5, eli kovin tarkkoja ja yksilöityjä arvioinnit eivät ole, vaan enemmänkin ne perustuvat oluista saatuun yleisvaikutelmaan.

Kuten Anikón edellisessä kirjassa, tässäkin opuksessa olut yhdistetään pitkin matkaa ruokaan moninaisin eri tavoin. Tykkäsin kovasti Yks olut!-kirjasta tutusta tavasta jakaa reseptit oluttyypeittäin: käytännöllinen ja hauska tapa auttaa lukijaa löytämään nopeasti katkeria, paahteisia tai vaikkapa hedelmäisiä oluita hyödyntäviä reseptejä. Reseptit ovat niin herkullisen oloisia, että niitä olisi mielellään saanut olla kirjassa vielä enemmänkin.

Kunkin oluttyypin kohdalta löytyy reseptiosion ohella oma kotikokin täsmäiskusivu, jossa jaetaan parhaat olueen liittyvät paritus- ja ruoanlaittovinkit. Osa vinkeistä on perinteisiä ja hyväksi havaittuja ja osa osuvia oivalluksia, joita ei olisi osannut itse ajatellakaan. Suosikkireseptien muokkaaminen kokeilemalla vaihteeksi hapanta witbieriä valkkarin sijaan tai simppelin jälkiruoan teko lorauttamalla stoutia vaniljajäätelön päälle ovat esimerkkejä kirjan paikoin yllättävistä, mutta hyvin kätsyistä tavoista käyttää olutta ruoanlaitossa.

Toimivan olutkirjan täydentävät kätevä oluthakemisto ja -sanasto, reittausharrastuksen aloittamista tukeva aromipyörä sekä oluen raaka-aineisiin, maisteluun ja arviointitapoihin perehdyttävä teoria-osio. Teoriaosasta löytyy tarvittava perustieto ja pikkuisen päälle selkeässä paketissa. Maistelupuolella teoriaosa opastaa perinteisempien pruuvien (olut ja suklaa, olut ja juusto, olut ja pizza) ohella lukijansa myös erikoisempien tastingien, kuten olut ja crostini- tai olut, salmiakki ja lakritsi-maistelun saloihin. Kirjan olut, salmiakki ja lakritsi-maisteluvinkeissä saattaa kenties olla jotakin tuttua myös oman blogini lukijoille. :D

Kiitos jälleen Anikó todella hyvästä ja tarpeellisesta olutkirjasta!
Tälle on varmasti tilausta.

Kenelle suosittelisin kirjaa: olutkokeille ja tastingeista innostuneille, aloitteleville tai hieman kokeneemmillekin reittaajille, kaikenlaisille herkkusuille, jotka samoilevat oluiden maailmassa inspiraatiota ja innostavia makukokemuksia etsien. 

P.S. Lähes satavarma valinta lahjaksi oluen ystävälle, varsinkin sellaiselle, jonka Anikón aikaisemman Yks olut!-kirjan tyyli sai ihastumaan.