perjantai 13. huhtikuuta 2018

Helsinki Beer Festival 2018: viime hetken vinkit

Nimetön olut ja aivan liian suuri tuoppi. Onko tämä surullisen sikaiso tuoppi käytössä HBF:ssä tälläkin kertaa, se selviää aivan pian. Stay tuned.

En ehtinyt tällä kertaa kirjoittamaan kovin pohdittua vinkkilistaa HBF:ää ajatellen, mutta muutaman viime hetken olutvinkin tapahtumaan haluan kuitenkin päästä teille lukijoille vielä antamaan. Tällä kertaa vinkkaamani oluet noudattelevat pitkälti omaa makuani, eli happamien ja tummien oluiden ystävät saanevat näistä vinkeistä irti eniten. Mennään siis itse asiaan.

Teemamaan oluttarjonta ei tälläkään kertaa ollut minulle entuudestaan yhtään tuttu, joten kahlasin pikaluvulla läpi panimot ja listasin jokusen ennakkoon ajateltuna kiinnostavan tuotteen. Lisäksi sujautin mukaan muutaman muun sekalaisen vinkin.

Tässä siis Slovenian vinkit:

Reservoir Dogs Starvation Black IPA
Komeisiin 99/100-pisteisiin Ratebeerissä yltänyt Starvation on minun listaykköseni. Black IPA on tyylilajina erinomaisen mukava, sillä siinä yhdistyvät parhaimmillaan hyvän IS:n ja IPA:n herkullisimmat puolet. Luvassa lienee melko suurella todennäköisyydellä klassisen Black IPAmaista lakritsia, katkeraa greippisyyttä ja mäntyisyyttä. Reservoir Dogsin muutkaan tuotteet tuskin tuottavat pettymystä.

Barut Batch 0 Red
Flanders red on myös yksi suosikkityyleistäni, tässä tyylissä on jotain pintaa syvempää ja moniulotteista. Happamat punaiset marjat ja murretun tamminen maku vastaavat omia makumieltymyksiäni. Tällä oluella on myös suht kovat Ratebeer-pisteet.

Hopsbrew Oatmeal Stout with Vanilla
Vaniljalla höystetyt oatmeal stoutit harvemmin ovat kovinkaan huonoja. Vanilja sopii makeahkoon tyyliin ja tuo tiettyä pehmeän hienostuneista kermaisuutta oluen makuun. Mainiot arviot saanut olut miellyttänee monia stouttisektoria suosivia olutharrastajia.

Pelicon Imperial Coffee Stout
Myönnettäköön, että lintuharrastajana kiinnostuin tästä panimosta ensisijaisesti sen hauskan nimen ansiosta. Panimon imperial coffee stout kuitenkin kuulostaa ihan aidosti maistamisen arvoiselta, tujun kahvisuklaiselta pläjäykseltä.

Muut sekalaiset vinkit:

Pienin / IPA groupin valikoima
Brekeriet Pink Passion
Happamat oluet ovat Brekerietin ydinosaamisaluetta, joten uskon myös Pink Passionin olevan varsin laadukas tuote. Mielikuvituksekkaasti hibiskuksella ja passionhedelmällä maustettu kaura-berliner weisse sopii myös gluteenitonta ruokavaliota noudattaville. Ps. Hibiskusoluet ovat ainakin allekirjoittaneen suosikkeja, tietty kevyt kukkaisuus ja mesimäisyys sopii varsinkin happamiin oluisiin kuin nyrkki silmään.

Pyynikin käsityöläispanimo
Two Broken Ribs, Reindeer Moss
Jäkälällä maustettu, portugalilaisen Post Scriptumin ja espanjalaisen In Peccatumin kanssa yhdessä pantu olut kuulostaa niin erikoiselta, että varmaan tätä on ihan pakko maistaa. Arvioita oluesta ei vielä kauheasti ole, joten ennakkotieto rajoittuu siihen, että kyseessä on ilmeisesti vähän makeampaan suuntaan taipuvainen stout.

Ruosniemen panimo
Humanisti Bergamot Pale Ale
VTM/KM-taustaisena olen aina lukenut itseni rennolla kädellä ainakin semihumanistiksi. Bergamotti pale alessa tuo mieleen erään teellä maustetun britti-real ale-pale alen, jonka nimeä en tähän hätään muista. Humanistihenkistä omalaatuisuutta lienee luvassa, mutta uskoisin, että hyvässä mielessä. 

Olarin Panimo
Dibs on the Cacao Nibs
Kaakaonibseillä höystetyt imperial stoutit ovat useimmiten erityisen maukkaita ja niiden suklaisuus on tavanomaista vivahteikkaampaa ja syvempää. Siksi tämä olut pääsee listalleni. Suosittelen erityisesti tumman suklaan ystäville.

Loppuun todettakoon vielä, että kotimaisten panimojen keskimääräinen panostus tämän vuoden HBF:ään ei ole suoraan sanottuna kovin kummoinen. Moni panimo on liikkeellä pitkälti samoilla vanhoilla tuotteilla kuin ennenkin ja olettaa niiden riittävän ihan jees sille täysiä tuoppeja kiivaaseen tahtiin kumoavalle olutkansalle. Eihän sinne HBF:ään nyt maistelemaan tulla, eihän? Melkoinen osa panimoista on myös päättänyt skipata HBF:n kokonaan. Itseäni tämä harmittaa, koska olisin kokeilunhaluisena olutharrastajana todella toivonut vähän enemmän uutta maisteltavaa. Kuulemma osa kokeneemmista olutihmisistä aikoo jättää festarit väliin, koska tarjonta ei tänä vuonna ole ihan sitä, mitä toivoisi.

Toinen kriittinen kommentti heti perään: edelleenkään kaikki ihmiset eivät pompi innosta taivaisiin nähdessään vastalahdatun sianruhon pyörivän grillissä ääneti kuin hidastetussa mykkäelokuvassa. Sitä kasvisruokaa ihan oikeasti kaivattaisiin myös HBF:ään. Ok, jotain pientä kivaa on tiedossa tämän vuoden festareilla kasvissyöjillekin: tällä kertaa hodarit saa kasvisversioina. Se on hyvä asia, tottahan toki.

Olen festareilla tänään, eli jos törmätään, niin tervetuloa moikkaamaan! Otan varsin mielelläni vastaan myös hyviä olutvinkkejä.

Lisätietoa HBF:stä:
https://www.helsinkibeerfestival.fi/

2 kommenttia:

  1. HBF:n teemamaan mukanaan tuoma laaja oluttarjonta ei välttämättä tee tapahtumaan osallistumisesta kotimaisille pienpanimoille järkevää edes markkinointimielessä. Taloudellisesti erityisesti maakunnista tapahtumaan reissaaminen on järjetöntä, kun HBF ei todennäköisesti edistä panimon myyntiä lainkaan. Kuvausten perusteella itse tapahtumankin modernisointiin kannattaisi satsata. Ja Kaapelitehdas, nii-in. Ilmaislippua tarjottiin, ei kelvannut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä pointteja, samaa mieltä tuntuivat olevan panimot itsekin tuosta, ettei reissaaminen oikein houkuta teemamaan valikoiman syödessä kotimaisten myynnistä melkoisen osan. Monet pk-seudun panimotkin tosin loistivat poissaolollaan.

      Tapahtuman luonne taitaa olla ja pysyä samanlaisena vuosikymmenestä toiseen: savukone, sika ja savuolut on se pyhä kolmikko, jonka kohtaa aina Kaapelitehtaalla huhtikuussa.

      Poista