tiistai 9. syyskuuta 2014

Pinkkiä ja makeaa: onko olemassa naisten oluita?

Naisia näkee usein oluttölkin kyljessä, mutta harvemmin oluttölkki kädessä
Nykyisin nainen voi juoda olutta. Sitä voi kutsua melkoiseksi edistysaskeleeksi. Suomessa on kuljettu pitkä matka ajoista, jolloin olut oli raavaiden miesten janojuoma. Positiivinen kehityskulku ei kuitenkaan ole johtanut pisteeseen, jossa suhtautuminen naispuoliseen olutharrastajaan muistuttaisi suhtautumista olutharrastajan yleisempään ja tunnetumpaan miespuoliseen muotoon. Olutta harrastava nainen on aina poikkeus. 

Erilaiset suhtautumistavat näkyvät esimerkiksi tilanteessa, jossa naisen huomataan tilaavan olut. Olut ja nainen tuntuu yhä olevan kiinnostusta ja ihmetystä herättävä yhdistelmä niin turuilla kuin toreilla ja sekä baareissa että oluttapahtumissa. Varsinkin nuoren naisen kädessä oluttuoppi tuntuu edelleen rikkovan jonkinlaisia kirjoittamattomia stereotypioita. Yllättävän usean ihmisen päässä olutta juovan naisen kuva omalla verkkokalvolla herättää vaistomaisen tarpeen selittää näky pois. "Varmaan mies saanut houkuteltua mukaansa", toteaa moni mielessään lakonisesti ja etsii olutta maistelevasta naisesta vastentahtoisuuden tai oluen makuun kohdistuvan inhon merkkejä. Pienimmästäkin merkistä seuraa välitön tulkinta. "No niin, kato nyt, ei se siitä oikeesti edes tykänny." Mikäli nainen kuuluu omaan seurueeseen, hänelle saatetaan tarjota kokeiltavaksi jotakin "naiselle sopivaa", kuten siideriä tai vahvasti hedelmillä tai marjoilla maustettua, naisellisen makeaa ja kenties kivan väristäkin olutta.

Pitkään myös minulle yritettiin hyväntahtoisesti ja vilpittömällä auttamisen halulla tarjota näitä naiselle sopivia vaihtoehtoja ja kokeilinkin niitä aluksi innolla ajatellen, että näistä se oma suosikki varmaan löytyy, olenhan nainen. Joidenkin kuukausien epätoivoisten banaanilager- ja kirsikkabelgikokeilujen jälkeen totesin, että minussa on varmaan jotain vikaa. En pidä näistä.  Enkä edes oikeastaan pidä makeasta. Vaivuin vähitellen apatiaan, eikä siinä kohtaa auttanut edes oluiden pirtsakan pinkki etiketti tai oikeanlaisessa valaistuksessa vauvahtavaan vaaleanpunaiseen vivahtava väri. 

Tarpeeksi kauan tyttömäisiä oluita testailtuani päädyin oma-aloitteisesti maistamaan jotain ihan muuta. Lopulta päädyin olutharrastajaksi koettuani muutaman erittäin aromikkaan ja herkullisen elämyksen portterien ja stoutien parissa ja pari katkeransuloista IPA-elämystä. Oluista tuli minulle intohimo, mutta vain siksi, että sain itse etsiä ja löytää omat suosikkini ilman kaavoja tai sukupuolistereotypioiden asettamia rajoitteita. Huomasin, että minulla on paljon yhteistä myös miespuolisten olutharrastajien kanssa, eikä olutharrastukseni olekaan sidottu sukupuoleeni.

Haluan painottaa lukijoilleni tällä avautumisella, että olut sopii ihan yhtä lailla naisille kuin miehillekin. Ja se, että naiset tilastollisin keskiarvoin mitattuna saattavat (huom. saattavat; en ole nähnyt tästä uskottavia todisteita) juoda enemmän tietyntyylistä olutta kuin miehet, ei tarkoita, etteivätkö yksittäiset naiset saattaisi tykätä ihan mistä tahansa oluttyylistä. Siis naiset, kokeilkaa kaikkea avoimin mielin ja miehet, tarjotkaa ystävilleni, äideillenne, tyttöystävillenne ja vaimoillenne ihan mitä tahansa olutta miettimättä oluen miehisyyttä tai naisellisuutta. Joskus kokeilu saattaa johtaa olutmaailman odottamattomaan avautumiseen ja uuden harrastuksen löytämiseen.

Lisätietoja:
Älä markkinoi olutta naisille näin

Naiset juovat yhä useammin olutta

Miksi olut on miesten ja siideri naisten juoma?
http://www.mtv.fi/lifestyle/tunteet/artikkeli/nautintoaineiden-sukupuolittunut-historia-miksi-olut-on-miesten-siideri-naisten-juomaa/3306870

2 kommenttia:

  1. Arkadian alkon myyjä osasi sentään ottaa huomioon sen mahdollisuuden, että minun, 25-vuotiaan naispuolisen olutharrastajan, hihnalle nostamat pari vähän kalliimpaa ipaa olivat todella minulle: "Taidat joko olla hyvän oluen ystävä, tai sulla on tosi onnekas puoliso kotona"....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä Arkadian Alkossa enemmän käy naispuolisia olutharrastajia kuin muissa Alkoissa ja siksi myyjä osasi ajatella, että oluet voisivat tulla sinulle itsellesi. Yleensä ainakin oman kokemukseni mukaan Alkoissa oletetaan automaattisesti, että oluet tulevat miehelle. Jos käy Alkossa miehen seurassa, niin myyjä useimmiten myös puhuu ainoastaan miehelle. Tämä joskus kyllä häiritsee aika paljon.

      Poista