tiistai 31. heinäkuuta 2018

SOPPivasti SOPPia: Helsingin SOPPin parhaimmisto ja outolinnut

Helsingin SOPPailuni alkutahdit menivät aika lailla samoissa merkeissä kuin Craft Beer Helsingin ensihetket, eli pitkältä reissulta palaamista seuraavana päivänä oli heti oluttapahtuman aika ja alkuun fiilis oli tunnusteleva. Erona oli se, että SOPP-viikolla sattui painamaan päälle kaikella voimallaan se astetta harvinaisempi suomalainen kesäsäätila, eli tukala helle. Helteestä huolimatta SOPP osoittautui mukavaksi kokemukseksi.
Tämä heippalappu tiivistää ainakin osan SOPPin hengestä. Ensin niitä vesipisteitä ei ollut ja nykyään on yksi, eikä kukaan osaa aavistaa, että sen eteen kerääntyisi jonoa 30 asteen kuumankostean helteen vallitessa. Oikeasti se vesihana oli noilla keleillä festarin tärkein hana ja ei se voinut tulla järjestäjille yllätyksenä, eihän?
Toivoin torstai-iltapäivältä rauhallisuutta ja kolmen aikaan alueelle saavuttaessa olikin vielä melko hiljaista, joskin SOPP-henkisiä sotahuutoja kaikui sieltä sun täältä ja jokunen känniläinenkin oli valitettavasti havaittavissa. Viiden päivän SOPP näytti joillekin olevan urheilusuoritus, jonka loppuun vieminen oli mielenkiintoisia olutkokemuksia tai niiden raportoimista tärkeämpi päämäärä. Vähän tässä on kieltämättä tullut muutenkin pohdittua, tarvitaanko oluttapahtumalle ihan näin montaa päivää ja onko lähes viikon aamusta iltaan paahteessa oluiden kittaaminen kovin terveellistä (toisaalta ymmärrän kyllä, että melkein viikon pituinen tiheästi kansoitettu ryyppyjuhla lienee panimoille taloudellisesti huomattavasti kannattavampi kuin viikonlopun kestävä tarkkaan valikoitujen snobien ja olutelitistien maistelutilaisuus). Joka tapauksessa, itselleni yksi päivä tulikuumalla Rautatientorilla joka suunnalta pussitettuna oli jo ihan riittävästi ja tavoitteena oli selviytyä maisteluista kunnialla ilman ruuhkien läpi rynnimistä, nestehukkaa tahi karmeiden kaljojen kittaamista pohjattoman tuntuisesta jättituopista.

SOPPin tarjonta tuntuu paranevan vuosi vuodelta ja tälläkin kertaa tiskeillä oli vaikka minkämoista tuotetta spektrillä maistuvasta suorastaan herkulliseen. Kamalien kaljojen välttelystä oli siis tehty helppoa ja valinnanvaikeus oli jatkuvasti läsnä. Minulla oli mukana taas olutlista, mutta se oli viime hetken kiireessä suherrettu ja mietin, tuliko listattua vähän mitä sattuu. Intuitio ei kuitenkaan pettänyt ja kaikki maistetut oluet olivat maistamisen arvoisia.

Hapanoluiden läpilyöntiä on povattu jo vaikka kuinka monta kesää, mutta tänä suvena soureja alkaa pitkäaikaisen suosikkidrinkkini Aperol Spritzin tavoin pulpahdella esiin ihan kaikkialta. On hassua huomata, että aiemmin suolaiseksi, maustamattomaksi ja vähän vaikeaksi, mutta kovin perinteikkääksi juomaksi kuvailtua gosea markkinoidaankin yhtäkkiä sangen hilpeästi helppona kesädrinksuna ja goseista löytyy hedelmää ja marjaa joka makuun. Ehkä ei siis ole iso yllätys, että SOPPin parhaat oluet olivat happamia.

Liekö syynä ollut osittain myös keli, mutta Sonnisaaren Sutina maistui torstaina parhaiten. Sour saisonin voimakkaan happaman sitruksinen, karviaismarjainen ja aavistuksen viljainen maku miellytti minua kovasti ja vaikka kyseessä oli varsin hapan olut, tasapaino oli silti saatu pysymään hanskassa hyvin. Joskus tosi happamien ongelmana on ollut ensihuikan jälkeen lähes epämiellyttävältä tuntuva överihappamuus, joka vaikuttaa vievän kiilteen mennessään ja aiheuttaa ihan kunnon vihlontaa. Tässä ei menty liiallisuuksiin asti, mutta makua ja luonnetta oli silti Sonnisaarelle tyypillisesti enemmän kuin tarpeeksi.

Maistila Aprikoi, ihan makoisa tämäkin, hillomainen ja hiukan mausteinen

Maistilan tiskilläkin tuli tyypilliseen tapaan vierailtua ja siellä paras olut oli omasta mielestäni Bye Bye Rye, päällisin puolin melko simppeli, mutta oikein mukavan lakritsinen Black IPA omaperäisellä savulimppumaisella ja tuhkaisella jälkimaulla. Samaisen tiskin tuntumassa sain Anikólta suosituksen Etkon Grasshopperista ja koska Etko ei entuudestaan ollut minulle käynyt tutuksi, päätin tutustua panimoon helppoa reittiä, eli sen ilmeisen tykätyn ja kesäisen oloisen Kaffir Lime Pale Alen kautta. Heinäsirkka oli aika pitkälti sellainen kuin oletinkin, helposti lähestyttävä tyylinsä edustaja joltisenmoisella havuisuudella ja lempeällä sitruksisuudella. Mitään varsinaisia lime-elementtejä en oluesta (harmikseni) bongannut.

Stadin Panimon 20-vuotis -Berliner Weissea odotin ehkä eniten koko festareilla, sillä kaksi vuotta kypsytetty berliner weisse kuulosti niin jännältä. Oluen maistaminen oli hämmentävää: kyseessä oli varmaankin yksi oudoimmista kokemuksistani mallasjuomien saralla. Mieheni totesi, että aika hyvä kypsytetty souri, ihan sellainen aika tavallinen, mutta itse maistoin oluessa muun muassa kermajuuston, ladonoven ja vanhan saunan aromeja näin muutamia esimerkkejä mainitakseni. Olihan siinä tuoksussa toki myös etikkaisuutta. Lopulta en oikein ollut varma, oliko olut vain tosi erikoinen ja vaikeasti ymmärrettävä, tekikö makuaistini tahi liian huonosti pesty tuoppi tepposensa vai oliko oluessa jotain pielessä.

Yleisömagneetiksi osoittautuneella Kanavan Panimolla oli houkutuslintunaan floater, johon asiakas sai itse valita haluamansa oluen ja jätskin. Itse otin raparperijäätelön kaveriksi vadelmagosen, tämä yhdistelmä myös Anikón suosituksena. Raparperijäätelö oli ihanan kirpakkaa ja kuulin muutamien floatereita nautiskelevien naisihmisten päivittelevän vieressä sen ihan mahotonta kirpeyttä. Gose puolestaan oli kivasti vadelmainen, mutta omaan makuuni ainakin tässä kombossa liian makea. Tykkään, että gosessa suolaisuus ja happamuus saisivat tulla enemmän esiin kuin tässä, mutta varmasti makuja on monia ja makeammanpuoleisella gosella on varmasti oma kannattajakuntansa.

Muutaman oluen mieheni kanssa jaettuani totesin, että SOPPailut taitaa olla nyt SOPPailtu ja kuumuutta kestetty riittävästi, joten suuntasimme shoppailemaan oluita SOPP Shopiin. En ollut vieläkään oikein kunnolla sisäistänyt, että oluttapahtumissa on nykyään ulosmyyntiä, joten kaupan olemassaolo tuli iloisena yllätyksenä. Siistiä, että panimot voivat nykyään myydä tuotteitaan mukaan ja jos tapahtumassa joku kiinnostava olunen jää maistamatta tai jostain muusta syystä kaihertamaan mieleen, voi sen nyt napata kotiin tarkempaa tutustumista varten! Vielä kun näistä olutkaupoista saisi tuotteita vähän laajemmalla valikoimalla, niin idea toimisi nykyistäkin paremmin.

SOPP oli taas joiltain osin hyvin SOPPmainen ja tunnelmansa puolesta tapahtumassa on edelleen minulle vähän liikaa ördäämisen makua, mutta toisaalta SOPPissa oli edelleen mukana myös ripaus viehättävää ja originellia koko kansan juhlan tuntuaan, joka muilta festareilta puuttuu. Ja SOPP-muoti oli jälleen näkemisen arvoista: värejä ja tyylejä riitti laidasta laitaan ja kesämekkokulttuuri loisti kaikessa kauneudessaan ympärillä. Tapahtumassa vierailu saattaa siis aiheuttaa myös shoppailuvietin äkillistä kasvua, kun visuaalisille ärsykkeille otolliseen tilaan joutuneet olutihmiset inspiroituvat kaikesta kuosien paljoudesta.

Kokonaisuutena happening oli jälleen pienen SOPPailun arvoinen kesätapahtuma, oluineen, ihmisineen ja suhteellisen kommervenkittöminä pysyvine perusformaatteineen.
 
Lisätietoa SOPPista:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti