lauantai 1. huhtikuuta 2017

Sidrerian kutsuvierasavajaiset

Craft-siideri on nostanut Suomessa profiiliaan viime vuosina. Vaikka siideri tarkoittaa monelle edelleen sokerisen imelää pissisten viikonloppujen polttoainetta, aitojen siiderien suosijoista on ilmeisesti kasvamassa oma, vakavasti otettava kuluttajaryhmänsä jonnekin oluthörhöjen ja viinihifistelijöiden välimaastoon. Yksi merkki siiderin imagon muutoksesta on siideriravintoloiden synty. Ensimmäinen siideriravintola Inez perustettiin Tampereelle jokunen vuosi sitten ja nyt oli Helsingin vuoro saada oma craft-siideriin erikoistunut kuppilansa. 

Stadin panimon perustama Sidreria avasi ovensa viikko sitten ja torstaina järjestettiin ravintolan kutsuvierasavajaiset. Sain samalle illalle pari muutakin houkuttelevaa tapahtumakutsua, mutta uuden ravintolan tsekkaaminen tuntui tällä kertaa kiinnostavimmalta. Helsingissä on hyvien siidereiden mentävä aukko ja halusin tarkistaa, olisiko Sidreriasta aukon paikkaajaksi.

Viiden maissa siideribaarin sisätiloissa oli yllättävänkin rauhallista, liekö osa porukasta jo tässä kohtaa lampsinut takaisin kotiinsa taikka kohti illan seuraavaa kohdetta. Yleiseurooppalaiseen tyyliin tulijat ohjattiin saman tien istumaan, mikä tuntui edelleen hassulta kotimaiseen takki päällä baaritiskille -tyyliin tottuneelle. Toisaalta oli kieltämättä kiva päästä istumaan ja tutustumaan listoihin omassa rauhassa. Tunnelma ravintolassa oli leppoisa ja espanjalaistyylisen laattalattian, koristeellisen baaritiskin ja vanhaa aikaa henkivien taulujen kaltaiset sisustuselementit kuljettivat pois Punavuoresta mielikuvitusmatkalle Asturian kyläbulevardeille. Vaikutelmaa ei ainakaan himmentänyt erikoinen, käkikellon puuseinää etäisesti muistuttava siiderihana, josta asiakas sai kokeilla itse siiderin sihtaamista korkeuksista suoraan lasiin.

Tervetuliaismaljana oli kaksi kappaletta asturialaisen Trabancon siidereitä, toinen puolikuiva Avalon ja toinen kuiva Natural. Avalon oli näistä enemmän omaan makuuni. Maalaismaisen rehevä, ylikypsiä keltaisia omenia ja juuri uunista tullutta omenapiirakkaa huokuvassa juomassa oli pieni nahkainen, jopa satulamainen sivumaku. Suutuntuma oli omenamehua muistuttava ja hiilihapot melko pehmeät.

Naturalin maku oli happaman kirpeä, aavistuksen tuhkainen ja viheromenainen. Rutikuiva, terävän oloinen suutuntuma ei ihan ollut minun juttuni, vaikkakin omenaisuus tuli tässä sinänsä esiin hyvinkin puhtaana.

Siiderien kanssa oli tarjolla myös espanjalaisen kaupan El Mercadon tapaksia, joiden aromikkuus yllätti. Suomessa saa vähän liian usein "suomalaiseen makuun tehtyä" ruokaa (lue päällisin puolin hyvän oloista, mutta kumman makuköyhää apetta). Tapaksista parhaita olivat täyteläiset juustot ja pikantin mausteiset pateet. Varsinkin paprika-chilipatee, rosmariini-lampaanmaitojuusto ja San Simón -savujuusto olivat äärimmäisen maukkaita.

Shampanjasiiderin kuva oli pyörinyt mielessäni koko päivän, joten päädyimme ottamaan testiin vielä Poma Áurean. Valinta kannatti. Monien siideripuristien mielestä kuohuvan hiilihapokas siideri on automaattisesti epäilyttävä, sillä hiilihappojen sanotaan peittävän siiderin maun. Poma Áurea oli kuitenkin runsaasta hapokkuudestaan huolimatta erittäin maukas juoma. Tuoksun kinuskiset, kypsän päärynäiset, hitusen maatilamaiset ja kermaiset vivahteet olivat hienostuneita ja houkuttelevia. Siiderin tuoksussa tallin ja käyneen omenan tuoksut eivät hyökyneet päälle, kuten Avalonissa, vaan maatilatunnelma rakentui pienistä olkisista sävyistä. Maku oli puhdas, omenankuorimainen, kevyesti limettinen ja kuivan, muttei rutikuivan omenainen. Tykkäsin tosi paljon ja suosittelen tätä siideriä esimerkiksi pienen seurueen juhlajuomaksi.


Sidreria jätti suuhun omenaisen ja täyteläisen rehevän jälkimaun pitkäksi aikaa. Kaikenlaisia herkkuja olisi ollut listalla testattavaksi pilvin pimein ja uskon, että niin kuivien, puolikuivien kuin makeampienkin juomien suosijalle löytyy laajasta valikoimasta sopivia vaihtoehtoja. Onpa listalla muutama laadukas Stadin Panimon olutkin. Vinkkejä kannattaa kysellä asiantuntevalta henkilökunnalta, joka opastaa siideriuntuvikkoja mielellään. Esimerkiksi me saimme illan aikana kuulla, että siiderihanaan sopivat vain sidra naturalet, joihin ei ole pullotusvaiheessa lisätty hiilidioksidia.

Lisätietoja Sidreriasta:
https://sidreria.fi/

2 kommenttia:

  1. Ihana teksti taas kerran! Mahtavaa kun pääsit mukaan. T. Inkku Sidrería / Stadin Panimo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, oli tosi kivat avajaiset ja viihtyisän oloinen paikka! :)

      Poista